Miehen entinen säätö, myös "paraskaveri"
Heipä hei, lähdin ihan täältä nyt kyselemään mielipiteitä ku kotosalla tunteet vaan kuumenee ja tilanne kiristyy päivä päivältä enemmän ja en tiedä enää mitä tehdä.
Hieman tiivistettynä homman nimi on se, että olen mieheni kanssa seurustellut vasta vuoden verran. Aluksi kaikki meni ihan hyvin, kunnes sain tietää, että mieheni naispuolinen paraskaveri on myös hänen entinen hoitonsa. Siitä asti suhteemme lähti sitten alamäkeen, olemme 24/7 toistemme kanssa koska en tahdo antaa pientäkään mahdollisuutta miehelleni hengata tämän isotissisisen blondin kanssa.
Olen nykyään aivan äärettömän mustasukkainen ja stressaantunut. Seksihaluni ovat tippuneet lähes kokonaan ja jos joskus on jotain haluja, niin panot ovat nopeita, alle 10 minsan juttuja.
Jokapäivä vertaan itseäni tähän toiseen naiseen koska itse olen normaalipainoinen ja pienirintainen, tämä ex-säätö taas on hyväkroppainen ja isorintainen..
Myönnän, että itsellänikin on ollut entisiä hoitoja jne mutta heidän kanssaan en ole tekemisissä koska en koe sen olevan tarpeellista.
Mieheni taas on aivan erilainen tässä asiassa. Häntä ei kiinnosta ahdistukseni/stressini lainkaan vaan hän haluaa silti olla tekemisissä tämän naisen kanssa, ja sanoo myös että jos hän ei saa olla tämän naisen kanssa tekemisissä niin en saa olla minäkään oman parhaan kaverini kanssa.
MITÄ TEEN? Onko kellään ollu ikinäkään samantapaista tilannetta?
Kommentit (19)
Eikö miehesi siis ole seurustellut tämän naisen kanssa?
Se on sen ex-säätö mutta nykyinen kaveri. Mitä osaa tästä et ymmärrä? Jos haluaisi olla säätönsä kanssa niin olisi sen kanssa eikä sun. Kaveruudeksi muuttuneessa entisessä säädössä ei ole kyllä enää mitään seksuaalista läsnä. Ota pää pois perseestä.
Ei ole. Tämä nainen on itse seurustellut pätkittäin ainakin 3 vuotta. Aina eron aikan säätivät keskenään. Silti mieheni on sanonut tälle naiselle rakastavansa häntä.
Mun paras kaveri on eksä, tosin seurusteltiin yläasteella eli aikaa on tietty kulunut huomattavasti enemmän kuin ilmeisesti teidän tapauksessa?
Ex ei todellakaan kiinnosta millään tapaa, koska sille oli erittäin hyvät syyt miksi erottiin. En pidä edes viehättävänä enää.
Kaveruus on kuitenkin säilynyt koska olemme tunteneet niin kauan ja meillä on niin paljon yhteisiä juttuja.
Jos olisin sinä, eroaisin. Luottamus on parisuhteen kulmakivi.
Mieti siltä kannalta, että mies on yhtä lailla tälle naiselle säätö, he eivät ole yhdessä, koska eivät halua olla.
Tai sitten tää säätö ei huolinut miestäsi ja vaihtaisi sinut heti kun isotissiblondi näyttää vihreetä valoo.
Muutenkin outoa että miehen paraskaveri on joku isotissiblondi.
Itse en jaksaisi tollasta vaan vaihtaisin miestä.
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten tää säätö ei huolinut miestäsi ja vaihtaisi sinut heti kun isotissiblondi näyttää vihreetä valoo.
Muutenkin outoa että miehen paraskaveri on joku isotissiblondi.
Itse en jaksaisi tollasta vaan vaihtaisin miestä.
eli mielest'si miehi' ja naisia tulee kohdella erilailla ja kauniin naisen kaveriksi ei saa alkaa_?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten tää säätö ei huolinut miestäsi ja vaihtaisi sinut heti kun isotissiblondi näyttää vihreetä valoo.
Muutenkin outoa että miehen paraskaveri on joku isotissiblondi.
Itse en jaksaisi tollasta vaan vaihtaisin miestä.
eli mielest'si miehi' ja naisia tulee kohdella erilailla ja kauniin naisen kaveriksi ei saa alkaa_?
Jos se on alusta asti platonista niin sitten, muussa tapauksessa ei!
Mun Ex-säätö on mun paras kaveri, ja hypätään kyllä sänkyynkin aina jos vain on tilaisuus. Aina tulee olemaan tunteita molemmin puolin, vaikka yhteiselämä ei olekaan mahdollista.
Olen saanut joitain kavereita siten, että on ollut jotain säätöä, mutta parisuhdetasolle ei ikinä edetty, koska kumpaakaan ei kiinnostanut sellainen. En ole jatkanut seksin harrastamista heidän kanssaan. Joskus jonkun kanssa on kiva viettää aikaa, vaikka muuta siinä ei sitten olisikaan.
Säätö loppui pari kuukautta aiemmin ennen kuin alettiin seurustelemaan.
Oma periaatteeni on aina ollut että kaikki exät saisivat pysyä poissa parisuhteesta. Ongelmaa ei olisi jos en olisi saanut kuulla näin paljoa asioista..
Ja sen verran vielä, että luottamusta mieheeni ja tähän isotissiblondiin ei paranna yhtään se, että aikoinaan kun annoin heidän vielä nähdä ja hengata niin miehelläni kesti erittäin kauan vastata viesteihin ja puheluihin. Kaikenlisäksi he olivat aina kahdestaan.
Kyllä mä ymmärrän sua täysin. Itsekin melkein samassa tilanteessa, minusta se ei ole ok pitää yhteyttä tai hengailla entisten säätöjen kanssa. Mä en edes ollut tietoinen että mies näki tätä kyseistä henkilöä, teki sen mun selän takana muutaman kerran.
Veläkin panevat, jos blondi on sinkkuna.
Kuulostaa ihan tuhoontuomitulta. Säästä omaa mielenterveyttäsi ja vaihda miestä.
Mieti nyt - tuollaista elämäsi on nykyään ja tuollaista se tulee aina olemaan.
Ja se, että tyyppi asettaa ehdoksi sen, ettet sinäkään saa tavata omaa parasta kaveriasi (oletan, ettei hän ole entinen säätösi) on jo ihan naurettavaa.
Mutta toivon, että tämä on vaan provo, eikä tuollaisiin suostuvia naisia ole olemassakaan.
Miten te jaksatte noita valkoisia miehiä...
Blondi kyllä seurustelee mut eipä sen jalat oo siitä huolimatta aiemminkaan pysyny kiinni..
Moikka! Tahtoisin näin viestiketjun aloittajan poikaystävänä kertoa oman näkemykseni sekä asiat jotka häneltä ''uohtui''. Ihan aluksi en tiedä lasketaanko hoidoksi sitä että pari pusua joskus ollut, ei siis seksiä. Hän ei ole ihan puhdaspulmanen myöskään kaverinsa kanssa vaan on ollut ihastunut ja uskoisin että jotain muutakin on ollut mitä hän ei kerro. Häntä ei kiinnosta ollenkaan miltä minusta tuntuu vaan pelkkää minäminä kokoajan. Ja suhteen alussa olin vähän pihalla seurustelusta enkä ymmärtänyt ihan kaikkea, esimerkiksi sitä etten voi viettää aikaa niin paljoa toisen tytön kanssa. Päivittäin kehun tyttöystäväni ulkonäköä sekä kerron ettei tarvitse verrata kehenkään koska tarkoitan sitä todella. En ymmärrä millä tavalla hän on minua korkeammalla tasolla ja hän saisi olla kaverinsa kanssa muta minä en?
No älä ainakaan jatka tolla linjalla tai sulla ei oo miestä ollenkaan. Sun miehellä varmaan on syy miks se seurustelee sun eikä tän entisen säädön kanssa, ehkä he huomasi ettei heidän välillä ole mitään sellaista ja siksi ovatkin parhaita kavereita.