ALLE PROSENTTI IHMISISTÄ OSAA VASTATA TÄHÄN TESTIIN!
!!(Olen kääntänyt tämän toisesta kielestä suomeksi, joten saattaa vaikuttaa töksähtelevältä! Nimet myös käännetty)!!
Anna on teini-ikäinen tyttö. Hän käy suurta koulua, ja omaa laajan kaveripiirin. Annalla on elämässään tärkeitä henkilöitä - enimmäkseen poikia -, sekä hyvässä että huonossa.
Timo viettää Annan kanssa aikaa todella paljon. Timolla ja Annalla on aina hauskaa, ja he voivat kertoa toisilleen kaiken kaikesta. Heillä on uskomattoman hyvät välit keskenään. Kun he tapaavat, heidän tervehdyksenään on innokas "Moro!", ja he antavat toisilleen ylävitoset.
Anna tapaa myös usein Mattia. Matti kohtelee Annaa kuin kukkaa kämmenellä, ja kehuu tätä jatkuvasti. Poika myös yrittää koko ajan mielistellä häntä. Kun he tapaavat, Matti syöksyy usein halaamaan Annaa, joka taas mieluiten tyytyisi pelkkään iloiseen "Moi!" -tervehdykseen.
Annalla koki osan elämänsä parhaista hetkistä Veikon kanssa, mutta nyt välit ovat muuttuneen etäisiksi. Välillä he vielä tervehtivät toisiaan kadulla nyökäten, mutta muuten Anna on Veikolle kuin ilmaa. He eivät ole huonoissa väleissä, mutteivät kuitenkaan hyvissäkään.
Anna pelkää ja vihaa Kallea. Kalle on raivoissaan Annalle jostakin, mitä tämä on tehnyt. He ovat arkkivihollisia, ja tavatessaan Kallen Anna joko juoksee pois, tai sitten syntyy järkyttävä sanaharkka. Nuoret eivät vaan voi sietää toisiaan.
Anna ei tunne Pekkaa, mutta tunteita hänellä on tätä kohtaan sitäkin enemmän. Annan päivät kuluvat mietiessä Pekkaa. Kun Anna näkee pojan, hän joko muuttuu kauttaaltaan punaiseksi tai hymyilee vienosti.
Kysymys kuuluu: Mitkä ovat poikien suhteet keskenään? (vinkki: kannattaa ensin miettiä poikien suhteet Annaan)
Kommentit (148)
tarinaa pohjustetaan kertomalla että anna on tyttö ja käy suurta koulua. koululla ei todennäköisesti ole mitään tekemistä arvoituksen kanssa. kun sepitetään tarinoita, saatetaan mainita jokin paikka, että saataan tarinaa väritettyä.
Timo on homo.
Matti on betamies.
Veikko on alfamies.
Kalle on kuten Veikko, mutta jännempi mies.
Pekka on jääkiekkoilija.
Suhde on se, että niillä on kaikilla HIV, jonka Anna sai Timolta kaverillisessa kännipanossa.
Veli
Isä
Yhdenyönjuttu
Petetty exä
Uusi ihastus
Unohtakaa koulu, tyttö ja pojat.
Ne ovat symboleita, vertauskuvia.
Tässä on exää, nyxää , isää ,veljeä en jaksa ajatella kuka on kukin.
Kalle on vihainen pettämisestä ja Anna ajatteli Pekkaa jo suhteen aikana. Sinänsä mielenkiintoinen testi kun tässä ei pärjänne muistin tai loogis-matemaattisen älyn varassa vaan tarvinnee sosiaalista lahjakkuutta. Tai sitten tää on joku kompa. Siinä tapauksessa aika hyvä provo, annan Annasta 4/5.
Ois tää, jolla ois paljo kavereita. Sillois tää yks iha bestis. Ja sitte yks toine joka sitä yrittäis, lääppis ja sillee, muttei se siitä niin paljo tykkäis. Sillois kans eksä, ja yks toinen joka on sille vihanen vanhoista jutuista. Ja sitten sellanen jota se ei tunne niin, mut haluis kyllä tuntee. Se olis aika ihana.
Joo ei, näitä tuli leikittyä kymmenvuotiaana.
Tuleeko tähän ikinä mitään selvyyttä?
Tämä on varmaan suomennettu kuten raamattu. Ihan vaan pari oleellista tietoa on hepreasta käännetty väärin..
Kaverini yritti kertoa tosi hyvää vitsiä suomentamalla sen englannista "mikä juusto on tehty väärinpäin?-edam"
Ollaan sanattomia vieläkin...
Kaikki pojat ovat suhteessa toisiinsa annan kautta.
Siis pojat ovat toisiinsa nähden annan kavereita. Miten se sanotaan?
Tuliko alle prosentti jo täyteen?
Vierailija kirjoitti:
Siis pojat ovat toisiinsa nähden annan kavereita. Miten se sanotaan?
Ne olisi ns. kaverin kavereita, paitsi Kalle, joka on Annan vihollinen, eikä kaveri.
Vierailija kirjoitti:
Timo on homo.
Matti on betamies.
Veikko on alfamies.
Kalle on kuten Veikko, mutta jännempi mies.
Pekka on jääkiekkoilija.
Suhde on se, että niillä on kaikilla HIV, jonka Anna sai Timolta kaverillisessa kännipanossa.
Minulle tuli eilen illalla (kun palsta meni jo kiinni) mieleen, että pojathan ovat ihan selvästi kreikkalaisia aakkosia. Alfa, beta, gamma, delta ja omega.
Vierailija kirjoitti:
Siis pojat ovat toisiinsa nähden annan kavereita. Miten se sanotaan?
Tutuntuttuja.
Kullikaruselli? Eroottinen tivoli?
Pojat eivät tule toimeen keskenään. Tekstissä sanotaan suoraan "Nuoret eivät vaan voi sietää toisiaan.", joten siinä ratkaisunne.
Oikea vastaus on mainittu jo :D ap
Vierailija kirjoitti:
Oikea vastaus on mainittu jo :D ap
Joka on?
Kyllä on niin salaperäistä että.....
Anne on skitso ja kuvittelee kaikki.