Lidlissä eniten ärsyttää....mikä?
Minua ärsyttää kassajonot. Miksi aina ruuhka-aikaan on 2 tai 3 kassaa ja kuulutetaan lisää kassoja? Siis aina? Toiseksi ärsyttävintä on kun esimiestä pyydetään kassalle. Miksi? Miksi sitä esimiestä pitää pyytää kassalle, jos joku palauttaa pullokuitin tai vastaavaa? Luuleeko ne, että se hlö aikoo ryöstää koko Lidlin heti kun kassa avataan?
Kommentit (262)
Ns. perusostokset (kaksi täyttä kassillista) saa Lidlistä n.20 euroa halvemmalla kuin muualta. Kelpaa ☺
Jos haluaa maapähkinävoita, joutuu tyytymään maapähkinällä maustettuun palmuöljyyn tms. Jos haluaa hilloa, joutuu tyytymään marjalla maustettuun sokeriin. Kaikki pakastealtaasta löydetyt marjat ovat ulkomaisia. Halpaa joo, mutta niin köyhä en ole, että haluaisin korvata oikean ruuan jollain ruokaa simuloivalla mössöllä. Vihannekset ja hedelmät tosin ovat meidän lidlissä hyvänlaatuisia :)
Hinta-laatusuhde on huonontunut. Monia vastaavia tuotteita saa edullisemmin s- ja k-kaupoista, jopa kotimaisena. Ärsyttää, kun lihatiskissä on lähinnä broileria.
Ala-arvoiset pisarasuojat paistopisteessä ainakin Kampin Lidlissä; mistään muusta Lidlistä en tätä asiaa muista. Olen joskus ollut sen verran aikaisin liikkeellä että olisin voinut poikkeuksellisesti ostaa jotain paistopisteestä sillä ajatuksella, että kukaan ei ole ehtinyt vielä puristella tuotteita. Enpä kuitenkaan ostanut, kun pisarasuojissa on niin isot aukot keskellä että aukon pinta-ala on paljon suurempi kuin muovikannen.
Vierailija kirjoitti:
Jos haluaa maapähkinävoita, joutuu tyytymään maapähkinällä maustettuun palmuöljyyn tms. Jos haluaa hilloa, joutuu tyytymään marjalla maustettuun sokeriin. Kaikki pakastealtaasta löydetyt marjat ovat ulkomaisia. Halpaa joo, mutta niin köyhä en ole, että haluaisin korvata oikean ruuan jollain ruokaa simuloivalla mössöllä. Vihannekset ja hedelmät tosin ovat meidän lidlissä hyvänlaatuisia :)
Maapähkinävoi, sokeriton, sisältää 85% maapähkinää. Juuri tänään osui silmään myös uutuus-kylteillä varustetut pakastemustikat ja joku toinen marja, suomalaisia siis. Ei varmaan kannata pitää sesongin ulkopuolella myynnissä. Liekö kallista.
Marjoista en kyllä tiedä sen enempää kun oma pakastin on täynnä itse kerättyä.
Vierailija kirjoitti:
Ennen mua ärsytti Lidlissä se, ettei siellä myyty Mövenpick jäätelöä. Nykyään ei ärsytä enää, koska en osta eneää Mövenpick jäätelöä.
Kuvitelkaa, että nyt se 0,9 litran paketti on muutettu 0,5 litran paketiksi ja hinta melkein sama
https://www.k-ruokakauppa.fi/k-market-erottaja/tuotteet/532799/movenpic…
Eli hintaa on nostettu lähes 75% kerralla (litrahinta). Aika törkee hinnan nousu.
Eli enää ei ärsytä ettei Lidlissä myydä mövenpickiä, koska en osta sitä enää. Lildistä saa suklaajäätelöä joka on lähes yhtä hyvää ja halpaa.
https://www.foodie.fi/products/search/M%C3%B6venpick
Ei ole halpaa s-kaupassakaan, mutta sentään aika reilusti k-kauppaa halvempi. Mikis kukaan käy k-kaupoissa?!?
Vierailija kirjoitti:
Ns. perusostokset (kaksi täyttä kassillista) saa Lidlistä n.20 euroa halvemmalla kuin muualta. Kelpaa ☺
Alhaisempi hinta tulee siitä että ei ollut kaikke mitä piti ostaa.
Vierailija kirjoitti:
Jos haluaa maapähkinävoita, joutuu tyytymään maapähkinällä maustettuun palmuöljyyn tms. Jos haluaa hilloa, joutuu tyytymään marjalla maustettuun sokeriin. Kaikki pakastealtaasta löydetyt marjat ovat ulkomaisia. Halpaa joo, mutta niin köyhä en ole, että haluaisin korvata oikean ruuan jollain ruokaa simuloivalla mössöllä. Vihannekset ja hedelmät tosin ovat meidän lidlissä hyvänlaatuisia :)
Just eilen ostin pähkinävoita: 85% maapähkinää, auringonkukkaöljyä, kokonaan kovetettua palmurasvaa, suolaa. Näin lukee siis tuoteselosteessa.
Tuon mukaan palmuöljyä voi olla korkeintaan 7%, eli alle kymmenesosa pähkinän määrästä.
En nyt muista, miten muilla, mutta tuskin kovin paljon eri tavalla.
Tikkurilan Lidlin uudet työntekijät. Kysyt jotain ei vastaa. Vasta kovan äänen huomautuksen jälkeen olet huomioitu. Pizzan koon muuttuminen. Täytteiden vähentäminen pizzasta. Kassojen hihnojen tahallinen pienentäminen, koska kuulema "sinkut ostavat vähemmän tavaraa". Pakkauksien kokojen muuttaminen pienempään. Isot henkseli pussit poistettu.
Uutuus wc-paperin laadun surkeus. Pullon palautuksessa poistettiin kertakäyttö puhdistus paperit. Nyt on mukava palauttaa kädet ja käydä kaupassa sormet tahmeina. Kurkkupastillin rasian hinna kolmen kertainen korotus. Banaanit jotenkin ihmeellisen raakoja. Raaka aineita vähennetty tuotteista mm. Lidlin 2Kg ranskalais perunat on muutettu ihme tikuiksi? En tiedä kuka teistä tykkää polttaa ranskalaiset uuniin...
Seitiä,jogurttia, tuutteja, freewayn iso pullo ei enää saa yhtä halvalla kuin ennen.
Paisto pisteestä poistettiin ihanat suklaa tyynyt, suklaa kroissantit, vadelma sorbetti kroissantit jne...
Toki Lidlissä on hyvät puolensa, mm. keksit edullisia, siti limu on uusi X-tra limu.
Halpa punajuuri-, peruna salaatti, vehnä jauhot, tomaatti soseet , riisit, tortilla tarvikkeet, jne.
Ihmettelen miksi coca cola on halvempi Prismassa kuin freeway limsa litra hinnalta?
Suuresti inhoan miksi ottaa mielummin työtä haluamatonta väkeä niitten haluavien sijaan.
Olen hakenut jo viidesti Lidliin töihin, jotta voisin laittaa ne saamarin korit paikalleen ja antaa opiksi
ETTEI MINUN PERKELEEN LEIPIÄ MUUSSATA KASSALLA! Laittaa tavaroita perä toisensa jälkeen nii kaikki ostokset ryttääntyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen mua ärsytti Lidlissä se, ettei siellä myyty Mövenpick jäätelöä. Nykyään ei ärsytä enää, koska en osta eneää Mövenpick jäätelöä.
Kuvitelkaa, että nyt se 0,9 litran paketti on muutettu 0,5 litran paketiksi ja hinta melkein sama
https://www.k-ruokakauppa.fi/k-market-erottaja/tuotteet/532799/movenpic…
Eli hintaa on nostettu lähes 75% kerralla (litrahinta). Aika törkee hinnan nousu.
Eli enää ei ärsytä ettei Lidlissä myydä mövenpickiä, koska en osta sitä enää. Lildistä saa suklaajäätelöä joka on lähes yhtä hyvää ja halpaa.
https://www.foodie.fi/products/search/M%C3%B6venpick
Ei ole halpaa s-kaupassakaan, mutta sentään aika reilusti k-kauppaa halvempi. Mikis kukaan käy k-kaupoissa?!?
Minä käyn k-kaupassa koska haluan palvelua ja olen valmis maksamaan siitä.
Muutenkin olen aina valmis maksamaan palvelusta joka asiassa, ei kaupassa käynti ole poikkeus.
Ensimmäisenä... Lidleihin pitäisi ottaa enemmän henkilökuntaa. Siellä on aina kaaos käynnissä. Järkyttävät jonot, rullakoita joka käytävällä, lattiaa pestään keskellä päivää, koska illalla ei ilmeisesti ehdi. Työntekijöistä näkyy etteivät voi hyvin, ainakin meidän Lidlissä.
Banaanien esillepano on hirveä. Märkiä banaaneja pahvilaatikoissa märkien muovien joukossa. Haisevat järkyttäville.
Toisena vituttaa kansa joka käy siellä. Joko juoppoja/narkkeja/pummeja tai muuten vaan elämämkoululaisia. Sit on eläkeläiset ja wt-vanhemmat. Kaikilla sama asenne; MINÄ OTAN ENNEN SINUA TÄMÄN JUUSTON. Kiilaavat nurkan takaa eteen kärryillä vaikka itsellä olisi vain paketti leipää kädessä. Sit näyttävät pahaa turpaa. Jäävät keskelle käytävää. "Minä ensin." Ohi ei pääse helposti sanomalla "anteeksi pääsenkö tästä" koska ei aiheuta reaktiota. Pitää tunkea ohi. K-kaupoissa jossa enemmän käyn, tällaista käytöstä ei useasti näe, johtuu varmaan siitä ettei haittaa vaikkei saisikaan tarjoustuotteita ensimmäisenä.
K-kaupassa käydään flirttailemassa.
Siellä saa naaman hymyilemään tai virnuilemaan kun näkee kuitin.
K-kaupassa Es jonnet piileksii, siellä myös löytyy mopo poikia.
K-kaupassa kassat ja se kenkien yksinäisyyden kopistus maahan, mikä kolkahtaa kaupassa korviin ja kertoo,
että olet viimeisimpiä Es jonneja. Se ääni kun Spurdo istuu k-kaupan odotus tuolissa.
K-kaupan hyllyn tuotteet on aina puhtaita ja lattiakin niin puhdas, että sitä voisi nuolla.
Teko hymyjen takana piilee aina suuri sydän ja sen takana kamala pimeys.
K-kauppa tykkää imuroida lompakkoasi. Sulle hymy mulle rahat.
K-kaupassa isänmaallisuus ja suomalaisuus näkyy pähkinän kuoressa.
Kapeat käytävät, ahdasta, huutavat ja edestakaisin juoksevat kakarat. Tosin muissakin kaupoissa on huutavia ja juoksevia kakaroita mutta lidlissä ne ovat trash perheiden huonoiten kasvatettuja.
Koska en kuitenkaan käy Lidlissä joka päivä, ärsyttää ne päivittäiset tarjoukset: tämä on torstaina, tämä perjantaina, tämä yllärinä maanantaina = eli ei ole enää saatavilla 16 jälkeen. Joskus olen onnistunut saamaan himoittuja tarjoustuotteita menemällä ruokatunnilla kauppaan, mitä en yleensä tee, koska töissä ei ole jääkaappia.
Miksi en sitten käy joka päivä? No Lidlin leipä, se "kaupassa leivottu" on kamalaa. Se voi maistui ihan oklta samana päivänä, mutta kun on sinkku, niin leipää syö monta päivää. Jos voi. Prisman oikeasti kaupassa leivottua taikinasta lähtien - leipää syö todellakin monta päivää, eikä se murennu silpuksi tai maistu hiivalta. Leivonnaisiakin olen pullanaamana kokeillut, mutta ei ei. Joku muovipussiruisleipä oli hyvää, en muista leipomoa. En myöskään saa pannukarkeus-kahvia Lidlistä. Mutta ymmärrän kyllä lapsiperheitä, joissa leipää menee, että ostavat halvemmalla sitten tuolta.
Hyvää Bellarom-suklaata ostin Lidlistä, parempaa kuin Fazerilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ärsyttää kassajonot. Miksi aina ruuhka-aikaan on 2 tai 3 kassaa ja kuulutetaan lisää kassoja? Siis aina? Toiseksi ärsyttävintä on kun esimiestä pyydetään kassalle. Miksi? Miksi sitä esimiestä pitää pyytää kassalle, jos joku palauttaa pullokuitin tai vastaavaa? Luuleeko ne, että se hlö aikoo ryöstää koko Lidlin heti kun kassa avataan?
Niillä nyt vaan on tapana, ettei kassalla turhaan pidetä työntekijöitä, mutta tosi nopeasti tulevat, kun jonoa alkaa kertyä. Muissa kaupoissa ei kuuluteta lisää kassoja vaikka olisi jono kaupan ympäri. Pullokuittia varten ei tarvi esimiestä, sen tarvii kassahenkilön tekemiä mokia varten (yleisemmin, joskus joku muukin syy vaatii esimiestä).
Tuo nyt ei pidä paikkaansa, että kassat mokailevat koko ajan. Tänään olin Lidlissä ja esimiestä pyydettiin kassalle kolmesti! Edessäni ollut vanha mies antoi pullokuitin ja heti tarvittiin esimies paikalle antamaan kassasta 2,70€. Missä muualla luotetaan yhtä vähän myyjiin?
Vierailija kirjoitti:
Suppea valikoima. Ei sinne voi mennä, jos tarvii esim korppujauhoa, pestoa tai mausteita.
Kyllä meidän Lidl on aina löytyny korppujauhoja, samoin ainekset peston tekoon ja mausteitakin on ihan riittävästi. Noh mielestäni ainoat tärkeät mausteet ovat suola ja pippuri, mutta kyllä muitakin mausteita löytyy, mitä jäät kaipaamaan?
Toissakesänä olin Lidlissä. Siellä Thaipoimijat olivat paistopisteellä. Paljain käsin ottivat pussiin kroisantteja, ja sitten keksivbät et "ei me otetakaan näitä" ja kaatoivat takaisin laariin. ja sitten paljain käsin tarpoivat karjalanpiirakoita. ne ei siis käyttäneet niitä ottimia. aika öklöttävää.
Soitin muuyen sitten Eviralle ja sanoin, että ymmärtävätkö marjanpoimijat hygieniasta mitään, kun eivät edes paistopisteeltä osaa ottimilla ottaa vaan paljain käsin...niin evirasta sanottiin että se on se kulttuuriero ja pitää ymmärtää se kulttuuriero.
Miettikää,että jos ne tarpoo myös niitä mustikoita käsillään? Ja onko heille opetettu hygieniaamitenkään? Saattavat vaikka tehdä tarpeita metsiin, ja eihän siellä käsiä pestä missään, ja sitten harotaan niitä marjoja sankossa poistellen oksia jne.
Mua on mietityttänyt, ettämistä ne on tullu ne hepatiittivirukset pakastemarjoihin viime vuosina? Kun on ollu epidemioita Suomessa ja lähde ei ole selvinnyt.
Thaimaassa hepatiitti on aika yleinen, moni on kantaja. testataanko poimijoita mitenkään?
Lidlin vaipat on ihan paskoja. Valikoima surkea. Kun on vaippaikäinen talossa, Lidlin reissun jälkeen on pakko ajaa vielä S-marketiin. Maustevalikoima on myös huono.