Lue keskustelun säännöt.
Italian aikuisvauvat- 65 prosenttia 18-34-vuotiaista italialaisista asuu yhä vanhempiensa luona.
01.05.2016 |
Mitä olette mieltä tästä ilmiöstä ja olisiko kivaa jos omat lapset asuis kotona 34-vuotiaaksi tai jopa vanhemmaksi? Itse olen huolissani miten nuo ihmiset pärjää sitten kun vanhemmat kuolee. Alempi teksti lainattu blogista mutta käykää lukemassa se
"Italiassa on mielenkiintoinen ilmiö, kun monet nuoret aikuiset jäävät asumaan vanhempiensa nurkkiin. Globaalisti ilmiö ei sinällään toki ole kovin kummoinen, asuuhan Japanissakin miljoonia aikuisia vanhempiensa nurkissa ja niitä kutsutaan ns. Hikikomoreiksi.
Tämä vanhempiensa nurkkiin jääminen johtuu pitkälti, siitä että nuorille aikuisille ei ole tarjolla enää niin paljon tasaisia työsuhteita, eikä heillä ole siten varaa siedettäviin asuntoihin.
Toisaalta myöskin esim. vaimon hankkiminen alkaa olla kiven alla johtuen ns. moderneista parisuhde dynamiikoista missä naiset ei tarvitse enää elättäjää. Myöskin sosiaaliturvat ym. on heikommat kuin esim. Suomessa ja pitkä kulttuurillinen perinne tukee tälläistä. Tämä kaikki on johtanut siihen, että nuoret aikuiset ei näe mitään järkeä muuttaa omilleen.
Suomessa tilanne on vähän toinen, täällä valtio sosiaaliturvineen on paljon vahvempi ja täällä on asuntoja enemmän vapaana ja tilat suuremmat, siksi täällä lapset yleensä sysätään omilleen jo hyvin nuorina. Tämä ei toki välttämättä ole sen parempi asia niinkään, eikä vähennä mitenkään syrjäytymistä -päinvastoin.Ja nähdäkseni myös Suomessa vanhempien nurkissa loisiminen on yleistymässä pikkuhiljaa.
Bamboccioni-ilmiö (isot vauvat) on yleistynyt Italiassa taantuman aikana nuorisotyöttömyyden huidellessa 40 prosentissa.
Noin 65 prosenttia 18-34-vuotiaista italialaisista asuu yhä vanhempiensa luona. Luku on Euroopan korkein. Esimerkiksi Ranskassa ja Britanniassa prosentti on 34 ja Saksassa 42.
Kulttuurisilla tekijöillä on tietysti merkitystä. Italialaiset perheet pitävät tiiviisti yhtä, ja aikuiset lapset asuvat mielellään kotona, jossa mamma hoitaa niin ruoka- kuin pyykkipuolenkin.
Bamboccioni-ilmiö on niin laaja, että Italian korkeinta oikeutta on vaadittu säätämään ikäraja, jonka ylittäneet eivät voi enää vaatia vanhemmiltaan elatusta."
https://vaestotiede.wordpress.com/2016/04/28/italian-aikuisvauvat-vanhe…
Kommentit (77)
Tuossa on sekä hyvää että huonoa. Hyvää on se että perheet tosiaan pitää yhtä ja kai ne lapset lopulta korvaa tuon aikanaan vanhemmille siten että lapset pitää ikääntyneistä vanhemmista hyvää huolta. Huonoa ob se että yhteiskunta ei voi tarjota työpaikkoja nuorille vaan ainoa vaihtoehto on jäädä lapsuudenkotiin vanhempien elätettäväksi. Luin kerran lehdestä että kreikassa on nykyään ihan normaalia että jopa kolme sukupolvea elää ikääntyneiden vanhempien eläkkeiden turvin, tosi huono juttu :/
En hlua samaa suomeen..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo italialainen ilmiöhän muistuttaa aikapaljon takavuosien maaseudun peräkamarinpoika-ilmiötä. Kyllä minunkin kainuulaisella kotikylälläni on melkein joka taloon jäänyt joku lapsista kotiin asumaan. Ennen vanhaan se oli vielä helpompaa, kun kotona saattoi tehdä töitä maatalouden ja metsätalouden piirissä. Tätä halveksitaan kovasti, mutta liekö tuo sen pahempaa, kuin mennä asumaan työttömänä kerrostaloyksiöön?
Toihan on jo vanha juttu, eteläeuroopassa on aina asuttu pitkään kotona.. toki tämän huonon taloustilanteen takia tilanne on varmaan pahentunut. Enempi yllätti tuo että saksassa vastaavasta ikäryhmästä 42% asuu himassa
Ja sitten juhlapaikanhakijoita tulvii näihin valtioihin joissa on passiivinen ja mahdollisesti vähävarainen mutta iso massa nuoria.
Hmm, mitäköhän tuostakin seuraa?
Vierailija kirjoitti:
Mitä olette mieltä tästä ilmiöstä ja olisiko kivaa jos omat lapset asuis kotona 34-vuotiaaksi tai jopa vanhemmaksi? Itse olen huolissani miten nuo ihmiset pärjää sitten kun vanhemmat kuolee. Alempi teksti lainattu blogista mutta käykää lukemassa se
"Italiassa on mielenkiintoinen ilmiö, kun monet nuoret aikuiset jäävät asumaan vanhempiensa nurkkiin. Globaalisti ilmiö ei sinällään toki ole kovin kummoinen, asuuhan Japanissakin miljoonia aikuisia vanhempiensa nurkissa ja niitä kutsutaan ns. Hikikomoreiksi.
Tämä vanhempiensa nurkkiin jääminen johtuu pitkälti, siitä että nuorille aikuisille ei ole tarjolla enää niin paljon tasaisia työsuhteita, eikä heillä ole siten varaa siedettäviin asuntoihin.
Toisaalta myöskin esim. vaimon hankkiminen alkaa olla kiven alla johtuen ns. moderneista parisuhde dynamiikoista missä naiset ei tarvitse enää elättäjää. Myöskin sosiaaliturvat ym. on heikommat kuin esim. Suomessa ja pitkä kulttuurillinen perinne tukee tälläistä. Tämä kaikki on johtanut siihen, että nuoret aikuiset ei näe mitään järkeä muuttaa omilleen.Suomessa tilanne on vähän toinen, täällä valtio sosiaaliturvineen on paljon vahvempi ja täällä on asuntoja enemmän vapaana ja tilat suuremmat, siksi täällä lapset yleensä sysätään omilleen jo hyvin nuorina. Tämä ei toki välttämättä ole sen parempi asia niinkään, eikä vähennä mitenkään syrjäytymistä -päinvastoin.Ja nähdäkseni myös Suomessa vanhempien nurkissa loisiminen on yleistymässä pikkuhiljaa.
Bamboccioni-ilmiö (isot vauvat) on yleistynyt Italiassa taantuman aikana nuorisotyöttömyyden huidellessa 40 prosentissa.
Noin 65 prosenttia 18-34-vuotiaista italialaisista asuu yhä vanhempiensa luona. Luku on Euroopan korkein. Esimerkiksi Ranskassa ja Britanniassa prosentti on 34 ja Saksassa 42.
Kulttuurisilla tekijöillä on tietysti merkitystä. Italialaiset perheet pitävät tiiviisti yhtä, ja aikuiset lapset asuvat mielellään kotona, jossa mamma hoitaa niin ruoka- kuin pyykkipuolenkin.
Bamboccioni-ilmiö on niin laaja, että Italian korkeinta oikeutta on vaadittu säätämään ikäraja, jonka ylittäneet eivät voi enää vaatia vanhemmiltaan elatusta."
https://vaestotiede.wordpress.com/2016/04/28/italian-aikuisvauvat-vanhe…
Italiahan onkin ollut aina koko euroopan paskimpia maita. Täysin hyödytön kansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Asuisi Suomessakin, ellei meitä kaikkia olisi pakotettu ylläpitämään toisten perheiden lasten asumista.
Ei kyllä todellakaan olisi
Vierailija kirjoitti:
vastaus löytyy sosiaaliturvasta... On aika vaikea hankkia asuntoa jos ei saa tarpeeksi rahaa.
Japanissa hikikomorit ovat niitä jotka eivät tule ulos huoneestaan. Muutenkin siellä asutaan usein vanhemmillaan kunnes löydetään kumppani. kyse on useimmiten rahasta.
Kyllä 18 vuotiaalla jo pitää olla säästössä rahaa. Sitä paitsi silloin ollaan jo töissä joten voidaan maksaa omat laskutkin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi nähdä tilasto eriteltynä.
Suomessakin liki sata prosenttia 18-vuotiasta asuvat lapsuudenkodissaan. Parikymmpiseksi on ihan tavallista.
Mutta jos täällä yli kolmikymppinen asuu, niin kyseessä vammainen tai muuten syrjäytynyt totta kai. Italiassa näin ei ole. Ihan tavalliset aikuiset asuvat.
Älä keksi omiasi. Ei todellakaan ole normaalia että 20 vuotias asuu vanhemmillaan Suomessa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 22-vuotias, ja tuntuisi kyllä todella absurdilta elää yhä vanhempieni kanssa ja vinkua heiltä rahaa opintoihini ja elämiseen.
Tiedostan, että nyt saaman opintotuet ovat tietenkin tavallaan vanhempieni&muiden ihmisten rahoja, mutta jotenkin asiaa ei kuitenkaan ajattele samalla tavalla - oletan, että valmistuttuani maksan valtiolle takaisin nostamani opintotuet verojen muodossa.
Kyllähän suomessakin aika moni ikäiseni asuu vanhemmillaan, ja ei siinä mitään. Mutta eikö tule tarve "itsenäisyydelle" ja omalle elämälle? (toki omaa elämää voi elää vanhempiensakin nurkissa, mutta onhan se aika eri asia.) Lähinnä siis niiden kohdalla, joilla vanhemmat tekevät ruuat ja maksavat, pesevät pyykit yms yms, eri asia tietysti jos on vaikka 22-vuotias, asuu kotona ja osallistuu esimerkiksi ruokien hankintaan ja ruuan laittoon. Mutta kyllä minua ainakin nolottaisi jos vanhemapani joutuisivat edelleen hoitamaan minua kuin 10-vuotiasta. Mutta eipä sille kai Italiassa voi mitään, jos töitä ei kerran ole eikä asuntojakaan?
Arvaa vaan, olisiko mulla ollut mahdollisuutta ostaa omaa asuntoa 24-vuotiaana, jos olisin tehnyt tuon saman. Mutta yhdessä sovittiin perheen kanssa, että on järkevintä asua yhdessä ja säästää asuntoa varten eikä haaskata rahoja vuokraan ja kämyseen HOASin kämppään. Ja kyllä sitä sitten tunsi itsensä aikuiseksi ja kyvykkääksi, kun sai muuttaa itse hankkimaansa ja valitsemaansa asuntoon.
MInä aloitin asuntosäästämisen jo 15 vuotiaana. 18 vuotiaana muutin omilleni yksityiseen vuokra-asuntoon ja 20 vuotiaana ostin itse oman asunnon.
Kaikki katsos ei ole pummeja niin kuin sinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen haaveillut lapsesta saakka sellaisesta Jalna-sarjojen kartanosta, jossa minä (ja papukaijani) sekä vanhempani, sisarukseni, puolisot, pari serkkua ja ehkä joku täti/setä asuisimme yhdessä. Tarpeeksi tilaa ja rauhaa sekä tietysti tallin yhteyteen oma woman-cave minne voisin vetäytyä introvertteilemään välillä.
Vierailija kirjoitti:
Tuossa on sekä hyvää että huonoa. Hyvää on se että perheet tosiaan pitää yhtä ja kai ne lapset lopulta korvaa tuon aikanaan vanhemmille siten että lapset pitää ikääntyneistä vanhemmista hyvää huolta. Huonoa ob se että yhteiskunta ei voi tarjota työpaikkoja nuorille vaan ainoa vaihtoehto on jäädä lapsuudenkotiin vanhempien elätettäväksi. Luin kerran lehdestä että kreikassa on nykyään ihan normaalia että jopa kolme sukupolvea elää ikääntyneiden vanhempien eläkkeiden turvin, tosi huono juttu :/
En hlua samaa suomeen..
Mutta kun ei pidä yhtä vaan laki PAKOTTAA maksamaan "lapsen" elatuksen.
Siellä on jopa tapauksia jossa miljonääri elää kotona ja vanhemmat maksaa kaiken. Koska vanhemmat eivät voi pakottaa "lasta" muuttamaan pois ja niin kauan kuin "lapsi" asuu vanhemmillaan niin vanhemmat joutuvat maksamaan sen elämän.
Eikä ne mitään korvaa yhtään sen enempää kuin täälläkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 22-vuotias, ja tuntuisi kyllä todella absurdilta elää yhä vanhempieni kanssa ja vinkua heiltä rahaa opintoihini ja elämiseen.
Tiedostan, että nyt saaman opintotuet ovat tietenkin tavallaan vanhempieni&muiden ihmisten rahoja, mutta jotenkin asiaa ei kuitenkaan ajattele samalla tavalla - oletan, että valmistuttuani maksan valtiolle takaisin nostamani opintotuet verojen muodossa.
Kyllähän suomessakin aika moni ikäiseni asuu vanhemmillaan, ja ei siinä mitään. Mutta eikö tule tarve "itsenäisyydelle" ja omalle elämälle? (toki omaa elämää voi elää vanhempiensakin nurkissa, mutta onhan se aika eri asia.) Lähinnä siis niiden kohdalla, joilla vanhemmat tekevät ruuat ja maksavat, pesevät pyykit yms yms, eri asia tietysti jos on vaikka 22-vuotias, asuu kotona ja osallistuu esimerkiksi ruokien hankintaan ja ruuan laittoon. Mutta kyllä minua ainakin nolottaisi jos vanhemapani joutuisivat edelleen hoitamaan minua kuin 10-vuotiasta. Mutta eipä sille kai Italiassa voi mitään, jos töitä ei kerran ole eikä asuntojakaan?
Arvaa vaan, olisiko mulla ollut mahdollisuutta ostaa omaa asuntoa 24-vuotiaana, jos olisin tehnyt tuon saman. Mutta yhdessä sovittiin perheen kanssa, että on järkevintä asua yhdessä ja säästää asuntoa varten eikä haaskata rahoja vuokraan ja kämyseen HOASin kämppään. Ja kyllä sitä sitten tunsi itsensä aikuiseksi ja kyvykkääksi, kun sai muuttaa itse hankkimaansa ja valitsemaansa asuntoon.
MInä aloitin asuntosäästämisen jo 15 vuotiaana. 18 vuotiaana muutin omilleni yksityiseen vuokra-asuntoon ja 20 vuotiaana ostin itse oman asunnon.
Kaikki katsos ei ole pummeja niin kuin sinä.
Joillakin myös opiskelu ottaa aikansa.
Ihmetyttää, miten kukaan jää vapaaehtoisesti vanhempien nurkkiin? Muistan että lähdin riemumielin heti kun pystyin lukion jälkeen, menin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja oli ihanaa kun pääsi omaan rauhaan eikä kukaan ollut enää holhoamassa ja kyttäämässä. Itsenäistymisen kaipuu vain oli tosi suuri ja olin jo monta vuotta odottanut, että pääsen muuttamaan omilleni. Eri asia tietysti jos töitä ei löydy niin että ei vain voi lähteä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Etelä- ja Keski-Euroopassa perheajattelu on erilainen, ja kattaa siis paitsi nuoret aikuiset niin myös mm. isovanhemmat. Siellä on monelle vieras ajatus se, että elatusvastuu kuuluisi yhteiskunnalle silloinkin kun perheellä olisi varaa. Italiassa on esimerkiksi ihan normaalia että vanhemmat maksavat kolmikymppisten lastensa häät ja ensiasunnon, ja vanhempien vanhetessa lapset ja lapsenlapset huolehtivat heistä, saattavat ottaa kotiinsa asumaankin. Eikä siellä koeta samanlaista häpeää siitä että ollaan riippuvaisia suvusta tai perheestä
Joo, onhan tuo huvittavaa meidän näkökulmasta, mutta pohjoismaat ovat tuossa suhteessa Europan mittakaavassa poikkeuksellisia. Kulttuurieroista on kyse. Suomessa muutetaan pois kotoa aikaisemmin kuin missään muualla Euroopassa. Espanjassa, Portugalissa, Italiassa, mutta myös Ranskassa ja Itä-Euroopassa on paljon yleisempää asua vanhempien luona ainakin opiskeluaika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi nähdä tilasto eriteltynä.
Suomessakin liki sata prosenttia 18-vuotiasta asuvat lapsuudenkodissaan. Parikymmpiseksi on ihan tavallista.
Mutta jos täällä yli kolmikymppinen asuu, niin kyseessä vammainen tai muuten syrjäytynyt totta kai. Italiassa näin ei ole. Ihan tavalliset aikuiset asuvat.
Menin linkin kautta blogiin ja siellä oli myös englanninkielistä tekstiä jossa lukee näin "More than 60 per cent of Italians aged 18 to 34 are still living at home, according to latest figures – more than ever before. And a third of those are aged in their early thirties." eli eikö tuo tarkoita että 30% vähän yli kolmikymppisistäkin asuu yhä kotona?
30% niistä 60%sta.
Vierailija kirjoitti:
Ihmetyttää, miten kukaan jää vapaaehtoisesti vanhempien nurkkiin? Muistan että lähdin riemumielin heti kun pystyin lukion jälkeen, menin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja oli ihanaa kun pääsi omaan rauhaan eikä kukaan ollut enää holhoamassa ja kyttäämässä. Itsenäistymisen kaipuu vain oli tosi suuri ja olin jo monta vuotta odottanut, että pääsen muuttamaan omilleni. Eri asia tietysti jos töitä ei löydy niin että ei vain voi lähteä.
Ihmiset ovat erilaisia. Minä asuisin mieluusti vielä kotona vaikka olen kohta 30. Jouduin kuitenkin muuttamaan jo 10 vuotta sitten opiskelun vuoksi. Muuten en varmasti olisi muuttanut vieläkään. Kaipaan kyllä edelleen kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Ihmetyttää, miten kukaan jää vapaaehtoisesti vanhempien nurkkiin? Muistan että lähdin riemumielin heti kun pystyin lukion jälkeen, menin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja oli ihanaa kun pääsi omaan rauhaan eikä kukaan ollut enää holhoamassa ja kyttäämässä. Itsenäistymisen kaipuu vain oli tosi suuri ja olin jo monta vuotta odottanut, että pääsen muuttamaan omilleni. Eri asia tietysti jos töitä ei löydy niin että ei vain voi lähteä.
Naurattaa nämä "omilleen muuttajat". Valtion ja kunnan tukiluukuille te muutatte ettekä omilleen.
Tuon tilaston ikähaarukka on kyllä tosi iso, 18-35v. Olisi parempi jos olisi vaikka 25-35v.
Ei 18-vuotiaan elämäntilannetta voi mitenkään verrata 35v:n elämäntilanteeseen.
Kuinka moni muuttaisi Suomessa heti pois vanhempien luota, jos täällä ei olisi asumistukia? Tuskin kovin moni.
Ei, vaan sitä, että noista kotona asuvista noin kolmasosa on kolmekymppisiä.