ALLE PROSENTTI IHMISISTÄ OSAA VASTATA TÄHÄN TESTIIN!
!!(Olen kääntänyt tämän toisesta kielestä suomeksi, joten saattaa vaikuttaa töksähtelevältä! Nimet myös käännetty)!!
Anna on teini-ikäinen tyttö. Hän käy suurta koulua, ja omaa laajan kaveripiirin. Annalla on elämässään tärkeitä henkilöitä - enimmäkseen poikia -, sekä hyvässä että huonossa.
Timo viettää Annan kanssa aikaa todella paljon. Timolla ja Annalla on aina hauskaa, ja he voivat kertoa toisilleen kaiken kaikesta. Heillä on uskomattoman hyvät välit keskenään. Kun he tapaavat, heidän tervehdyksenään on innokas "Moro!", ja he antavat toisilleen ylävitoset.
Anna tapaa myös usein Mattia. Matti kohtelee Annaa kuin kukkaa kämmenellä, ja kehuu tätä jatkuvasti. Poika myös yrittää koko ajan mielistellä häntä. Kun he tapaavat, Matti syöksyy usein halaamaan Annaa, joka taas mieluiten tyytyisi pelkkään iloiseen "Moi!" -tervehdykseen.
Annalla koki osan elämänsä parhaista hetkistä Veikon kanssa, mutta nyt välit ovat muuttuneen etäisiksi. Välillä he vielä tervehtivät toisiaan kadulla nyökäten, mutta muuten Anna on Veikolle kuin ilmaa. He eivät ole huonoissa väleissä, mutteivät kuitenkaan hyvissäkään.
Anna pelkää ja vihaa Kallea. Kalle on raivoissaan Annalle jostakin, mitä tämä on tehnyt. He ovat arkkivihollisia, ja tavatessaan Kallen Anna joko juoksee pois, tai sitten syntyy järkyttävä sanaharkka. Nuoret eivät vaan voi sietää toisiaan.
Anna ei tunne Pekkaa, mutta tunteita hänellä on tätä kohtaan sitäkin enemmän. Annan päivät kuluvat mietiessä Pekkaa. Kun Anna näkee pojan, hän joko muuttuu kauttaaltaan punaiseksi tai hymyilee vienosti.
Kysymys kuuluu: Mitkä ovat poikien suhteet keskenään? (vinkki: kannattaa ensin miettiä poikien suhteet Annaan)
Kommentit (148)
Jos vastaus on nuo sormet, niin mikä ihme Anna sitten on? Ja mikä sormi antaa ylävitosia ja mikä sormi ei voi sietää Annaa?
Vierailija kirjoitti:
NUO POJAT ELI MIEHET OVAT ANNAN OPETTAJIA !!!!!!!!
ah :D
Tämä lukee sivulla 3
Vastaus on etteivät he tule toimeen keskenään!
Vierailija kirjoitti:
Pojat kuuluvat samaan futisporukkaan ja ovat hyviä kavereita keskenään, paitsi maalivahti on hieman etäinen. No tunnustan, lunttasin hieman ja hain alkuperäisen arvoituksen Googlella. Mutta lunttaaminen on täällä sallittua.
Se ei huijaa kuka ei halua voittaa
Vierailija kirjoitti:
Vastaus on etteivät he tule toimeen keskenään!
Tämähän liittyi Kallen ja Annan väleihin eikä muihin. Miksi ihmeessä tuo tarkoittaisi kaikkia henkilöitä, kun Anna tulee toimeen muiden kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vastaus on etteivät he tule toimeen keskenään!
Meinaatko, että heillä olisi siis viha tai välinpitämättömyyssuhde toisiinsa? Voisihan se olla silloin alitajuisesti rakkaudesta johtuvaa ja oman homoseksuaalisuuden kieltämistä?
Vierailija kirjoitti:
Jos vastaus on nuo sormet, niin mikä ihme Anna sitten on? Ja mikä sormi antaa ylävitosia ja mikä sormi ei voi sietää Annaa?
Anna on sormus. Pekka nimetön, Veikko peukalo, Kalle pikkurilli jne.
No niin ap, kerro jo. Yksikään näistä annetuista vastauksista anna minulle mitään ahaa-elämystä.
No totuushan on, että Timo on homo, koska ei muuten realistinen kaverisuhde. Matti haluais paritella Annan kanssa, mutta Anna ei. Veikko on exä jolle Anna menetti neitsyytensä. Kalle haluis kans työntyä Annan sisään, mutta Kalle taas vihaan Annaa sen takia koska Kallekin tahtoisi naida Annaa, mutta tietää siitä, että Anna hengaa Matin kanssa. Tai vaihtoehtoisesti Kallella oli ala-asteelta lähtien haaveena menettää neitsyytensä Annalle ja ottaa samalla Annan neitsyys, mutta Veikko vei sen. Anna taas haluaisi saada Pekan työntymään sisäänsä, mutta Pekka ei tunne näin koska Pekka on homo ja himoitser Timoa.
Done helppo homma.
Vierailija kirjoitti:
Oikea vastaus on mainittu jo :D ap
Ainakaan yhtään järjellisesti perusteltua vastausta en ole tästä ketjusta löytänyt. Eli jos, ap, sattuisit jossain vaiheessa kertomaan sen oikean vastauksen, niin voisitko sitten ystävällisesti myös esittää perustelut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vastaus on nuo sormet, niin mikä ihme Anna sitten on? Ja mikä sormi antaa ylävitosia ja mikä sormi ei voi sietää Annaa?
Anna on sormus. Pekka nimetön, Veikko peukalo, Kalle pikkurilli jne.
Sen verran minä kyllä ymmärsin, että heti ensimmäisessä lauseessa on kirjoitettu, että Anna on teini-ikäinen tyttö eikä sormi. Jos kyseessä on vertauskuva ja Anna ei olekaan tyttö, niin miksei hän voisi sitten samalla on omena, koira, avaruus, kirja, ompelukone, sänky, siinä missä sormi?
Ihan varmaan se Alfa beta delta omega homma
Vierailija kirjoitti:
Tämä on varmaan suomennettu kuten raamattu. Ihan vaan pari oleellista tietoa on hepreasta käännetty väärin..
Kaverini yritti kertoa tosi hyvää vitsiä suomentamalla sen englannista "mikä juusto on tehty väärinpäin?-edam"
Ollaan sanattomia vieläkin...
No mut toihan on mahtava vitsi ja hyvin suomennettu! :D
En minä nyt kyllä tajua tuota sormusjuttuakaan. Aika kaukaa haettu. Miten niin olivat joskus läheisiä sen yhden kanssa ja nyt punastuttaa sen toisen kanssa?
Ap voisi kyllä jo kertoa, mikä vastaus osui oikeaan. Itse veikkaan tuota "nuoret eivät voi sietää toisiaan".
Muistuu mieleeni vanha vitsi: "Kuinka saat tamperelaisen hulluksi?" "- Laita se pyöreään huoneeseen ja sano sille että nurkassa on mustaa makkaraa."
Vierailija kirjoitti:
Muistuu mieleeni vanha vitsi: "Kuinka saat tamperelaisen hulluksi?" "- Laita se pyöreään huoneeseen ja sano sille että nurkassa on mustaa makkaraa."
Kuinka saat av-palstalaisen hulluksi? - Esitä sille pohdittavaksi päätön ihmissuhdekuvio..
Alfa, beeta, gamma, delta ja omega selvästi. Mutta kuka on kuka?
No mikä se sitten on?