Vastatkaa rehellisesti: syötkö elääksesi vai elätkö syödäksesi??
Syöminen elääkseen on normaalia ja luontaista. En kykene ymmärtämään näitä, jotka elävät syödäkseen ja haluaisinkin siihen perusteluja! Onko teillä elämässänne vain ruoka vai miksi ajattelette elävänne syödäksenne? Ettekö näe ruokaa ollenkaan energiana? Mitä kaikkea syötte? Syöttekö paljon? Ahmitteko?
Kommentit (44)
Elän syödäkseni. Ja entisenä anorektikkona voin sanoa että olen todella tyytyväinen tähän, en olisi koskaan uskonut nauttivani ruuasta. Syön milloin mitäkin, mutta lemppareita on pastat, pihvit, sushi ja salaatit. Ja meksikolainen ruoka!
Mä en kyllä ymmärrä mitä sä sössö näistä keskusteluista saat. Mut hauskaa listata lempiruokia :D
Elän tehdäkseni töitä. Pakko joustaa niin paljon, jotta yleensäkin olisin työllistetty, että en syö kiireen vuoksi, kuten kai pitäisi edes terveyden vuoksi. Siksi kai en olekaan terve. Saako työantajalta korvauksia sairaskuluihin perusteella jotta elämä on mennyt vain työntekoon?
Laakson Lilja kirjoitti:
Kuule, minä olen ollut 130 kiloinen jo toistakymmentä vuotta, ja en elä syödäkseni, enkä myöskään syö elääkseni. Syön vähän, mutta kun syön, syön sellaista mitä tekee mieli. Iltaisin raskaan työpäivän jälkeen palkitsen itseni herkulla, katson telkaria tai luen, ja syön jotain hyvää, yleensä suklaata. Lounasta syön harvoin, aamupala on aina ollut vain jugurtti, iltapäivällä voin tehdä perheelle ruokaa, mutta ei itseä huvita sitä syödä ja jätän väliin, korvaan senkin jugurtilla.
Minua ei nälän tunne haittaa yhtään, ei vaikuta mielialaan tai mitään, syön enemmänkin mielialan kohottajaksi kuin nälkään. Koskaan en ahmi, enkä syö itseäni ähkyyn kuin hyvin harvoin vahingossa. Mulla on paha oksentamiskammo joten inhoan ähkyä oloa, alkaa pelottaa että mitä jos oksennan, jos on vähänkin epämiellyttävä olo.
Mulla on myös ärtynyt suoli, joten jos vetää liikaa ruokaa, varsinkin tuoretta tai rasvaista, tai esim. makaronia, viimeistään yöllä herää kovaan mahakipuun ja sitten istun pöntöllä niin kauan kuin suolisto on kokonaan tyhjä, tämä vaiva on alkanut jo 13-vuotiaana kun olin vielä hoikka.
Mun peruskulutus on n. 2000 kaloria, ja luultavasti aika lähelle sen verran syön päivässä mitä kulutankin, kulutan vähän, nyt tällähetkellä aktiivisuusranneke näyttää että olen kuluttanut 2430 kaloria, olen liikkunut 5553 askelta. Askeleita tulee päivässä 3000-9000, keskimäärin ehkä 6000.
Se että miksi en laihduta, johtuu siitä että olen todella uupunut, en vaan jaksa, siis henkisesti, tuntuu että jos joutuisin muuttamaan täysin sen mitä syön, ja koska ja kuinka, niin elämä olisi liian rasittavaa jotta jaksaisin tehdä työt ja kotityöt. Ymmärrän kyllä järjellä jotta hoikkana terveys parantuisi, ja se onkin haaveeni että laihtuisin, mutta en vaan ole löytänyt siihen sitä voimaa, nytkin olen koko päivän vaan ajatellut että koska pääsen nukkumaan. Eilen söin hampurilaisen, ja sen takia yöllä istuin pöntöllä, aamulla heräsin liian aikaisin ja lähdin töihin normaalia aikaisemmin kun tiesin että on paljon hommaa ja työparilla yhtä kiire, ja olin silti yli viiteen, pari suklaakarkkia ja vähän cokista join lounaaksi. Jo maanantaina vein työhuoneen jääkaappiin kanasalaatin evääksi, tänään toin sen pois ja söin nyt illalla kun siinä oli päiväys tänään. Salaatti on ainoa suolainen tänään, enkä varmaan tänään enää muuta syö, menen nukkumaan heti kun jaksan nousta sohvalta ja mennä pesemään hampaat.
Sulta en kaipaa mitään diagnoosia, olen koko aikuiselämäni miettinyt syitä lihomiselleni, mutta kerroinpa nyt vaan sulle kun aina täällä meitä fläskejä jaksat ihmetellä.
En kommentoi painoa, sillä se ei ole oleellinen. Sen sijaan kommentoin tuota ärtyvän suolen oireyhtymää ja väsymystä, sillä niistä on itsellänikin kokemusta. Onko tuota vatsaongelmaa tutkittu ja jos, niin miten pitkä aika sitten? Minulla todettiin ensin IBS, jonka kanssa opettelin tulemaan toimeen miten kuten. Lopulta menin melkein 10 vuotta myöhemmin uudelleen lääkäriin ja kappas vaan, diagnoosi muuttui haavaiseksi paksusuolentulehdukseksi. Sen jälkeen sain lääkityksen ja olo alkoi paranemaan.
Yksi silmiinpistävimpiä oireita ennen oikeaa diagnoosia oli väsymys. Sellainen pään sumentava ja kehon hidastava uupumus. Jaksoin käydä töissä, raahasin itteni salillekin "koska pitäähän sitä nyt ihmisen jaksaa liikkuakin", mutta elin jatkuvasti puolivaloilla väsyneenä ja innottomana ja alakuloisena. Tähän yhtenä syynä oli se, että kroonisen tulehdustilan takia vitamiinit ja hivenaineet eivät imeytyneet kunnolla. Riippuu varmaan vähän ihmisestä, mistä vitamiineista on puutosta, mutta omalla kohdallani b-ryhmän vitamiinit ja sinkki oli ne, joista oli puutosta (näkyi myös iho-ongelmina).
Elän syödäkseni:)
Syöminen ja ystävien kestitseminen on meille suuri ilo ja nautinto. Jokainen ateria pitää olla esteettisesti kaunis ja hyvin tehty. Mitään mättöä tai eineksiä emme kelpuuta. Matkoilla paikallisen ruuan nauttiminen on iso osa meidän reissuja, tärkeämpää kuin museot tai nähtävyydet. Silti olemme normaalipainoisia/hoikkia.
Äsken syötiin ensimmäistä kertaa ulkona tänäkeväänä - ruokana herkulliset medium pihvit ja tomaattirisottoa. Jälkkäriksi kunnon espresso ja 1 keksi per nuppi. Täydellinen nautinto!