Ylen aamu tv.n punavuorelaisperhe.

Meillä oli lapsuudenkodissani nelihenkinen perhe. Alkuvuodet asuimme omakotitalon yläkerrassa huoneen ja keittiön asunnossa. Neliömäärää en tiedä, mutta alle 40 varmasti. Kaikki nukuimme kamarissa, veli häkkisängyssä, minä hetekassa ja vanhemmat levitettävällä vuodesohvalla. Aika usein syrjäkyliltä tuli mm. lääkärireissulle kirkonkylälle sukulaisia ja tavallisesti he yöpyivät meillä, yksi kerrallaan onneksi. Hetekan alta sai vedettyä vierasvuoteen. Koko kamari oli täynnä sänkyjä, kulkemaan tuskin pystyi. Keittiö oli talvisin niin kylmä, ettei siellä voinut nukkua. Siihen aikaan aikuiset tupakoivat huomattavasti enemmän kuin nykyään. Siinä me lapset marinoiduimme savussa. Sisävessan vuokraisäntä rakennutti jossakin vaiheessa.

Olin jo 11-vuotias, kun vihdoin muutimme omaan taloon, jota oli vuoden verran ensin remontoitu. Tilaa oli ruhtinaallisesti entiseen verrattuna, vaikka yläkertaan otettiin vuokralainen. Sain pienen oman huoneen kuistin kupeesta. Se oli kuulemma entinen suutarinverstas! No oli, mikä oli, mutta oli ylellistä saada lukea läksyt rauhassa ja viettää aikaa siellä yhdessä kavereiden kanssa. Entiseen kotiin ei oikein voinut kavereita pyytää. AV-mamman mittapuun mukaan uusikin asunto oli pieni ja epämukava: keittiö ja kaksi kamaria ja sitten se minun pikkukömmänä. Neliöitä joku kuutisenkymmentä. Kylmä vesi tuli sisään, ulkohuussi, puulämmitys jne. Tällaista ihanuutta 50-60-luvulla maalaiskirkonkylässä. En tiedä sitten, miten pahasti pilalle me ihmiset mentiin, kun asuminen oli ahdasta ja puutteellista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en ole koskaan oikein ymmärtänyt tätä oman huoneen merkityksellisyyttä. Itse kasvoin perheessä, jossa olis 7 henkeä eikä meillä koskaan ollut omia huoneita. Oma koulupöytä oli jokaisella, mutta ei me niiden ääressä koskaan läksyjä tehty vaan keittiön pöydällä, ihan hyvässä sovussa. Isäni perheessä oli kuusi lasta ja omaa tilaa sai kesäisin aitan vintillä nukkuessa. Ihminen sopeutuu. Ei ole mitään yleispäteviä tilavaatimuksia, joihin kaikilla joko olisi halua tai edes mahdollisuutta. Suomessa.

Mitä enemmän ihmisiä haluaa asua samalla pienellä alueella, sitä kalliimmaksi tila käy. Helsingissa tilaa on ruhtinaallisesti verrattuna esimerkiksi Tokioon.

Minä taas ymmärrän erittäin hyvin, että jopa pieni lapsi saattaa kaivata omaa tilaa. Jouduin lapsena jakamaan huoneeni sisaruksen kanssa. Kaipasin ihan jatkuvasti, siis varmaan joka päivä, tilaa, johon muilla ei olisi asiaa. Suurimpia haaveitani lapsena oli ihan oikeasti oma huone. Meillä sai kotona tuskin koskaan olla rauhassa, ja silloin harvoin kuin sai (= muu perhe oli jossain muualla), otin siitä kaiken irti. Kaikki eivät tietenkään ole samanlaisia introvertteja kuin minä, ja heille sopivat muunlaiset järjestelyt. Mutta kyllä jo pienelläkin lapsella voi olla voimakas oman tilan ja rauhan tarve.

Sen voi alakouluikäiselle toteuttaa myös muulla tavoin kuin vain omalla huoneella. Paljon on merkitystä myös perheen keskinäiselle dynamiikalla ja vuorovaikutuksella. Meillä on introvertti tyttö, jota poikien riehuminen häiritsee välillä paljon, joten tytölle on oma huone. Pojat jos haluavat olla rauhassa, vanhenpien makuuhuone on meillä rauhoitettu niin, että siellä saa olla ihan yksin. Siellä on siis pelikonsolit ja kitarat, joita yleensä pojat käyttävät halutessaan olla yksin. 

Toki ideaalitilanne olisi, että jokaisella olisi oma huone. On kuitenkin aika utopiaa ajatella, että siihen olisi kaikilla mahdollisuus. En myöskään usko, että oma huone olisi lapsuuden onnellisuuden mittari JOS vanhemmat panostavat perheen keskinäiseen hyvään vuorovaikutukseen, toisten kunnioittamiseen ja järjestää kaikille mahdollisuuksia omaan rauhaan. 

Enhän minä sanonutkaan, että oma huone olisi onnellisuuden mittari tai ettei omaa tilaa voisi toteuttaa muulla tavoin kuin omalla huoneella.  :) Toin vain esille sen näkökulman, että on olemassa hyvinkin nuoria lapsia, joilla olisi tarve saada olla yksin. Yleensä tunnutaan ajattelevan, että alle kymmenvuotiaat haluavat koko ajan olla jonkun seurassa, mutta näin ei välttämättä ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perhe asuu varojensa mukaan käyttämättä veronmaksajien rahoja asumistukeen ja kaupungin 120m2 "perheasuntoihin". Arvostan. 

Nämä hip än kuul-ihmisethän niitä pahimpia vaatijia ovat!! Pitää olla sileää jopo&kuljetuskärrykaistaa, soijalähipuistoa, hiljaisuuspäiväkotia, retriitti-imetyspuskia, kierrätyspisteitä koalankakkanuttu asuista eskimopatteriehin ja slowtyöaika muulle maalle kun ahtaasti nukkunutta väsyttää aamuisin.

Niin mutta nämä ihmiset maksavat nämä monien mielestä höpöjuttunsa ihan itse. Toisin kuin joku PerusPirkko jolla on viisi lasta, ei koskaan ole ollut työpaikkaa ja nyt pitäis taas saada lapsille sossusta uudet älypuhelimet, ja virikehoitopaikkaa koska tupakointiin ei jää tarpeeksi aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni olisi lastensuojeluilmoituksen paikka. Lapsella on oikeus terveelliseen ja turvalliseen kasvuympäristöön, johon kuuluu muun muassa oma huone. Emme elä enää mitään 70-lukua.

Päivän naurut, sellaiseksi varmaan tämän viestisi tarkoititkin.

62 neliötä käsittää luultavasti olohuoneen, kaksi makuuhuonetta ja keittiön. Hyvinhän siinä on tilaa.

Ja kun asuu keskellä Helsinkiä, voi hienosti käyttää lähiseudun palveluja, on kahviloita, leikkikenttiä, ravintoloita jne. 

Tarkoitatko, että palveluja, leikkipuistoja ja kahviloita on ainoastaan keskellä Helsinkiä? Minua ahdistaisi asua lasten kanssa keskellä helsinkiläistä betoniviidakkoa. Pelotti katsoa, kun pientä poikaa opetettiin pyöräilemään Hämeentien kapealla jalkakäytävällä. Tai se reppana metsästyskoira, joka joutui kuseksimaan talojen kivijalkaan. Mutta onhan se tietysti hienon kuuloista sanoa asuvansa Punavuoressa.

Mun mielestä 61 neliötä pitäisi riittää ihan ok 2-3 lapsen kanssa jos lapset on alle kouluikäisiä. Jos me saamme joskus lapsia, luulen että tulemme asumaan myös monien standardien mukaan suht ahtaasti, sillä en halua muuttaa kauas Helsingin keskustasta. 

Aamutv:tä katsoessani hirvitti vain asunnon tavaramäärä. Sitä en ihan tajua miksi pitää olla niin helvetisti roinaa niin pienessä asunnossa, sillä luulisi keskusta-asumisen yksi etu ja tarkoitus olevan se, että virikkeitä on paljon tarjolla kodin ulkopuolella eli että siellä kämpässä ei tarvitsisi kykkiä niin paljon ja esim. kirjastot joista voi lainata lautapelejä ja kirjoja ovat lähellä. Luulisi siis ettei olisi pakko omistaa niin paljoa kaikkea tavaraa. Muutenkin ainakin Helsingissä kaikenlaiset vaihto- ja lainausringit toimivat hyvin juuri siksi kun on paljon ihmisiä lähekkäin, jotka eivät itse halua omistaa kaikkea. Joten neliöt mun mielestä ihan fine heidän perheellään mutta karsisi nyt hyvänen aika sitä omaisuutta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perhe asuu varojensa mukaan käyttämättä veronmaksajien rahoja asumistukeen ja kaupungin 120m2 "perheasuntoihin". Arvostan. 

Nämä hip än kuul-ihmisethän niitä pahimpia vaatijia ovat!! Pitää olla sileää jopo&kuljetuskärrykaistaa, soijalähipuistoa, hiljaisuuspäiväkotia, retriitti-imetyspuskia, kierrätyspisteitä koalankakkanuttu asuista eskimopatteriehin ja slowtyöaika muulle maalle kun ahtaasti nukkunutta väsyttää aamuisin.

Niin mutta nämä ihmiset maksavat nämä monien mielestä höpöjuttunsa ihan itse. Toisin kuin joku PerusPirkko jolla on viisi lasta, ei koskaan ole ollut työpaikkaa ja nyt pitäis taas saada lapsille sossusta uudet älypuhelimet, ja virikehoitopaikkaa koska tupakointiin ei jää tarpeeksi aikaa.

Mistä muuten tiedät ihmisestä onko hänellä koskaan ollut työpaikkaa ellet sitten ole seurannut hänen elämäänsä tarkemmin jo pidemmän aikaa? Tämä on vähän ohis ketjusta mutta ottaa päähän se kun jos joku tietää että joku on työtön niin ja varsinkin jos on yh niin luullaan että sitä ollaan oltu elämäntapatyöttömiä koko ikänsä. Juu kyllä näitäki löytyy mutta yritä nyt myös ymmärtää että meitä on monia työttömiä yksinhuoltajia jotka ovat elämänsä aikana ennen työttömyyttä tuoneet jo ehkä enemmän verorahoja palkkatyöstä kun sinä olet tähän asti tehnyt joten suuta vähän soukemmalle. Ei kannata yleistää mitään. Sossusta ei muuten älypuhelimia jaella, eikä rahaakaan niitä varten.

Meillä 59 neliötä ja 4 henkilöä. Emme ole muuttamassa. Äitini ja isäni muuttivat juuri 160 m2 taloon kaksistaan kun eivät mahdu pienempään. Järjetöntä. Siis sille tavarallehan sitä taloa ostetaan jota heillä on joka paikka täynnä. Eikö pärjäisi vähemmällä? Me emme säilö mitään ylimääräistä. Sitten pitäs ostaa isompi asunto kun ne ei mahdu muuten. Sata tonnia hyvinkin maksaa se ylimääräinen huone täällä. Ja taas lainaa pariksi kymmeneksi vuodeksi. Me asutaan hyvällä paikalla ja kivalla alueella. Olemme aktiivinen perhe joka ei vietä kaikkea aikaansa omissa huoneissaan. Toki mä vaihtasin tän isompaan jos se ei maksaisi niin paljoa. Meillä jää rahaa matkustamiseen ja elämiseen. Lapset voivat hyvin, samoin aikuiset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on molemmilla lapsilla omat huoneet, mutta siitä huolimatta kouluikäinenkin notkuu kaikkinpäivät olohuoneessa muiden mukana. Omassa huoneessaan käy vain nukkumassa ja murjottamassa. Läksyt tekee lattialla tai ruokapöydällä. Samoin nuorempi. Lelut keskaa joka kerta olohuoneeseen. Jos tavara ei olisi näin paljon, pärjäisivät varmaan yhteisessä huoneessa.

Pitäiskö lapset eristää muusta perheestä omiin huoneisiinsa?

Eikö perhe elä yhdessä?

Tämä oli kommentti siihen että jokaiselle lapselle pitäisi olla oma huone. Tarkoitus oli vain huomauttaa, että mitä ne lapset sillä omalla huoneella tekevät kun eivät koskaan siellä ole. Tuntuu että meillä omat huoneet on vain tavaravarastoja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on molemmilla lapsilla omat huoneet, mutta siitä huolimatta kouluikäinenkin notkuu kaikkinpäivät olohuoneessa muiden mukana. Omassa huoneessaan käy vain nukkumassa ja murjottamassa. Läksyt tekee lattialla tai ruokapöydällä. Samoin nuorempi. Lelut keskaa joka kerta olohuoneeseen. Jos tavara ei olisi näin paljon, pärjäisivät varmaan yhteisessä huoneessa.

Pitäiskö lapset eristää muusta perheestä omiin huoneisiinsa?

Eikö perhe elä yhdessä?

Tämä oli kommentti siihen että jokaiselle lapselle pitäisi olla oma huone. Tarkoitus oli vain huomauttaa, että mitä ne lapset sillä omalla huoneella tekevät kun eivät koskaan siellä ole. Tuntuu että meillä omat huoneet on vain tavaravarastoja. 

Minkä ikäiset teidän lapset ovat jos eivät tykkää oleskella omissa huoneissaan? Ainakin yläkouluikäisistä voin sanoa sen verran että haluavat olla omissa oloissaan eivätkä todellakaan esim. olohuoneessa vanhempien kanssa. Tuon ikäisillä lähes kaikilla on kyllä jo omat huoneet ja siellä katsovat tv:tä, kuuntelevat musaa, pelailevat kännykällä, seurustelevat kavereiden kanssa. Tuo ei kävisi päinsä jos omaa huonetta ei olisi. Yksi lapseni kaveri ei ikinä päästä kavereita heille koska hänellä ei ole omaa huonetta. Sääliksi käy tuota teiniä.

Vaikka täällä pääkaupunkiseudulla ahtautta korostetaan ja on mukamas tärkempää se hyvä sijainti kun neliöt niin en minä ainakaan ole törmännyt yhteenkään perheeseen jossa yli 10-vuotiailla lapsilla ei ole omia huoneita. Kyllä näitäkin varmaan on mutta todella vähän verrattuna niihin joilla on. Kaikki esimerkit joistain kantakaupunkihipstereistä on ollut perheistä joissa on ollut pieniä lapsia.

Kaikkeen kai tottuu, jos on pakko. Me (4 henkeä) kokeiltiin asumista 63-neliöisessä kolmiossa talonrakennusprojektin ajan, noin vuoden verran. Menihän se, kun tiesi, että on vain väliaikaista. Mutta enpä ole kyllä kaipaillut takaisin siihen asuntoon. Sosiaalinen elämä kärsi, kun ei tehnyt mieli pyytää ketään kylään. Kämppä oli ahdas, vaikka me otimme sinne mukaan vain välttämättömän. Vaatisi aivan äärettömän minimalistista ja organisoitua luonnetta, että harrastavan lapsiperheen tavara- ja vaaterumban saisi pidettyä hallinnassa. Lapset olivat silloin vielä pieniä, joten heille riitti yhteinen huone, toista se olisi nyt teinien kanssa. Voin vain kuvitella, että toisin kuin nyt, noissa neliöissä teinimme tuskin olisivat kovin kotona viihtyvää sorttia. 

Omituisia ajatuksia teillä.

Meillä on vähän samantyylinen tilanne, vaikka neliöitä jonkin verran enemmän ja vain kaksi lasta. Minä itse tykkään että on mahdollisimman vähän tavaraa ja se helpottaa meidän elämää. Muutenkin tykkään siitä selkeydestä ja huolettomuudesta mikä kerrostaloasumisessa on. Ei mene aikaa pihan hoitoon, välimatkojen ajoon autolla, harrastuksiin kuskaamiseen. Kiva kun ollaan yhdessä tasossa ja pesukoneen, kuivaustilan ja vaatekaapin väli on vain pari askelta.

Meillä on myös mahtavat ulkoilumaastot ihan nurkan takana, vaikka asutaankin kaupungin keskustassa. Lapset voi leikkiä kauniilla sisäpihalla, jos ei jakseta kävellä 200m leikkipuistoon. Illalla toinen voi käväistä kaupungilla kahvilla ystävän kanssa tai kesällä terassilla, ja reissuun ei mene koko iltaa. Tällä hetkellä kaupunkiasuminen tuntuu niin ihanalta valinnalta, että ei millään raaskittaisi muuttaa pois.

Voisiko joku laittaa linkkiä tai edes vihjata minä päivänä tämä on tullut? En löydä Areenasta.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu niin paljon perheestä.

Meitä on neljä, ja neliöitä n. 200. Vähempi ei riittäisi.

Ette tule toimeen keskenään? Silloin ratkaisu on ero, ei iso koti...

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku laittaa linkkiä tai edes vihjata minä päivänä tämä on tullut? En löydä Areenasta.

http://yle.fi/uutiset/koti_kaupungissa__katso_videolta_kuinka_viisihenk…

Laskin juuri, että meillä on tilaa  reilu 12 neliötä/asukas. Vanhemmat ja 7 lasta asuu 110 neliön paritalossa. Meillä ei todellakaan ole noin ahdasta, eikä tavararöykkiöitä siellä täällä. Lapsia on kaksi samassa huoneessa ja nuorin nukkuu meidän kanssa. Lisäksi kun tila jakaantuu 2,5 kerrokseen, takaa se rauhan kaikille.

Tuokin perhe saisi kivasti tilaa, kun karsisi tavarasta ja huonekaluista.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä lapsille tulee oma huone ajankohtaiseksi ehkä silloin kun menee kouluun tms. Me asuttiin samoilla huudeilla pienenä, meillä oli 200 neliön kämppä mutta koska lapsia oli neljä niin ei meillä ollut kaikille omia huoneita. Tilaa oli kyllä ihan mainiosti. En koe traumatisoituneeni siitä, että sain ensimmäisen oman huoneeni 12-vuotiaana.

Tärkeintähän on että perhe on onnellinen, ymmärrän hyvin halun asua keskustassa kaikkien palveluiden lähellä. Itsekin Punavuoressa kasvaneena pidän sitä mainiona paikkana lapsiperheelle.

En ihmettele ollenkaan miksi tässä maassa on lama. 

Ihmiset vinkuu jotain 100-200 neliön kämppiä puoli ilmaiseksi ja vielä Helsinkiin koska sinne halutaan. Sitten jos pitää asua 60 neliöisessä niin sehän on kuin koirankoppi....

Tuollaisia asuntoja ei Helsinkiin edes pitäisi rakentaa. Ei ihme että ei ole tilaa ihmisille kun tuollaisia asuntoja haluavat.

Vierailija kirjoitti:

Kaikkeen kai tottuu, jos on pakko. Me (4 henkeä) kokeiltiin asumista 63-neliöisessä kolmiossa talonrakennusprojektin ajan, noin vuoden verran. Menihän se, kun tiesi, että on vain väliaikaista. Mutta enpä ole kyllä kaipaillut takaisin siihen asuntoon. Sosiaalinen elämä kärsi, kun ei tehnyt mieli pyytää ketään kylään. Kämppä oli ahdas, vaikka me otimme sinne mukaan vain välttämättömän. Vaatisi aivan äärettömän minimalistista ja organisoitua luonnetta, että harrastavan lapsiperheen tavara- ja vaaterumban saisi pidettyä hallinnassa. Lapset olivat silloin vielä pieniä, joten heille riitti yhteinen huone, toista se olisi nyt teinien kanssa. Voin vain kuvitella, että toisin kuin nyt, noissa neliöissä teinimme tuskin olisivat kovin kotona viihtyvää sorttia. 

Miten ei voi neljä ihmistä mahdtua tuon kokoiseen asuntoon?