Häiden järjettömyys
Onko yksikään mies oikeasti ollut kiinnostunut häistä, niiden valmistelusta tai mistään niihin liittyvästä? Olen ollut koko elämäni aikana yksissä häissä, enkä jaksa mennä enää kertaakaan todistamaan yleiseksi todettua kaavaa: nainen väkertää, stressaa, suunnittelee häät kuin ne olisivat hänen yksinvaltiasfestivaalinsa. Kaikki häät ovat poikkeuksetta feminiinisiä, eikä sulhasen kädenjälki näy valehtelematta missään.
Eikö tunnu vähän autistiselta vääntää omia juhlia joissa toinen osapuoli ei ole missään kosketuksessa, vaikka juhlan aiheena on avioliitto eli kahden ihmisen välinen liitto? Siis eikö kukaan muu nää tässä koko juhlatouhussa tätä häröyttä?
Eniten häpeän naisia jotka "haaveilivat häistä pikkutytöstä asti". Ei siis aikomustakaan ottaa miestä mukaan suunnitteluun, vaan myönnetään että häät on naisen prinsessapäivä ja näytön paikka. Huh Huh. Mistä lapset edes saavat jotain hää- ja aviomatskua päähänsä?
Niin että eikö häiritse ettei sulhasta kiinnosta pirun vertaa koko juhlat, vaan hän vain tulee paikalle kun morsian leijuu jossain omassa kuplassaan lautasliinoineen unelmineen?
No, kai tämä järjestely symboloi avioliittoa ja suhdetta tietyllä tavalla; nainen sitoutuu ja mies tuijottaa muita naisia ja runkkaa pornollle kiinnostumatta kotitaloudesta.
Kiva jos sinulla ja mussullasi oli erilaiset häät kuin kuvailemani, mutta kyllä tämä vastaa suurinta osaa hääjuhlista.
Kommentit (70)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua miehenä kiinnostaa sen verran, että haluan niistä hyvät bileet. Olen siis halunnut vaikuttaa asioihin, jotka määrittävät juhlatunnelman:
- vieraat
- juhlapaikan valinta
- bändi ja musiikki
- ruoka ja juoma
- ohjelmaKoristelut ja teemavärit evvvk.
Kuka oikeasti viihtyy häissä? Sellaista ihmistä en ole vielä tavannut joka viihtyisi toisten ihmisten häissä.
Kaverien häissä on aina ollut aivan mahtava meno ja meininki. Nykyään saa niin harvoin koko porukan yhteen samaan paikkaan.
Sukulaisten häät on vaihtelevasti joko ihan kivoja tai vähän tylsiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ihmettelen, että mistä sä tiedät, ettei sulhasta kiinnosta ne juhlat ollenkaan?
Jos ihmistä kiinnostaa joku asia niin se osallistuu niiden järjestämiseen.
Kuinka monta miestä rehellisesti tunnet joka väsertää jonkun hääpaikan koristeen kanssa?
Kuinka monta miestä tunnet joka ei ole millään tavalla osallistunut häiden järjestelyyn? Suunnitellut vieraslistaa, järjestänyt autokyytejä, auttanut hääpaikan järjestelyssä ja raskaammissa hommissa, pystyttänyt opaskylttejä jne? Se että se autopuolen Pekka 28 v ei ole niin kiinnostunut siitä millaiset kutsukortit häissä on ei tarkoita sitä etteikö naimisiin haluaisi.
Ja jos kerran touhu on niin vastenmielistä, miksi miehet siihen suostuvat vuodesta toiseen? Ei kenenkään ole pakko edes mennä naimisiin saati järjestää häitä.
Edelleenkin hämmentää se, miten jonkun muun häät ovat sinulta pois. Vai etkö itse uskalla sanoa kihlatullesi vastaan ja kitiset vauvapalstalla?
Mitä sä oikein kitiset. Olet kuin pikkulapsi.
Tämä on keskustelupalsta jossa on ideana KESKUSTELLA.
Jos et siihen pysty niin mene pois
En ole tuo, jolle vastasit, mutta sinähän se pikkulapsi olet, kun kuvittelet, että omat mielikuvasi ovat totuus.
Kyllä se vaan on.
Sen näkee jopa tällä palstalla.
Valitetaan kun mies ei osallistu siihen ja siihen juhlaan. Mies ei tee sitä ja tätä.
Ei näytetä ymmärtävän että miestä ei vaan kiinnosta. Miehelle ei ole mitään merkitystä järjestetäänkö edes jotain juhlia tai mitä siellä syödään.
Saati jotkut kukat ja koristeet.
Vierailija kirjoitti:
Saisko nyt vastauksen siihen kysymykseen, miksi ap on tietävinään, että sulhasia eivät häät kiinnosta. Kiitos.
No kiinnostaako sinua? Ja oletko mies? :DD
No onneksi se häähössötys alkaa olla naurettavaa jo naistenkin silmissä ja yhä useammat eivät näe avioliitossa järkeä ylipäätään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis jos miestä ei yhtään kiinnosta, niin miksei nainen sitten saisi suunnitella häitä kuin ne olisivat hänen yksinvaltiasfestivaalinsa? Eikö se ole hyvä, että joku edes hössöttää niiden suhteen? Tilannehan on win-win.
Ontuuko logiikkasi nyt hiukan? Jos juhlitaan KAHDEN ihmisen välistä liittoa, niin miksi seremonia on YHDEN ihmisen järjestämä, ideoima ja suunnittelema? Onnea avioliittoosi jos aiot olla sen ainoa kiinnostunut ja aktiivinen osapuoli.
Öh, sinun logiikkasi se tässä ontuu. Mistä sinä tiedät mitä jokaikisen tässä maailmassa järjestettyjen häiden kulisseissa tapahtuu? Oletko ollut osallisena morsiamen ja sulhasen välistä keskustelua siitä milloin häät pidetään, missä ne pidetään, mennäänkö maistraatissa vai kirkossa naimisiin, ketä vieraita pyydetään, mitä juhlissa syödään, hankitaanko bändi vai jorataanko dj:n tahtiin, mistä hankitaan puvut (vuokrataanko vai ostetaanko) yms. yms. Tämä kaikki on häiden järjestämistä. Jos ihan oikeasti tunnet pariskunnan jossa mies on sormi suussa ja hiljaa kun morsian tylyttää että naimisiin mennään ensi elokuun kolmantena lauantaina kirkossa 200 vieraan läsnäollessa ja juhlat jatkuu jossain maalaispirtissä poronkäristyksen kera ja humppabändin viihdyttämänä eikä mies ole ollut ollenkaan ideoinnissa tai hyväksymässä morsiamen ehdotukset, niin kyllä, siinä tapauksessa kyseessä ei ole kovin kivalta kuulostava liitto.
Minä olen ollut vain kolmissa lähipiirin häissä, ja kyllä niissä kaikissa pariskunnan molemmat osapuolet on olleet yhtä mieltä siitä minkälaiset juhlat he on järkkäämässä :) Lisäksi parhaan ystäväni mies sanoi, että koska hän on täysi tumpelo käytännön järjestelyissä ja visuaalisessa ilmeessä, hän luotti morsmaikkunsa ehdotuksiin ja visioon täysin ja niinpä nainen väkersi niitä koristeita ja hankki kukkasia sun muuta ja kysyi aina miehen mielipiteen että miellyttääkö silmää tai onko vastalauseita :) Jos tuo on sinusta kamalaa, niin huhhuh.
kyllä niissä kaikissa pariskunnan molemmat osapuolet on olleet yhtä mieltä siitä minkälaiset juhlat he on järkkäämässä :)
Ihan on yhtä mieltä? Mitäs jos mies olisi sanonut että haluaa puolet vieraista pois, kaikki koristeet pois ja siirtää häät johonkin halpaan paikkaan?
Siinä vaiheessa ei olisi edes mitään häitä järjestetty.
Tämä on sama juttu lapsien teon kanssa. Mies ei haluaisi lapsia. Nainen sanoo että hän haluaa kaksi lasta ja hän haluaa ne nyt. Muuten hän lähtee. Kohta jo ilmoitetaan miten he yhdessä haluaa lapsia?????
Toi viimeinen esimerkki nyt on ihan selvä tapaus. Miestä ei voisi pätkääkään kiinnostaa häät. Nainen hoitaa kaiken koska nainen päättää mitä sinne tulee.
No jaa. Vihkiminen nopeasti maistraatissa kahden todistajan läsnäollessa. Juhlat järjestettiin seuraavana viikonloppuna täysin itse, koristeltiin yhdessä (oli muuten hauskaa), tehtiin ruuat itse, kutsuttiin pieni porukka koolle, ohjelmaa ei ollut ollenkaan, syötiin, kahviteltiin normaalin sukujuhlakaavan mukaan ja häivyttiin toiselle puolen maapalloa upealle häämatkalle. Juhliin meni kaikkinensa (asut, tarjottavat, koristeet) 500e ja muutama päivä järjestämistä nopealla aikataululla. Kaikilla oli mukavaa, juhlat olivat suht. lyhyet häiksi ja ei mitään rasittavaa paskaohjelmaa ja väkinäisiä leikkejä. Molempien näköiset juhlat oli ja jäi hyvä mieli. Ei olisi pidetty koko kinkereitä, ellei sukulaiset olisi anelleet, mutta hyvät niistä tuli.
Olen huomannut jännän ilmiön tuttavapiirissäni. Minulla on suunnilleen samanikäinen sisko, olemme kumpikin naimisissa.
Olin siskon häiden sisäpiiriläisenä ja sulhanen osallistui kyllä varsin kiitettävästi suunnitteluun. Ohjelma, vieraat, ruoka ja musiikki kiinnostivat, mutta mies kyllä halusi myös tietyn esteettisen ilmeen häille - ei mitään prinsessa- tai romanttistyylisiä puitteita tai koristeita, vaan sileitä, tummia pintoja ja yksinkertaista modernismia.
Meilläkin mies oli erittäin tasavertaisena järjestämässä ja päättämässä, tehtiin hommat 50-50 ja miehelle ei todellakaan ollut se ja sama miten koristellaan.
Myös yksi kaverimme on kihloissa, ja taas, kyllä se sulho on innolla suunnittelemassa musiikkiesitystä ja show'ta. On sen tyyppinen, järjesti amerikkalaistyylisen ison yllätyskosinnankin.
Sisko kuvittelee että me kolme olemme jotenkin erityisiä ja haukkuu puolituttujen häitä kun ovat niin morsianten järkkäämiä. Eli minun kokemukseni mukaan ne haukutaan joiden häävalmisteluista ei tiedetä mitään. Vastaavasti kun on paikalla ja huomaa että sulhanen on hyvinkin kiinnostunut häistä, selittää sen itselleen virkistäväksi poikkeukseksi.
Kuinkahan moni meidän häissä tiesi että sulhanen vaikutti jopa pukuni hankintaan, kun ei tykännyt väristä jota ensin ehdotin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksissä häissä oot ollut ja osaat kertoa valehtelematta kaikista 😀?
Hääjuhlia ja avioliittoa voi tutkia ilmiöinä muutenkin kuin änkemällä persettään hääseremonioihin. Kenelle hääohjelmat, häälehdet, hää Facebook -ryhmät on suunnattu, miehillekö? Kuka valitsee kukat, ruuan, kattauksen, istumajärjestyksen suuressa osassa tapauksista?
Polttareita miehet kyllä saavat järjestettyä, hassu juttu. Näyttää siltä että sulho ystävineen nauttii polttareista enemmän.
Aivan varmasti naiset ovat keskimäärin paljon kiinnostuneempia hääjärjestelyistä kuin miehet. Entä sitten? Ei sen tarvitse tarkoittaa mitään itse suhteen tai avioliiton kannalta, tai symboloida yhtään mitään.
(me menimme naimisiin maistraatissa kahden todistajan läsnäollessa, koska kumpaakaan ei kiinnostanut häiden järjestäminen lainkaan, joten ei kalahtanut omaan nilkkaan)
Kaikki muijat vaan vauhkona selittelemässä että kyllä minun mieheni.. :D Aika perus.
Vierailija kirjoitti:
No onneksi se häähössötys alkaa olla naurettavaa jo naistenkin silmissä ja yhä useammat eivät näe avioliitossa järkeä ylipäätään.
Eihän siinä olekkaan järkeä.
Mutta kun ei tässä maassa voi olla avoliitossakaan vapaasti.
Kun valtio määrittelee sitäkin.
Raha-asiat ja parisuhde pitäisi erottaa täysin toisistaan.
Juhlitaan sopimuksen allekirjoittamista tässä asiassa mutta ei esim. vuokralle pääsyssä? Kumpi silloin suunnittelisi koristeet? o_O
Jos itse on tyytyväinen omiin häihinsä, voi silti vieraiden joukossa olla tyytymättömiä. Ihan vaan vinkkinä niille, jotka kehuvat omia häitään ja niiden tunnelmaa onnistuneeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onneksi se häähössötys alkaa olla naurettavaa jo naistenkin silmissä ja yhä useammat eivät näe avioliitossa järkeä ylipäätään.
Eihän siinä olekkaan järkeä.
Mutta kun ei tässä maassa voi olla avoliitossakaan vapaasti.
Kun valtio määrittelee sitäkin.
Raha-asiat ja parisuhde pitäisi erottaa täysin toisistaan.
No ei pitäisi.
En itse ala todellakaan kenenkään muijaa elättämään miehensä sijasta.
Mitä väliä? On se kumma kun tämäkin jonkun persettä hiertää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksissä häissä oot ollut ja osaat kertoa valehtelematta kaikista 😀?
Hääjuhlia ja avioliittoa voi tutkia ilmiöinä muutenkin kuin änkemällä persettään hääseremonioihin. Kenelle hääohjelmat, häälehdet, hää Facebook -ryhmät on suunnattu, miehillekö? Kuka valitsee kukat, ruuan, kattauksen, istumajärjestyksen suuressa osassa tapauksista?
Polttareita miehet kyllä saavat järjestettyä, hassu juttu. Näyttää siltä että sulho ystävineen nauttii polttareista enemmän.
Aivan varmasti naiset ovat keskimäärin paljon kiinnostuneempia hääjärjestelyistä kuin miehet. Entä sitten? Ei sen tarvitse tarkoittaa mitään itse suhteen tai avioliiton kannalta, tai symboloida yhtään mitään.
(me menimme naimisiin maistraatissa kahden todistajan läsnäollessa, koska kumpaakaan ei kiinnostanut häiden järjestäminen lainkaan, joten ei kalahtanut omaan nilkkaan)
Tietenkin se merkitsee.
Avioliitto pitäisi olla kahden ihmisen välinen liitto. Jos vaan toista kiinnostaa häiden järjestely niin se kertoo kaiken oleellisen siitä tulevasta avioliitosta
Joskus aikoinani ihmettelin samaa ja päätin, etten koskaan mene naimisiin. Ja yksi syy siis se, etten tykkää askarrella enkä väkertää mitään yksityiskohtia nuttura tiukalla. Häiden pitäisi olla vapaamuotoiset, ei liian kankeat ja ankeat. Minulle ei tulisi mieleenkään nipottaa siitä onko lautasliina nyt juuri oikeaa sävyä ja kuviota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onneksi se häähössötys alkaa olla naurettavaa jo naistenkin silmissä ja yhä useammat eivät näe avioliitossa järkeä ylipäätään.
Eihän siinä olekkaan järkeä.
Mutta kun ei tässä maassa voi olla avoliitossakaan vapaasti.
Kun valtio määrittelee sitäkin.
Raha-asiat ja parisuhde pitäisi erottaa täysin toisistaan.
No ei pitäisi.
En itse ala todellakaan kenenkään muijaa elättämään miehensä sijasta.
Miksi sinun pitäisi elättää ketään?
Tottakai häät ovat enemmän naisten juttu, ja nainen ihan varmasti päättää suurimmassa osassa tapauksia ainakin juhlan ulkonäon, mikä lienee se isoin osuus koko häissä. Millaisen, mahdollisimman täydellisen vaikutelman haluaa antaa itsestään ja omasta maustaan. Olen ihan varma, että suuri osa koko jutusta on pakkoa mennä perinteiden ja muiden mukana, monille naisillekin.
Kaikki häät toistavat loppujen lopuksi samaa kaavaa. Löydetään esim. se unelmien puku ja kampaus ja hörhökkeet, mutta kaikki morsiamet näyttävät suurinpiirtein ihan samalta vuodesta toiseen, samoin hääpaikat, ohjelmat, bändit. Siis minusta häät ovat kerrassaan tylsiä kaavamaisuudessaan, ottaen huomioon mikä hinta siitä maksetaan. Ehkä ideana on saada se kokemus kun aina on kuullut hehkutettavan häitä elämän onnellisimmaksi päiväksi, saada onnistumisen tunne, teki elämässään niinkuin muut, kesti sen stressin ja valmistelut, saavutti virstanpylvään, sinetöi suhteen huipun. Jäähän siitä kiva muisto. Minulle se olisi suoritus.
Koko idea romanttisuudessaan ja muutenkin menee hukkaan kun suurin osa on jo elänyt vuosia yhdessä, ja jokainen tiedostaa että erotaan jos tulee jotain. Sitten puetaan se valkoinen neitsytpuku ja viattomuuden huntu. Tuntuu niin turhalta showlta. Sisältö puuttuu. Ennen jotenkin ymmärsi sen rituaalin isouden kun pari todella siirtyi kodista ja suvusta toiseen ja romanttisuuskin hyvässä lykyssä oli huipussaan odottaessa ensimmäistä yötä yhdessä.
Häihin liittyvät rakkaudentunnustuksetkin ovat varmaan kauhun paikka monelle ujolle suomalaiselle, mutta pakko suorittaa.
Vastaan nyt vain muutamaan väittämääsi..."
"Onko yksikään mies oikeasti ollut kiinnostunut häistä, niiden valmistelusta tai mistään niihin liittyvästä?" Kyllä ainakin yksi mies on oikeasti ollut kiinnostunut häistä ja niiden valmistelusta, nimittäin minun mieheni. Tiedän että hän ei myöskään ole ainoa. Teet melkoisia yleistyksiä ainoastaan yksien näkemiesi häiden perusteella.
Kerron nyt meidän häistämme, vaikka aloituksesi viimeisessä virkkeessä yrititkin "teilata" omista erilaisista häistään kertovat.
"Kaikki häät ovat poikkeuksetta feminiinisiä, eikä sulhasen kädenjälki näy valehtelematta missään." Meidän häämme eivät olleet erityisen feminiiniset. Kyllä niissä oli kukkia koska rakastan kukkia, mutta häämme olivat MEIDÄN näköisemme, myös siis mieheni näköiset. Teemavärimme olivat melko tummat (molempien lempivärit), ja näitä värejä oli myös kukissa. Mieheni osallistui paljonkin häidemme ideointiin ja suunnitteluun. Oikeastaan kaikki ostettiin ja suunniteltiin yhdessä esim. tarjoilut, koristetarvikkeet yms. Minä hoidin suurimmaksi osaksi askartelujen toteutuksen, koska pidän näpertämisestä, mutta mieheni osallistui myös. Mies hoiti enemmän muita järjestelyjä ja esim. biisilistan teon suurimmaksi osaksi.
Eniten mieheni harmitteli sitä miksi miehille on niin tylsät ja huonot juhlavaatevalikoimat. Hän surffaili paljon netissä löytääkseen itsensä näköiset juhlavaatteet. Häämme eivät olleet mikään "prinsessaspektaakkeli", vaan pienet tunnelmalliset juhlat, joissa juhlistettiin meidän rakkauttamme, läheistemme ja hyvän ruuan sekä musiikin kanssa, meidän näköisissämme puitteissa.
Saatat olla oikeassa, että jos sulhasta ei yhtään kiinnosta häiden suunnittelu/morsianta ei kiinnosta miehen mielipide, ja toinen tai molemmat näyttävät kärsivältä omissa häissään, jokin on pielessä. Luultavasti tapa jolla häiden järjestely hoidetaan kertoo pariskunnan keskinäisestä dynamiikasta. Useat tavat lienevät sallittuja. Suotavaa kuitenkin olisi että hääparin molemmat osapuolet ovat omiin ja toistensa tapoihin tyytyväisiä.
Olen ollut suorastaan allerginen häille kauan. Olen ollut aika monissa häissä, mutta olen ihan reilusti myös jäänyt pois monista häistä tämän allergiani takia. En voi edes ajatella katsovani mitään telkkarin hääohjelmiakaan. Isot hääjuhlat vain ovat niin karmeita ja turhia. Rahaa menee niin hukkaan kuin voi vaan mennä, kenelläkään ei ole kivaa ja mitä todennäköisemmin pari eroaa muutamassa vuodessa. Sulhasien osuutta juhlien järjestämisessä en viitsi miettiäkään, ei se ole heidän päivänsä, vaan aika usein morsiamen prinsessapäivä, erittäin kallis sellainen.
Itse menin naimisiin 15 vuotta sitten maistraatissa ja vieraina oli vain meidän vanhemmat ja siskoni, miehen veli ja mummo. Ihan ok päivä, mutta oli onneksi nopeasti ohi.