neuvoja rakkkat kokeneemmat ulkosuomalaiset.Lapsen kielestä..
eli olemme suomalaisia. Siis minä ja mieheni. Puhumme suomea lapsillemme kotona, tottakai.
Vanhempi poika käy Espanjassa (catalan) leikkikoulua ja tulee syksyllä vuosi täyteen,siis koulua ja ikää pojalla 2 vuotta.
Eli syksyllä tulee pojalle kolme vuotta mittariin ja olemme sen edessä että pitää päättää koulu syksylle.
Vaihtoehto espanjalaine vai englantilainen???
Poika ei puhu selvästi vielä kumpaakaan kieltä, siis suomea tai espanjaa vaikka sanoja onkin paljon.
Ymmärtää kylläkin leikkiksessä kaiken kuten tietenkin kotonakin.
Mutta mutta, oma ongelmani onkin että JOS laitetaan enkku kouluun sekoitanko lapsiparan pään lopullisesti?
Missä iässä olisi järkevää laittaa kansainväliseen kouluun? Koska kaksi kieltä voi pienellä kehittyä niin että voi ruveta omaksemaan kolmatta uutta kieltä??
Voi kun auttaisitte, olen kovasti miettinyt tätä ja vauva 7kk ja haluaisin päättää hänen kohdallaan myös " oikein" ?!
Opisiko kielen ihan ympäristöstä jos laittais suoraan enkku kouluun vai?? huh huh...
Ollaan asuttu ulkomailla jo neljä vuotta ja tulemme myös asumaan varmaankin seuraavat neljä vuotta joten mitä voisitte ehdottaa/näkisitte kokeneemmat järkeväksi?
kiitos
Kommentit (51)
... siis tarkoitus olisi lukea " oppimaan kykenemistä" jos jäi epäselväksi :)
Mari
Koulukieleksi kannattaa valita yksi kieli, ja sitten yrittää mahdollisuuksien mukaan käydän koko koulu sillä kielellä. Eli ehdottomasti englanninkieliseen kouluun jos vain mahdollista! Ympäristön kieltä todennäköisesti opiskellaan myös siellä koulussa oppiaineena. Ja varmaan moni sielläkin puhuu välitunnilla sitä ympäristön kieltä. Näin meillä, kolme lasta ja asuttu jo kolmessa maassa...
Minäkin ihmettelen tuota puolikielisyyttä.
Kai jonkun naapurin mielestä lapsella oleva puolikielisyys on kuitenkin parempi kuin vain yhden kielen taito.
Millä perusteella joku diagnosoidaan puolikieliseksi? hui kuinka pelottava termi. Aivan kuin kielen oppiminen on kuitunut vahingoksi.
Ehkä tutkivat eivät ottaneet huomioon että marginaali ryhmät eivät kaikissa maissa pääse parempiin kouluihin ja lisäksi monet joutuvat nuorena aloittaa tyoelämän kun pitää auttaa perheen elättämistä. Ja joissakin kulttuureissa ei suosita tyttolasten koulunkäyntiä. Puhumattakaan niistä lapsista jotka nuoruudessaan ovat jo kokeneet sodan kauhuja.
No kuitenkin.
Mielstäni suurin haaste on juuri tyo kielen ylläpito. Alle 10 vuotiaat oppivat vielä kielieä nopeasti. Mutta sen kielen on oltava osa jokapäiväistä elämää vanhemmille lapsille.
Ehkä tuo on juuri se aika kun muut ihmiset tulevat arvostelemaan ja tekemään tuollaista puolikielisyys diagnooseja.
Mutta ne tapaamani lapset ja nuoret jotka ovat vieraskulttuurisesta taustasta kotoisin ovat muihin samanikäisiin verrattuna fiksuja ja omaavat myos valtavan kulttuuri tiedon mikä tulee kielen mukana vaikka saattavat sen kielen unohtaakin. He tavallaan osaavat sulautua eri kulttuureihin vaikka eivät sitä omakseen kutsukaan. Se on valtava taito ulkomailla asuessa ja eri maissa asuen.
marilona:[iPuolikielisyyskään ei siis välttämättä käy ilmi tavallisessa keskustelussa, niinkuin lainauksessani kuvataan:
" Puolikielinen saattaa osata jutella varsin sujuvasti kahdella kielellä, joista kumpikaan ei ole kehittynyt tarpeeksi, jotta se riittäisi monipuoliseen ajatteluun."
[/quote]
Ehkä nyt suomessa nuo lukiokirjojen opettajat keksivät järjestää erikoiskouluja noille puolikielisille jotka eivät kykene monipuoliseen ajatteluun!!
Sorry etten ehdi nyt lukea ihan kaikkia pitkiä viestejä, mutta sanonpahan, että Marilonan äikänkirjan jutussa on perää. Kaksikielisyys on eri asia kuin puolikielisyys! Jos lapsi halutaan kasvattaa monikieliseksi, on huolehdittava, että hänellä on mahdollisuus oppia ainakin yksi kieli kunnolla.
Ajattelen nyt sellaista tilannetta, että suomalainen perhe muuttaisi vaikka Espanjaan. Vanhemmat haluaisivat, että lapsi oppii äkkiä ympäristön kielen ja alkavat puhua espanjaa lapselleen. Sitten lapsi laitetaan englanninkieliseen kouluun, jossa espanjalaiset opettajat puhuvat englantia. Tässä tapauksessa lapsi ei opi yhtään kieltä syntyperäiseltä puhujalta, jolloin kielet jäävät pakostikin pinnalliseksi.
Jos taas suomalaiset vanhemmat puhuvat kotona konsekventisti suomea ja lapsi oppii espanjan paikallisessa koulussa, hänellä on hyvä mahdollisuus kasvaa oikeasti kaksikieliseksi. Ja kaksikielisyys puolestaan on hyvä pohja vielä useampien kielten oppimiselle.
(Sanne):
Jos lapsi halutaan kasvattaa monikieliseksi, on huolehdittava, että hänellä on mahdollisuus oppia ainakin yksi kieli kunnolla.
Ja tällä tarkoitan, että jokainen tarvitsee kielen, jolla pystyy ilmaisemaan tunteitaan! Joku sanoi, että kai puolikielisyys on parempi kuin ei kieltä ollenkaan. Joo, totta kai on hyvä jos osaa pyytää leipää ja ostaa bussilipun. Mutta jos ei ole sanoja ilmaista tunteitaan, se voi johtaa vaikka psyykkisiin ongelmiin. Totta kai vieraalla kielelläkin voi sanoa, että nyt olen vihainen tai ottaa päähän, mutta vieraan kielen sanoihin ei liity omassa mielessä samanlaista tunnetta kuin äidinkielen sanoihin. Ajatelkaapa vaikka kiroilua vieraalla kielellä. Voihan niitä sanoja suustaan päästää, mutta ne eivät _tunnu_ samalta kuin oman äidinkielen kirosanat. Minusta tuntuisi myös todella teennäiseltä komentaa lapsia vieraalla kielellä, sillä aito riitelykin onnistuu vain sillä kielellä, joka on oma tunnekieli.
Eli kahta vierasta kieltä ei saa opetella samaan aikaan.
Koulu teki minulle karhunpalveluksen kun antoi minun aloittaa saksan kielen opiskelut ennenkiun olin oppinut ruotsin kielen.
No ei nyt sitten aidosti riidellä. Riidellään vain teennäisesti.
Voihan puolella kielellä tehdä sovinto riidan jälkeen.
Onko ihmisella oltava aina vain yksi tunnekieli? Onko ihmisen kasvettava lapsuudesta kaksikieliseksi voidakseen olla kaksikielinen?
En jaksa tyontaa lusikkaani tahan itse puolikielisyysasiaan, mutta tiedustelisin ihmisten mielipidetta tilanteesta, jossa toinen vanhemmista ei enaa koe omaa aidinkieltaan siksi
tunnekielekseen
. Olisiko hylattava se oma aidinkieli, jota ei ehka itse ole vuosikausiin puhunut aktiivisena kotikielenaan, ja suosiolla puhuttava vain sita tunnekieltaan (jonka on oppinut itsekin kunnolla vasta aikuisena - hui!) sen sijaan, etta koettaa puhua ja opettaa lapselle omaa alkuperaista aidinkieltaan?
Silloin kukaan meistä ei kiroile ja voimme riidellä niillä sanoilla joilla haluamme, kaikki sen mukaan mikä tilanteessa tuntuu paremmalta.
Jos se helpottaa niin mitä siinä?
Haittapuoli on tuo toisten ihmisten arvostelu siitä että olemme puolikielisiä. Mutta onko se niin tärkeätä?
En oikein ymmärrä, miksi mar1anne niin kovasti hermostut tästä puolikielisyys-keskustelusta. Kyseessä kun on ihan tutkittua asiaa aiheesta, eikä kenenkään " kateellisen naapurin" tai äikänmaikan höpötystä.
Olen kanssasi ihan samaa mieltä siitä, että varmasti vieraassa kulttuurissa eläneellä nuorella (ei siis pelkästään vieraan kielen oppineella, huom.!) on hyvät mahdollisuudet kasvaa mieltään avoimeksi aikuiseksi niinkuin kuvailet.
Tuo vertauksesi kahden vieraan kielen opiskelusta suomalaisessa koulussa ei ole kuitenkaan ihan sama kuin se, että lapsi käyttää vieraita kieliä joka päivä tavallisessa elämässään, tai se, mikä minua erityisesti huolestuttaa, eli se, että lapsi joutuu käymään koulunsa itselleen vieraalla kielellä. Ehkä olen sitten liiankin varovainen omien lasteni suhteen, mutta kokemuksieni perusteella asioiden omaksuminen toisella kielellä (vaikka sitä lähes täydellisesti puhuukin) ei ole yhtä helppoa kuin omalla äidinkielellä tai vähintäänkin sellaisella kielellä, jota henkilö käyttää myös koulun ulkopuolella. Kannattaa tosiaankin miettiä asia loppuun asti, etsiä tietoa eikä mutu-asenteella " lapset ovat kuin sieniä ja imevät kaiken itseensä" ahnehtia liian paljon liian varhain, varsinkin kun kyseessä ovat juuri lapset, jotka eivät näitä ongelmia niin helposti tiedosta tai osaa tuoda ilmi.
Tuohon kiroilu/riitelyasiaan en osaa kommentoida, kun en jostain syystä ymmärrä mitä sillä tarkoitat. Tämä on mielestäni tosi mielenkiintoinen keskustelunaihe, toivottavasti keskustelu jatkuu yhä, asiallisella tasolla.
Intiassa heidän yksityiskoulun yläaste oli englanninkielinen.
Yliopistossa opiskeltiin englanniksi.
Kun sitten muuttivat englanninkieliseen maahan niin heidän englanti oli vahvasti intian aksenttista.
Mutta koulu opetti englanniksi koska yliopisto teki niin. Yliopisto tekee niin koska silloin pääsee helpommalla ulkomaille muuttaessa.
Ja kukaan heistä ei ole koskaan valittanut minulle traumoistaan. Ainoastaan kuulin kommentteja siitä miten koulu oli katolinen ja he olivat hinduja ja sillä ei lopulta ollut väliä.
Ja opetetaanhan joissakin suomen yliopistoissa nykyään joitakin aineita englanniksi. Opettajana ovat välillä ne jotka eivät osaa lausua kieltä.
Onko se ihan totta niin iso asia. On niin monta tapaa oppia joten minkä takia pelätä sitä että joku oppii tavalla joka ei mielestäsi ole paras?
mar1anne:
Intiassa heidän yksityiskoulun yläaste oli englanninkielinen.
Yliopistossa opiskeltiin englanniksi.Kun sitten muuttivat englanninkieliseen maahan niin heidän englanti oli vahvasti intian aksenttista.
Mutta koulu opetti englanniksi koska yliopisto teki niin. Yliopisto tekee niin koska silloin pääsee helpommalla ulkomaille muuttaessa.
Ja kukaan heistä ei ole koskaan valittanut minulle traumoistaan. Ainoastaan kuulin kommentteja siitä miten koulu oli katolinen ja he olivat hinduja ja sillä ei lopulta ollut väliä.
Ja opetetaanhan joissakin suomen yliopistoissa nykyään joitakin aineita englanniksi. Opettajana ovat välillä ne jotka eivät osaa lausua kieltä.
Onko se ihan totta niin iso asia. On niin monta tapaa oppia joten minkä takia pelätä sitä että joku oppii tavalla joka ei mielestäsi ole paras?
En halua alkaa asiasta riitelemään. Minusta lapsen äidinkielen/kielien oppiminen on tosi _iso_ ja tärkeä asia, johon kannattaa panostaa. Itse olen opiskellut tutkintoni englanniksi Englannissa ja vaikka englanninkielentaitoni on/oli (silloin) lähes täydellinen monen siellä asutun vuoden jälkeen (nykyisin asun Espanjassa), ei asioiden omaksuminen englanniksi mielestäni ollut yhtä helppoa kuin suomeksi. Mistään traumoista ei muistaakseni ollut puhetta missään vaiheessa, eikä siitä, millä tavalla asiat oppii, vaan siitä, miten hyvin lapsi pystyy omaksumaan monta vierasta kieltä (joita ei kotona käytetä) yhtäaikaa ja käyttämään niitä esimerkiksi opinnoissaan.
marilona:
Itse olen opiskellut tutkintoni englanniksi Englannissa ja vaikka englanninkielentaitoni on/oli (silloin) lähes täydellinen monen siellä asutun vuoden jälkeen (nykyisin asun Espanjassa), ei asioiden omaksuminen englanniksi mielestäni ollut yhtä helppoa kuin suomeksi.
Minä opiskelin myos ulkomailla englannin kielellä. Ensimmäisen vuosi oli haasteellista. Sen jälkeen olin samalla tasolla kuin paikalliset ja kieli ei aiheuttanut oppimis onglemia.
Kuullostaa että käytät tuota tekosyynä. Et vain opiskellut tarpeeksi.
Mielestäni Marilona (meniköhän nikki oikein?) perusteli kantaansa hyvin. Opiskelu vieraalla kielellä, osasi sen sitten kuinka hyvin tahansa, ei ole varmastikaan yhtä vaivatonta kuin omalla äidinkielellä. Tämä ei tarkoita, että opinnoissa ei voisi menestyä hyvin.
Vaikka en ole tätä viestiketjua kovin tarkkaan lukenut, olen myös tämän " puolikielisyys" -termin takana. Jos lapsi ei opi mitään kieltä perusteellisesti, aivan kuin " äidinmaidosta imien" , on se jonkinasteinen puute varmasti.
Pieni ilkeä kommentti edellisen viestin kirjoittajalle (alennun loanheittoon minäkin): yleensä ihmisen _hyvästä_ kielitaidosta kertoo jotain myös oikeinkirjoitustaito.
minä olen siis lukenut yliopistolla kieliä ja keskittynyt kaksikielisyyteen ja sen tutkimiseen. Olen myös valmistunut ja graduni käsitteli kaksikielisyyttä. Nyt teen jatkotutkimuksia. No se siitä, ihan vaan siksi että en nyt ihan hatusta heitä näitä.
Nykyään ei käytetä termiä puolikielisyys, lähes kaikki kielentutkijat ovat hylänneet sen vanhahtavana ja huonona terminä. On hyvin harvoja ihmisiä joilla ei olisi yhtä sellaista kieltä jota osaavat " hyvin" . Puolikielisen ajatellaan nykyään tarkoittavat sellaista ihmistä jolla ei ole yhtäkään kieltä jota osaisi edes puoliksi yhtä hyvin kuin saman kielen yksikieliset puhujat. Varmasti tällaisia on, mutta se on harvinaista.
ja kyllä me olemme päätyneet tähän Catalan kieliseen kouluun joka on ympäristön kieli meillä.
Kotona puhumme suomea ja enkku koulu saa siis odottaa että lapsi oppisi ensin puhumaan näitä kahta kieltä edes ymmärrettävästi.
Kun ja jos muutamme suomeen niin espanjankielistä koulua tuskin löytyy niin silloin voisi olla vaihtoehtona suomi tai englanti, vai mitä? Ikää silloin esikoisella olisi 7 vuotta ja kuopuksella viisi ja puoli vuotta.
Kertoisitteko vielä omien lasten ikäluokkia ja mitä kieliä nyt käytössä?
Kiitos vielä kerran ja pidetäänhän keskustelu yllä?
Taidat vain haluta lietsoa täällä riitaa, ja olet minun kanssani jo melkein siinä onnistunutkin ;) vain onkohan kyse siitä, etten itse osaa kirjoittaa tarpeeksi selvästi... :D
Voin kertoa sinulle, että menestyin kyllä hyvin opinnoissani Englannissa (jopa enkkulaisia luokkakavereitani paremmin), mutta jouduin kyllä panostamaan opiskeluun _huomattavasti_ enemmän kuin jos olisin opiskellut suomen kielellä.
Ja kent, kirjoittaisitko asiasta lisää! Haluaisin mielelläni lukea ihan faktatietoa näistä jutuista, vaikka jonkun veran olenkin yrittänyt asiaa " tutkia" . Kiitos!
Etsin äkkiä netistä tietoa kaksikielisyydesta ja opiskelusta ja löysin tämän kirjoituksen tukemaan omaa mielipdettäni otsikolla:
" Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen kielipoliittinen ohjelma" (Työryhmä Anneli Räikkälä, Mikael Reuter, Hyväksytty Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen johtokunnassa 16.2.1998)
" Viime aikoina Suomessa on kansainvälistymisen nimissä alettu eri kouluasteilla opettaa joitakin aineita tai kokonaisten luokkien kaikkia aineita vieraalla kielellä, yleensä englanniksi. Opetushallituksen teettämän selvityksen mukaan vuonna 1996 vieraskielistä, yleensä englanninkielistä, opetusta on annettu 251 koulussa. Jyväskylän yliopiston tekemän ammatillisten oppilaitosten vieraskielistä opetusta koskevan selvityksen mukaan opettajista lähes 40 prosenttia katsoi, että oppimistulokset varsinaisessa opiskeltavassa aineessa olivat vaatimattomammat kuin vastaavassa äidinkielisessä opetuksessa.
Aineittaista vieraskielistä opetusta on ollut lähinnä reaaliaineissa ja matemaattisissa aineissa. Tuntuisi itsestään selvältä, että jos opetusta annetaan vieraalla kielellä esimerkiksi maantiedossa, pitää opettajan puhua äidinkieltään. Toisaalta on huolehdittava myös siitä, että aineen termit opitaan omallakin kielellä, jotta oppisisällöistä opittaisiin puhumaan myös äidinkielellä. Opettaminen huonolla englannin kielellä ei palvele ketään; se on uhka sekä yleissivistykselle että äidinkielen taidoille, eikä se välttämättä tue edes englannin kielen oppimista. Kieli muuttuu vähemmän vivahteikkaaksi ja ilmaisuvoimaiseksi. Ongelma ei ole se, että opitaan vieraalla kielellä, vaan se, ettei opita äidinkielellä. Uusien koululakien mukanaan tuoma kilpailu ei saisi vääristää koulun perustehtävää: koulujen pitäisi kilpailla mieluummin äidinkielisen opetuksen tasolla kuin vieraskielisellä opetuksella."
"
Juu, kyllä mä mielellään kirjotan lisää, mutta nyt just en ehdi ku lapset touhuaa ja yks tarvii tätä ja toinen tota...
Jos mieleesi tulee jotain kysymyksiä mistä erityisesti olet kiinnostunut niin pistäpä tähän, on sitten helpompi lähteä vastailemaan.
Kent jolla kotona kolmen kielen välillä sotku ja välillä harmonia.
No, mielenkiintoni koskee juuri tätä lapsen kielten _omaksumista_ joka on käsittääkseni eri asi kuin kielten oppiminen. Eli lukisin mielelläni siitä, miten hyvin lapsi pystyy omaksumaan sellaisen vieraan kielen, jota ei kotona puhuta, ja voiko tämä kieli todellakin olla yhtä vahva kuin ns. äidinkielet (kotikielet) ja siis näin suositeltava esim. opiskeluun. Ymmärrän, että termi " puolikielinen" on vanhahtava ehkä juuri sen negatiivisuuden takia, mutta en kyllä usko, etteikö ns. puolikielisiä olisi olemassa. Ja tietysti minua kiinostaa erityisesti se, millä tavoin kaksikielisiä lapsia voi tukea heidän äidinkieliensä kehityksessä.
Kiitos!
Mari
Tuosta kirjani lainauksesta vielä, että varmasti kyse on monissa tapauksissa marginaaliryhmistä (kuten pakolaiset, jotka siinä mainittiinkin), mutta se, että on korkeasti koulutetut vanhemmat, ei _välttämättä_ takaa sitä, että lapsi oppii useita kieliä. Toki useimmissa korkeammin koulutetuissa perheissä kiinnostus lasten koulutusta kohtaan on usein suurempi ja heidän kielellistä kehitystään tuetaan enemmän - juuri mitä tarkotinkin sillä, että lapsia ei voi vain sysätä " kielikylvetettäviksi sillä viidennellä kielellä" ja itse tyytyväisenä odotella, että kaikki sujuu hyvin - vähän kärjistetysti :)
Puolikielisyyskään ei siis välttämättä käy ilmi tavallisessa keskustelussa, niinkuin lainauksessani kuvataan:
" Puolikielinen saattaa osata jutella varsin sujuvasti kahdella kielellä, joista kumpikaan ei ole kehittynyt tarpeeksi, jotta se riittäisi monipuoliseen ajatteluun." Eli tuo Iineksen mainitsema " tunteiden/abstraktien asioiden ilmaisun osaaminen" ei välttämättä tarkoita sitä, etteikö olisi ns. " puolikielinen" , vaan esimerkiksi juuri opiskellessa se mielestäni tarkoittaa asioiden omaksumista syvemmällä tasolla, ns. " oppimaan kynemistä" (huonosti selitetty).
Se, mistä olen täysin samaa mieltä Iines kanssasi on:
" kielet on aina rikkaus, vaikka niitä ei täydellisesti osaiskaan, siis jos on iloa ja hyötyä käyttämisestä, niin se on mun mielestä tosi hyvä etu elämässä. "
Mari