Mitä asiaa kukaan ei näe sinusta päältäpäin?
Tuli mieleen tehdä tällainen avaus, kun kaverini kanssa naurettiin, ettei kukaan voi ulkomuodostani aavistaa puoluekantaani. Minulla on huolitellut tasamittaiset vaaleat hiukset, käytän helmikoruja, pukeudun hyvin istuviin kauluspaitoihin ja nahkakenkiin, laukku on kallis ja niin edelleen. Äänestän aina Vasemmistoliittoa, paitsi viime presidentinvaaleissa äänestin Vihreitä. Syvällä sisimmässäni olen yhä se yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta syttyvä valtiotieteen yo, vaikka yhteiskunnallinen asema on jo vuosia ollut muuta :)
Kommentit (249)
Mitä kenestäkään voi nähdä päällepäin?
Sisismmässäni toivon kaikille pelkkää hyvää ja toivon että kaikki voisivat olla ystävällisiä toisilleen. Uskon, että kaikki ovat pohjimmiltaan hyviä. Ulkoapäin olen aika syrjäänvetäytyvä/hiljainen.
Olen ICT-ammattilainen menestyvässä B2B-yrityksessä ja samalla Vasemmistoliiton jäsen :D Työssä olen useimmiten puku päällä. Auto talon puolesta. Että sen sortin "sosialisti". Kollegat pääosin kannattavat Kokoomusta tai Vihreitä. Politiikasta en töissä puhu koska se ei sinne kuulu. Veikkaisin muutamankin heistä yllättävän jos sanoisin mitä ihan oikeasti näistä asioista ajattelen.
Vierailija kirjoitti:
Mitä kenestäkään voi nähdä päällepäin?
Monia asioita voi arvailla, stereotypioiden ja todennäköisyyksien kautta osua usein oikeaankin. Todennäköisemmin se pahalta haiseva, selvästi peseytymätön ja katse maahan luotuna kulkeva henkilö on psyykkisesti sairas kuin ison firman toimitusjohtaja. Jos ihmisellä tribaalitatuointeja, kiitos-huppari ja kalju pää, on hän todennäköisemmin opiskelija elämän kovassa korkeakoulussa kuin oikeassa korkeakoulussa.
Masennusta (ainakaan toivottavasti sitä ei näe).
Sitä että en ole nussinut 8 vuoteen. Olen liian komea, naiset pelkäävät minua. :(
Että osaan laittaa jalkani maahan tarvittaessa. Olen ilmeisen kiltin näköinen, puhun pehmeällä ja rauhallisella äänellä, olen todella pitkäpinnainen ja pyrin aina auttamaan ihmisiä. Ilmeisesti näiden vuoksi ihmiset kuvittelevat, etten kykene pitämään puoliani.
Olen erittäin ystävällinen ja lempeä ihminen, minulla vain sattuu olemaan resting bitch naama, joka tekee minusta vähintäänkin nyrpeän näköisen.
Sitä, että mulla on ollut elämäni rankin vuosi. Mies lähti toisen matkaan ja sisko kuoli kuukauden välein. En ole puhunut asioista kenellekään, en ole ollut pois töistä tai mitään sellaista. Laihtunut olen, paljon mutta kukaan ei tajua sen johtuvan mistään ikävästä vaan ovat kateellisia kun näytän niin hyvältä
Sairautta. Olen päällepäin iloinen ja reipas, kotona heikkous sitten iskee, jokaiseen aamuun herätessä kiitän luojaa että olen hengissä. Vain perhe tietää sairaudesta. Kaverit ei tiedä eikä edes aavista mitään, kerron sitten kun päivät käy vähiin. Pelkään että heidän suhtautuminen muuttuisi ja alkaisivat kohdella mua eri tavalla tiedon tultua ilmi. Parempi näin kaikille :)
Olen ulospäinsuuntautunut, huumorintajuinen ja positiivinen hauskuuttaja, mutta todellisuudessa iltaisin kotona saan paniikkikohtauksia, koska olen niin uupunut, stressaantunut ja ahdistunut kaikesta. Välillä en uskalla nukahtaa kun pelkään kuolevani yön aikana. Kuulen monesti olevani "niin tasapainoinen" ja mietin, että kunpa vaan tietäisitte että olen juuri sen vastakohta.
Olen varmaan naivi, kun uskottelen, että ihmiset eivät näe minusta päältä päin kovinkaan paljon. Saattavat, ehkä kuvitella näkevänsä, niinhän teen itsekin muista ihmisistä toisinaan. Suomessa kun on mm. bussipysäkillä kohteliaampaa tuijotella omia kenkiään kuin avata keskustelu tuntemattoman kanssa.
Että minulla on klamydia (huomenna vastaanotolle ottamaan antibiootit).
Että olen oikeasti hoikka, mutta lihaksikas.
Paras ystävänikään ei tiedä, kuinka tasapainoton olen. En uskalla kertoa hänelle kaikkea. Olen taas luisumassa pornoriippuvuuteen ja pelkään muutenkin tekeväni itselle vahinkoa.
Että olen täysin asiaton pervo.