Poikaystävä, 23, asuu edelleen kotona

MIten itsenäinen poikkiksesi loppujen lopuksi on, että osaako lainkaan kokata, tehdä kotitöitä jne? Jos osaa eikä vain ole ollut äidin passattavana niin ei pitäisi olla ongelmaa.

t. mutsin luona asuva 22-v mies joka kyllä kattelee koko ajan vapaita kämppiä

On minusta ihan ok asua kotona tuossa iässä. Poikaystävä ei kuitenkaan makaa päivästä toiseen kotona, vaan käy töissäkin. 

Entä jos etsisitte jonkun sopivan kämpän teille kahdelle? Mutta sen sijaan, että muuttaisitte sinne heti yhdessä, poikaystävä muuttaisikin aluksi yksin. Ja sitten kun aika olisi sopiva, sinäkin veisit kamasi sinne. Se, mikä se aika olisi, on ihan teidän kahden välinen asia.

Jos vanhemmilla on paljon tilaa, niin ihan fiksu ratkaisu poikaystävältäsi verrattuna ainakin vuokralla asumiseen.

Tietysti jos on taloudellisesti valmis jo siihen, että rupeaa ottamaan asuntolainaa ja ostamaan oman asunnon, niin se on sitten eri asia.

Joillakin vanhemmilla on isot omakotitalot, en ymmärrä suomalaista kulttuuria, että on pakko muuttaa viimeistään 20-vuotiaana johonkin vuokrayksiöön, ihan järjetöntä. Ei monissa muissa maissa ole tällaista "pakkoa".

Itselläni on 2 serkkua pääkaupunkiseudulla, molemmilla isot omakotitalot. Juuri kun toinen sai ison talonsa Espoossa valmiiksi, niin 2 heidän n. 20-vuotiasta poikaansa muutti vuokralle muualle pääkaupunkiseudulle, no toinen saa asua pelkällä vastikkeella (erään sukulaisen kämppä) lähellä keskustaa, niin sen vielä ymmärrän koska opiskelee oikiksessa mutta toinen maksaa kallista vuokraa yksityiselle ja asuu siis ihan yksin. Toisen serkun tapauksessa taas toinen lapsi lähti vanhempien omakotitalosta ja otti heti parikymppisenä opiskelijana+myyjänä asuntolainan ja osti yksiön, siinähän tietysti olikin jo taloudellisesti enemmän järkeä, tosin asuntolaina + pienipalkkainen työ + opiskelu voi kyllä olla hieman haastava yhtälö.

Oma mieheni muutti kotoa 24-vuotiaana, säästettyään omistusasuntoon. Asuu nyt keskustassa omistuskaksiossa, enkä huomaa eroa aikaisemmin kotoaan muuttaneisiin :D Osaa pestä pyykkinsä ja maksaa laskunsa, kuten aikuisen kuuluu. En pidä mitenkään epänormaalina.

Vierailija kirjoitti:

On normaalia, mutta ehdottomasti pitäisi asua omillaan ennen kuin muutatte yhteen!

Miksi?

Mies asui vanhemmillaan, kunnes muutimme yhteen (mies 24, minä 23). Kävi töissä, antoi vanhemmilleen rahaa yms. 7vuotta myöhemminkään, en näe tässä mitään ongelmaa. Mies on omatoiminen, osaa kotityöt, hoitaa raha-asiansa jämptisti jne.

Minun eksä muutti kotoa vasta 27-vuotiaana. Oli jo vuosia käynyt vakityössä ja osasi asioistaan huolehtia, mutta ei nähnyt kiirettä muuttaa pois äidin ruokapatojen ääreltä kuluttamaan palkkaa vuokriin ja sähkölaskuihin. Osti sitten lopulta oman asunnon. Itse olin muuttanut opintojen perässä jo 20-vuotiaana.

Onhan siinä ero että asuuko kotona käytännön syistä (halvempaa ja helpompaa, jos ei ole tarvetta saada täysin omaa rauhaa) vai siksi, ettei osaa olla omillaan.

Yksin asuminen ei ole mikään mittari itsenäisyydestä. Kyllä itsenäinen voi olla, vaikka asuu kotona. En oikein ymmärrä, mikä asiassa sinua vaivaa. Oletko katkera? Nykyään vuokrat ovat niin pilvissä, ettei yksinasuminen ole edes kannattavaa.

Anna pojalle kevyt lähtö kotoa. Varmasti stressaa jo muutenkin kun pitää jättää vanhemmat, jotka ovat rakastaneet ja auttaneet kotiaskareissa. Muutatte yhteen ja teet naisten jutut, pyykinpesun, siivouksen ja ruuanlaiton. Älä ole noin itsekäs. Feministit lesboilkoot keskenään, että kuka pesee pyykit.

Minä olin 24 kun muutin pois kotoa ja suoraan mieheni kanssa yhteen, hänen kotiinsa. Kumpikaan ei kokenut minkäänlaisia ongelmia , että en koskaan ollut asunut yksin.

Aloin seurustella poikaystäväni kanssa kun olin 18 vuotias lukiolainen (asuin lapsuudenkodissa) ja hän 20 vuotias (asu kotona) ammattikorkeakoululainen. Lukion jälkeen pääsin yliopistoon ja muutin pois kotikaupungistani opiskeluiden perässä, poikaystävä jäi kotikaupunkiin suorittamaan kouluansa loppuun. Aluksi itekki mietin että ehkä vähän outoa että poikaystävä asu vielä porukoilla, mutta näin neljän vuoden seurustelun jälkeen ratkasu on ollu pelkästään järkevä. Poikaystävä oli kesätöissä minun opiskelukaupungissa ja kesät asuttiin yhessä ja talven sitten opiskeli kotona. Poikaystävällä kerty paljon säästöjä, kun kesätyörahat eivät kuluneet talvisin asumiseen/elämiseen, samalla ko ite kituuttelin pienessä yksiössäni opintotuella ja säästöillä. Nyt oon 22-vuotiaana vaihossa ulkomailla puoli vuotta ja poikaystävä juuri muutti opiskelukaupunkiini töiden perässä yhteiseen asuntoomme. Eli poikaystäväniki asu kotona 24 vuotiaaksi, suoritti ammattikorkeakoulunsa asuen kotona ja silti ihan kunnon mies on, ei mikään vässykkä :D Tulee toimeen vanhempiensa kanssa ja kaikille sopi ratkasu, joten miksi ei.

Ennen yhteenmuuttoa kannattaa treenata myös kommunikaatiota: oletko oikeasti valmis jakamaan elämäsi tyypin kanssa, joka murjottaa ja pitää mykkäkoulua, jos ei saa tahtoaan läpi? Nyt seurustellessa olisi ainakin hyvä tilaisuus treenata viestimistä ja ristiriitojen ratkaisemista aikuismaisella tavalla. Koetko tulevasi kuulluksi suhteessanne ja voitkoa voimesti puhua asioista, jotka sinua harmittavat?

Vierailija kirjoitti:

Anna pojalle kevyt lähtö kotoa. Varmasti stressaa jo muutenkin kun pitää jättää vanhemmat, jotka ovat rakastaneet ja auttaneet kotiaskareissa. Muutatte yhteen ja teet naisten jutut, pyykinpesun, siivouksen ja ruuanlaiton. Älä ole noin itsekäs. Feministit lesboilkoot keskenään, että kuka pesee pyykit.

On erittäin vanhanaikasta aatella, että pyykinpesut, siivoukset ja ruuanlaitot olis vain naisten juttuja. Samalla tavalla kuuluu miehen osallistua kotitöihin. Jos on sitä mieltä, että minun kuuluis yksin tehä kaikki nämä ns "naisten hommat" niin ei tarvi mun kanssa saman katon alla asua.

-AP

Vierailija kirjoitti:

Ennen yhteenmuuttoa kannattaa treenata myös kommunikaatiota: oletko oikeasti valmis jakamaan elämäsi tyypin kanssa, joka murjottaa ja pitää mykkäkoulua, jos ei saa tahtoaan läpi? Nyt seurustellessa olisi ainakin hyvä tilaisuus treenata viestimistä ja ristiriitojen ratkaisemista aikuismaisella tavalla. Koetko tulevasi kuulluksi suhteessanne ja voitkoa voimesti puhua asioista, jotka sinua harmittavat?

Olen sanonut poikaystävälle, että mykkäkoulu on lapsellista, eikä sillä saada mitään erimielisyyksiä ratkottua. Hän on sanonut puolustuksekseen, että tarvii yleensä aikaa miettiä asioita itsekseen ja siksi pitää mykkäkoulua. Minulla on tapana puhua asioista melko suoraan. Poikaystävä taas viestii käytöksellään, jos jokin on pielessä. Tämäkin on hieman rasittavaa pitemmän päälle, kun joudun aina itse arvailla mikä on ongelmana..

-AP

Kukin tyylillään. Jos kotona on mukava asua ja iso asunto niin mikä ettei. Asuu niin kauan kuin haluaa tai menee naimisiin. Ei yksinään tarvitse asua pakosti missään vaiheessa jos ei halua. Suomessa ollaan niin kylmiä ja omituisia. Ihminen kuitenkin onlaumaeläin, joten miksei asuisi oman lapsuuden laumasa kanssa kunnes löytää puolison jonka kanssa perustaa se uusi lauma ja muuttaa yhteen.

Jos joku tässä on outoa niin miehesi lapsellinen mykkäkoulu. Ymmärrettävää miksei asu vielä omillaan, onhan se vielä lapsen tasolla😂😂

Vanhempien luona asuminen voi olla ihan kypsä ja fiksukin päätös, jos sillä säästää rahaa esimerkiksi omaa asuntoa varten, jos vanhempien kanssa asuessa kuitenkin pystyy ottamaan vastuuta asioistaan, eikä elele siellä niin kuin teini-ikäinen äidin lihapatojen ja pyykkipalvelun äärellä.

Ei sekään välttämättä ole kovin järkevää, että tietyn iän kilahtaessa mittariin muutetaan vanhempien elätettävästä yhteiskunnan elätettäväksi (esim. opiskelijat tai työttömät nuoret) koska "niin nyt vaan kuuluu tehdä", jos muuttamiselle ei ole mitään muuta motiivia. Itsenäistymisen onnistuminen vanhempien luona asuen riippuu ihan nuoresta itsestään ja paljon myös vanhemmista, että jääkö päälle teini-ikäisen rooli vai osallistuuko talon arkeen yhtenä aikuisena.

Niin ja en myöskään harrasta mykkäkouluja vaan haluan jutella riitatilanteet läpi

T: 13

On ihan normaalia, mutta kertoo erilaisesta itsenäisyyden tasosta kuin jos olisi muuttanut jo omilleen.

Minä muutin 18-vuotiaana, eikä parisuhteista sellaisten miesten kanssa ole tullut mitään, jotka ovat vasta 22-23-vuotiaina muuttaneet ensimmäiseen omaan kotiin. Vaikka ikäero on siis ihan olemattoman pieni, siinä on suuri ero, jos toinen vasta opettelee ottamaan vastuuta itsestään ja kodistaan ja toinen osaa sen jo.

Ja helposti siinä käy niin - ei tietenkään aina tai kaikille - että jos muutetaan lapsuudenkodista suoraan tyttö-/poikaystävän kanssa saman katon alle, niin ne tietyt elämäntaidot jää puutteellisiksi, tai avopuoliso joutuu ottamaan äidin roolin ja opettamaan, koska se kokonaan omillaan oleminen ja yksin opettelu jää välistä.

Vierailija kirjoitti:

Tällä aloittajalla ei ole ensimmäistäkään poikaystävää vaan hän tehtailee näitä aloituksia ihan huvikseen. Juuri äsken hän valitti toisessa ketjussa kun 21v poikkis ei ole itsenäinen vaikka asuu omassa kämpässä mutta kun pesettää pyykkinsä kotonaan. 

Voi ku olisikin vain tehtailtu tämä alotus, mutta ku tilanne sattuu olemaan valitettavan tosi. En ymmärrä mitä tekemistä mun ongelmalla on tuommosen ketjun kanssa.

-AP