Mitä oppimisvaikeuksista kärsivien lapsien vanhemmat miettivät jos lapsestanne tulee syrjäytynyt?t.ammattivalittaja

Kaikki tuntemani tapaukset jotka ovat olleet sairaalakoulussa ovat olleet sellaisia oppilaita joilla on ollut henkisiä vaikeuksia tai soputumattomuutta, esim väkivaltaisuutta ja uhkailua, kiusaamista jne. Sairaalakoulu on se viimeinen etappi ennen esim koulukotia, tai sairaalaa. Että jos oppimishäiriöinen ei tee oppilasta sairaalakoululaiseksi. Sama kuin vertaisi että lihava olisi automaattisesti sairaalloisen lihava...

Ei lapsen elämä siihen lopu, että hänellä on oppimisvaikeuksia. Onhan hänellä muitakin ominaisuuksia. Hänen vahvuuksiaan kannustetaan ja tuetaan. Aikanaan pitää irrottaa ote lapsesta ja päästää hänet omilleen, ihan niin kuin muistakin lapsista.

Et ap voi vetää niin mutkia suoriksi, että jos sinä et ole kaikesta saamastasi tuesta selättänyt oppimisvaikeuksia niin se sama kohtalo odottaa automatic kaikkia oppimisvaikeuksista kärsiviä.

Minulla on veli, joka on sellainen ettei työelämään kykenevä ole ollut aikuisenakaan vaikeuksiensa takia. Mutta hän on onneksi positiivisempi luonne kuin tämä ammattivalittaja, eikä koe osaansa kurjaksi. On kiitollinen siitä, että elää maassa, jossa on eläkejärjestelmät, eikä tarvitse esim. sukulaisilta armopaloja pyytää kun ei pysty itse itseään elättämään. Tekee ajankulukseen nikkarointia, harrastaa juoksemista (maratoninkin on juossut), auttelee naapuruston vanhempia ihmisiä esim. ruohonleikkuussa, lumenluonnoissa, koiran lenkittämisessä. Ihan perustyytyväiseltä ihmiseltä vaikuttaa, vaikka ei olekaan työkykyinen.

Nykyäänkään oppimisvaikeuksiin ei aina saa tarvittavaa tukea, koska kouluilla on heikot resurssit ja vaikeuksia on niin monenlaisia että niihin pitäisi jokaisen oppilaan kohdalla yksilöllisesti paneutua. Tilanne tulee tulevaisuudessa huononemaan entisestään koska resursseja leikataan jatkuvasti. Tapahtuu siis ihan tahallista syrjäyttämistä ja kyllä se sitten varmasti herättää katkeruutta, koska riittävällä tuella syrjäytymistä voitaisiin aivan mainiosti ehkäistä.

Ei tämä elämä ole kaikille luvannut hyvää ja kaunista. Joillakin nyt menee huonommin eikä sille mitään kukaan sen kummemmin voi. Toisilla ihmisillä on enemmän kykyjä, toisilla vähemmän. Se on sitten vaan voivoi.

Vierailija kirjoitti:

Nykyäänkään oppimisvaikeuksiin ei aina saa tarvittavaa tukea, koska kouluilla on heikot resurssit ja vaikeuksia on niin monenlaisia että niihin pitäisi jokaisen oppilaan kohdalla yksilöllisesti paneutua. Tilanne tulee tulevaisuudessa huononemaan entisestään koska resursseja leikataan jatkuvasti. Tapahtuu siis ihan tahallista syrjäyttämistä ja kyllä se sitten varmasti herättää katkeruutta, koska riittävällä tuella syrjäytymistä voitaisiin aivan mainiosti ehkäistä.

Entinen apukoulu-systeemi olisi hyvä. Kaikki kirjaindiagnoosin omistavat kakarat ja vammaiset sinne pois normikoulusta, jotta suuri enemmistö saa oppia ja opettajat opettaa eli tehdä työtään rauhassa.

Vierailija kirjoitti:

Oletpa kyyninen AP!

Minulla on oppimisvaikeuksista kärsivä lapsi. On käynyt toiminyaterapeutilla aikoinaan n. 5 vuotta, on ollut tutkimuksissa, ja saanut tukitoimia niin tarhassa kuin koulussa. Käy koulua pienennetyssä ryhmässä, jossa huippuhyvä opettaja ja jämäkkä koulunkäyntiavustaja. Autamme lastamme koulunkäymsessä siten että vahdimme että läksyt tukee ajallaan tehtyä, jos jotain ei ymmärrä selitämme asian nin että kotona ymmärtää kun kaikessa rauhassa käydään asia läpi. Autamme kokeisiin lukemisessa (lapsella vaikeutta ymmärtää mikä tieti on tärkeää ja mikä ei) ja kertaamme asioita yhdessä ja kyselemme.

Tuemme lastamme myös liikunnallisesti, sillä liikunta tutkitusti edistää keskittymiskykyä, joka meidän lapsen oppimishäiriön syy. Olemme tarkkoja myös säännöllisestä, terveellisestä ja monipuolisesta ruuasta ja riittävästä unesta. Varsinkin se tarvittava unenmäärä on tärkeää.

Lisäksi meillä on kotona lämmin, välittävä ja turvallinen ilmapiiri. Olemme mieheni kanssa hyvin lapsirakkaita ja nautimme ihan tavallisesta lapsiperheen arjesta. Meillä on kotona lasren hyvä kasvaa, lapset ja tavallinen kotielämä on meille parasta.

Lapsemme ovat onnellisia, tasapainoisia ja hyvinvoivia, vaikka yhdellä on oppimishäiriö. Olisi hyvin vaikea nähdä, miksi oppimishäiriöisestä lapsestamme ajautuisi yhteiskunnan ulkopuolinen?

Minä itse olen lukihäiriöinem, ja oppimishäiriöinen. Itselläni on vain paska lukion päättötodistus, mutta silti töitä olen tehnyt 16- vuotiaasta asti itse. Olen aina saanut vakityötä, ja vuosituloni ovat 38.000, e.

Se, että on oppimishäiriö ei tee ihmisestä mitenkään tyhmää, alistettua, tai kyvytöntä, itse asiassa olen itse tämän takia oppinut että töitä tekemällä, periksiantamattomuudella ja oikealla asenteella pääsee tavoitteisiin tavalla tai toisella kun itse ei anna periksi.

Tota, ei oppimishäiriö yms. vammat ole mitään meriittejä vaikka epätoivoisesti yrität niin esittää. Kiva tietty, jos olet palkkaasi tyytyväinen, se on keharille ihan hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki tuntemani tapaukset jotka ovat olleet sairaalakoulussa ovat olleet sellaisia oppilaita joilla on ollut henkisiä vaikeuksia tai soputumattomuutta, esim väkivaltaisuutta ja uhkailua, kiusaamista jne. Sairaalakoulu on se viimeinen etappi ennen esim koulukotia, tai sairaalaa. Että jos oppimishäiriöinen ei tee oppilasta sairaalakoululaiseksi. Sama kuin vertaisi että lihava olisi automaattisesti sairaalloisen lihava...

Onko käynyt mielessä että oppimisvaikeudet ja se että niihin ei ole saanut riittävästi tukea on nimenomaan aiheuttanut henkisiä vaikeuksia ja sopeutumattomuutta? Kuinka helppo lapsen on olla koulussa jos synnynnäisten ominaisuuksiensa vuoksi ei millään kykene vastaamaan vaatimuksiin ja pahimmassa tapauksessa saa vielä jatkuvasti negatiivista palautetta heikosta suoriutumisestaan? Mieti jos itse olisit töissä vuodesta toiseen niin, että jatkuvasti kovasta yrittämisestä huolimatta epäonnistuisit, kukaan ei oikein osaisi auttas ja saisit vielä pomon moitteet ja työkavereiden naureskelut aina päälle - ei varmaan tuntuisi missään eikä vaikuttaisi mielenterveyteen?

Sairaalakouluoppilailla joita itse tiedän on myös tosiaan taustalla myös väkivaltaa, uhkailua ja kiusaamista, mutta he ovat pääsääntöisesti olleet niiden kohteina. Ei kovinkaan moni sairaalakoulun oppilas päädy koulukotiin ja sairaalassahan he osastojaksolla yleensä jo ovatkin joten sekään ei ole mikään seuraava etappi.

Miksi heitä minun lapseni kiinnostaisi? Varmaan ihan tarpeeksi huolta niistä omistaan, jos heillä oppimisvaikeuksiakin olisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyäänkään oppimisvaikeuksiin ei aina saa tarvittavaa tukea, koska kouluilla on heikot resurssit ja vaikeuksia on niin monenlaisia että niihin pitäisi jokaisen oppilaan kohdalla yksilöllisesti paneutua. Tilanne tulee tulevaisuudessa huononemaan entisestään koska resursseja leikataan jatkuvasti. Tapahtuu siis ihan tahallista syrjäyttämistä ja kyllä se sitten varmasti herättää katkeruutta, koska riittävällä tuella syrjäytymistä voitaisiin aivan mainiosti ehkäistä.

Entinen apukoulu-systeemi olisi hyvä. Kaikki kirjaindiagnoosin omistavat kakarat ja vammaiset sinne pois normikoulusta, jotta suuri enemmistö saa oppia ja opettajat opettaa eli tehdä työtään rauhassa.

Joo, tehtäisiin vaikka äo-testit kaikille koulunsa aloittaville. Ai niin, mutta sittenhän moni kirjaindiagnoosin omaava olisi peruskoulussa ja sinä apukoulussa...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletpa kyyninen AP!

Minulla on oppimisvaikeuksista kärsivä lapsi. On käynyt toiminyaterapeutilla aikoinaan n. 5 vuotta, on ollut tutkimuksissa, ja saanut tukitoimia niin tarhassa kuin koulussa. Käy koulua pienennetyssä ryhmässä, jossa huippuhyvä opettaja ja jämäkkä koulunkäyntiavustaja. Autamme lastamme koulunkäymsessä siten että vahdimme että läksyt tukee ajallaan tehtyä, jos jotain ei ymmärrä selitämme asian nin että kotona ymmärtää kun kaikessa rauhassa käydään asia läpi. Autamme kokeisiin lukemisessa (lapsella vaikeutta ymmärtää mikä tieti on tärkeää ja mikä ei) ja kertaamme asioita yhdessä ja kyselemme.

Tuemme lastamme myös liikunnallisesti, sillä liikunta tutkitusti edistää keskittymiskykyä, joka meidän lapsen oppimishäiriön syy. Olemme tarkkoja myös säännöllisestä, terveellisestä ja monipuolisesta ruuasta ja riittävästä unesta. Varsinkin se tarvittava unenmäärä on tärkeää.

Lisäksi meillä on kotona lämmin, välittävä ja turvallinen ilmapiiri. Olemme mieheni kanssa hyvin lapsirakkaita ja nautimme ihan tavallisesta lapsiperheen arjesta. Meillä on kotona lasren hyvä kasvaa, lapset ja tavallinen kotielämä on meille parasta.

Lapsemme ovat onnellisia, tasapainoisia ja hyvinvoivia, vaikka yhdellä on oppimishäiriö. Olisi hyvin vaikea nähdä, miksi oppimishäiriöisestä lapsestamme ajautuisi yhteiskunnan ulkopuolinen?

Minä itse olen lukihäiriöinem, ja oppimishäiriöinen. Itselläni on vain paska lukion päättötodistus, mutta silti töitä olen tehnyt 16- vuotiaasta asti itse. Olen aina saanut vakityötä, ja vuosituloni ovat 38.000, e.

Se, että on oppimishäiriö ei tee ihmisestä mitenkään tyhmää, alistettua, tai kyvytöntä, itse asiassa olen itse tämän takia oppinut että töitä tekemällä, periksiantamattomuudella ja oikealla asenteella pääsee tavoitteisiin tavalla tai toisella kun itse ei anna periksi.

Tota, ei oppimishäiriö yms. vammat ole mitään meriittejä vaikka epätoivoisesti yrität niin esittää. Kiva tietty, jos olet palkkaasi tyytyväinen, se on keharille ihan hyvä.

Nyt kyllä liioittelet ja suuresti. En ole missään vaiheessa sanonut että oppimisvaikeudet ovat jokin meriitti. Kerrotko missä niin sanon?? Viestini oli, että oppimisvaikeudet eivät automaattisesti tee syrjäytynyttä, kyvytöntä tai vähäosaista. Tämä oli pointtin.

On loukkaavaa, että väität minua kehitysvammaiseksi!! Sitäpaitsi oletko niin itse sivistymätön, että et tiedä kehitysvammaisen määritelmää?? Näyttäisi siltä, että tekstin mukaan, olen itse sinua kyvykkäämpi, kun luulet minua kehitysvammaiseksi. Tiedoksi, että keskittämyysvaikeudet eivät myöskään tee kehitysvammaiseksi.

Vuosutuloni ilmoitin siksi, että halusin konkreettisesti osoittaa, että lukihäiriö tmv oppimista haittaava asia, ei tee automaattisesti köyhää ja työelämässä kyvytöntä. Tieto oli tarkoitettu kannustamaan, koit sen sitten kehuskeluna??? Näin en tosiaankaan tarkoittanut. Ja olen palkkaani ihan tyytyväinen, ei se mikään suuren suuri ole, mutta lähtökohtiini nähden (en olevalmistunut mistäkään koulusta, paitsi lukiosta), olen tyytyväinen.

Viestini tarkoitus oli puolustaa oppimisvaikeuksista kärsiviä ja kannustaa. Kirjoitan sen nyt tähän kun sinulle se pointti jäi täysin ymmärtämättä.