Saako suomalainen nainen olla herkkä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen pehmentynyt asuttuani 5v ulkomailla. Suomessa olin kova. Nykyään pukeudun pinkkeihin ruusumekkoihin ympäri vuoden, kun sää ei vaadi toppapukua. Minua ei huoritella, vaikka käytän korkkareita ja punaista huulipunaa arjessa. Hymyilen ja juttelen tuntemattomien kanssa.

Vaatetuksella ei ole herkkyyden kanssa mitään tekemistä. Pikemminkin vahvistat tuolla stereotypiaa siitä, millainen naisen *pitäisi* olla. Vielä hellan ja nyrkin väliin, niin näillä mennään 😂

T. Myös vuosia ulkomailla asunut herkkä nainen

Samaa mieltä. Vai eikö mustiin pukeutuva goottityttö voi olla herkkä, kun ei käytä pinkkiä ruusuhametta ympäri vuoden?

Vierailija kirjoitti:

Olen herkkä. Oudolla tavalla. Musiikki ja maalaukset saavat välillä aikaa jotain erityistä herkkyyttä. Samoin luonto. Välillä tunnen niin suurta kiitollisuutta ettei ole sanoja. Miehelle lopetin näistä puhumisen, kun hän ei ollut ihan samalla levelillä.

Teen tällä hetkellä työtä jossa pitää olla tehokas ja laitettu. Se on aika kaukana siitä mitä haluaisin. Ei ole silti uskoa omaan luovuuteen (valokuvaus, laulaminen, kirjoittaminen). Luovalla alalla on tavallaan jo nähty kaikkea, etten tiedä pystyisinkö tarjoamaan mitään uutta. Ehkä jotain kaunista inhorealismia.

Juuri päinvastainen kokemus. Olen mies ja herkistelen tuolla tavoin, mutta en enää kerro näistä vaimolle. Hänestä se on lapsellista ja tympeää.

Yritän myös luoda kaikkea itseäni liikuttavaa.

M-41

Olen aina ollut herkkä runotyttö, joka teini-iässä sairastui vahvuuteen. Nyt osaan olla herkkä silloin kun siihen on mahdollisuus ja olen luotettujeni seurassa. Muuten osaan olla myös hyvin luja ja vahva tarvittaessa. Tällaista miestä etsin nyt rinnalleni. 💙

Suomessa ei kyllä esimerkiksi herkästi itkevää naista arvosteta. Ennemmin sitä suorasanaista möläyttelijää. Itkevää naista pidetään heikkona ja hysteerisenä, vaikka itku on aivan luonnollinen reaktio, niin miehillä kuin naisillakin.

P.S. Pinkkiä ruusumekkoa en päälleni panisi ellet aseella uhkaisi 😀

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen herkkä. Oudolla tavalla. Musiikki ja maalaukset saavat välillä aikaa jotain erityistä herkkyyttä. Samoin luonto. Välillä tunnen niin suurta kiitollisuutta ettei ole sanoja. Miehelle lopetin näistä puhumisen, kun hän ei ollut ihan samalla levelillä.

Teen tällä hetkellä työtä jossa pitää olla tehokas ja laitettu. Se on aika kaukana siitä mitä haluaisin. Ei ole silti uskoa omaan luovuuteen (valokuvaus, laulaminen, kirjoittaminen). Luovalla alalla on tavallaan jo nähty kaikkea, etten tiedä pystyisinkö tarjoamaan mitään uutta. Ehkä jotain kaunista inhorealismia.

Juuri päinvastainen kokemus. Olen mies ja herkistelen tuolla tavoin, mutta en enää kerro näistä vaimolle. Hänestä se on lapsellista ja tympeää.

Yritän myös luoda kaikkea itseäni liikuttavaa.

M-41

Valitsit sitten väärän kumppanin, kun et saa toteuttaa itseäsi ja ilmaista mitä tunnet ja toivot.

Vaihtamalla paranee.

Eikö herkkyys ole avoimuutta ja ennakkoluulottomuutta ympäristölle ja ihmisille? Näkee värit, kauneuden, kuulee musiikin, sanat, niiden merkitykset? Ei tallaa muita eikä asioita joihin ei ole tottunut? Joskus jaksaa olla herkkä, ei aina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiseni on herkkä mutta ei vedä mitään itluporkuraivareita. On empaattinen ja liian kiltti. Maksaa kaikkiin järjestöihin, lainaa ihmisille ja ottaa meille jotain elukoita huostaan. On silti ihan reipas ja varmaan vaihtaisi ne renkaat jos käskisin.

Käskisit?

Väärä sanavalinta vai?

Väärä asenne. Miksi pitää käskeä, eikö voi pyytää tai kysyä? Ja jos toinen on liian kiltti kannattaa niitä "pyyntöjäkin" harkita.

Saa toki, toisen naisen edessä. Suomalainen mies ei kokemukseni mukaan kestä naisen herkkyyttä (jos kyseessä ei ole oma äiti) ollenkaan. Ja tämä kokemus ei rajoitu pelkästään omaan puolisoon.... että siinä sitä on ihmettelemistä sillä Väestöliiton eukolla. Mikähän mahtaisi olla syy, että miehet jää ulos omasta liitostaan? Oisko joku syy-seuraussuhde löydettävissä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiseni on herkkä mutta ei vedä mitään itluporkuraivareita. On empaattinen ja liian kiltti. Maksaa kaikkiin järjestöihin, lainaa ihmisille ja ottaa meille jotain elukoita huostaan. On silti ihan reipas ja varmaan vaihtaisi ne renkaat jos käskisin.

Käskisit?

Väärä sanavalinta vai?

Väärä asenne. Miksi pitää käskeä, eikö voi pyytää tai kysyä? Ja jos toinen on liian kiltti kannattaa niitä "pyyntöjäkin" harkita.

Murrejuttu. Joissain murteissa pyytää=käskeä. Joissain murteissa tosiaan KÄSKETÄÄN kyläänkin.

Herkkää naista eivät arvosta toiset naiset, miehet, ei myöskään yhteiskunta. Tähän on tultu. Poikkeukset ovat harvinaisia.

Naisten pärjäämistä korostetaan nyt paljon enemmän kuin vielä 80-luvulla. Nainen on suorittaja, ei haaveilija.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen herkkä. Oudolla tavalla. Musiikki ja maalaukset saavat välillä aikaa jotain erityistä herkkyyttä. Samoin luonto. Välillä tunnen niin suurta kiitollisuutta ettei ole sanoja. Miehelle lopetin näistä puhumisen, kun hän ei ollut ihan samalla levelillä.

Teen tällä hetkellä työtä jossa pitää olla tehokas ja laitettu. Se on aika kaukana siitä mitä haluaisin. Ei ole silti uskoa omaan luovuuteen (valokuvaus, laulaminen, kirjoittaminen). Luovalla alalla on tavallaan jo nähty kaikkea, etten tiedä pystyisinkö tarjoamaan mitään uutta. Ehkä jotain kaunista inhorealismia.

Juuri päinvastainen kokemus. Olen mies ja herkistelen tuolla tavoin, mutta en enää kerro näistä vaimolle. Hänestä se on lapsellista ja tympeää.

Yritän myös luoda kaikkea itseäni liikuttavaa.

M-41

Kiva kuulla! Olen joskus miettinyt onko kaltaisiani edes miehissä. Oma mies ei pidä lapsellisena, onneksi. Hän ei vaan ymmärrä juttujani eikä sitten kommentoi juuri mitään.

Tosi monesta oudosta jutusta saattaa nousta kyyneleet silmiin tai tulla kylmänväreet. Ajan rajallisuuden ymmärtäminen, tai se kun luonto tuntuu maalaukselta jonka sisällä olet päässyt käymään, siellä on linnunlaulu äänitehosteena yms. Mietin myös onnellisuutta ja tätä hetkeä. Kun vielä kaikki rakkaat on elossa! Sitä yrittää imeä kaiken positiivisuuden itseensä.

Olen alkanut ottamaan tilannekuvia vanhemmistani. Kun he tekevät jotain itselleen mieluista eivätkä tiedä, että kuvaan. Voin sitten myöhemmin palata kuvan kautta siihen läsnäoloon ja hetkeen kun heitä ei enää ole.

Minä olin lapsuuteni "poikatyttö", leikin rajusti ja tappelin veljeni kanssa. Aikuisenakin hain naiseutta, herkkyys oli haudattu syvälle sisälleni. Oireilin kyllä masennuksella. Nyt kun annan herkkyyteni tulla läpi, se ei kuristu.

Näin syvällä on naisviha;

ruusumekko, tuo herkän vulvan symboli,

poljetaan maihareilla maahan.

T. runotyttö

Kai mä aika herkkä olen, kun välillä itken katsoessani salkkareita. Mut ehkä siks oonki sinkku

Minä olen myös haaveilija, 99% "runotyttö". Tunnen hyvin harvoin olevani jonkun kanssa todella samalla aaltopituudella. Sen takia on helpompi esittää jotain muuta kuin on. Koen ettei herkkyyteni liity niinkään itkemiseen tai tunteiluun ylipäätään, silmät kostuvat lähinnä kun kuulen tarpeeksi kaunista musiikkia. Enemmän herkkyyteni on jotain tuollaista kauneuden aistimista kuten joku aiemmin luonnehti, omissa ajatuksissa viihtymistä, luovuutta. Kiva kuulla että meitä on muitakin.

En kestä herkkyyttä. Oma äiti on sellainen itkijä. Haluan vahvan naisen jota ei tarvi nostaa jaloilleen. Sellaisen selviytyjän joka on iloinen ja reipas. En kestä sitä että menee vaan virran mukana tai hakee jotain tukipilaria. En kestä heikkoja ihmisiä muutenkaan. Tai epävarmoja. No äitini kaltaisia olen joutunut kestämään. Nyt sinkku vihdoin ja silmät auki! Äitiä kestän kun on pakko. Ei sillä ole muita.

En ole herkkä siinä mielessä, että herkistyisin toisten seurassa. En itke tai ole kovin surullinen hautajaisissa vaikka kyse on ollut omista isovanhemmistani tms. Mutta kaunis musiikki tai surulliset kirjat/elokuvat saattavat saada mut silloin tällöin herkistymään.

Vierailija kirjoitti:

En kestä herkkyyttä. Oma äiti on sellainen itkijä. Haluan vahvan naisen jota ei tarvi nostaa jaloilleen. Sellaisen selviytyjän joka on iloinen ja reipas. En kestä sitä että menee vaan virran mukana tai hakee jotain tukipilaria. En kestä heikkoja ihmisiä muutenkaan. Tai epävarmoja. No äitini kaltaisia olen joutunut kestämään. Nyt sinkku vihdoin ja silmät auki! Äitiä kestän kun on pakko. Ei sillä ole muita.

Ei herkkä ole = heikko ja epävarma, muiden kannateltava. Aloitukseen viitaten myöskään herkkyys ei estä vaihtamasta renkaita tai ylipäätään elämässä pärjäämistä tai vaikeuksista selviämistä. Herkkyys voi olla myös vahvuus. Monessa työssä myös tarvitaan herkkyyttä, se usein kytkeytyy myös empatiaan.

Patriarkaaliset arvot jyllää, vahvat syö.

FEminismi on ymmärretty väärin