Millaista on elämä johtajan vaimona?

Joo no ihan normaalia elämää eletään. 

Yksinäistä oli. Kyseessä oli aika ison firman toimari, töitä oli aina. Nyt kaltaiseni akateemimen asiantuntija puolisona, ihan erilaista kun on aikaa olla myös yhdessä. :)

Yksinäistä. Mies aina ja jatkuasti töissä tai ainakin työpaikan käytettävissä. Työ vie hirvittävästi energiaa ja aikaa, jatkuvasti on joku tilanne ja valtaus ja hyökkäys ja vastamanööveri käynnissä. 

Sen lisäksi että pitää puolustaa omaa firmaa kilpailijoita vastaan, pitää myös ottaa huomioon omat koirat purevat-ilmiö. Eli jos heikkenet ja näyttää siltä ettei kantti kestä, niin heti on puukottajia ja paikan ottajia kyllä tarjolla. 

Lomilla pidetään suhteita yllä ja verkostot toimii; juhlia, tapaamisia eri tilaisuuksissa, konsertteja, rapujuhlat, ehkä joku mökkivierailu, pari golfkilpailua illallisineen. 

Mökki on sekä vesistön rannalla että lapissa. Matkoja tehdään talvisin lämpimään jos johonkin kohtaan ehditään.

Tämä on entistä elämääni. Nyt elämäni on minun omaani.

Mieheni on erään suuren firman toimitusjohtaja, ja tottakai painaa paljon töitä. Hän on kuitenkin nykyisin poikkeustapauksia lukuunottamatta rauhoittanut viikonloput vain meille. Toisaalta olemme molemmat korkeasti koulutettuja ja erittäin kiinnostuneita töistämme, joten asia ei minuakaan kauheasti haitata. Olen itsekin varsin hyvässä asemassa työelämässä ja puhumme paljon työasioita yhdessä kotonakin. Lisäksi meillä on neljä lasta, joiden kanssa touhuamme niin paljon kuin mahdollista. Vaikka päivämme ovat usein melko pitkiä, osan töistä teemme usein lasten mentyä nukkumaan ja koska siivoja hoitaa mm. ison talomme siivouksen, jää meille kuitenkin perheen keskistä aikaakin. Muutoin elämme kai aika tavallista elämää, mutta meillä on toki iso talo ja autot, voimme käyttää siivoojia, syödä usein ulkona, matkustaa paljon ja lapsemme voivat harrastaa juuri sitä mitä haluavat.

Ihan tavallista. Ei miehen työelämä nyt ihan 8-16 ole, aina pitää olla tavoitettavissa ja joustoa harrastaa, mutta myös toisin päin. Kai se on yksilöllistä ja kiinni myös firmasta, mutta mun mies on omaksunut sen työkulttuurin, että asioita delegoidaan ja kaikki palaverit voidaan hoitaa rivakasti ja pitää muutenkin byrokratia minimissä. On ilmeisen pidetty pomo.

Minäkin teen vaativaa asiantuntijatyötä. Onneksi lapset ovat jo teinejä, ja onneksi monia asioita voi hoitaa etänä.

Matkustamon pari krt vuodessa ulkomaille, mökillä ollaan myös. Mutta aika tavallista elämää. Osakesalkku on kyllä kohtuu iso...

Ihanan kuuloista numero 4!

Tosiasiahan on ainakin meillä se, että mies on naimissa virkansa kanssa ja tapaa perhettään lähinnä pidempinä juhlapyhinä henkisessä mielessä. Silloinkin hänen pitää olla kuitenkin valmiina tarttumaan töihin olipa tilanne mikä tahansa. Mies ei ole henkisesti läsnä perheensä parissa kovinkaan usein vaikka olisikin fyysisesti läsnä.

Mies käy toki nukkumassa suurimman osan öistään kotona ja hoitamassa käytännön järjestelyjä. Käytämme paljon ostopalveluja koska miehen on aina kätevämpää viedä vaatteensa pesulaan ja hakea ne sieltä kuin odottaa puhdasta ja sileää vaatekertaa kotoa.

Lapset oireilevat kuvion vuoksi ja minä olen jättäytynyt virkavapaalle hoitaakseni lasten oireiluja kuntoon. On aivan normaalia, että teinikin oireilee jos menettää vanhempansa.

Mikään maallinen hyvä ei voi korvata edellä mainittuja menetyksiä.

Aika samat sävelet kuin nelosella, paitsi meillä lapset jo isoja ja asutaan Hgin ydinkeskustassa isossa asunnossa funkkistalossa. Paljon töitä, pitkiä päiviä molemmilla, mökkeillään, matkustetaan, harrastetaan viinejä ja kulinarismia. Mukavaa, mielestäni aika tavallista elämää.

Ap: ei mitään kadehdittavaa!

Vastaan pörssiyhtiön toimitusjohtajan tyttärenä, joka on viitisen vuotta sitten muuttanut omilleen.

Meillä isä oli aina töissä, pitkät päivät, pitkiä työmatkoja, kotonakin näpytteli aina sähköpostia tai oli jossain puhelinpalaverissa (kun aina jossain päin maailmaa on työaika...)

Äiti taas oli kotirouvana, hyvin perinteinen vaimo. Laittoi ruuat, hoiti lapset, pesi pyykit, silitti kauluspaidat, järjesti edustusillallisia jne.

Äidin ja isän parisuhde näyttää minun silmiini hyvin muodolliselta. Ei hellyyttä, mutta hyvin kohteliaita ovat toisilleen.

Kesken lomareissujen saattoi tulla puhelu, ja isä lähti seuraavalla lennolla jonnekin päin maailmaa. Hän ei päässyt ylppäreihini, eikä lapseni ristiäisiin.

En koskaan ole kokenut merkitseväni isälleni muuta kuin ehkä hyvien arvosanojen kautta. Emme ole koskaan kunnolla jutelleet mistään muusta kuin koulusta, en tunne häntä ollenkaan. Äitini taas ehkä on aina ollut hieman rooliinsa katkeroitunut, sillä aitoa lämpöä en koe häneltäkään saaneeni, vaikka onkin läheisempi.

Rahallisesti olen aina saanut kaiken mitä olen halunnut: ratsastustunteja, oman hevosen, auton, matkoja, merkkivaatteita. Henkisesti taas lapsuudenkodin ilmapiiri oli melkoisen köyhä.

Numero kahdeksan, kiva kuulla. Minäkin koen elämämme mukavaksi ja niin lapsemmekin. Ja unohdin tosiaan listalta, että viinit ja kulinarismi ovat myös meidän rakkaita harrastuksia!

T: numero 4

Mieheni on iso johtaja ja palvon häntä. Hän hemmottelee minua ja vie minua ravintoloihin ja käyttää minua kaikissa maailman ihmeellisissä maissa. Hän maksaa elämäni luksuksen. Esittelen itseni aina toimitusjohtajan vaimona ja kutsun itseäni Rouva Tj Juha Korhoseksi. Olen käynyt Nivalan yläasteen ja nykyään olen kotirouva. Teen kaikkeni, jotta mieheni pysyisi luonani. Tiedätte varmaan, mitä se tarkoittaa. ;)

"Johtajan vaimona" :-DDD

Joo, olin aikoinaan johtajan vaimona, kun mies oli kolmen hengen peltiseppäfirman toimitusjohtaja. Ammattikoulun oli käynyt ja ihan samoja hommia teki kuin muutkin siinä firmassa. Tavattiin baarissa, asuttiin rivarissa, käytiin ulkomaanmatkalla kerran vuodessa, jos oli varaa.

Ajattelitko, että siinä on jotain luksusta, jos mies on johtaja? Johtajaksihan pääsee helposti, sen kun perustaa vaikka yhden hengen osakeyhtiön ja nimeää itsensä johtajaksi.

Äskeiselle tiedoksi, että ainakaan minä en todellakaan esiinny missään toimitusjohtajan vaimona. Ei ole mitään tarvetta. Edes työkaverini eivät tiedä kaikki mitä mieheni tekee työkseen. Se, että nautimme elämästämme, ei ole sinulta pois eikä tee meistä millään lailla ylpeitä.

T: nro 4

Niin tarkoitin "oikeita" johtajia eli Pörssiyhtiöiden ja muiden kansainvälisten isojen firmojen toimitusjohtajia tms., joiksi ei ole helppo päästä ja jotka kyllä vaativat koulutusta ja älyä. 

Niin siis nykyäänhän puolisoilla on yleensä oma työura, usein jopa ihan eri alalla kuin sillä johtajamiehellä. Eli näitä klassisia "edustusvaimo"-tyyppejä ei enää ole kuin ihan harvassa, ehkä iäkkäämmässä porukassa.

Mieheni on johtavassa asemassa, välttelee erilaisia kissanristiäisiä ja käy vain pakon edessä "verkostoitumassa". Vietämme rauhallista perhekeskeistä elämää.

Tosiaan vähemmistössä tuntuvat enää olevan nuo edustusrouvavaimot, kyllä useimmilla on oman uran luonut korkeakoulutettu vaimo.

Perheen yhteistä aikaa on tosiaan kohtuu vähän, mutta silloin tehdäänkin sitten täysillä kaikkea kivaa, koska rahaa riittää mihin vain haluaa.

En voisi olla onnellisempi 😊 Mieheni on niin loistava toimitusjohtaja, että on palkannut aivan huipputyyppejä alaisikseen. Minä alan pikkuhiljaa vähentää työntekoa, koska rahan vuoksi ei tarvitse tehdä töitä. Tämä kyllä herättää eniten kateutta :/

Minäkin olen johtajan tytär. Isäni kyllä jäi jokin aikaa sitten eläkkeelle.

Jos joku ison firman toimarin vaimo kertoo, että matkustamme paljon, niin hän valehtelee. Satun isäni työn kautta tuntemaan ison osan Suomen suuryritysten johtajista ja kukaan ei kyllä vapaa-ajallaan juuri matkustele. Kirves kouraan ja mökille halkoja hakkaamaan - tuo on niiden miesten motto.

Kyllä se meilläkin oli äiti, joka hoiti kaikki käytännön asiat. Isä oli oikeasti läsnä vain mökillä ja kalassa; muutoin häntä painoi aina joku huoli. Me lapset ja äiti elimme ihan tavallista elämää. Äiti teki osa-aikatyötä apteekissa. En muista, että kukaan tietämäni iso pomo olisi luonut ympärilleen mitään luksusta tai että olisivat harrastaneet ihmeemmin kulinarismia tai vastaavaa. Oikeastaan useat heistä ovat aika tavallisista oloista lähteneitä, ahkeria työnarkomaaneja, jotka viedään melkein väkisin kerran vuodessa Stockmannille vaateostoksille.