Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ärsyttävää huomata, ettei kelpaa kaveriksi

Vierailija
22.02.2006 |

Leikkipuistossa ihmiset sopivat tapaamisia toistensa koteihin, muttei mua ja lapsiani pyydä kukaan. Sekin äiti jonka olen tuntenut jo useamman vuoden ajan, kalastelee vain muita uusia kavereita kylään, eikä erehdykään kysymään meitä. Olen ollut aina yksinäinen susi, mutta olen yrittänyt todellakin olla sosiaalisempi, silti en vain kelpaa.

Onko muilla samanlaisia kokemuksia vai olenko ainoa?

Kommentit (25)

Vierailija
1/25 |
23.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämän huomasin jo ala-asteella, muuten ei juuri kouluajan ulkopuolella perään kyselty, mutta synttäreille kelpasin. Nykyään tulee kutsuja sitten lasten synttäreille. Ovatko ihmiset sitten vain lahjan ahneita?



-ap jälleen



Kiva huomata että aihe herätti keskustelua ja kiitos kommentoineille. Lisää juttua aiheesta olisi toki vielä kiva saada.

Vierailija
2/25 |
23.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

jotka ei pyydä sinunlaistasi kahville. Mutta minulla syy on se, että itse kuulun yhteen vihatuimmista ihmisryhmistä ja tästä syystä tulen harrastaneeksi itsediskriminointia, eli ajattelen että ei muut halua seuraani, joten juttelen vain niiden kanssa jotka jo tunnen. (Oliko sekava selitys?)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/25 |
23.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan uteliaisuudesta, mahdatko olla huivitettu muslimi tjsp? :) Minua itseäni ärsyttää, että puistoissa ja pihoilla ei ole muita kuin keskivertoäitejä... ja minä :) Haluaisin mielelläni tutustua kaikenlaisiin äiteihin (no tietty muihinkin ihmisiin, mutta puistossa törmää äiteihin), ja mitä erilaisempi, sitä mieluummin tutustuisin. Mutta kaikki tummakutriset ja/tai -ihoiset, hunnutetut, punkkarit jne kiertää puiston kaukaa tai lappavat pikavauhtia ohi epäluuloisesti meitä vilkuillen :(

Vierailija
4/25 |
22.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja pyytää tuntemiasi äitejä kylään. Kyllä sitä yleensä kutsutaan sitten puolin ja toisin.

Vierailija
5/25 |
22.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

on itse vain niin tylsää seuraa?



Myönnän että en ole varmaan osannut olla oikein kaveri kellekään kun olen ollut sairaan ujo. Enää en ole lainkaan ujo, mutta en vain kelpaa. -ap jatkaa



Vierailija
6/25 |
22.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

-ap jälleen

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/25 |
22.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikä se tarkoita, että toisessa on jotain vikaa! Sitä " kemiaa" joko on tai ei. Varmasti tästä maasta löytyy ihmisiä, joiden ajatusmaailma käy yksiin kanssasi.

Vierailija
8/25 |
22.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Etsi itsellesi sopivaa seuraa vaikka netin kautta. Mulla on ollut samanlaisia ongelmia kuin sulla ja oikeat kaverit ovat ympäri pääkaupunkiseutua. Lähipuistossa tulen vain harvojen kanssa juttuun.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/25 |
22.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuntuu että ne ihmiset joista pidän, eivät pidäkään minusta (ovat vain kohteliaita) ja sellaiset joiden kanssa ei mielestäni oikein juttua synny, ottaisivat sitten taas yhteyttä.



-ap jälleen

Vierailija
10/25 |
23.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

En koe, että minulla on YHTÄÄN ystävää - eikä ole välttämättä koskaan ollutkaan. Ei voi auttaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/25 |
23.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen hyväksynyt tilanteen. Enkä oikeasti jaksa kuunnellakaan jotain vaippamerkkijuttuja tms. Äsh, täyspäistä juttuseuraa löytyy työelämästä.

Vierailija
12/25 |
23.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

muiden seuraan olen kai liian kummallinen (olen opiskellut suht harvinaista alaa yliopistossa, meille päätyy juuri yksinäisiä susia). Koulussakin olin kiusattu.



Ei, en tiedä, mikä minussa on vikana. Raskausaikana mulla oli kaverinhakuilmoitus näillä sivuilla. Sain kaksi vastausta, molempien kanssa mailailun sujui, mutta eka tapaamisen jälkeen kumpikin " kaveri" katosi jonnekin.



Small talkia mun kanssani kyllä väännetään, mutta mitään muuta ei haluta. Ja joo, sama juttu: kun sitten itse olen aktiivinen, tulen torjutuksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/25 |
23.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olemme tunteneet toisemme yhtä kauan kun kerran lapsemmekin ovat suunnilleen saman ikäisiä. Kuitenkin meikäläinen jää ulkopuoliseksi kun tulee puhetta yhteisistä kahvitteluista ym.



Eihän siinä mitään, ihmiset valitsevat vapaasti kenet tuttaviksi haluavat, mutta kun se kolmas mamma on ihan yhtä yksinäinen kotonaan ja nämä toiset asian kyllä tietävät. On vain niin outo olo kuunnella kun sopivat kahvitteluja ja ruokailuja keskenään ja itse seison ihan samassa porukassa.



Voisin kuvitella että itse en kehtaisi niistä asioista silloin puhua kun porukassa olisi joku joka ei mahdu mukaan.

Vierailija
14/25 |
23.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vuodessa en ole lähentynyt pihan muita mammoja lainkaan, päinvastoin. Sen sijaan heidän ystävyyssuhteensa ovat syvenneet ja käyvät kaikenmaailman menoissa keskenään. He ovat alkaneet jopa siirtyä toiseen päähän pihaa/puistoa minut nähdessään. Pidin itseäni ihan lapsellisena kun tämä harmittaa, mutta onneksi on muitakin ;)



Olen aina ollut porukan ulkopuolinen, vaikka kuvittelin päässeeni siitä tuskaisten kouluvuosien jälkeen eroon. Ilmeisesti ei - ilmeisesti olen yhä se, jota on kiva kiusata.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/25 |
23.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija:


Olen aina ollut porukan ulkopuolinen, vaikka kuvittelin päässeeni siitä tuskaisten kouluvuosien jälkeen eroon. Ilmeisesti ei - ilmeisesti olen yhä se, jota on kiva kiusata.

Itseni kohdalla en sentään kiusaamisesta puhuisi, mutta jonkinlaista sorsimista se kuitenkin on. Minua ei vain haluta porukkaan. Olen tätä pohtinut jo vuosikausia, mutta en tajua, mitä teen väärin. Nekin pari ystävää, mitä minulla vielä jokin aika sitten oli, hävisivät lapsen saannin myötä (he ovat sinkkuja ja lapsettomia). Nyt kaksi parasta ystävääni asuvat toisella puolella Eurooppaa. Olen ajatellut, että ovatkohan hekin vielä ystäviäni vain siksi, että näemme vain kerran pari vuodessa..?

Olen yrittänyt erilaisia lähestymistapoja, mutta mikään ei auta. Töissä tulen hyvin toimeen kaikkien kanssa, mutta sellaista syvempää ystävyyttä ei löydy sieltäkään. Eipä minua ole oikeastaan kelpuutettu mukaan edes silloin kun eri porukat lähtevät yhdessä lounaalle keskustaan yms. Nyt olen kai sitten jotenkin turtunut ja luovuttanut. Ajattelen, etten edes tarvitse kavereita, onhan minulla sentään perheeni. Mutta kyllä joskus olisi niin kiva voida pyytää jotakuta johonkin tapahtumaan tms. mihin menen nykyään aina yksin tai miehen kanssa. Saati miten kivalta tuntuisi, jos joku pyytäisi minua...

Vierailija
16/25 |
23.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap:lle vielä, että sinuna kyllä yrittäisin tutustua myös niihin, joiden kanssa koet, ettei yhteistä juttua heti löydykään. Ajan myötä voi nimittäin löytyäkin. Se, että ihmiset ovat erilaisia, on oikeasti vain rikkaus ja muilta voi aina oppia jotain.

Äläkä luule, että et oikeasti kelpaisi ystäväksi, kyllä kivalle ihmisille kelpaa kaveriksi kuka vaan " normaali" tavallinen ihminen. Ja tosiaan voit olla itsekin aktiivinen osapuoli.

Vierailija
17/25 |
23.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sen verran vielä lisään, että jos ihminen pitää itse itseään arvokkaana ja tutustumisen/kaveruuden arvoisena, niin niitä kavereita alkaa kyllä löytyä. Jos taas on itse epävarma itsestään, lähettää tahtomattaankin epävarmoja signaaleja ympärilleen ja muut ihmiset voivat tulkita nämä signaalit väärin (ujo tulkitaan ylpeäksi tai hiljainen ihminen tyypiksi jolle ei seura kelpaa).

Uskokaa itseenne, kyllä niitä kavereita sitten löytyy. Lähtökohta ajattelulle, että en kelpaa on väärä. Ajatelkaa, että minä kyllä kelpaan kenelle vaan.

Vierailija
18/25 |
23.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja huomaat että yhtäkkiä jotenkin vedät puoleesi ihmisiä, sinua pidetään mukavana, mielenkiintoisen ja seuraasi halutaan.



Jos olet epätoivoinen, tyrkytät seuraasi, olet epävarma, jos sinusta näkee että _tarvitset_ muita, se valitettavasti karkoittaa ihmisiä :(

Vierailija
19/25 |
23.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tulen hyvin juttuun näiden puiston äitien kanssa kun olemme kahden, nauramme, jaamme kokemuksia ja pähkäilemme arjen kiemuroita ym. Mutta jos seuraan tulee toinen äiti, niin on suorastaan ihmeellistä miten tehokkaasti aikuiset ihmiset sulkevat yhden pois porukasta. Tosiaan tulee ala-aste mieleen.



Olen heikommin koulutettu kuin nämä pari muuta. Vain alempi korkeakoulututkinto. Olen miettinyt että ehkä juttuni ovat tietämättäni erilaisia kuin heidän. No, on tai ei. Onneksi minulla on vanhat kaverit tallella vaikkakin kaukana. Ihmetyttää vain tämä munkaveri sunkaveri-meininki aikuisissa ihmisissä. Mielestäni olisi kiva vaihtaa ajatuksia isommassakin porukassa.

Vierailija
20/25 |
23.02.2006 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen yrittänyt kuvitella tilannetta, jossa itse käyttäytyisin noin että juttelen yhden kanssa ja kun kolmas tulee paikalle niin yksi jotenkin suljettaisiin joukosta pois?En tietääkseni ole koskaan törmännyt moiseen.



Mitä itse teet kun kolmas tulee? Vetäydytkö, hiljenetkö? Odotatko että toiset tavallaan pitäisivät sinut keskustelussa mukana? Mitä tapahtuu jos itse osallistut?



Minä olen kyllä sellainen että jos puistossa täytyy lapsen takia käydä, juttelen siinä samalla toiste äitien kanssa niin aika kuluu rattoisammin mutta mitään ystäviä en ole sieltä hakemassa. Joten saatan kyllä vaihtaa keskustelukumppania, se ei kyllä johdu siitä että mielenkiintoisempaa seuraa ilmestyisi vaan ihan muuten vaan. Oletan että muutkin aikuiset pitävät itse huolen siitä juttukaverista, ts. itse tulevat mukaan tai eivät.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi viisi neljä