Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä, kun rakastumisen tunne on ohi?
02.05.2016 |
Mitä pitää tehdä, kun se rakastumisen tunne on ohi? Olen ollut elämäni aikana neljä kertaa rakastunut , nykyiseen rakastuin n. 1,5 vuotta sitten. Olen 30-vuotias nainen. Toisen seura on alkanut ahdistamaan, kaikki pienet piirteet ja tavat ärsyttävät, joskus tulee suorastaan inhon tunteita toisen pukeutumista, juttuja ja muita kohtaan. Tämä on siis se vaihe, kun "silmät avautuvat". Onko tämä normaalia? En ole miehelle sanonut mitään ja olen kokenut saman aikaisemmissakin suhteissani. En ole kuitenkaan koskaan tiennyt, mitä tämän vaiheen jälkeen "pitäisi tehdä". En ole koskaan ollut nainen, joka haaveilee parisuhteesta tai edes sellaista kaipaa, joten ero on aikaisemmin tuntunut järkevältä vaihtoehdolta. Rakastan olla yksin ja asua yksin (asun edelleen yksin) ja tästä irtipäästäminen on minulle muutenkin erityisen vaikeaa. On ihanaa, kun kotona on oma tila ja rauha, ei tarvitse ilmoitella kenellekään mitään. Nykyinen on kuitenkin hyvä mies - ei niuhota, ei nalkuta, ei ole mustasukkainen, ei vaadi tilanneraportteja elämästäni eikä muutakaan.
Mietin kuitenkin nykyisen kohdalla, että voisiko tästä päästä eteenpäin ja jos kyllä niin miten? Toista en ala muuttamaan, sellaiseen ei ole aikaa eikä energiaa.
Kommentit (24)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mitä tämä sinun kumppanisi haluaa? Parisuhde on kuitenkin kahden ihmisen sopimus ja jollei hänkään ole hinkumassa yhteen ja naimisiin ja lapsia, niin jatkakaa kuten tähänkin asti. Pitkässä suhteessa se rakastumisen tunne tulee uudelleen ja kohdistuu samaan kumppaniin mutta väliaikoina pitää vaan kestää tuo, ettei sitä tunnetta ole.
Ei kaikkien tarvitse haluta parisuhdearkea. Minä olen sinua vanhempi ja jo lukiossa ajattelin, että naimisiin pitää päästä. Ihan vaan sen takia, kun se kuuluu tämmöisen elämisen spekseihin, pitää tehdä kaikenlaista. Kuten just löytää mies, rakentaa talo, hankkia ammatti ja käydä töissä.
Nyt olen päälle neljänkymmenen enkä ole elänyt vanhempieni mallin mukaan. Ei ole taloa rakennettuna, lapset on tehty parin miehen kanssa ja työpaikkoja kertynyt useita. Lisäksi olen todennut, ettei parisuhdearki olekaan sitä, mitä elämääni tarvitsen.
On vakituinen miessuhde, mikä on kiva juttu. Teemme yhdessä kaikenlaista tylsää ja myös mukavaa. Mutta meillä on omat asunnot ja kun ollaan erillään niin ei ole ikävä kuten alkuaikoina.
Sinulla on tullut suhde ensimmäiseen kriisiinsä, jossa haetaan sitä millaista suhdetta aletaan rakentamaan. Enää ei lennetä pelkillä hormonihuuruilla. Ihan normaalia. Ja itse saatte päättää, mitä tämän jälkeen.
Kuuluuko näihin rakastumisten välisiin aikoihin kaikilla muillakin inho ja vastenmielisyys kumppania kohtaan? En ole ap, mutta en myöskään osaa rakastua. Alkuhuuma kestää kohdallani kuukauden tai kaksi, sen jälkeen siedän seurustelukumppaniani kunnes on pakko lopettaa suhde. Pisin suhteeni kesti seitsemän vuotta ja saimme lapsiakin, joten kyse ei ole pelkästään siitä että hyppisin itsekkäästi suhteesta toiseen alkuhuuman perässä. Haluaisin olla suhteessa jossa ihastuminen syvenee rakkaudeksi, mutta kokemusteni perusteella minun kannattaa pysytellä sinkkuna.
Minulle ei ole koskaan tullut inhoa tai vastenmielisyyttä aviomiestäni kohtaa. Alkuhuuma ja alkurakkauden huuma haihtui ja tilalle tuli kestävämpi rakkaus, silti niitä huumankin tunteita tulee välillä. Tylsääkään ei sinänsä ole, kun on se rakkaus siinä läsnä ja mukava lukea vaikka kirjaa toisen lukiessa sohvalla omaa kirjaansa. Ei tartte olla suuria juttuja, kipinä on edelleen ja rakkaus piristää sitä arjen yhdessäoloa. Mutta erilaisia vaiheita voi varmaan silti tulla ja tosiaan on meilläkin välillä sitä tylsempää, mutta ei voisi sanoa, että vastenmielisyyttä tai että tunne olisi loppunut missään kohtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saan jotenkin hirmusesti surkua puseroon revittyä pelkästään jo siitäkin, että enää ei miehen kanssa esim lähdetä ex temporee treffeille tai reissuille, oteta yhteiskuvia joita saisi laittaa muistojen arkistoihin tai yllätetä toisia kivoilla pikku jutuilla niin usein. Onko tämä sitä, että rakkaus hupenee vai juuri tätä arkipäiväistymistä? Miksi pelkään rakkauden katoamista näin kovasti?
-21
Täällä on yksi samassa jamassa oleva! Olen 25v ja mieheni 29v, yhdessä on nyt oltu reilut 2 vuotta. Meillä on mennyt heittelevästi, on paljon hyvää mutta myös huonompia päiviä. Valtaosa huonoista hetkistä johtuu minusta, mm. epävarmuudestani ja liiasta asioiden murehtimisesta. Riitelimme miehen kanssa nyt vappuna ensimmäistä kertaa ihan kunnolla, aiemmin lähinnä keskusteltu asioista. Olen tuon riidan jälkeen vähän hajalla sisältä, on tosi tiukasti pelko perseessä että nytkö tämä alkaa hajota käsiin koko suhde. Olen varma siitä, että mies on minulle paras mahdollinen ja kultaisin asia elämässäni, mutta en ymmärrä mistä omat ongelmani oikein kumpuavat. Olen usein päättänyt keskittyä jatkossa siihen, että murehtisin vähemmän ja olisin tietoisesti parempi miehelleni, mutta tuntuu etten vain osaa/riitä. Ehkä en vain uskalla tyytyä siihen, että tavallinen elämä saa välillä olla vähän tylsää ja se tylsä voi riittää myös miehelle?
Toivon tosi kovasti että asiat tästä vielä paranevat, kuitenkin meillä on tosi mukavaa yhdessä useimmiten. Tämä suhde kai vaan hakee vähän raiteitaan nyt, ja molemmat kaipaamme kasvua omina itsenämme. Jos kellään on antaa mitään käytännön vinkkejä/tsemppiä, otan kaiken kiitollisena vastaan :)