Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Voiko kuolemista varten "harjoitella" tai valmentautua henkisesti?
13.05.2016 |
Minulla on todettu fyysinen sairaus, joka saattaa johtaa lopulta kärsimykseen ja hitaaseen kuolemaan.
Voiko kuolemista varten harjoitella tai valmentaa itseään tai vahvistaa itseään niin, ettei se sisältäisi niin paljon hätää ja kärsimystä? Voiko nyt, kun ei vielä tee kuolemaa, tehdä joitain toimia ja harjoitteita, jotta se olisi sitten helpompi kestää se kuoleminen?
Kommentit (22)
Vierailija kirjoitti:
Saako kysyä mikä sulla on?
MS-tauti.
- ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika usein sairausprosessin aikana tuollaista kehitystä tapahtuu itsestään. Itselläni oli eräässä vaiheessa elämää sairaus, jonka ennuste oli varsin huono. Alkuun oli tietysti tavanomaiset ahdistukset ja hädät, ja harkitsin jopa ryyppäämistä itseni hengiltä ennen kuin sairaus vie, koska tuntui etten selvinpäin kestä sitä kuoleman odottamista.
Jostain syystä en sitten ryypännytkään, osin koska sairaus ja sen hoidot tuotti huonoa oloa jonka takia viinaakaan oli vaikea pitää sisällä, ja niinpä jouduin vaan kohtaamaan sen kuoleman ajatuksen. Niin siinä kävi ajan kanssa, että koko näkökulma muuttui.
Ajattelin ensin jo kuolleita läheisiäni, että uskonko että heille on tapahtunut jotain pahaa kuolemassa tai sen jälkeen. Ei, en uskonut. Ei ollut siis mitään syytä uskoa että itsellekään tapahtuisi. Vähä vähältä kuoleminen tuntui vähemmän ahdistavalta, lopulta ainoa mitä oli jäljellä jonkinasteinen fyysisen kivun pelko, mutta sen sai aika helposti taltutettua tiedolla että nykyään on hyvät lääkkeet.
Lopulta kun aloin parantua, se oli jotenkin jopa pettymys. Minä olin jo löytänyt rauhan, olin valmis lähtemään, jotenkin henkisesti irrottanut itseni kiintymyksestä tähän maailmaan ja sen ihmisiin ja asioihin, ja sitten kävikin niin, että täytyi uudestaan alkaa palata "henkien vapaudesta" aineellisiin asioihin.
Lue kuolemanrajakirjallisuutta. Kirjastosta löytyy, netistä tietenkin myös.
Siinä kohtaa kun se alkaa olla ajankohtaista, et enää itse välitä hittojakaan.
Ottamalla sienitripin. Ihan tutkitusti tehokas tapa lievittää kuolemansairaiden ahdistusta ja pelkoa. http://www.nytimes.com/2012/04/22/magazine/how-psychedelic-drugs-can-he…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun hyvä ystävä kuoli syöpään jokinaika sitten. Kuolema oli vuoden verran tiedossa ja loppukuukaudet ystäväni oli niin rauhallinen että luulin hänen syövän rauhoittavia. Vasta kuoleman jälkeen sain kuulla ettei hän syönyt rauhoittavia vaan hän oli niin kauan työstänyt kuolemaansa ettei se aiheuttanut paniikkia. Vielä viimeisenä iltana hän soitti jäähyväispuhelun
Sellainen teos kuin Tibetan Book of the Dead. Bartho Thodol. Tämän jälkeen vasta se sienitrippi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No et sä kyllä mstautiin kuole hitaasti ja tuskallisesti :D t. Ms tautinen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
MS tauti voi olla pitkään oireeton. Kuolemaan mene kauan
Sure ja elä. Kuolemaa ei tarvitse ajatella aktiivisesti
Vierailija kirjoitti:
Aika usein sairausprosessin aikana tuollaista kehitystä tapahtuu itsestään. Itselläni oli eräässä vaiheessa elämää sairaus, jonka ennuste oli varsin huono. Alkuun oli tietysti tavanomaiset ahdistukset ja hädät, ja harkitsin jopa ryyppäämistä itseni hengiltä ennen kuin sairaus vie, koska tuntui etten selvinpäin kestä sitä kuoleman odottamista.
Jostain syystä en sitten ryypännytkään, osin koska sairaus ja sen hoidot tuotti huonoa oloa jonka takia viinaakaan oli vaikea pitää sisällä, ja niinpä jouduin vaan kohtaamaan sen kuoleman ajatuksen. Niin siinä kävi ajan kanssa, että koko näkökulma muuttui.
Ajattelin ensin jo kuolleita läheisiäni, että uskonko että heille on tapahtunut jotain pahaa kuolemassa tai sen jälkeen. Ei, en uskonut. Ei ollut siis mitään syytä uskoa että itsellekään tapahtuisi. Vähä vähältä kuoleminen tuntui vähemmän ahdistavalta, lopulta ainoa mitä oli jäljellä jonkinasteinen fyysisen kivun pelko, mutta sen sai aika helposti taltutettua tiedolla että nykyään on hyvät lääkkeet.
Lopulta kun aloin parantua, se oli jotenkin jopa pettymys. Minä olin jo löytänyt rauhan, olin valmis lähtemään, jotenkin henkisesti irrottanut itseni kiintymyksestä tähän maailmaan ja sen ihmisiin ja asioihin, ja sitten kävikin niin, että täytyi uudestaan alkaa palata "henkien vapaudesta" aineellisiin asioihin.
Kiitos tarinasi jakamisesta. Hyvä pointti tuo, että vakava sairastuminen käynnistää prosessin, joka valmistaa kuolemaan henkisesti. Ehkä se minullakin on käynnistynyt, kun tällaisia olen alkanut miettiä.
- ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulen että sairaus vie sitten voimia viimeisinä vuosina, että kuoleman tavallaan hyväksyy.
Sairastuin itse muutamia vuosia sitten syöpään, jonka paranemisennusteet on noin 60 %. Silloin joutui kyllä kohtaamaan aika ahdistavan pelon kuolemisesta. Se tavallaan tulee kuin iskuna kasvoille.
Nyt kun aikaa on jo kulunut ja olen tällä hetkellä terve, niin ahdistus on tietenkin lieventynyt. Ja olen alkanut toki miettimään sitä että jos syöpä uusiutuu. Silloin se on melko varmasti sellainen että hoitokeinot ovat vähissä. Jotenkin kuvittelen olevani nyt vähemmän ahdistunut kuolemasta. Oikeasti en kyllä voi tietää miten suhtaudun.
En osaa auttaa hitaan kuoleman kanssa, mutta lapseni kuoltua minäkin kuolin. Kuolin henkisesti ja tiedän etten jää kaipaamaan täällä mitään. Olen päästänyt irti. En pelkää kuolemaa. Haluan uskoa, että kuoleman jälkeen saan olla lapseni kanssa. Ehkä kuoleman hetkellä sinäkin saat rauhan ja tiedät, ettei ole mitään pelättävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä on niin arvaamatonta ja oikukasta, että jos kovin hyvissä ajoin alat "valmentautua" kuolemaan ms-tautiin, niin mahdollisesti kuoletkin liukastumalla kylppärissä, jäämällä auton alle, tai lumet rysähtävät niskaan kerrostalon katolta, kun odottelet bussia. Kaikkihan me kuolemme; tänään, huomenna tai myöhemmin.
Ymmärrän kyllä mitä tarkoitit kysymykselläsi, mutta en osaa siihen vastata. Ehkä vain hän, joka tietää pian kuolevansa, osaa vastata tähän. Meidän muiden pitää vain hyväksyä, että lopulta kuolemme, useimmiten yllättäen, olimme sitten sairaita tai terveitä.
Tuo Tiibetiläinen kuolleiden kirja voisi olla hyvä, , jos kokee ajatsuken jälleensyntymästä vähänkään omakseen. Itselläni on tiibetiläinen kirja elämästä ja kuolemasta, jota voin kyllä suositella.
Olen syöpäpotilas ja kysyin sairaalasta, mitä tapahtuu, kun kuolen. Voin tietenkin nukahtaa sänkyyni nukkuessani ja lähteä "helpolla" tavalla pois.
Hoitaja kertoi minulle, että potilaat rauhoitetaan tai suorastaan tainnutetaan sairaalassa, joten lähtö ei ole kivulias erittäin hyvän lääkityksen vuoksi. Kipulääkkeitä ei enää pihistellä.
Elän jokaisen päivän ja olen tyytyväinen siitä, että olen vielä hengissä erittäin huonosta ennusteestani huolimatta.
Suosittelen, että varaat ajan sairaalan psykiatriselta osastolta ja juttelet hoitohenkilökunnan kanssa. He osaavat auttaa sinua parhaiten sairauttasi hoitavan poliklinikan lääkärien ja hoitajien lisäksi.
Voi olla avartavaa ajatella niin, että tavallaanhan mieli kuolee ja syntyy joka hetki. Buddha vertasi tätä apinaan, joka tarttuu yhteen oksaan ja heilauttaa itseään eteenpäin, tarttuu uuteen oksaan jne. (Assutava Sutta) Myös tuo TKK on hyvää luettavaa.
Ms-tauti ei itsessään kauheasti lyhennä elinaikaa. Voi olla että sulle jossain vaiheessa tehdään trakeostomia ja/tai joudut hengityskoneeseen. Tämän seurauksena saat helposti keuhkokuumeen tai muun infektion. Mutta usein sairautta sairastetaan vuosia tai kymmeniä vuosia ennen tätä. Eikä kaikille näin edes tapahdu.
Lue Johannea Greberin kirjapai Yhteydessä henkimaailman kanssa. Kakkososa on tärkeämpi kuin ykkösosa.
Voi olla vaikea löytää, helpolla saa Lorna Byrnen Enkeleitä hiuksissani.
Greber on kyllä ehdottoman suositeltava.
Saako kysyä mikä sulla on?