Sielunkumppanuus? Mitä se on?

Vierailija:

Näin meillä tosiaan on, uskot tai ei. Mies aina sanoo, kun ajatuksemme osuvat yksiin, että me todella kuulumme yhteen, meillä on yhteiset aivot :)

No mitähän on nämä syvät ajatukset, jotka nousevat telepaattisesti mieleen yhtäaikaa?

" Oi kun ajattelin just, että Kiira on kaunis!"

Niin mäkin.

" Ja mietin kans, et voisi ostaa sipsejä tänään!"

Ihan tosI? Niin mäkin!

" Meill on yhteiset aivot!"

" On joo! Mut mull paskattaa!"

" Vitsi! Mä arvasin! Kiemurtelit niin vaikeena!"

" Ihan tosi?"

" Joo!"

" <3"

Eihän se tässä pitänyt olla ideana vaan se, että mitä on sielunkumppanuus ja jokaisella saa olla oma mielipide siitä. Miksi alatte arvostella toisten vastauksia. Ei sillä, että oisin hänen kanssaan samoilla linjoilla.



Ja arvostelua tuli muutaman muunkin vastauksesta. Arvostellaan älyä yms. Ei tällaseen tee mieli vastata lainkaan vaikka mielipiteitä olisikin ja paljon (ja tietysti ne ovat niitä ainoita ja oikeita kuten monilla muillakin...)

Jos järki on jäässä, niin ainahan voi vedota perustelussa lopulliseen, absoluuttiseen auktoriteettiin (Jumala, Paavi, Muhammed ym.).

Miksi joka asiasta pitää tehdä väittely?

Minä olen erakkoluonne, ja perhe-elämä sekä avioelämä on ollut näihinaikoihin saakka minulle enimmäkseen piinaa, jatkuvaa kilvoittelua itseäni vastaan. Olen ollut kovin ankara ihmisille, itselleni ennen kaikkea.



Kauan elin sillä tavalla, että tunsin etäistä sympatiaa vain joitakin arvoja edustavia ihmisiä kohtaan, tai heitä kohtaan, joiden vastoinkäymisiin pystyin samastumaan. Sellainen " etäsuhde" oli vielä kaukana sielunkumppanuudesta, ja käsitykseni mukaan minulla ei ollut sellaiseen mahdollisuutta ihan minusta itsestäni johtuen. Minulla ei ollut kykyä liittyä toisiin ihmisiin.



Ajan myötä, kun olen mieheni kanssa käynyt läpi vakavia tilanteita toisensa jälkeen, olen alkanut päästä jyvälle. Kumppanuutemme on kehittynyt niin, että voin nykyään luottaa häneen ja siihen, että hän ei katoa (aika primitiivinen taso vielä:). Kumppanuutemme sisältää sen, että olemme aina toistemme puolta. Emme mitätöi, väheksy, halvenna toistemme ajatuksia, pyrkimyksiä, käsityksiä - päinvastoin haluamme lähtökohtaisesti arvostaa toistemme kaikkia puolia ja rakastaa niitä. Parisuhteen minimiä varmaan monien mielestä, mutta minulle ihan uusi maailma.



Vasta opittuani käymään syvällä omassa sielussani rehellisesti, nyt kun se on tuntunut turvallisesti, olen alkanut nähdä sielullisuuden muissakin ihmisissä. Ja olen sitä myöten törmännyt sielunkumppanuuteen useiden ihmisten kanssa.



Työssä, leikkipuistossa, siellä missä ihmisiä kohtaan, saan törmätä ihmisiin, joiden sielut puhuttelevat minua kutsuen. Sitä voisin kutsua sielunkumppanuudeksi.