kaksisuuntainen mielialahäiriö

Yleensä käytetään mielialaa tasaavia lääkkeitä. Oman kokemuksen pohjalta voin sanoa että mitään ei tunnu enää miltään kun niitä syö. Taudista ei parane ja iän myötä voi muuttua vaikeammaksi. Itse lopetin kaikki lääkkeet ja terapioissa ramppaamisen koska en koe että sain siitä mitään hyötyä. Draamaa ja kriisejä osaan järjestää, rahaa en tuhlaa niin kun monet. Mulla painottuu miessotkuihin koko tauti. Ihastun herkästi ja silloin olen harkitsematon.

En jaksaisi seurustella bipolaarisen kanssa, oman tautini kestän. Pitää oppia tunnistamaan oireet kuten yöunien vähenemisen ja kierroksilla käymisen. Harva edes tietää mun diagnoosia, ei edes mun nykyinen mies vaikka ollaan oltu yhdessä yli kaksi vuotta

Juokse.

Ykkönen vastaa vielä ap:lle että älä ryhdy koko leikkiin. Voi olla hyvin raskasta seurustella sellaisen ihmisen kanssa. Palat loppuun. Lääkkeistä ja terapioista harvoin on apua. Mies jättää lääkkeet pois kun tulee maaninen vaihe

Bipon kanssa normaali elämä on periaatteessa mahdollista, jos bipo itse sitoutuu hoitoonsa ja lääkitykseensä. Huomattava osa kuitenkin lopettaa lääkkeiden syömisen tuon tuosta, mikä aiheuttaa ongelmia. Maniavaihe on itse potilaalle mahtava olotila, mutta läheisille sietämätön. Moni tuntemani pari on päätynyt eroon juurikin siksi koska bipo osapuoli ei ole halunnut käyttää lääkitystä ja toinen osapuoli ei ole jaksanut pidemmän päälle siitä seuranneita ongelmia.

Kiitti, toi kuulostaa jollain asteella tutulta. Hänelle tuli vuosi sitten masennus minkä seurauksena alkoholi rupesi maistumaan+ raha-asiat meni ihan sekaisin.

Mielialat vaihtelee muutamassa sekunnissa ja rehellisesti sanottua saattaa joskus olla aika pelottava.

Tuntuu vaan pahalta jättää hänet yksin tämän taudin kans.  Kovasti kyl halua parantua ja käy terapiassa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Juokse.

Empaattinen suomalaisnainen tässä taas. Odotellaan enää sinun sairastumistasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juokse.

Empaattinen suomalaisnainen tässä taas. Odotellaan enää sinun sairastumistasi.

*mies. Olen tehty kestämään.

Noh, itsellä kyseinen diagnoosi ollut 8 vuotta ja ei tämä elämä edelleenkään helppoa ole. Mutta diagnoosin saaminen on askel parempaan suuntaan! Usein kyseistä sairautta hoidetaan vuosia masennuksena, joka saattaa aiheuttaa katastrofeja. Nyt on mies saanut diagnoosin niin ehkä se sopiva lääkityskin löytyy suht pian.

Yleensä sairaus kylläkin helpottuu iän myötä eikä pahene niinkuin joka ylhäällä sanoi.

Etsi lisää tietoa sairaudesta ja pyydä päästä mukaan lääkärikäynnille vaikka.

Minäkin toteaisin juoksemisen parhaaksi ohjeeksi.

Maaninen ihminen voi olla erittäin hankala muille, vaikka hänellä onkin hauskaa tuhlatessa ja pettäessä.

Masentunut vaihe on muille helpompi, mutta potilas kärsii.

Erittäin monet potilaat ovat alkoholisteja. Jo siinä on syy poistua paikalta.

Yritin pitkään auttaa tätiäni, jolla on diagnoosi kaikkien muiden mielestä paitsi hänen omastaan... En enää jaksa.

Aika paljon riippuu kai onko kyseessä bipo 1 vai bipo 2. Kakkostyypin mielialavaihtelut ovat lievempiä eikä samanlaisia totaaliylilyöntejä tule niin helposti.

Vierailija kirjoitti:

Aika paljon riippuu kai onko kyseessä bipo 1 vai bipo 2. Kakkostyypin mielialavaihtelut ovat lievempiä eikä samanlaisia totaaliylilyöntejä tule niin helposti.

En tiedä, aika pahalta toi kyl näyttää... :( tietysti sillä erolla että itse haki apua/ itse halua apua, mutta syy voi olla just se että pelkää menettävän mua. Mietinkin että jos palataan taas yhteen ni lopettaako hoidot sitten koska tästäkin asiasta on monet riidat käyty.. Halua apua ei halua apua jne.. mieliala ku vaihtelee :(

ap

Itse oon bipo 1 ja avoliitossa. Nyt suhteen aikana ei ole tullut manioita, johtuen tiiviistä hoitosuhteesta. Mulla parisuhde toi reilu vuosi sitten hyvän syyn yrittää pitää huolta itsestäni ja yrittää sitoutua hoitoon. Sitä ennen mentiin mielialojen mukaan ja yhä edelleen mm. ulosoton merkeissä paikkailen niitä toilailuja. Sentään mitään pysyvää tai vakavampaa ei tullut, vaikka kaikki mahdollisuudet sellaiseen oli.

Suosittelisin ap:lle jotain yhteistä käyntiä poikaystävän hoitopaikassa - lähes aina sellaista myös aktiivisesti tarjotaan, koska läheiset ovat keskeisessä asemassa ja tieto sairaudesta on yleensä tarpeen. Vastoin monien vinkkejä bipon kanssa on mahdollista elää hyvässä parisuhteessa. Tietysti jos ei ajattele kumppaniaan eikä viitsi yrittää motivoida itseään hoitoon ja mahdollisesti elinikäiseen lääkitykseen (joka ei edes tee zombieksi jos on kohdillaan) niin sitten ollaan ongelmissa. Manian sattuessa päälle yleensä on pakkohoidon tarpeessa, siinäkin omaiset ovat monesti ne, jotka soittavat joko hoitavalle psykiatrille tai suoraan häkeen. Siinä vaiheessa voi tulla kuonaa niskaan sairastuneelta, mutta ihan aina se on paras ratkaisu. Oma mieheni onneksi tietää sen ja oon terottanut että puuttuu vaan ronskisti peliin heti aikaisessa vaiheessa.

Ei parane koskaan.

Tässä ketjussa jotkut ovat esittäneet fatalistisia "faktoja", niitä ei ole. Kukaan ei voi sanoa, miten asiat tulee menemään. Diagnoosi on lähtökohtaisesti hyvä asia. Toipuminen kestää, mutta hyvän hoitotasapainon löytyessä edellytykset on sen mukaiset. Itse olen sitoutunut lääkitykseen 100%. Ei ole totta, että kaikki nauttivat manioista ja lopettavat lääkityksen. Maniaan voi liittyä ihan järjetöttömän pahaa tuskaisuutta. Oireenkuva ja taudinkuva on kaikilla erilainen. Jokainen on yksilö.

Osalla toimii lääkkeet hyvin, ja sellaisen kanssa elämä voi olla varsin tavallista.

Itselläni valitettavasti kauhutarina 4 vuoden avioliitosta bipon kanssa, minkä takia itse en enää uskaltaisi ottaa riskiä. En tiennyt miehen sairaudeseta yhteen mennessä, ja miehellä sattui silloin olemaan päällä pitkä hypomaniajakso. Hän oli energinen, romanttinen, kaikkea kaunista ja ihanaa.

Kammotus oli kun naimisiin menosta ehkä puolen vuoden päästä mies muuttui ihan toiseksi: räyhääväksi hirviöksi joka joi, petti, huusi, oli ärtyisä, tuhlasi rahaa uhkapeleihin. Olin ihan ihmeissäni. Otin jopa yhteyttä miehen eksään, ja hän sitten kertoi tämän että miehellä on muuten diagnoosi kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, kai sen tiesin? Ja että heidän juttu päättyi juuri siihen kun miehen käytös maniassa oli "mahdotonta". 

Maniaa seurasi sitten masennus itsemurha-aikeineen, mutta masennukset tällä miehellä olivat aina suht lyhyitä, vain jokusen päivän. Maniat sen sijaan saattoivat kestää kuukausia, ja mihinkään lääkitykseen tai hoitoon mies ei suostunut manian aikana, koska hänhän oli lähes puolijumala, hänellä meni lujaa, ongelmia ei ollut. Masentuneena saattoi hakea lääkkeitä, mutta jätti ne aina pois kun hypomanian tai manian hyvä olo tuli. Terapiaan suostui ja jonkin aikaa kävi, mutta siitä ei ollut apua. 

Kerran sain sen syömään puolisen vuotta lääkkeitä, mutta ei nekään merkittävästi auttaneet. Mies ei ehkä ollut ihan niin ylikierroksilla maniassa, ei väkivaltaisuuteen asti ärtynyt tai levoton, mutta kuitenkin holtiton raha- ja seksiasioissa ja rasittavaa seuraa samassa taloudessa, kun ei esim. nukkunut öisin vaan vaelteli ja teki töitä. Rakkaudesta huolimatta oli lopulta pakko lähteä, kun en enää kestänyt esim. jatkuvaa petetyksi tulemista ja sitä että pitäisi vaan tunteensa jyrätä sanoen "se on sairaus, hän ei voi sille mitään".

Vierailija kirjoitti:

Bipon kanssa normaali elämä on periaatteessa mahdollista, jos bipo itse sitoutuu hoitoonsa ja lääkitykseensä. Huomattava osa kuitenkin lopettaa lääkkeiden syömisen tuon tuosta, mikä aiheuttaa ongelmia. Maniavaihe on itse potilaalle mahtava olotila, mutta läheisille sietämätön. Moni tuntemani pari on päätynyt eroon juurikin siksi koska bipo osapuoli ei ole halunnut käyttää lääkitystä ja toinen osapuoli ei ole jaksanut pidemmän päälle siitä seuranneita ongelmia.

Minulla on takana kaksi eroa enkä ole koskaan ole ollut hoito tai lääkevastainen meni kuitenkin yli 7 vuotta kunnes sain toimivat lääkkeet. Mania vaiheen mahtavuudesta olen eri mieltä, olen päätynyt manian takia suljetulle toista kymmentä kertaa.

APlle tiedoksi että jos haluat lapsia niin jätä nyt heti tuo mies.

Itse sain lapset ennen kuin oli oireita saati diagnoosia, mutta nää geenit ei ole hyvä huomenlahja lapselle todellakaan.

Ja jos et halua lapsia kumppanisi tulee kyllä käyttäytymään pahemmin kuom lapset.

Bipojen ei minusta pitäisi lapsia hankkia se on vastuutonta.

Jalat alle.

Tuhon tie alkaa mihinkään bipon kanssa.

Yllätyin että Cheek sairastaa tätä.

Jos kumppani on hoitomyönteinen ja sairaudentuntoinen ja se toimiva hoitolinja löytyy, niin voi se suhdekin ehkä toimia. Mutta tosi haastava nuppivika bipon läheisille, jos se ei ole hoitotasapainossa ja sittenkin niitä romahduksia voi tulla.