Euroopan maat joissa asiat paremmin kuin Suomessa?
Ei tule pitkää listaa jos asioita pohtii realistisesti ja miettii työelämää muidenkin kuin korkeakoulutetun näkökulmasta.
Itse laskisin seuraavat maat tähän listaan:
Muut pohjoismaat, alankomaa ja itävalta. Näissä maissa pärjää vielä hyvin ihan tavallisilla töilläkin, on hyvä työllisyys ja on tukiverkostoa.
Saksa, sveitsi ja britit eivät minun käsitykseni mukaan ole helppoja maita kouluttautumattomille ihmisille, varsinkaan jos ei ole natiivi.
Keskustelua?
Kommentit (4)
Nihä tuo näyttää, kehäpäätelmä ei aiheuta keskustelua koska johtaa umpikujaan.
Tarkoittaako tämä siltä kannalta, että suomalainen niihin muuttaisi vai siltä kannalta kuin maa on siellä jo asuville? Pohjoismaat yleisesti ottaen varmaan aika loistopaikkoja pl Tanska mikäli et ole tanskalainen. Alankomaat taitaa olla varsin erinomainen maa kaikin puolin, Saksakin, mikäli olet koulutettu tai pystyt työllistämään.
Voin osallistua keskusteluun, kunhan ensin tehdään lähtökohta selväksi:
Ei ole olemassa vain korkeakoulutusta ja kouluttamattomuutta, unohdit kokonaan ammattikoulutuksen.
Saksassa ammattikoulutetut pärjäävät hyvin, mutta siellä tosiaan on suuri joukko (pääasiassa muualta muuttaneita) , joilta puuttuu koulutus kokonaan.
Tätänykyä tämä kouluttamattomien joukko kasvaa lähes kaikissa Euroopan maissa, muuttoliikkeen seurauksena.