Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miksi tyyneyteni ja rationaalisuuteni on joillekuille ongelma?
06.05.2016 |
Olen sen tyyppinen ihminen, joka ottaa vastuun omista tunteistaan. Minua on aika vaikea saada pois tolaltani. En valita koskaan. Suhtaudun asioihin ennemmin järjellä kuin tunteilla. Harrastan meditointia, ja joskus meditoin pari minuuttia myös työpaikallani. Pysyttelen rauhallisena. En lähde mukaan ihmisten vatvomiseen, valitukseen ja uhrileikkiin, joita ainakin meillä töissä harrastetaan aika paljon.
Tämä ei tunnu joillekuille sopivan ollenkaan. Olen kuulemma kylmä ja epäempaattnen. En välitä maailman (tai työpaikan) ongelmista, koska olen etuoikeutettu. Minuun on vaikea samastua. Olen psykopaatti. Syyllistän kuulemma, kun minusta ihmisten tulee itse ottaa vastuuta tunteistaan.
Kuulostanko tuntemaltasi ihmiseltä? Jos tällainen ärsyttää sinua, voisitko avata vähän ajatusmaailmaasi.
Kommentit (63)
Vierailija kirjoitti:
No justhan sä valitat ja vatvot tunnepohjaisia asioita.
Vastaus on vääristynyt minäkuva.
Kiinnostus muiden psykologiaa kohtaan ei mielestäni ole valittamista. Olen pahoillani, että sait viestistäni väärän kuvan. -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No justhan sä valitat ja vatvot tunnepohjaisia asioita.
Vastaus on vääristynyt minäkuva.
Ap vatvoo täällä yksityisesti, ei työpaikallaan. Juuri hän kuvaili minkälaisen kuvan muut saavat hänestä, ja saavat hänestä väärän kuvan, koska hän hillitsee impulssinsa ja reaktionsa.
Itse pyrin ehkä vähän samaan kuin ap. Koitan päästä sinne.
Aika paljon sinä siinä ainakin nyt ruikutat ja syyllistät, ollaksesi "tyyni ja rationaalinen".
Näytät pitävän jotenkin ansiokkaansa sitä, että et näytä tunteitasi ja tunne empatiaa. Minusta siinä ei ole mitään ansiokasta, vaan lähinnä tylsää ja luotaantyöntävää. Toki, äärimmäinen tunteilu on raskasta ihmiselle ja hänen lähipiirilleen, mutta miten se sinua muka oikeasti haittaa, jos joku valittaa? Etkö ole ikinä kuullut, että murheiden jakaminen helpottaa? Ei sinun tarvitse kenenkään ongelmia ratkaista - ihmiset normaalisti ovat miettineet erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja paljon sinua perusteellisemmin jo itse - he kaipaavat vain myötäelämistä. Johon et selvästikään kykene, koska koet muiden murheet "vatvomiseksi ja uhrileikiksi".
Todellisuudessa tasapainoinen ja tyyni ihminen kykenee sietämään muiden tunteet, myötäelää niitä ja säilyttää itsellään mielenrauhan. Sinä et säilutä, vaan selvästi ärsyynnyt. Olet siten vielä aika kaukana todellisesta tyyneydestä.
Todellinen tyyneys ei ole minulle millään tavalla ongelma. Hyvähän se on, jos jollain on asiat tasapainossa.
Vierailija kirjoitti:
Itse pyrin ehkä vähän samaan kuin ap. Koitan päästä sinne.
Kerro tästä vähän lisää. Missä kohtaa kehtystä olet nyt? Mikä sinua motivoi? -ap
Minä olen samanlainen, mutta ei tämä muille ongelma ole. Korkeintaan äidilleni, joka ei ymmärrä minua ollenkaan, hän kun on äärimmäinen tunteilijaluonne.
Mutta muuten, eihän ihmiset edes tiedä millainen olen. Ei niillä ole töissä siitä aavistustakaan. Minä vaan teen siellä työni, kuten muutkin, enkä avaudu sisäisestä suhtautumisestani asioihin tai tunteistani. Olen miesvaltaisella työpaikalla, joten tämä on helppoa. Ei meistä siellä kukaan tiedä, mitä toiset elämästä ja ihmisistä ja työstä ajattelee, ja hyvä niin. Jokainen saa yksityisesti olla juuri sellainen kuin on.
Äitini kanssa on kyllä aina ollut ongelmia tämän takia. Hänen mielestään olen luonnottoman kylmä ja suorastaan psykopaatti siksi, että en viitsi murehtia menneitä enkä tulevia, vaan elän tässä hetkessä vailla huolta huomisesta. En myöskään ole kiinnostunut katselemaan tunteisiin vetoavaa sosiaalipornoa televisiosta ja vatvomaan maailman kammottavaa vääryyttä kyyneleet silmissä sen myötä, vaan keskityn omaan nykyhetkeeni ja sen ongelmiin ja iloihin. Voi sitten olla että olen kylmä ja kauhea ja ties mitä, mutta ainakin olen todella onnellinen :) Ja sitä taas äitini, ikuinen murehtija ja märehtijä, ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika paljon sinä siinä ainakin nyt ruikutat ja syyllistät, ollaksesi "tyyni ja rationaalinen".
Näytät pitävän jotenkin ansiokkaansa sitä, että et näytä tunteitasi ja tunne empatiaa. Minusta siinä ei ole mitään ansiokasta, vaan lähinnä tylsää ja luotaantyöntävää. Toki, äärimmäinen tunteilu on raskasta ihmiselle ja hänen lähipiirilleen, mutta miten se sinua muka oikeasti haittaa, jos joku valittaa? Etkö ole ikinä kuullut, että murheiden jakaminen helpottaa? Ei sinun tarvitse kenenkään ongelmia ratkaista - ihmiset normaalisti ovat miettineet erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja paljon sinua perusteellisemmin jo itse - he kaipaavat vain myötäelämistä. Johon et selvästikään kykene, koska koet muiden murheet "vatvomiseksi ja uhrileikiksi".
Todellisuudessa tasapainoinen ja tyyni ihminen kykenee sietämään muiden tunteet, myötäelää niitä ja säilyttää itsellään mielenrauhan. Sinä et säilutä, vaan selvästi ärsyynnyt. Olet siten vielä aika kaukana todellisesta tyyneydestä.
Todellinen tyyneys ei ole minulle millään tavalla ongelma. Hyvähän se on, jos jollain on asiat tasapainossa.
Eihän ap sinänsä siitä valittanut, että muut valittaa, vaan siitä kun hänen ei anneta rauhassa olla sellainen kuin hän itse on, vaan sitä problematisoidaan ja vieroksutaan.
Vierailija kirjoitti:
Aika paljon sinä siinä ainakin nyt ruikutat ja syyllistät, ollaksesi "tyyni ja rationaalinen".
Näytät pitävän jotenkin ansiokkaansa sitä, että et näytä tunteitasi ja tunne empatiaa. Minusta siinä ei ole mitään ansiokasta, vaan lähinnä tylsää ja luotaantyöntävää. Toki, äärimmäinen tunteilu on raskasta ihmiselle ja hänen lähipiirilleen, mutta miten se sinua muka oikeasti haittaa, jos joku valittaa? Etkö ole ikinä kuullut, että murheiden jakaminen helpottaa? Ei sinun tarvitse kenenkään ongelmia ratkaista - ihmiset normaalisti ovat miettineet erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja paljon sinua perusteellisemmin jo itse - he kaipaavat vain myötäelämistä. Johon et selvästikään kykene, koska koet muiden murheet "vatvomiseksi ja uhrileikiksi".
Todellisuudessa tasapainoinen ja tyyni ihminen kykenee sietämään muiden tunteet, myötäelää niitä ja säilyttää itsellään mielenrauhan. Sinä et säilutä, vaan selvästi ärsyynnyt. Olet siten vielä aika kaukana todellisesta tyyneydestä.
Todellinen tyyneys ei ole minulle millään tavalla ongelma. Hyvähän se on, jos jollain on asiat tasapainossa.
En sanonut, ettenkö näyttäisi empatiaa tai myötäeläisi, tämä oli minusta esitetty väite.
En ruikuta tai syyllistä, tässä viestissää tai muutenkaan. Tuo on epäreilu arvio.
Luonnollisesti pidän ansiokkaana sitä, että ota vastuun omista tunteistani enkä levitä negatiivisuutta valittamalla. Enhän muuten niin tekisi.
En sanonut, ettenkö sietäisi muiden tunteita. Sanoin, että muut eivät tunnu aina sietävän minun rauhallisuuttani ja rationaalisuuttani.
En ole sanonut, että mieleni olisi aina tyyni ja rauhallinen. Minusta mielessä saa myrskytä, jos sattuu olemaan sellainen sää. Ihminen ei voi hallita ajatuksiaan, ainoastaan tekojaan. -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmisillä on synnynnäisesti erilaisia taipumuksia reagoida tilanteisiin, joten ajatus, että olisit vain jotenkin rationaalisempi tai ottaisit tunteistasi vastuun on ylenkatsova ja harhainen. Temperamentti ei ole omaa ansiotasi, joten samanlaista paskantärkeyttä tuo on kuin saamattoman ihmisen melu mensalaisuudestaan.
Ratkaisit itse oman ongelmasi: jos ei kiinnosta asiat joita ympärillä tapahtuu, niin jättäydyy niistä pois. Taidat kuitenkin odottaa ihmisiltä ympärilläsi jonkinlaista erityistä ihailua tai kiitosta. Rationaalisesti voit hyväksyä, että sellaista ei välttämättä ole tulossa eikä tarvitsekaan.
Mjoo, muakin kiusaa tuossa tuo ap:n ilmiselvä ärsyyntyminen siitä, että muut hänen mielestään uhriutuu, jos ne valittaa tai on surullisia tai vihaisia. Hän vielä selvästi asettaa itsensä muiden yläpuolelle siinä suhteessa ja äimistelee, miksi siitä ei pidetä.
Kaikkeen ei tarvitse samaistua eikä kaikkien murheisiin reagoida kyynelehtimällä. Mutta aika sosiaalisesti taitamaton olet, jos alat toisen kertoessa murheistaan julistaa, miten hänen pitäisi ottaa vastuu omista tunteistaan. Mitä vitt..a se edes tarkoittaa? Käytännössähän sinä kiellät heitä tuntemasta surua tai vihaa tai katkeruutta! Millä oikeudella? Se on mulkvistien ja pahantekijöiden märkä päiväuni tietenkin, vastuuttaa uhreja siitä, että heillä on tunteita....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika paljon sinä siinä ainakin nyt ruikutat ja syyllistät, ollaksesi "tyyni ja rationaalinen".
Näytät pitävän jotenkin ansiokkaansa sitä, että et näytä tunteitasi ja tunne empatiaa. Minusta siinä ei ole mitään ansiokasta, vaan lähinnä tylsää ja luotaantyöntävää. Toki, äärimmäinen tunteilu on raskasta ihmiselle ja hänen lähipiirilleen, mutta miten se sinua muka oikeasti haittaa, jos joku valittaa? Etkö ole ikinä kuullut, että murheiden jakaminen helpottaa? Ei sinun tarvitse kenenkään ongelmia ratkaista - ihmiset normaalisti ovat miettineet erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja paljon sinua perusteellisemmin jo itse - he kaipaavat vain myötäelämistä. Johon et selvästikään kykene, koska koet muiden murheet "vatvomiseksi ja uhrileikiksi".
Todellisuudessa tasapainoinen ja tyyni ihminen kykenee sietämään muiden tunteet, myötäelää niitä ja säilyttää itsellään mielenrauhan. Sinä et säilutä, vaan selvästi ärsyynnyt. Olet siten vielä aika kaukana todellisesta tyyneydestä.
Todellinen tyyneys ei ole minulle millään tavalla ongelma. Hyvähän se on, jos jollain on asiat tasapainossa.
Eihän ap sinänsä siitä valittanut, että muut valittaa, vaan siitä kun hänen ei anneta rauhassa olla sellainen kuin hän itse on, vaan sitä problematisoidaan ja vieroksutaan.
Totta kai hän valittaa tuossa! Kän hyvin suoraan kutsuu ihmisten tunnereaktioita vatvomiseksi, valitukseksi ja UHRILEIKIKSI. Mitä tuo on kuin ärsyyntymistä siitä, että muut valittavat, jota hän oikein alleviivaten tuossa "ei KOSKAAN tee"! Kun on muka niin tyyni.
Paskan marjat. Nää on niin nähty, palstalla vilisee runsaasti näitä, jotka mihin tahansa karmeisiin elämänkohtaloihin on valmiita tylyttämään, että "ai että on epäreilut vanhemmat ja kurja lapsuus, no mitä siinä valitat, ota VASTUU omista tunteistasi"
Vierailija kirjoitti:
En myöskään ole kiinnostunut katselemaan tunteisiin vetoavaa sosiaalipornoa televisiosta ja vatvomaan maailman kammottavaa vääryyttä kyyneleet silmissä sen myötä, vaan keskityn omaan nykyhetkeeni ja sen ongelmiin ja iloihin. Voi sitten olla että olen kylmä ja kauhea ja ties mitä, mutta ainakin olen todella onnellinen :) Ja sitä taas äitini, ikuinen murehtija ja märehtijä, ei ole.
Tästä ei kyllä yhtään huokunut mikään mielenrauha ja maailman hyväksyminen sellaisena kuin se on, vaan ihan jäätävä itsekeskeisyys, kitkeryys, ylemmyydentunto ja suvaitsemattomuus toisenlaisia ihmisiä kohtaan. Jessus sentään näitä AV:n voimafantasioita...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika paljon sinä siinä ainakin nyt ruikutat ja syyllistät, ollaksesi "tyyni ja rationaalinen".
Näytät pitävän jotenkin ansiokkaansa sitä, että et näytä tunteitasi ja tunne empatiaa. Minusta siinä ei ole mitään ansiokasta, vaan lähinnä tylsää ja luotaantyöntävää. Toki, äärimmäinen tunteilu on raskasta ihmiselle ja hänen lähipiirilleen, mutta miten se sinua muka oikeasti haittaa, jos joku valittaa? Etkö ole ikinä kuullut, että murheiden jakaminen helpottaa? Ei sinun tarvitse kenenkään ongelmia ratkaista - ihmiset normaalisti ovat miettineet erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja paljon sinua perusteellisemmin jo itse - he kaipaavat vain myötäelämistä. Johon et selvästikään kykene, koska koet muiden murheet "vatvomiseksi ja uhrileikiksi".
Todellisuudessa tasapainoinen ja tyyni ihminen kykenee sietämään muiden tunteet, myötäelää niitä ja säilyttää itsellään mielenrauhan. Sinä et säilutä, vaan selvästi ärsyynnyt. Olet siten vielä aika kaukana todellisesta tyyneydestä.
Todellinen tyyneys ei ole minulle millään tavalla ongelma. Hyvähän se on, jos jollain on asiat tasapainossa.
En sanonut, ettenkö näyttäisi empatiaa tai myötäeläisi, tämä oli minusta esitetty väite.
En ruikuta tai syyllistä, tässä viestissää tai muutenkaan. Tuo on epäreilu arvio.
Luonnollisesti pidän ansiokkaana sitä, että ota vastuun omista tunteistani enkä levitä negatiivisuutta valittamalla. Enhän muuten niin tekisi.
En sanonut, ettenkö sietäisi muiden tunteita. Sanoin, että muut eivät tunnu aina sietävän minun rauhallisuuttani ja rationaalisuuttani.
En ole sanonut, että mieleni olisi aina tyyni ja rauhallinen. Minusta mielessä saa myrskytä, jos sattuu olemaan sellainen sää. Ihminen ei voi hallita ajatuksiaan, ainoastaan tekojaan. -ap
Minusta taas on sinulta epäreilu arvio katsoa, että muiden tunteet ovat "vatvomista, valitusta ja uhrileikkiä". Sanavalintasi kertovat, että sinua ärsyttää muiden valittaminen, ja koet sen "negatiiviseksi". Toisin sanoen et siedä sitä.
Kun ajattelet noin, et kykene oikeaan empatiaankaan, kun muilla on murheita. Asetut mielessäsi heidän yläpuolelleen, koska sinusta he toimivat väärin ilmaistessaan negatiivisiä tunteitaan.
Anna kun arvaan, lapsuudessasi sinun ei sallittu ilmaista vihaa, katkeruutta tai muita "kielteisiä tunteita"? Kiltin tytön syndrooma on sairastuttanut monia, ja ikävää on, jos ihmisen itsetuntemus ei edes huomaa sitä.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä on synnynnäisesti erilaisia taipumuksia reagoida tilanteisiin, joten ajatus, että olisit vain jotenkin rationaalisempi tai ottaisit tunteistasi vastuun on ylenkatsova ja harhainen. Temperamentti ei ole omaa ansiotasi, joten samanlaista paskantärkeyttä tuo on kuin saamattoman ihmisen melu mensalaisuudestaan.
Ratkaisit itse oman ongelmasi: jos ei kiinnosta asiat joita ympärillä tapahtuu, niin jättäydyy niistä pois. Taidat kuitenkin odottaa ihmisiltä ympärilläsi jonkinlaista erityistä ihailua tai kiitosta. Rationaalisesti voit hyväksyä, että sellaista ei välttämättä ole tulossa eikä tarvitsekaan.
Hmm, ap:sta en tiedä, mutta itselläni luonnollinen temperamenttini on ollut nykyisen vastainen, ja olen oikeasti tehnyt paljon työtä esim. meditaatiolla ja tietoisella läsnäololla päästäkseni tyyneen tilaan jossa hallitsen mieltäni ja tunne-elämääni, eikä niin että ne hallitsevat minua.
Itse asiassa, jos minulla olisi helppo temperamentti, en olisi varmaan koskaan edes ryhtynyt tavoittelemaan mielenrauhaa, koska olisin pärjännyt oman mieleni kanssa ilmankin. Mutta minun mieleni oli kontrolloimattomana sietämätön riesa, suoranainen riivaaja joka loputtomasti pilasi mielialani höpisemällä sisäisessä puheessa masentuneita, valittavia juttujaan, joten oli pakko tehdä jotain. Minä valitsin lääkkeiden syömisen sijasta meditaation ja mielen tarkkailun ja tietoisen läsnäolon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika paljon sinä siinä ainakin nyt ruikutat ja syyllistät, ollaksesi "tyyni ja rationaalinen".
Näytät pitävän jotenkin ansiokkaansa sitä, että et näytä tunteitasi ja tunne empatiaa. Minusta siinä ei ole mitään ansiokasta, vaan lähinnä tylsää ja luotaantyöntävää. Toki, äärimmäinen tunteilu on raskasta ihmiselle ja hänen lähipiirilleen, mutta miten se sinua muka oikeasti haittaa, jos joku valittaa? Etkö ole ikinä kuullut, että murheiden jakaminen helpottaa? Ei sinun tarvitse kenenkään ongelmia ratkaista - ihmiset normaalisti ovat miettineet erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja paljon sinua perusteellisemmin jo itse - he kaipaavat vain myötäelämistä. Johon et selvästikään kykene, koska koet muiden murheet "vatvomiseksi ja uhrileikiksi".
Todellisuudessa tasapainoinen ja tyyni ihminen kykenee sietämään muiden tunteet, myötäelää niitä ja säilyttää itsellään mielenrauhan. Sinä et säilutä, vaan selvästi ärsyynnyt. Olet siten vielä aika kaukana todellisesta tyyneydestä.
Todellinen tyyneys ei ole minulle millään tavalla ongelma. Hyvähän se on, jos jollain on asiat tasapainossa.
Eihän ap sinänsä siitä valittanut, että muut valittaa, vaan siitä kun hänen ei anneta rauhassa olla sellainen kuin hän itse on, vaan sitä problematisoidaan ja vieroksutaan.
Totta kai hän valittaa tuossa! Kän hyvin suoraan kutsuu ihmisten tunnereaktioita vatvomiseksi, valitukseksi ja UHRILEIKIKSI. Mitä tuo on kuin ärsyyntymistä siitä, että muut valittavat, jota hän oikein alleviivaten tuossa "ei KOSKAAN tee"! Kun on muka niin tyyni.
Paskan marjat. Nää on niin nähty, palstalla vilisee runsaasti näitä, jotka mihin tahansa karmeisiin elämänkohtaloihin on valmiita tylyttämään, että "ai että on epäreilut vanhemmat ja kurja lapsuus, no mitä siinä valitat, ota VASTUU omista tunteistasi"
Niin, itse olen tehnyt juuri niin. Minulla on erittäin kurja lapsuus narkkari yh:n lapsena ja elämäni oli menossa jo todella huonoon suuntaan. Kunnes tajusin, että ei, minun ei ole pakko vaan mennä virran mukana paskaojaan, vaan voin ottaa vastuun elämästäni, ajatuksistani ja tunteistani.
Ymmärrän kyllä sen, että käsky ottaa vastuu töksäytettynä väärässä vaiheessa ei hyödytä mitään. Mutta minut pysäytti juuri se, että minulle lopulta hieman erikoinen terapeutti (toisin kuin aiemmat) sanoi, että "ota kuule jo se pää ulos perseestäsi ja haista raikasta ilmaa - lopeta se menneisyyden kaivelu ja ala elää tässä ja nyt. Siellä aurinko paistaa ja linnut laulaa, ja sinä vatvot jotain hiton lapsuutta!" Minulle se oli herätys ja elämän käännekohta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä on synnynnäisesti erilaisia taipumuksia reagoida tilanteisiin, joten ajatus, että olisit vain jotenkin rationaalisempi tai ottaisit tunteistasi vastuun on ylenkatsova ja harhainen. Temperamentti ei ole omaa ansiotasi, joten samanlaista paskantärkeyttä tuo on kuin saamattoman ihmisen melu mensalaisuudestaan.
Ratkaisit itse oman ongelmasi: jos ei kiinnosta asiat joita ympärillä tapahtuu, niin jättäydyy niistä pois. Taidat kuitenkin odottaa ihmisiltä ympärilläsi jonkinlaista erityistä ihailua tai kiitosta. Rationaalisesti voit hyväksyä, että sellaista ei välttämättä ole tulossa eikä tarvitsekaan.
Hmm, ap:sta en tiedä, mutta itselläni luonnollinen temperamenttini on ollut nykyisen vastainen, ja olen oikeasti tehnyt paljon työtä esim. meditaatiolla ja tietoisella läsnäololla päästäkseni tyyneen tilaan jossa hallitsen mieltäni ja tunne-elämääni, eikä niin että ne hallitsevat minua.
Itse asiassa, jos minulla olisi helppo temperamentti, en olisi varmaan koskaan edes ryhtynyt tavoittelemaan mielenrauhaa, koska olisin pärjännyt oman mieleni kanssa ilmankin. Mutta minun mieleni oli kontrolloimattomana sietämätön riesa, suoranainen riivaaja joka loputtomasti pilasi mielialani höpisemällä sisäisessä puheessa masentuneita, valittavia juttujaan, joten oli pakko tehdä jotain. Minä valitsin lääkkeiden syömisen sijasta meditaation ja mielen tarkkailun ja tietoisen läsnäolon.
Kiva juttu että olet löytänyt toimivan tavan auttaa itseäsi, mitä jos seuraavaksi työstäisit muiden hyväksymistä ja itsesi laskemista jalustalta? Aika ylimielistä on takertua ja vähätellä muiden tapaan käsitellä asioita, esimerkkinä tuo arvosävyttynyt toteamus lääkkeistä. Aitoon mielenrauhaan ja välittömyyteen kuuluu, ettet vertaile muita itseesi tai yritä saata heitä toimimaan sillä tavalla kuin itse haluat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika paljon sinä siinä ainakin nyt ruikutat ja syyllistät, ollaksesi "tyyni ja rationaalinen".
Näytät pitävän jotenkin ansiokkaansa sitä, että et näytä tunteitasi ja tunne empatiaa. Minusta siinä ei ole mitään ansiokasta, vaan lähinnä tylsää ja luotaantyöntävää. Toki, äärimmäinen tunteilu on raskasta ihmiselle ja hänen lähipiirilleen, mutta miten se sinua muka oikeasti haittaa, jos joku valittaa? Etkö ole ikinä kuullut, että murheiden jakaminen helpottaa? Ei sinun tarvitse kenenkään ongelmia ratkaista - ihmiset normaalisti ovat miettineet erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja paljon sinua perusteellisemmin jo itse - he kaipaavat vain myötäelämistä. Johon et selvästikään kykene, koska koet muiden murheet "vatvomiseksi ja uhrileikiksi".
Todellisuudessa tasapainoinen ja tyyni ihminen kykenee sietämään muiden tunteet, myötäelää niitä ja säilyttää itsellään mielenrauhan. Sinä et säilutä, vaan selvästi ärsyynnyt. Olet siten vielä aika kaukana todellisesta tyyneydestä.
Todellinen tyyneys ei ole minulle millään tavalla ongelma. Hyvähän se on, jos jollain on asiat tasapainossa.
En sanonut, ettenkö näyttäisi empatiaa tai myötäeläisi, tämä oli minusta esitetty väite.
En ruikuta tai syyllistä, tässä viestissää tai muutenkaan. Tuo on epäreilu arvio.
Luonnollisesti pidän ansiokkaana sitä, että ota vastuun omista tunteistani enkä levitä negatiivisuutta valittamalla. Enhän muuten niin tekisi.
En sanonut, ettenkö sietäisi muiden tunteita. Sanoin, että muut eivät tunnu aina sietävän minun rauhallisuuttani ja rationaalisuuttani.
En ole sanonut, että mieleni olisi aina tyyni ja rauhallinen. Minusta mielessä saa myrskytä, jos sattuu olemaan sellainen sää. Ihminen ei voi hallita ajatuksiaan, ainoastaan tekojaan. -ap
Minusta taas on sinulta epäreilu arvio katsoa, että muiden tunteet ovat "vatvomista, valitusta ja uhrileikkiä". Sanavalintasi kertovat, että sinua ärsyttää muiden valittaminen, ja koet sen "negatiiviseksi". Toisin sanoen et siedä sitä.
Kun ajattelet noin, et kykene oikeaan empatiaankaan, kun muilla on murheita. Asetut mielessäsi heidän yläpuolelleen, koska sinusta he toimivat väärin ilmaistessaan negatiivisiä tunteitaan.
Anna kun arvaan, lapsuudessasi sinun ei sallittu ilmaista vihaa, katkeruutta tai muita "kielteisiä tunteita"? Kiltin tytön syndrooma on sairastuttanut monia, ja ikävää on, jos ihmisen itsetuntemus ei edes huomaa sitä.
En ole sanonut, että tunteiden ilmaisu olisi valitusta, vatvomista tai uhrileikkiä. Viittasin tuolla tiettyihin haitallisiin käyttäytymismalleihin, joita työyhteisössämme esiintyy. Jos nyt kuvittelet, ettei minun seurassani saisi surra vaikka lemmikkinsä kuolemaa tai iloita ylennyksestä vaan jotenkin ärsyynnyn ja asetun näiden ihmisten yläpuolelle, et kyllä lukenut viestiäni kovin hyväntahtoisesti.
Tällaiset vastaukset, joissa ketetaan arvailla, mitä ketjun aloittaja mahtaa ajatella ja "oikeasti" tarkoittaa sanomisillaan, eivät ole yleensä kovin hyödyllisiä. Siksi kysyinkin kokemuksia ihmisiltä, joita rauhallisuus ja rationaalisuus ärsyttävät muissa. (Ja saa toki ärsyttää, ei siinä mitään.) -ap
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä on synnynnäisesti erilaisia taipumuksia reagoida tilanteisiin, joten ajatus, että olisit vain jotenkin rationaalisempi tai ottaisit tunteistasi vastuun on ylenkatsova ja harhainen. Temperamentti ei ole omaa ansiotasi, joten samanlaista paskantärkeyttä tuo on kuin saamattoman ihmisen melu mensalaisuudestaan.
Ratkaisit itse oman ongelmasi: jos ei kiinnosta asiat joita ympärillä tapahtuu, niin jättäydyy niistä pois. Taidat kuitenkin odottaa ihmisiltä ympärilläsi jonkinlaista erityistä ihailua tai kiitosta. Rationaalisesti voit hyväksyä, että sellaista ei välttämättä ole tulossa eikä tarvitsekaan.
En sanonut, että suhtautumiseni olisi temperamenttipiirre. -ap
Heh, ap:n ajatusmaailma taisi mennä palstamammojen tunteisiin. :'D Alapeukuta toki tämä viesti, jos se loukkaa sinua. XD
Itse pidän aloittajan tavasta lähestyä asioita. Toisinaan vedän itsekin tuota linjaa, joskus en kykene reagoimaan tunteellisesti, vaikka järki sanoo, että nyt kuuluisi. Joskus suorastaan kammottaa ajatella sitä omaa tunnekylmää puoltaan.
Eritoten somessa, mutta usein myös irl suhtaudun aika rauhallisesti - korkeintaan huvittuneesti - toisten tunteiluun ja mesoamiseen. Myönnän, että tämä asenne on ylimielinen, mutta annan itselleni luvan olla sen verran itsekäs, etten pilaa omaa fiilistäni ja päivääni aina, jos joku minulle tuntematon repii pelihousunsa tai ei ymmärrä viestintääni.
Tuttujen kanssa sitten reagoin voimakkaammin, jos joku kertoo jostain ikävästä. Myös työkavereiden kanssa koitan myötäelää, mutta välttää lähtemästä mukaan draamoihin. Joskus se on vaikeaa, riippuu päivästä.
Tsemppiä ap, sinulla on täysi oikeus olla sellainen kuin olet! Monessa tilanteessa sitä paitsi hyödyllisempää tarkastella asiaa järkevästi eri näkökulmista kuin mustavalkoisesti tunteiden palossa. Kenties, jos työkaverit kuuntelisivat fiksun ratkaisuideasi johonkin käsillä olevaan ongelmaan, se voisi ratketakin. Ainainen vatvominen ei yleensä auta mitään ja minulla ei ainakaan ole voimavaroja alkaa vatvomaan toisten ongelmia, joille eivät aio tehdä mitään.
Esim. minulle tuli eräs ihminen päivä toisensa jälkeen valittamaan tyypistä, joka toimi häntä kohtaan väärin. Sanoin, että pitää puolensa, muttei kuulemma jaksanut tapella hullun kanssa. Toivotin voimia ja annoin olla. Toistamiseen, kerta toisensa jälkeen, tyyppi tuli valittamaan minulle asiasta aikomatta tehdä sille kuitenkaan mitään. Lopulta kyllästyin kuuntelemaan sitä ja sanoin ihan suoraan, että autan mieluusti, jos hän aikoo tehdä jotain asialle, mutta jossei aio niin ei sen jatkuva vatvominen muuta asioita miksikään, vie vain voimavarat ja ylläpitää pahaa mieltä.
Toki vähän kiva saada purkaa tunteitaan, jos joku asia painaa mieltä. Mutta päivä- tai kuukausitolkulla samasta, ihan ratkaistavissa olevasta ongelmasta vatvominen, ei oikeasti auta mitään.
Alue: Aihe vapaa
No justhan sä valitat ja vatvot tunnepohjaisia asioita.
Vastaus on vääristynyt minäkuva.