Mikä saa ihmiset taantumaan hiekkalaatikkotasolle kun tulee perinnönjako eteen?

Onko edes samanlaisia kokemuksia vai onko tämä tilanne kaikessa päättömyydessään sentään harvinainen?

Ihmisistä tulee heti ahneita, kun on mahdollisuus saada jotain ilmaiseksi. Siihen sitten sotketaan mukaan, kuka olikaan lapsuuden lellilapsi ja kuka kävi katsomassa, joten soppa on valmis. Itsestäkin tuntuu, että sopuisa perinnönjako on enemmän kuin harvinainen.

Vierailija kirjoitti:

Onko edes samanlaisia kokemuksia vai onko tämä tilanne kaikessa päättömyydessään sentään harvinainen?

Ei todellakaan ole harvinainen.

Vaimoni sukulaisten testamenttiriidoista ollaan saatu hupia jo monta vuotta.

Aivan pelletouhua, ei voi muuta sanoa.... aikuiset ihmiset...

Kylla sitä on riidelty vanhoista telkkareista ja piti yhden sukulaismiehen saada väkisellä mummonsa vanha saumurikin ettei vaan sisko sitä saa. Tietääkseni tuo mies ei ole ikinä ommellut.

Puhumattakaan sitten siitä kun tapellaa jostakin oikeasti arvokkaasta

Vierailija kirjoitti:

Ihmisistä tulee heti ahneita, kun on mahdollisuus saada jotain ilmaiseksi.

Aivan, yhden sukulaisen perinnönjaossa tapeltiiin jopa puolitäysistä jauhopusseista... Siis oikeesti.

Kyllä ihminen on ahne, mutta millaiset ihmiset? Suvussamme on yksi ylitse muiden ahneudessaan. äitini. Kyttää jokaikistä kuolevaa pohtien tekeekö tämä testamentin vai ei, ja mitä ja kenelle mahtaa mennä ja jotenkin pitäisi saada se ja se. Vain yksi harvoista syistä, miksi en tämän ihmisen kanssa halua olla tekemisissä. Loput hänen piirteensä ovat samaa kastia ahneuden kanssa. Olen päinvastainen, välitän ihmisistä, en hingu heidän omaisuuden tai rahojen perään.

ap, olet juuri yksi niistä ylimielisistä jolla ei ole omakohtaista kokemusta väärinkohtelusta. OLet joku onnettaren kultapossu joka syntyi kultalusikka suussa. Sinä et voi TIETÄÄ miltä tuntuu jos oma vanhempi on SUOSINUT JÄRJETTÖMMÄSTI yhtä JÄLKELÄISTÄN, tai ollut yhden rikollisen jälkeläisen hyväksikäytettävänä kymmenen vuotta, ja tämä valehteleva jälkeläinen pimittää kaikki ennakkoperintönsä, kavaltaa kuolinpesän, käy vainajan kuolinpäivänä tyhjentämässä kaikki arvokorut itselleen ja jakaa ne omille lapsilleen, varastaa kaiken arvokkaan mikä irti lähtee kuolinpesästä ennen laillista ja rehelistä jakoa: Näin kävi minulle.

kuvittelin tyhmässä mielessäni aiemmin että "Joo, varmasti oikeus toteutuu sitten kun vanhemmastani aika jättää" ja että ennakoperintöjä saanut toinen osakas tunnustaa kaiken mitä on hyötynyt riistämällä ja painostamalla sairasta vanhusta, mutta ehei, ei se mennyt sinnepäinkään, vaan kieroilu paheni vielä 10 kertaa pahemmaksi!

Valehtelua päin naamaa, valehtelua perunkirjoihin, ryöstöä ja sairasta kavallusta sain osakseni, kun luulin saavanii oikeudenmuakaisuutta, siitä syystä että vainaja ei ollut huomioinut minua samanarvoisesti eläessään kuin toista osakasta . Koe ensin se ja tule sitten pilkkaamaan niitä väärinkohdeltuja jotka kokee haluavanasa oikeudenmukaisen hyviyksen kärsimisestään edes pienessä mittakaavassa.

Ja, toinen seikka, jos sinä olet hyvätuloinen ja onnellinen elämässäsi, ja on mukavasti rahaa pankkitililläsi, tuo asenne on aivan typillnen, olet omavarainen ja pystyt mukavasti hautaamaan omaisesi vaikka omasta pussistasi, eikä se tunnu missään. Mutta jos tilanne onkin päinvastainen, kuolinpesä on ylivelkainen ja kukaan EI SUOSTU maksaman hautajaisia tai menoja, niiin kyllä se kuule alkaa ketuttaa , kun ei ole mistä ottaa ,lainatako pitäisi?

tuo asenne on ylimielistä, ja niin tyypillistä jos ei ole kokenut sitä kolikon toista puolta.Ja, sinun tapauksessa, olen samaa mieltä että 1/12 osaa saava tulee syrjityksi verrattuna 1/6 nähden periviin, ja se on väärin, jos olivat yhtä etäisiä/läheisä vainajaan nähden.. Perijöiden lukumäärän mukaan pitäisi jakaa koko jäämistö, ei omien sisarusten luvun mukaan. Ällistyttävä vääryys.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ihminen on ahne, mutta millaiset ihmiset? Suvussamme on yksi ylitse muiden ahneudessaan. äitini. Kyttää jokaikistä kuolevaa pohtien tekeekö tämä testamentin vai ei, ja mitä ja kenelle mahtaa mennä ja jotenkin pitäisi saada se ja se. Vain yksi harvoista syistä, miksi en tämän ihmisen kanssa halua olla tekemisissä. Loput hänen piirteensä ovat samaa kastia ahneuden kanssa. Olen päinvastainen, välitän ihmisistä, en hingu heidän omaisuuden tai rahojen perään.

oooh, täällähän on pyhimys. Oletko liittynyt kerjäläismunkkeihin, heidänhän pitää lahjoittaa omaisuutensa pois ennen munkkiuttaan.

Uskon, että moni ei haluaisi tapella, mutta kun joku alkaa röyhkeästi omimaan enemmän itselleen ties millä verukkeella, alkaa kiltimmänkin ihmisen pinna palaa. Se ahne ei ehkä tajua olevansa ahne, koska on onnistunut uskottelemaan itselleen, että jostain syystä on ansainnut enemmän kuin muut. Kiltti taas ei siedä epäoikeudenmukaisuutta.

7 menee nyt aivan yli. Perintöriidat ovat yleisiä ja on ihan stereotyyppinen keissi, että ne muutoin "tavalliset" ihmiset tappelevat jopa jostain arvottomista astioista vain siksi, että ne saisi itselleen perinnönjaossa vaikkei mm. elinaikana kiinnostaneet tippaakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko edes samanlaisia kokemuksia vai onko tämä tilanne kaikessa päättömyydessään sentään harvinainen?

Ei todellakaan ole harvinainen.

Vaimoni sukulaisten testamenttiriidoista ollaan saatu hupia jo monta vuotta.

Aivan pelletouhua, ei voi muuta sanoa.... aikuiset ihmiset...

niinpä niin..muiden riidat ne naurattaa katketaksesi....muta annappa olla kun omaan nilkkaan osuu...tai joku kiilaa bemarilla eteesi liikenteessä,,,siit se raivosi sitten räjähtää..."vääryydestä".Täällä ollaan niin pyhimystä niin pyhimystä että, ja sitten kun se oman perheen kesämökki testamentattiinkin naapurille niin sitten näet...tule sitten kiljumaan.

Vierailija kirjoitti:

7 menee nyt aivan yli. Perintöriidat ovat yleisiä ja on ihan stereotyyppinen keissi, että ne muutoin "tavalliset" ihmiset tappelevat jopa jostain arvottomista astioista vain siksi, että ne saisi itselleen perinnönjaossa vaikkei mm. elinaikana kiinnostaneet tippaakaan.

Juuri näin, tapellaan arvottomasta tavarasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ihminen on ahne, mutta millaiset ihmiset? Suvussamme on yksi ylitse muiden ahneudessaan. äitini. Kyttää jokaikistä kuolevaa pohtien tekeekö tämä testamentin vai ei, ja mitä ja kenelle mahtaa mennä ja jotenkin pitäisi saada se ja se. Vain yksi harvoista syistä, miksi en tämän ihmisen kanssa halua olla tekemisissä. Loput hänen piirteensä ovat samaa kastia ahneuden kanssa. Olen päinvastainen, välitän ihmisistä, en hingu heidän omaisuuden tai rahojen perään.

oooh, täällähän on pyhimys. Oletko liittynyt kerjäläismunkkeihin, heidänhän pitää lahjoittaa omaisuutensa pois ennen munkkiuttaan.

Mikä sun äidin ja ihmisen roolissa on ollut vaikeinta elämässäsi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko edes samanlaisia kokemuksia vai onko tämä tilanne kaikessa päättömyydessään sentään harvinainen?

Ei todellakaan ole harvinainen.

Vaimoni sukulaisten testamenttiriidoista ollaan saatu hupia jo monta vuotta.

Aivan pelletouhua, ei voi muuta sanoa.... aikuiset ihmiset...

niinpä niin..muiden riidat ne naurattaa katketaksesi....muta annappa olla kun omaan nilkkaan osuu...tai joku kiilaa bemarilla eteesi liikenteessä,,,siit se raivosi sitten räjähtää..."vääryydestä".Täällä ollaan niin pyhimystä niin pyhimystä että, ja sitten kun se oman perheen kesämökki testamentattiinkin naapurille niin sitten näet...tule sitten kiljumaan.

Mitä lasissa?

Raha

Mua kans sitten oikein hirvittää kuinka urpoja ihmiset on kun raha tulee kyseeseen. Olin itse 17v kun mun isoisä kuoli, mulle tärkein ihminen ehkä maailmassa, paras esikuva jne. Papalta jäi perintönä mun isälle ja sen kahdelle veljelle omakotitalo ja kesämökki ison tontin kera, isä oli ihan ok perinnönjaon suhteen mutta minun setäieni (hänen veljensä) välit alkoi hiertyä talonmyynnin jne aikana. Isoisäni viimeinen toive oli että älkää tapelko raha asioista kun hänen aikansa koittaa. 

Hautajaisten jälkeen heti 2 veljistä oli tyhjentämässä papan asuntoa, hyvä että ruumis oli ehtinyt edes kylmetä. Sitten alkoi kiistat perinnönjaosta, kun toisilla erilaiset elämäntilanteet kun toisilla. Soitin sedille ja isälleni että älkää tapelko rahasta joka ei edes käytännössä ole teidän hommaamaa, että ymmärrättekö että tappelette nyt papan selkänahasta ettekä jostain mikä on teidän omaa. Mutta taistelu vaan jatkui, sanoin että en halua puuttua asioihin mitenkään (olin osa perijä, mutta testamentatulla summalla).

Minulle on aivan se ja sama saanko isäni ja äitini omaisuudesta penniäkään, ne rahat eivät minulle kuulu, olen oman onneni seppä oli isäni nalle wahlroos saati sitten juoppo pummi. 

Kaiken jälkeen kun papan omaisuus näin parin vuoden jälkeen on kaikkinensa palttiarallaan hassattu, olen tyytyväinen että viimeisellä kerralla kun kävin pappaa moikkaamassa, hän antoi minulle oman isänsä antaman zenithin taskunauriin (valmistettu 1921) ja sanoi että tietää minun pitävän siitä hyvää huolta. Tuossa Zenithissä on ollut vetoa siitä lähtien kun papasta aika jätti ja kulkee nyt povitaskussani tärkeissä tilaisuuksissa onnenkaluna ja tulee aina olemaan mukanani elämässä. Rahaksi en sitä tule kääntämään vaikka miljoona tarjottaisiin, jotkin asiat elämässä vain ovat tärkeämpiä kuin raha.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

7 menee nyt aivan yli. Perintöriidat ovat yleisiä ja on ihan stereotyyppinen keissi, että ne muutoin "tavalliset" ihmiset tappelevat jopa jostain arvottomista astioista vain siksi, että ne saisi itselleen perinnönjaossa vaikkei mm. elinaikana kiinnostaneet tippaakaan.

Juuri näin, tapellaan arvottomasta tavarasta.

Idiootti. no tottakai SINULLE ne naapurin puujakkarat on arvottomia. Mutta ne naapurin perilliset tietää että isoisoisomummo istui niillä jo lapsena, ja ne on säilytetty sukuperintönä sukupolvelta toiselle! Muille ne ON arvottomia, mutta ei niille joille ne merkitsee jotain. Ja mistä SINÄ tiedät mikä on ketäkin kiinnostanut? JOs on historiasta kiinnostunut, niin ne oman suvun perintökalut voi nousta arvoon arvaamattomaan. 

Voin kertoa että rähähdän ja vien todellakin asian eteenpäin, jos tuleva perinnönjako ei suju perintökaaren mukaan. Siinä menisi nimittäin äidinperintöni ja sillä on enemmän merkitystä kuin millään muulla.

Pettynyt ihmiseen kirjoitti:

Mua kans sitten oikein hirvittää kuinka urpoja ihmiset on kun raha tulee kyseeseen. Olin itse 17v kun mun isoisä kuoli, mulle tärkein ihminen ehkä maailmassa, paras esikuva jne. Papalta jäi perintönä mun isälle ja sen kahdelle veljelle omakotitalo ja kesämökki ison tontin kera, isä oli ihan ok perinnönjaon suhteen mutta minun setäieni (hänen veljensä) välit alkoi hiertyä talonmyynnin jne aikana. Isoisäni viimeinen toive oli että älkää tapelko raha asioista kun hänen aikansa koittaa. 

Hautajaisten jälkeen heti 2 veljistä oli tyhjentämässä papan asuntoa, hyvä että ruumis oli ehtinyt edes kylmetä. Sitten alkoi kiistat perinnönjaosta, kun toisilla erilaiset elämäntilanteet kun toisilla. Soitin sedille ja isälleni että älkää tapelko rahasta joka ei edes käytännössä ole teidän hommaamaa, että ymmärrättekö että tappelette nyt papan selkänahasta ettekä jostain mikä on teidän omaa. Mutta taistelu vaan jatkui, sanoin että en halua puuttua asioihin mitenkään (olin osa perijä, mutta testamentatulla summalla).

Minulle on aivan se ja sama saanko isäni ja äitini omaisuudesta penniäkään, ne rahat eivät minulle kuulu, olen oman onneni seppä oli isäni nalle wahlroos saati sitten juoppo pummi. 

Kaiken jälkeen kun papan omaisuus näin parin vuoden jälkeen on kaikkinensa palttiarallaan hassattu, olen tyytyväinen että viimeisellä kerralla kun kävin pappaa moikkaamassa, hän antoi minulle oman isänsä antaman zenithin taskunauriin (valmistettu 1921) ja sanoi että tietää minun pitävän siitä hyvää huolta. Tuossa Zenithissä on ollut vetoa siitä lähtien kun papasta aika jätti ja kulkee nyt povitaskussani tärkeissä tilaisuuksissa onnenkaluna ja tulee aina olemaan mukanani elämässä. Rahaksi en sitä tule kääntämään vaikka miljoona tarjottaisiin, jotkin asiat elämässä vain ovat tärkeämpiä kuin raha.

En suosittele kenenkään sekaantumaan veljesten välisiin riitoihin, vaikka luulet tietäväsi paremmin, et tiedä. Et todellakaan. Ja juurihan itse todistit että joku mtätön esine olikin sinulle yllättävän arvokas, ja vaalit sitä aina mukanasi. MItä sitten kritisoitte toisia jotka ajatelee samaa.

Kyllähän tuo ap:n kuvaama jakotapa on ihan yleisesti käytetty. Sen muodon testamentissa ei tarvitse tehdä jälkikäteen muutoksia jos toissijaisten perillisten määrä muuttuu. Minusta ihan reilu jako ja hyväksyisin vaikka olisin ollut siinä 1/12 ryhmässä. Mutta kun perittävä on näin kaukainen, riitoja tullee joka tapauksessa. Hänen olisi kannattanut ennen lahjoittaa omaisuutensa hyväntekeväisyyteen!