Voiko oppilaan arvosanaa pudottaa numerolla jos oppilas ei opettajan mielestä viittaa tarpeeksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että mä vihasin koulussa tota viittaamispakkoa. Meilläkin opettajat yläasteelle asti uhkaili tiputtavansa numeron yhellä ellei viittaa. En viitannut mutta ei onneksi tippunut numerokaan.

Nyt kasvatustiedettä opiskellessani olen viimeistään tajunnut että toi käytäntö on todella perseestä. Jokainen oppilas oppii omalla tavallaan, ja viittaaminen voi joillekin (kuten minulle aikanaan) olla niin jännittävää että sydän hakkaa korvissa vielä välitunnillakin. Sen lisäksi viittaamalla ja kysymykseen vastaamalla ei opi mitään muuta kuin viittaamaan ja vastaamaan.

Tosta ois kyllä päästävä eroon. Ne viitatkoon jotka haluaa, ne jotka ei, saavat oppia omalla tavallaan istumalla hiljaa ja kuuntelemalla muita.

Nyt en edes aloita siitä, onko paikallaan hiljaa istuminen järkevin tapa oppia. Siitä ensi kerralla.

Toivottavasti olet vasta opintojesi alkuvaiheessa. Tuollainen asenne on nimittäin aikamoinen karhunpalvelus lapsille tulevaisuutta ajatellen. Työelämä on muuttunut paljon vuorovaikutteisemmaksi kuin mitä se joskus on ollut. Kaikissa töissä täytyy kohdata ihmisiä, osata kertoa mielipiteitään ja esitellä asioita muille. Miten kuvittelet lasten selviävän tulevaisuuden haasteista, jos opetat heille että on aivan ok istua turpa kiinni ja kuunnella. Mistään ei tarvitse antaa mielipidettään tai sanoa mitään, jos se on vaikeaa. Koulu olisi kuitenkin todella helppo ja turvallinen paikka opetella tuota.

Koulussa en juuri koskaan vastaillut tunneilla, koska en uskaltanut. Työelämässä ja muuten taas olen tosi sosiaalinen ihminen enkä pelkää esiintyä tai sanoa mielipidettäni isoissakaan palavereissa. Nyt kun palasin taas opiskelemaan, olen huomannut, että edelleenkään en uskalla kommentoida luennoilla tai vastailla luennoitsijoiden kysymyksiin. Joten ei koulussa viittaaminen ja työelämän vuorovaikutustaidot liity millään tavalla yhteen. Edelleen jännittää opiskellessa pitää esityksiä, mutta töissä esiinnyn vaikka vieraalla kielellä sadoille ihmisille eikä edes jännitä. Ja tiedätkö miksi? Koulussa en tunne opiskelemiani asioita niin hyvin ja läpikotaisin kuin töissä, jossa osaisin vastata jokaikiseen yleisöltä tulevaan kysymykseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että mä vihasin koulussa tota viittaamispakkoa. Meilläkin opettajat yläasteelle asti uhkaili tiputtavansa numeron yhellä ellei viittaa. En viitannut mutta ei onneksi tippunut numerokaan.

Nyt kasvatustiedettä opiskellessani olen viimeistään tajunnut että toi käytäntö on todella perseestä. Jokainen oppilas oppii omalla tavallaan, ja viittaaminen voi joillekin (kuten minulle aikanaan) olla niin jännittävää että sydän hakkaa korvissa vielä välitunnillakin. Sen lisäksi viittaamalla ja kysymykseen vastaamalla ei opi mitään muuta kuin viittaamaan ja vastaamaan.

Tosta ois kyllä päästävä eroon. Ne viitatkoon jotka haluaa, ne jotka ei, saavat oppia omalla tavallaan istumalla hiljaa ja kuuntelemalla muita.

Nyt en edes aloita siitä, onko paikallaan hiljaa istuminen järkevin tapa oppia. Siitä ensi kerralla.

Toivottavasti olet vasta opintojesi alkuvaiheessa. Tuollainen asenne on nimittäin aikamoinen karhunpalvelus lapsille tulevaisuutta ajatellen. Työelämä on muuttunut paljon vuorovaikutteisemmaksi kuin mitä se joskus on ollut. Kaikissa töissä täytyy kohdata ihmisiä, osata kertoa mielipiteitään ja esitellä asioita muille. Miten kuvittelet lasten selviävän tulevaisuuden haasteista, jos opetat heille että on aivan ok istua turpa kiinni ja kuunnella. Mistään ei tarvitse antaa mielipidettään tai sanoa mitään, jos se on vaikeaa. Koulu olisi kuitenkin todella helppo ja turvallinen paikka opetella tuota.

En tule koskaan opettamaan ketään joten huoli pois. Olen silti kanssasi täysin eri mieltä. Pakkoviittaaminen ja (usein melko typeriin) kysymyksiin vastaaminen ei paranna kenenkään vuorovaikutustaitoja. Niitä harjoitellaan aivan erilaisen toiminnan avulla.

/19

Minä komppaan kyllä tätä. Olen itse opettaja enkä halua pakottaa ketään viittaamaan. Pyrin oppilaille antamaan mahdollisuuksia näyttää osaamistaan ja osallistumaan muilla keinoilla kuin vain viittaamaalla. Opettajassakin on jo vikaa, jos hän ei keksi erilaisille tempperamenteille erilaisia tapoja osallistua. Itse käytän paljon yhteistoiminnallista oppimista. 

Mikä pakkomielle meillä on ajaa kaikki oppilaat ja ihmiset samasta muotista valetuiksi? Minusta on ihanaa, että oppilaat ovat erilaisia. Enkä edes juuri ajattele työelämää opettaessani. Yritän kasvattaa lapsista itseensä luottavia, omat taitonsa tuntevia ja hyvinvoivia ihmisiä, joilla on kyky osallistua yhteiskuntaan omilla vahvuuksillaan ja itse valitsemillaan tavoilla. Toki otan huomioon muuttuvan maailman ja sen aiheuttamat vaatimukset. En kuitenkaan usko, että viittaamiseen "pakottaminen" arvioinnin kautta olisi oikea tie. 

En itse ainakaan laskis oppilaan numeroa viittaamattomuuden ja tuntiaktiviisuuden takia. Sehän on näyte miten oppilas hallitsee asiat eikä siitä pitäisi laskea. Nostaisin kyllä mikälli oppilas olis aktiivinen tunnilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minulta ainakin lukiossa aina laskettiin arvosanaa koetuloksesta yhdellä alaspäin, kun olin ujo enkä uskaltanut viitata. Alisuoriutuja...

Onpa paska lukio ja paska lukion opettaja. Suorastaan kammottavaa. Kun itse aikoinaan menin lukioon, niin lähes jokainen opettaja ensimmäisellä tunnille kertoi että valmistamme teitä yliopisto-opiskeluun joten mikään muu kuin puhdas osaaminen ei merkkaa mitään. Positiiviset asenteet ja aktiivisuus silloin kun niitä ei tarvita ovat ihan tyhjänpäiväistä. Osaaminen testataan tenteissä ja ehkä muissa tehtävissä. Toki joskus saattoi olla jotain paneleita tms, lähinnä äikässä, jossa sitten pystyttiin osoittamaan sitä kielellistä kykyä suullisesti. 

Olen erittäin kiitollinen, että näin tapahtui. Vitutti suurenmoisesti ylä-asteell,a kun jotkut hymytytöt ja aktiiviset saivat paremman numeron kuin minä joka olin koenumeroiden valossa paljon lahjakkaampi, mutta en jaksanut turhan päiten päteä vastaamalla joihinkin helppoihin kysymyksiin.

Olet ollut hyvässä lukiossa, jossa oli fiksut opettajat. Itsellä nimittäin jatkui vielä lukiossakin tuo yläastemeininki, jonka kuvailit. Kerran eräs opettaja vielä ilkkui minulle pöytänsä takaa, etten koskaan saisi kymppiä, jos en viittaisi. Sen jälkeen en kymppiä tai mitään muutakaan arvosanaa hänen kursseiltaan halunnut, kun ei tuolla henkisellä tasolla olevan "aikuisen" arviot minusta kauheasti kiinnostaneet. Päätin heti myös, etten provosoidu. Se vähän kyllä myöhemmin harmitti, kun oli pieni lukio ja hän oli aineessaan ainoa opettaja, niin en sitten voinut vaihtaa toisen opettajan kursseille.

Vierailija kirjoitti:

toi tuntinäyttö on niin naurettava peruste, anteeksi vaan. Sen perusteella voi antaa jollekin rääväsuu pellelle paremman numeron, kun se viittaa ja vastailee (väärin). Sitten hiljaiselle ja ujolle voidaan laskea numeroita, kun se ei temppuile eikä viittaa kysymykseen 1+3. Tästä paljon vaikeampia ei voi ope kysyäkään, kun monet ei osaa ja niille voi tulla paha mieli jos ne ei osaa. Muutenkin kaiken huomion saa ne äänekkäimmät, kun niitä paimennetaan ja vaimennetaan pitkin päivää ja vuotta, ihan taukoamatta. 

Nytkin on ohjeena, että kokeita ei saa näyttää kavereille, kun joillekin on tullut "vertailusta paha mieli". Siis pitää oikein varoa, ettei kukaan vaan näe ja sujauttaa taiteltuna reppuun. Mutta silti lapset saavat vertailla ihan rauhassa vaatteita tai asuntoja tai isien autoja... täysin järjetöntä menoa! 

Kyllä peruskoulu on pitkä oppimäärä ihan jostain muusta kuin itse oppiaineista.  

Hyvin kirjoitettu. Kaikki tungetaan samaan muottiin. Ei ole häpeä olla lahjaton ja yksinkertainen, mutta on häpeä olla lahjakas tai kiinnostunut opiskelusta. Mitähän maikka muuten olisi tuumannut, kun pari kertaa kysyi minulta sitten jonkun 1+4 kysymysken vaikka en viitannut yläasteella. Luonnollisesti vastasin samantien oikein ja hän sitten kysyi "miksi en viitannut?" Enpä sillon teininä tajunnut sanoa, että kysy jotain haastavampia kysymyksiä niin kiinnostaa enemmän. Olin vain hiljaa ja luultavasti tuli joku ruksi "ei kiinnostunut opetuksesta" sarakkeeseen. Noh ei se haittaa. Ysi päästötodiksessa on ihan hyvä vaikka kokeet olivatkin pääsääntöisesti 9½ tai parempia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että mä vihasin koulussa tota viittaamispakkoa. Meilläkin opettajat yläasteelle asti uhkaili tiputtavansa numeron yhellä ellei viittaa. En viitannut mutta ei onneksi tippunut numerokaan.

Nyt kasvatustiedettä opiskellessani olen viimeistään tajunnut että toi käytäntö on todella perseestä. Jokainen oppilas oppii omalla tavallaan, ja viittaaminen voi joillekin (kuten minulle aikanaan) olla niin jännittävää että sydän hakkaa korvissa vielä välitunnillakin. Sen lisäksi viittaamalla ja kysymykseen vastaamalla ei opi mitään muuta kuin viittaamaan ja vastaamaan.

Tosta ois kyllä päästävä eroon. Ne viitatkoon jotka haluaa, ne jotka ei, saavat oppia omalla tavallaan istumalla hiljaa ja kuuntelemalla muita.

Nyt en edes aloita siitä, onko paikallaan hiljaa istuminen järkevin tapa oppia. Siitä ensi kerralla.

Toivottavasti olet vasta opintojesi alkuvaiheessa. Tuollainen asenne on nimittäin aikamoinen karhunpalvelus lapsille tulevaisuutta ajatellen. Työelämä on muuttunut paljon vuorovaikutteisemmaksi kuin mitä se joskus on ollut. Kaikissa töissä täytyy kohdata ihmisiä, osata kertoa mielipiteitään ja esitellä asioita muille. Miten kuvittelet lasten selviävän tulevaisuuden haasteista, jos opetat heille että on aivan ok istua turpa kiinni ja kuunnella. Mistään ei tarvitse antaa mielipidettään tai sanoa mitään, jos se on vaikeaa. Koulu olisi kuitenkin todella helppo ja turvallinen paikka opetella tuota.

Koulussa en juuri koskaan vastaillut tunneilla, koska en uskaltanut. Työelämässä ja muuten taas olen tosi sosiaalinen ihminen enkä pelkää esiintyä tai sanoa mielipidettäni isoissakaan palavereissa. Nyt kun palasin taas opiskelemaan, olen huomannut, että edelleenkään en uskalla kommentoida luennoilla tai vastailla luennoitsijoiden kysymyksiin. Joten ei koulussa viittaaminen ja työelämän vuorovaikutustaidot liity millään tavalla yhteen. Edelleen jännittää opiskellessa pitää esityksiä, mutta töissä esiinnyn vaikka vieraalla kielellä sadoille ihmisille eikä edes jännitä. Ja tiedätkö miksi? Koulussa en tunne opiskelemiani asioita niin hyvin ja läpikotaisin kuin töissä, jossa osaisin vastata jokaikiseen yleisöltä tulevaan kysymykseen.

Eli kun töissä joku kysyy sun mielipidettä johonkin uuteen asiaan/ sovellukseen tms. niin et uskalla vastata?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että mä vihasin koulussa tota viittaamispakkoa. Meilläkin opettajat yläasteelle asti uhkaili tiputtavansa numeron yhellä ellei viittaa. En viitannut mutta ei onneksi tippunut numerokaan.

Nyt kasvatustiedettä opiskellessani olen viimeistään tajunnut että toi käytäntö on todella perseestä. Jokainen oppilas oppii omalla tavallaan, ja viittaaminen voi joillekin (kuten minulle aikanaan) olla niin jännittävää että sydän hakkaa korvissa vielä välitunnillakin. Sen lisäksi viittaamalla ja kysymykseen vastaamalla ei opi mitään muuta kuin viittaamaan ja vastaamaan.

Tosta ois kyllä päästävä eroon. Ne viitatkoon jotka haluaa, ne jotka ei, saavat oppia omalla tavallaan istumalla hiljaa ja kuuntelemalla muita.

Nyt en edes aloita siitä, onko paikallaan hiljaa istuminen järkevin tapa oppia. Siitä ensi kerralla.

Toivottavasti olet vasta opintojesi alkuvaiheessa. Tuollainen asenne on nimittäin aikamoinen karhunpalvelus lapsille tulevaisuutta ajatellen. Työelämä on muuttunut paljon vuorovaikutteisemmaksi kuin mitä se joskus on ollut. Kaikissa töissä täytyy kohdata ihmisiä, osata kertoa mielipiteitään ja esitellä asioita muille. Miten kuvittelet lasten selviävän tulevaisuuden haasteista, jos opetat heille että on aivan ok istua turpa kiinni ja kuunnella. Mistään ei tarvitse antaa mielipidettään tai sanoa mitään, jos se on vaikeaa. Koulu olisi kuitenkin todella helppo ja turvallinen paikka opetella tuota.

En tule koskaan opettamaan ketään joten huoli pois. Olen silti kanssasi täysin eri mieltä. Pakkoviittaaminen ja (usein melko typeriin) kysymyksiin vastaaminen ei paranna kenenkään vuorovaikutustaitoja. Niitä harjoitellaan aivan erilaisen toiminnan avulla.

/19

Minä komppaan kyllä tätä. Olen itse opettaja enkä halua pakottaa ketään viittaamaan. Pyrin oppilaille antamaan mahdollisuuksia näyttää osaamistaan ja osallistumaan muilla keinoilla kuin vain viittaamaalla. Opettajassakin on jo vikaa, jos hän ei keksi erilaisille tempperamenteille erilaisia tapoja osallistua. Itse käytän paljon yhteistoiminnallista oppimista. 

Mikä pakkomielle meillä on ajaa kaikki oppilaat ja ihmiset samasta muotista valetuiksi? Minusta on ihanaa, että oppilaat ovat erilaisia. Enkä edes juuri ajattele työelämää opettaessani. Yritän kasvattaa lapsista itseensä luottavia, omat taitonsa tuntevia ja hyvinvoivia ihmisiä, joilla on kyky osallistua yhteiskuntaan omilla vahvuuksillaan ja itse valitsemillaan tavoilla. Toki otan huomioon muuttuvan maailman ja sen aiheuttamat vaatimukset. En kuitenkaan usko, että viittaamiseen "pakottaminen" arvioinnin kautta olisi oikea tie. 

Kuulostat ihanalta opettajalta. Tsemppiä sinulle.

ysiluokkalaisen, lukiolaisen ja ammattikorkeakoululaisen äiti

aina pitää ottaa huomioon oppilaan kokonaisosaaminen ja hyvin tehty arviointi on oikeudenmukaista. Pärstäkerroin ei ole syy alentaa yhtään arvosanaa. Omat tunteet oppilasta kohtaan eivät hämärrä ammattitaitoista arvioijaa. Opsin perusteissa on laajat tavoitteet ja osaamisvaatimukset numerolle 8 eli hyvälle osaamiselle peruskoulussa ja päättötodistuksessa. 8 on jo hyvä numero. Kiitettäviä on annettu liikaa suhteessa kokonaisosaamiseen.

Vierailija kirjoitti:

Harmi että et viitannut. Kyllä pitää tosiaan viitata joka kysymykseen, jonka vastauksen tietää!

Ihan tolkutonta. Meillä oli hikariluokka ja luokan keskiarvo taisi olla jotain 8,9 eli siellä olisi ollut lähes jokainen koko ajan käpälä tanassa. 

Miten ap voi tietää niin hyvin lapsensa tuntityöskentelyn tason? Olitko katsomassa? Lasten kertomukset eivät aina vastaa totuutta, tiesitkö?

Opettaja, joka antaa arvosanan pelkän kokeen perusteella, toimii väärin. Tuntityöskentelyyn, kuten termi siis kuuluu, kuuluu todella paljon muutakin kuin viittaaminen. Ja todellakaan koko ajan äänessä oleva häirikkö ei saa hyvää tuntityöskentelyarvosanaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että mä vihasin koulussa tota viittaamispakkoa. Meilläkin opettajat yläasteelle asti uhkaili tiputtavansa numeron yhellä ellei viittaa. En viitannut mutta ei onneksi tippunut numerokaan.

Nyt kasvatustiedettä opiskellessani olen viimeistään tajunnut että toi käytäntö on todella perseestä. Jokainen oppilas oppii omalla tavallaan, ja viittaaminen voi joillekin (kuten minulle aikanaan) olla niin jännittävää että sydän hakkaa korvissa vielä välitunnillakin. Sen lisäksi viittaamalla ja kysymykseen vastaamalla ei opi mitään muuta kuin viittaamaan ja vastaamaan.

Tosta ois kyllä päästävä eroon. Ne viitatkoon jotka haluaa, ne jotka ei, saavat oppia omalla tavallaan istumalla hiljaa ja kuuntelemalla muita.

Nyt en edes aloita siitä, onko paikallaan hiljaa istuminen järkevin tapa oppia. Siitä ensi kerralla.

Toivottavasti olet vasta opintojesi alkuvaiheessa. Tuollainen asenne on nimittäin aikamoinen karhunpalvelus lapsille tulevaisuutta ajatellen. Työelämä on muuttunut paljon vuorovaikutteisemmaksi kuin mitä se joskus on ollut. Kaikissa töissä täytyy kohdata ihmisiä, osata kertoa mielipiteitään ja esitellä asioita muille. Miten kuvittelet lasten selviävän tulevaisuuden haasteista, jos opetat heille että on aivan ok istua turpa kiinni ja kuunnella. Mistään ei tarvitse antaa mielipidettään tai sanoa mitään, jos se on vaikeaa. Koulu olisi kuitenkin todella helppo ja turvallinen paikka opetella tuota.

Koulussa en juuri koskaan vastaillut tunneilla, koska en uskaltanut. Työelämässä ja muuten taas olen tosi sosiaalinen ihminen enkä pelkää esiintyä tai sanoa mielipidettäni isoissakaan palavereissa. Nyt kun palasin taas opiskelemaan, olen huomannut, että edelleenkään en uskalla kommentoida luennoilla tai vastailla luennoitsijoiden kysymyksiin. Joten ei koulussa viittaaminen ja työelämän vuorovaikutustaidot liity millään tavalla yhteen. Edelleen jännittää opiskellessa pitää esityksiä, mutta töissä esiinnyn vaikka vieraalla kielellä sadoille ihmisille eikä edes jännitä. Ja tiedätkö miksi? Koulussa en tunne opiskelemiani asioita niin hyvin ja läpikotaisin kuin töissä, jossa osaisin vastata jokaikiseen yleisöltä tulevaan kysymykseen.

Eli kun töissä joku kysyy sun mielipidettä johonkin uuteen asiaan/ sovellukseen tms. niin et uskalla vastata?

Uskallan vastata, koska töissä olen itsevarma.

Tässä olen samaa mieltä, että kiitettävät ovat kokeneet inflaation. Kuka tahansa takarivin Maija kokee olevansa oikeutettu kiitettävään, jos kokeesta tulee 8 puol ja mitään muuta näyttöä osaamisesta ei annetakaan, kunhan istutaan hiljaa. En sano, että pakkoviittaaminen olisi mitenkään nerokas järjestelmä, mutta kyllä nyt jonkinlaista keskustelua voisi edes pitää yllä. Jos opettajaan kysymykset eivät miellytä (anteeksi siis näille nykyisille Mensan jäsenille, ne kysymyksethän eivät vain haastaneet) niin oppilas voi itse kysyä tarkentavia kysymyksiä tai selvityksiä yksityiskohdista.

Tietysti jos itse olisin opettajana, en pitäisi viittauspakkoa, vaan se olisi sitten esityksiä, ryhmätöitä ja itsenäisiä tehtäviä. Miksei pistareitakin. Jollainhan sitä "ylivertaista älykkyyttä" ja osaamista on voitava tuoda esille, jos ei voi edes vastata helppoihin kysymyksiin.

Äitini tapasi sanoa, että suotta pitää kynttilää vakan alla, jos kerta valoa riittää. Omaa osaamistaan ei tarvitse ikinä hävetä, eikä se kyllä fiksuakaan ole piilotella, jos on niin mahdottoman älykäs.

Itse en ikinä viitannut yläasteella tai lukiossa mihinkään, paitsi kun äänestettiin jostakin. Viittaamattomuuteni ei johtunut siitä, että olisin jännittänyt sydän kurkussa ettei ääntä tulekaan, tai mitään vastaavaa. Toki ymmärrän kyllä näitäkin oppilaita.

Mutta siis, en viitannut koska alkoi vituttamaan , kun ala-asteella olin käsi pystyssä aina. Viittasin joka ikinen kerta kun luulin tietäväni vastauksen, eli juuri niin kuin opettajat haluaisivat homman menevän.

No minullehan ei annettu sitä vastausvuoroa ikinä, kun viittasin. Mutta anna saatana olla, jos oli yksi kysymys joka tunnilla jonka vastausta en tiennyt. Joka. Ikinen. Kerta. Nimeni sanottiin.

Jossain vaiheessa ala-astetta huomasin, että eihän tästä viittaamisesta ole mitään hyötyä. Lopetin kokonaan viittaamisen, meni hermot kädellä viuhtomiseen joka ikiseen kysymykseen. Seuraavassa todistuksessa huomasin ilokseni, ettei mikään numero ollut laskenut. Siitä lähtien en ole viitannut yhtään mihinkään, ja hyvillä numeroilla sain peruskoulun läpi.

Näköjään voi. Tyttö sai kokeista numeroksi 9- ja 8. Todistuksessa 7. Kysyin syytä. Syy kuulemma tuntiaktiivuus ja tyttö 5. luokalla.

Miksi opettajan pitäisi tietää, että joku asia on jollekin itsestäänselvyys? numeroita ei anneta ajatustenluvun perusteella, kun harva siihen pystyy. Ylimielisyydestä ei saa lisäpisteitä. 

Ettepä te ole niitä kullannuppujanne yleensä katsomassa siellä tunnilla, joten ette voi tietää, mikä on totuus. 

Minä luulin aina olevani huono opiskelija ja tavallista tyhmempi. En koskaan ole jaksanut keskittyä tunneilla tai olla aktiivisena suuna päänä. Olen ns. hiljainen itsenäinen oppija. Niinpä vielä lukiokin meni ihan penkin alle. Pääsin onneksi pääsykoekiintiössä sisään amk ja sittemmin yliopistoon. AMK:sta valmistuin vuosiryhmäni parhaimmilla papereilla ja nyt yliopistokin on mennyt kivasti. Nyt olen oikeasti oppinut ymmärtämään, että en koskaan ollut tyhmä, vaan koko koulusysteemiä ei oltu tehty tukemaan minunkaltaisia oppijoita varten. Olisin kaivannut enemmän itsenäistä tiedonhakua, omaa prosessointia, pohtimista, syy-seuraussuhteiden hahmottamista, ns. keskusteleva otetta uuteen asiaan. Kouluissa tarjottiin lähinnä sitä hauki on kala- metodia ja länkytettiin tuntiaktiivisuudesta. Itsenäiset tehtävät olisivat tukeneet minun oppimistani paremmin.

Onneksi pääsin huonoista papereista huolimatta opiskelemaan eteenpäin. Opettajat eivät aina tajua, kuinka suuri merkitys heidän antamillaan numeroilla ja kannustuksella on lapsen itsetunnolle ja tulevaisuudelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lukekaa, vanhemmat, opetussuunnitelman perusteet, niin näette että koe on vain yksi osa arvioinnissa huomioitavaa näyttöä. Kyllä jokainen oppilaskin tämän tietää.

Lue hyvä ihminen aloitus kunnolla.

OPPILAS, OSAAMINEN, KOENUMEROT, AKTIIVISUUS pysyivät samana 3 vuotta, opettaja vaihtui. Eli opettajan painotus oli toinen tai sitten ihan pärstäkerroin ei miellyttänyt.

ap.

No voi hyvää päivää.  Tottakai pärstäkerroin vaikuttaa numeroon, muuten kaikki arviointiperusteet pitäisi luetella ja pisteyttää tarkasti.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että mä vihasin koulussa tota viittaamispakkoa. Meilläkin opettajat yläasteelle asti uhkaili tiputtavansa numeron yhellä ellei viittaa. En viitannut mutta ei onneksi tippunut numerokaan.

Nyt kasvatustiedettä opiskellessani olen viimeistään tajunnut että toi käytäntö on todella perseestä. Jokainen oppilas oppii omalla tavallaan, ja viittaaminen voi joillekin (kuten minulle aikanaan) olla niin jännittävää että sydän hakkaa korvissa vielä välitunnillakin. Sen lisäksi viittaamalla ja kysymykseen vastaamalla ei opi mitään muuta kuin viittaamaan ja vastaamaan.

Tosta ois kyllä päästävä eroon. Ne viitatkoon jotka haluaa, ne jotka ei, saavat oppia omalla tavallaan istumalla hiljaa ja kuuntelemalla muita.

Nyt en edes aloita siitä, onko paikallaan hiljaa istuminen järkevin tapa oppia. Siitä ensi kerralla.

Toivottavasti olet vasta opintojesi alkuvaiheessa. Tuollainen asenne on nimittäin aikamoinen karhunpalvelus lapsille tulevaisuutta ajatellen. Työelämä on muuttunut paljon vuorovaikutteisemmaksi kuin mitä se joskus on ollut. Kaikissa töissä täytyy kohdata ihmisiä, osata kertoa mielipiteitään ja esitellä asioita muille. Miten kuvittelet lasten selviävän tulevaisuuden haasteista, jos opetat heille että on aivan ok istua turpa kiinni ja kuunnella. Mistään ei tarvitse antaa mielipidettään tai sanoa mitään, jos se on vaikeaa. Koulu olisi kuitenkin todella helppo ja turvallinen paikka opetella tuota.

En tule koskaan opettamaan ketään joten huoli pois. Olen silti kanssasi täysin eri mieltä. Pakkoviittaaminen ja (usein melko typeriin) kysymyksiin vastaaminen ei paranna kenenkään vuorovaikutustaitoja. Niitä harjoitellaan aivan erilaisen toiminnan avulla.

/19

No se on hyvä. Niillä typerilläkin kysymyksillä on nimittäin paikkansa. Esim. jotta muutkin kuin asiasta kiinnostuneet ja paljon tietävät osaisivat siihen vastata ja pystyisivät osallistumaan tuntiin. Mitä tämä pakkoviittaaminen nyt tarkoittaakaan, mutta lasten olisi hyvä oppia ettei ole mikään häpeä sanoa ajatuksiaan ääneen tai vastata väärinkin.  

Eli et siis edes ymmärtänyt mistä tässä keskustelussa puhutaan, ellet kerran tiedä mitä tarkoitetaan pakkoviittaamisella.

Lapset eivät opi, ettei ole häpeä sanoa ajatuksiaan ääneen sillä keinolla, että todistukseen tulee huonompi numero ellei käsi ole jatkuvasti pystyssä. Lapset oppivat sen kannustamisen, keskustelun ja rohkaisun avulla. Myös se auttaa, että lapsi saa toimia ja osallistua omaan tahtiinsa.

Lue kommentti 42, ehkä se avaa tätä aihetta sinullekin paremmin.

/19

Vierailija kirjoitti:

Tuntiaktivisuus on paljon muutakin kuin viittaamista, pelkkä viittamattomuus ei saisi laskea numeroa noin, koska osa oppilaista on yksinkertaisesti niin ujoja etteivät uskalla olla äänessä. Tiedän kyllä että jotkut opettajat arvostavat viittaamista yli kaiken, eivätkä ota huomioon luonne-eroja.

ope

Tämä. Itse en viitannut yläasteella koskaan, koska olin kiusattu, enkä kaivannut yhtään enempää negatiivista huomiota.

Tää vaatimus viittaamisesta on siinä mielessä kohtuuton, että jotkut on vaan ujoja tuntitilanteessa ja sitten on niitä hölöjä, jotka viittaa, vaikkeivat tiedä edes kunnolla vastausta. Mä en painota hirveästi ainakaan negatiiviseen suuntaan viittaamista. Lasken aktiivisuudeksi myös yleisen osallistumisen, oma-aloitteisen työskentelyn, vastuunottamisen opinnoistaan jne.

t: ope