Olenko hyvä työntekijä? Oletko sinä? Saatko kehuja?
Teen intohimolla töitä. Tykkään lähteä joka aamu töihin eikä vituta niin kuin viime työpaikassa. Siellä tuntui, etten tule tiimin kanssa toimeen ja tunsin itseni ulkopuoliseksi. Jatkuvasti sain kritiikkiä kaikesta ja minua ahdisti ja jännitti jatkuvasti. Pääsin uuteen työpisteeseen ja kaikki on toisin.
Tulen toimeen hyvin pomojen kanssa, niskaani ei hengitetä, minua kehutaan jatkuvasti ja pidetään huoli että voin hyvin. On myös todella hauskaa, ihana työilmapiiri ja toki saan kritiikkiä välillä mutta rakentavasti enkä niin, että minua nöyryytetään tahallaan kaikkien kuullen.
Teen siis töitä todella oma-aloitteisesti, en valita, teen ns mukisematta ja olen ahkera. Sen verran voisin sanoa itsestäni. Minulla on kuitenkin huono itsetunto ja on hankala ottaa kehuja vastaan. Tahdon jatkuvasti antaa itsestäni kaikkeni ja tahdon kehittyä valtavasti. Olen vasta valmistunut ja työkokemusta ei ole kertynyt niin paljon, minusta kuitenkin pidetään valtavasti onneksi ja ehkä he näkevät minun työmoraalin ja sen palavan halun kehittyä.
Minua on kohdeltu todella hyvin kyllä ja välillä mietin, että olenko todella ansainnut kehuni. Tuskin johtajat turhaan kehuvat jos oikeasti eivät olisi tyytyväisiä..
Toivottavasti jatkossakin menee hyvin ja kehityn ja minusta tulee ammattilainen.
Kokemuksia työitsetunnosta? Ja muutenkin mistä tietää olevansa hyvä ja pidetty työntekijä? Kuinka ilmeni ja koettiko saavanne muuten jonkinlaista erityiskohtelua?
Kommentit (22)
Olen hyvä työntekijä ja saan siitä jatkuvasti positiivista palautetta niin esimiehiltä kuin asiakkailtakin. Ajoittain vain tuntuu, että mitä parempaa tulosta teen, sitä enemmän odotukset kasvavat esimiesten taholta. Kyseessä on ihmissuhdetyö, jonka prosessit ovat aina hyvin yksilöllisiä, eikä laadukkuutta ja vaikuttavuutta voi todentaa muutoin kuin subjektiivisilla kokemuksilla. Päällystö tuijottaa rahaa, resursseja ja muita numeerisia ilmiöitä ja tulospaine kasvaa koko ajan. Koko ajan on meneillään jos jonkinlaista kehittämisprojektia työn tuloksellisuuden tehostamiseksi, joista suurin osa vain vie sitä arvokasta asiakastyöaikaa, jolla on eniten vaikuttavuutta asiakkaan yksilöllisiin tarpeisiin. Ehkä jonain päivänä muutan metsään katsomaan miten puut kasvavat. Räyh.
Ketä kiinnostaa?
Se mikä jää viivanalle on ainoa millä on merkitystö röissö.