Miksi ihmisten asioita paisutellaan ja juorutaan?
Onko nykyään liian helppoa olla auttamatta muita ja kaivaa hautoja toisille?
Kommentit (45)
Internetistä on tullut monelle ihmiselle eräänlainen turvaverkko. Ennen internetiä ihmiset olivat epäitsekkäämpiä ja kunnioittivat enemmän muita, koska tuolloin syrjäytyminen oli oikeasti ihmismielelle tuhoisaa, kun ei välttämättä ollut ketään kelle puhua. Tänään jos omien intressien jatkuva ja yksinomainen ajaminen saa ihmiset kaikkoamaan ympäriltä, niin voi tulla vaikka tänne provoilemaan ja kerjäämään myötätuntoa, tai muuten vaan vetäytyä netin ihmeelliseen maailmaan täysin.
Koska selkään puukottaminen vain fyysisesti on rikollista.
Kun on pillu asennettuna jalkoväliin, elämä on vaikeaa.
Johtuuko harrastusten vähyydestä sekä elämän sisällöttömyydestä?
Jos sellaisille ihmisille määrättäisiin jotain hyviä troppeja olisi heidän elämänsä ehkä hieman helpompaa
Siten on varmasti kiva vähän potkia ja kiusata.
Henkinen kiusaaminen on pahempaa kuin fyysinen.
Tytöt ovat koulussa osanneet aina tämän.Olisiko se aikuisena muuttunut mihinkään?
Kun puutut fyysisesti henkiseen pahoinpitelyyn tai väkivaltaan susta tehdään rikollinen?
Oikeusjärjestelmämme on täynnä femakoita.Femakot vallassa ja äijiä viedään heidän itsensä sitä tajumatta.Onneksi kaikki naiset eivät kumarra sitä ideologiaa.Miehistä monet ovat niitä jotka nuolevat femakkojen saappaita ja ovat heidän orjanarussaan.
Olen välillä miettinyt samaa. Juoruilijoilla on ehkä ollut itsellään helppoa ja on jännää kun toisille tapahtuu, sitä sitten juorutaan eikä ymmärretä koko juttua. Lisäksi sellaiset ketkä ei ole käsitelleet oman elämän vastoinkäymisiä, keskittyy joskus mielellään muiden ongelmiin ja kuinka huonosti muilla on asiat. Pelkäävät omien asioiden selvittämistä suorastaan.
Mistä tälläinen juttu oikeen vedetään...?.WTF
Onko tässä nyt se oikea syyn lähde meidän kaikkiin yhteiskuntamme ongelmiin?Uskon että lähellä kuitenkin ollaan.
Tiukkaa tekstiä tänne pistetään mutta asiaa...
Ne on ne extrovertit kun ovat kiinnostuneita vain ihmisistä eivätkä asioista, niin päästelevät juttuja suustaan ajattelematta yhtään mitä puhuvat ja kas: juoru on valmis. Hyvä lähtökohtahan tällaiseen on "se on varmaan tällainen ja tekee varmaan silleen ja siks" -ajattelu, ja muu lauma aivottomana toistaa sitä sitten totuutena eteenpäin.
Pitäisikö asioille tehdä jotain jos asiat todellakin ovat niin kuin täällä mainitaan?
Siis menetämmekö vuositasolla näistä johtuvista syistä huomattavia summia terveysmenoihin.Ovatko ongelmiin johtavat seuraukset todellakin kuin aikamme pandoran lipas?
Kysymyksen asettelu on sinulla väärin. Sen sijaan, että kysyt passiivissa, kysy näin: miksi toiset ihmiset paisuttelevat ja juoruilevat muiden asioista. Kaikki, jopa suurin osa ihmisistä, ei todellakaan juoruile tai paisuttele. Toiset taas elävät juoruilusta, mutta en osaa kertoa, miksi.