Teinköhän virheen kun ihastuin yh-isään..

En ole tajunnutkaan, että ihminen voi olla näin älyttömän ihastunut! En tajunnut sitäkään, että yh:n kanssa tapaamisia järjestyy hirmu harvoin. Ymmärsin toki ettei voi yhtä vapaasti mennä kuin lapsettomat, mutta en kuitenkaan osannut varautua todellisuuteen. Miehellä 1-2 lapsivapaata viikonloppua kuussa, eikä halua lyödä niitä lukkoon etukäteen vaan jakaa aikaansa tapailun lisäksi muihinkin harrastuksiin. Sellaisen miehen juuri haluankin, jolla on muutakin elämää kuin minä, mutta tämä voi kuitenkin olla jo liikaa. Kun on sovittu että tavataan ja tuleekin jokin este jommalle kummalle (esim. viimeksi isäni joutui teholle), niin seuraava kerta voi siirtyä helposti kuukaudellakin eteenpäin.

Olen kuitenkin aivan huiman ihastunut ja seksiäkin tekee mieli jatkuvasti.

Pitäisikö tapailu lopettaa hyvän sään aikana? Edessä on silloin kivulias suruprosessi ainakin minulle, miehestä en osaa sanoa. Mitä te tekisitte? Disclaimer vielä: ymmärrän, että lapset ovat miehelle aina ne elämän tärkeimmät ihmiset. Niin sen kuuluukin olla, enkä halua sitä muuttaa. Silti tuntuu vaikealta sopeutua tähän.