Lue keskustelun säännöt.
Haluaisin poikaystävän mutten uskalla tehdä aloitetta
29.04.2016 |
Vihaan itseäni tämän takia. Olen suht itsevarma, mutta luonteeltani olen porukassa aina se, joka tykkää kuunnella mitä muilla on sanottavana ja puhua vasta kun on jotain sanomisen arvoista. Kahdestaan jonkun kanssa mieluisesta aiheesta puhuessa minua ei saa hiljenemään ja ainakin kavereideni mielestä olen huumorintajuinen. Vapaa-ajallani lähinnä pelaan kotona, koska parhaimmat ystäväni asuvat toisella puolella Suomea.
Olen siis 16-vuotias. Minulla on koulussamme monia 'kiinnostuksen kohteita', ja usein käykin niin että kun katseet kohtaavat jonkun pojan kanssa, hän hymyilee ja katsoo pitkään, mutta jotenkin panikoin enkä tajua hymyillä takaisin vaan katson pois. Perusilmeeni on aikalailla "resting bitch face", joten hymyily olisi todella tärkeää. Vaikea asia tässä on se, että olen (ainakin kavereideni mielestä) mukavaa seuraa kun minuun tutustuu, mutta miten tutustua kun hämmennyn jo hyvännäköisen pojan hymystä.
Tiedän että tässä iässä ei ole kiire seurustella, mutta haluaisin jonkun kenelle kertoa ilot ja surut, jonka kainaloon voisi käpertyä illalla, syödä yhdessä hyvää ruokaa ja pitää hauskaa.
En edes tiedä miksi avauduin tänne, mutta jo asian kirjoittaminen tuntui helpottavalta.
Kommentit (6)
Vierailija kirjoitti:
Tuttua. Minä olin lukiossa tosi ujo enkä ikinä uskaltanut puhua pojille. Aloin seurustella 21-vuotiaana ensimmäisen kerran. Silloinkin se jätkä teki aloitteen, minä en uskaltanut. Meinasin jopa lähteä karkuun ja välttelin sitä eka tapaamisen jälkeen, koska olin varma että siitä ei tule mitään ja en minä osaa seurustella. Lopulta se sitten ns. ahdisti mut nurkkaan, että miksi mä välttelen sitä ja sen mielestä oon ihana ja uskalsin lopulta hyväksyä että joku saattais haluta olla mun kanssa ja heittäydyin siihen omaan ihastukseeni mukaan.
Kyllä se sullekin eteen tulee, vanhempana ne pojatkin on jo sen verran kasvaneet, että ymmärtävät jos on ujompi. :)
Kiitos viestistäsi. :)
Uskon että jos joku tulisi juttelemaan niin sitten rohkaistuisin, mutta ongelmana on se että työnnän kaikki luotani sillä että näytän vihaiselta enkä uskalla edes hymyillä. Jotenkin pelkään että se muiden hymyily on sellaista myötähäpeän hymyä ja kiusaantunutta ja nolaisin itseni yrittämällä flirttailla.
- Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei pojille kannata hymyillä, vai senkö sitten pitäisi tarkoittaa, että haluan seurustella? Ei tuon ikäinen poika mitään seurustella halua, vaan päästä leveilemään, että sai sinulta seksiä.
Ap, ihana oot! Rohkeesti vain juttelemaan kivojen poikien kanssa. Aloita vaikka siitä hymystä. Rohkaise mielesi!
Hauska juttu tämä resting bitch face. Mitään oikeaa inputtia minulla ei asiaasi ole, olen 34 ja neitsyt.
Vierailija kirjoitti:
Ap, ihana oot! Rohkeesti vain juttelemaan kivojen poikien kanssa. Aloita vaikka siitä hymystä. Rohkaise mielesi!
Kiitos kivasta viestistä. :) Olen yrittänyt harjoitella sellasta kevyttä flirttiä jonka ei ole pakko johtaa mihinkään, ehkä rohkaistuisin juttelemaankin.
- Ap
Tuttua. Minä olin lukiossa tosi ujo enkä ikinä uskaltanut puhua pojille. Aloin seurustella 21-vuotiaana ensimmäisen kerran. Silloinkin se jätkä teki aloitteen, minä en uskaltanut. Meinasin jopa lähteä karkuun ja välttelin sitä eka tapaamisen jälkeen, koska olin varma että siitä ei tule mitään ja en minä osaa seurustella. Lopulta se sitten ns. ahdisti mut nurkkaan, että miksi mä välttelen sitä ja sen mielestä oon ihana ja uskalsin lopulta hyväksyä että joku saattais haluta olla mun kanssa ja heittäydyin siihen omaan ihastukseeni mukaan.
Kyllä se sullekin eteen tulee, vanhempana ne pojatkin on jo sen verran kasvaneet, että ymmärtävät jos on ujompi. :)