Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Vanhemmat! Missä asiassa koette ylemmyydentuntoa muita vanhempia kohtaan?
20.04.2016 |
Ja jos et tunne, niin tämä ei ole sinun ketjusi.
Omia hetkiä: kun Ikeassa oma vauva nukkuu tyytyväisenä kantoliinassa ja viereisessä kassajonossa vauva huutaa naama punaisena turvakaukalossa. Tai kun itse imetän ja toinen äiti ruokkii pullolla. Ja (tämä on kaikkein naurettavin ja pahin, mutta en voi itselleni aika ajoin mitään): kun bussissa meidän vauvan vaunut on kalliimmat ja hienommat kuin vieressä olevan.
Kommentit (69)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
- Mä olen imettänyt yksi vuotiaaksi asti
- Lapset menneet päiväkotiin yli kaksi vuotiaana
- Mä en käy baareissa, joten olen aina laittamassa lapset nukkumaan.
- En polta, enkä käytä alkoholia
- Mies on ollut hoitovapaalla pidempään
- Me kävellään tai pyöräillään päiväkodille eli kilometri suuntaan.
- Meillä on metsä ihan vieressä ja lähes päivittäin käydään siellä.
Etkä myöskään osaa kirjoittaa.
Te, joiden sisäinen ädikielen opettaja hohkaa täysillä, niin voitteko selittää mullekin missä niitä kirjoitusvirheitä tuli. Tai miten sama sanottaisiin paremmalla suomenkielellä. Että mä oppisin, jos se on enää tällä univelalla mahdollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tää provoilua, onhan?:)
(t: lapseton)
Tuskin, valitettavasti... Lapsen saatuani olen huomannut miten kaikki on kilpailua: Kenen vauva oli pienin, kenen vauva oppii jutut nopeiten, kuka imettää pisimpään jne..
Naurettavin juttu oli pari päivää sitten, kun täällä jopa kilpailtiin siitä että tarvitseeko vauvalle hoitolaukkua vai ei -.-
Ei tosiaan paljoa jaksa olla tekemisissä muiden äitien kanssa, ei vaan järki enää kestä tuota ihan joka asiasta kilpailua.Eiku sehän on kenen vauva on suurin :D
Itse olen törmännyt vain kilpailuun siitä kenen vauva oli pienin. Varmaan siksi kun oma vauva oli reilu 4kg syntyessä niin helpompi voittaa sillä pienin kilpailulla 😂
Ei mutta oikeasti, en vaan ymmärrä.
- Söin raskausaikana ainoastaan terveellisiä tuotteita
- Lapseni syövät terveellisemmin kuin useammat muut
- Meillä luetaan paljon, kerrotaan tarinoita
- Lapsilleni ei ole koskaan huudettu, eivätkä he ole edes nähneet väkivaltaa, saati kokeneet itse mitään fyysistä pahaa
- Lapseni ovat iloisia, onnellisia ja luottavaisia
No kun rehelliseksi ruvetaan, niin kyllä mä katson vähän kieroon niitä, jotka syöttävät lapselle valmisruokaa siihen asti että lapsi menee parivuotiaana hoitoon. Miten voi olla liian vaivalloista tehdä lapselle niitä sössöjä mössöjä... ja kun lapsi on vuoden niin syö sitä mitä muukin perhe.
- Siinä, että olen kasvattanut kaksi lasta käytännössä yksin.
- Siinä, että ilman minkäänlaisia tukiverkostoa pärjäsin, kun tytär viilteli ja yritti itsemurhaa. Lapsuuden traumoista huolimatta tuin häntä niin, että lukion päästötodistus oli 9.4. Pärjäsi myös itsenäisesti monta vuotta ulkomailla.
- Siinä, että minulla on todella läheiset välit lapsiini.
- Siinä, että vain kunnan elatustukea saamalla pystyin tarjoamaan yksin harrastukset: ratsastukset ja soittimet.
-Siinä, että lapseni itsenäistyivät kivuitta.
Juu, rivien välistä voi lukea marttyyriuden :) No en oikeasti ole sellainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No siinä vaiheessa kun joku äiti jaksaa mainita vaikka kalliimmista vaunuista tai siitä miten hänen lapsensa käyttäytyy hyvin ja jonkun toisen huutaa naama punaisena. Olen iloinen siitä etten ole noin pikkumainen.
Mulla kans sama, mutta vielä pahempi. En pelkästään tunne olevani pikkumaisuuksien yläpuolella, vaan lisäksi salaa halveksin näitä typeriin ulkoisiin asioihin tarrautujia ja samalla tunnen ylpeyttä siitä, että en ole jäänyt henkisessä kehityksessä murrosikäisen tasolle saadessani lapsen. Mutta sitten melkein heti alan sääliä heitä. Eihän sitä voi kauhalla vaatia, jos on lusikalla annettu.
Vierailija kirjoitti:
- Siinä, että olen kasvattanut kaksi lasta käytännössä yksin.
- Siinä, että ilman minkäänlaisia tukiverkostoa pärjäsin, kun tytär viilteli ja yritti itsemurhaa. Lapsuuden traumoista huolimatta tuin häntä niin, että lukion päästötodistus oli 9.4. Pärjäsi myös itsenäisesti monta vuotta ulkomailla.
- Siinä, että minulla on todella läheiset välit lapsiini.
- Siinä, että vain kunnan elatustukea saamalla pystyin tarjoamaan yksin harrastukset: ratsastukset ja soittimet.
-Siinä, että lapseni itsenäistyivät kivuitta.
Juu, rivien välistä voi lukea marttyyriuden :) No en oikeasti ole sellainen.
Missä iässä tytär viiteli? Ajattelin vaan että lopussa sanot että lapsesi itsenäistyivät kivuitta. Jotenkin ajattelen että viiltely tapahtui teini-iässä eli itsenäistymisvaihteessa. Ihan hyvällä vaan mietin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittajan esimerkit olivat mielestäni vastenmielisiä, mutta tunnistan kuitenkin valitettavasti välillä itsestänikin tietynlaisia ylpeyden tunteita joissain tilanteessa. Omat lapseni ovat ihmeen kohteliaita, ja esim. eilen lentokentällä tunsin ylpeyttä kun myyjä ihmetteli miten 3-vuotias osaa sanoa "saisinko, kiitos jne." (Meillä itsestäänselvyys, ja osaa kyllä myös riehuakin ja kiusata siskoaan, mutta sitä harvoin onneksi tekee muualla kuin kotona). Mutta ehkä kaikkein eniten ylemmyyttä tunnen silloin kun äidit valittavat miehistään, jotka eivät osallistu lastenhoitoon. Oma mies on päällisin puolin varsinainen äijä, mutta ottaa erinomaisen paljon vastuuta lapsista.
Ps. tää on sinänsä hieno ketju, koska näkee miten eri asioista voi kokea ylemmyyttä. Esimerkiksi tuota imetys-hommaa en minä käsitä ollenkaan, mutta joillekin se näkyy olevan todellinen ylpeyden aihe. Pääasia kuitenkin, että kalkki saavat nostetta itsetunnolleen :)
Siitä, että lapseni syövät salaattia ja käyttävät hienosti haarukkaa ja veistä (jo alle kouluikäisinä).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajattelin ensin, etten missään, mutta pari juttua sentään... ;)
Maanantaiaamuna lähimarketissa ylipainoinen, väsähtänyt kotiäiti lataa ostoskärrin eineksillä, sipseillä ja cociksella. Itsekin olen kotiäiti ja ajoittain väsähtänyt, mutta tajunnut oikeanlaisen ravinnon merkityksen ja selvinnyt kolmesta raskaudesta normaalipainoisena.
Nämä vanhemmat, jotka ajattelevat, että kurittomille lapsille ei mahda mitään ja muiden tasapainoiset/tottelevaiset ovat "syntyneet kilteiksi", eivätkä tajua, kuinka paljon sen eteen on tehty töitä, että lapsilla on rajat ja arki sujuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No siinä vaiheessa kun joku äiti jaksaa mainita vaikka kalliimmista vaunuista tai siitä miten hänen lapsensa käyttäytyy hyvin ja jonkun toisen huutaa naama punaisena. Olen iloinen siitä etten ole noin pikkumainen.
Mulla kans sama, mutta vielä pahempi. En pelkästään tunne olevani pikkumaisuuksien yläpuolella, vaan lisäksi salaa halveksin näitä typeriin ulkoisiin asioihin tarrautujia ja samalla tunnen ylpeyttä siitä, että en ole jäänyt henkisessä kehityksessä murrosikäisen tasolle saadessani lapsen. Mutta sitten melkein heti alan sääliä heitä. Eihän sitä voi kauhalla vaatia, jos on lusikalla annettu.
Sä kuitenkin luet ketjua jossa selkeasti otsikossa mainitaan ylemmyydentunne. Aidosti asian yläpuolella oleva ei edes avaisi ketjua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No siinä vaiheessa kun joku äiti jaksaa mainita vaikka kalliimmista vaunuista tai siitä miten hänen lapsensa käyttäytyy hyvin ja jonkun toisen huutaa naama punaisena. Olen iloinen siitä etten ole noin pikkumainen.
Eihän itkevä vauva mikään huonosti käyttäytyvä ole?
Ei tietenkään ole. Mutta ei siinä tilanteessa nämä "ylemmyydentuntoiset" mammat sitä tajua. Kun oma itsetunto on niin hauras, niin mikä tahansa tilanne tai tekosyy otetaan pönkittämään sitä omaa egoa. t. ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
- Siinä, että olen kasvattanut kaksi lasta käytännössä yksin.
- Siinä, että ilman minkäänlaisia tukiverkostoa pärjäsin, kun tytär viilteli ja yritti itsemurhaa. Lapsuuden traumoista huolimatta tuin häntä niin, että lukion päästötodistus oli 9.4. Pärjäsi myös itsenäisesti monta vuotta ulkomailla.
- Siinä, että minulla on todella läheiset välit lapsiini.
- Siinä, että vain kunnan elatustukea saamalla pystyin tarjoamaan yksin harrastukset: ratsastukset ja soittimet.
-Siinä, että lapseni itsenäistyivät kivuitta.
Juu, rivien välistä voi lukea marttyyriuden :) No en oikeasti ole sellainen.
Missä iässä tytär viiteli? Ajattelin vaan että lopussa sanot että lapsesi itsenäistyivät kivuitta. Jotenkin ajattelen että viiltely tapahtui teini-iässä eli itsenäistymisvaihteessa. Ihan hyvällä vaan mietin.
Juu, ylä-asteikäisenä. Pikkuhiljaa eheytyi, ja olen siitä iloinen ja ylpeä. Niin muuten, siitäkin tunnen "ylemmyyttä", että meillä on niin avoimet välit. Harvalla lapsella ja vanhemmalla niin on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No siinä vaiheessa kun joku äiti jaksaa mainita vaikka kalliimmista vaunuista tai siitä miten hänen lapsensa käyttäytyy hyvin ja jonkun toisen huutaa naama punaisena. Olen iloinen siitä etten ole noin pikkumainen.
Mulla kans sama, mutta vielä pahempi. En pelkästään tunne olevani pikkumaisuuksien yläpuolella, vaan lisäksi salaa halveksin näitä typeriin ulkoisiin asioihin tarrautujia ja samalla tunnen ylpeyttä siitä, että en ole jäänyt henkisessä kehityksessä murrosikäisen tasolle saadessani lapsen. Mutta sitten melkein heti alan sääliä heitä. Eihän sitä voi kauhalla vaatia, jos on lusikalla annettu.
Sä kuitenkin luet ketjua jossa selkeasti otsikossa mainitaan ylemmyydentunne. Aidosti asian yläpuolella oleva ei edes avaisi ketjua.
No justhan mä selitin mistä minä tunnen ylemmyydentunnetta. Daa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tää provoilua, onhan?:)
(t: lapseton)
Tuskin, valitettavasti... Lapsen saatuani olen huomannut miten kaikki on kilpailua: Kenen vauva oli pienin, kenen vauva oppii jutut nopeiten, kuka imettää pisimpään jne..
Naurettavin juttu oli pari päivää sitten, kun täällä jopa kilpailtiin siitä että tarvitseeko vauvalle hoitolaukkua vai ei -.-
Ei tosiaan paljoa jaksa olla tekemisissä muiden äitien kanssa, ei vaan järki enää kestä tuota ihan joka asiasta kilpailua.Eiku sehän on kenen vauva on suurin :D
Itse olen törmännyt vain kilpailuun siitä kenen vauva oli pienin. Varmaan siksi kun oma vauva oli reilu 4kg syntyessä niin helpompi voittaa sillä pienin kilpailulla 😂
Ei mutta oikeasti, en vaan ymmärrä.
Juu mullakin on ollu syntyessään jo yli 4kg ja ruoka aina maistunu hyvin ja melko pyöreitä oli vauvana ja mä aina niin ylpeä niistä :D ja sitten nää "sirojen" ja huonosti syövien äidit aina voivotellee ettei niillä ruoka maistu eikä lapset kasva tarpeeksi. Niin ollu vähä sellanen fiilis että ne ollu vähä kateelliset :D
Minä tunnen ylemmyydentunnetta siitä, että minun ei tarvitse rehellisesti kilpailla muiden vanhempien kanssa. Esim. meille ostettiin kaupasta halvimmat vaunut, mitkä tuntuivat hyviltä, ei tarvinnut maksaa satoja euroja ekstraa jostakin merkistä (vaikka siihenkin olisi toki ollut varaa), lapselleni on varmasti aivan sama millaisissa vaunuissa häntä kärräillään. En tunne tästä minkäänlaista alemmuutta enkä ota stressiä turhasta. Esim. myös imetyksessä tähtään puoleen vuoteen mutta jos se ei onnistu niin sekään ei haittaa, teen asiat niin hyvin kuin pystyn, mutta mikään superäiti minun ei tarvitse olla joka vaikka imettää väkisin kyyneleet silmissä. Olen näistä asioista ylpeä ja tunnen suurta ylemmyydentuntoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tää provoilua, onhan?:)
(t: lapseton)
Tuskin, valitettavasti... Lapsen saatuani olen huomannut miten kaikki on kilpailua: Kenen vauva oli pienin, kenen vauva oppii jutut nopeiten, kuka imettää pisimpään jne..
Naurettavin juttu oli pari päivää sitten, kun täällä jopa kilpailtiin siitä että tarvitseeko vauvalle hoitolaukkua vai ei -.-
Ei tosiaan paljoa jaksa olla tekemisissä muiden äitien kanssa, ei vaan järki enää kestä tuota ihan joka asiasta kilpailua.Eiku sehän on kenen vauva on suurin :D
Itse olen törmännyt vain kilpailuun siitä kenen vauva oli pienin. Varmaan siksi kun oma vauva oli reilu 4kg syntyessä niin helpompi voittaa sillä pienin kilpailulla 😂
Ei mutta oikeasti, en vaan ymmärrä.Juu mullakin on ollu syntyessään jo yli 4kg ja ruoka aina maistunu hyvin ja melko pyöreitä oli vauvana ja mä aina niin ylpeä niistä :D ja sitten nää "sirojen" ja huonosti syövien äidit aina voivotellee ettei niillä ruoka maistu eikä lapset kasva tarpeeksi. Niin ollu vähä sellanen fiilis että ne ollu vähä kateelliset :D
Mulla on ollut myös yli nelikiloisia lapsia, mutta kasvaessaan niistä on tullut pieniä ja siroja ja olen siitä ihan pirun ylpee.
Vierailija kirjoitti:
Minä tunnen ylemmyydentunnetta siitä, että minun ei tarvitse rehellisesti kilpailla muiden vanhempien kanssa. Esim. meille ostettiin kaupasta halvimmat vaunut, mitkä tuntuivat hyviltä, ei tarvinnut maksaa satoja euroja ekstraa jostakin merkistä (vaikka siihenkin olisi toki ollut varaa), lapselleni on varmasti aivan sama millaisissa vaunuissa häntä kärräillään. En tunne tästä minkäänlaista alemmuutta enkä ota stressiä turhasta. Esim. myös imetyksessä tähtään puoleen vuoteen mutta jos se ei onnistu niin sekään ei haittaa, teen asiat niin hyvin kuin pystyn, mutta mikään superäiti minun ei tarvitse olla joka vaikka imettää väkisin kyyneleet silmissä. Olen näistä asioista ylpeä ja tunnen suurta ylemmyydentuntoa.
Mua vieläkin jaksaa naurattaa, kun sain täältä hirveen huutomyrskyn kun hain mahdollisemman edullisia vaunuja, niin huudettiin, että muista jälleenmyyntiarvo ja muuta paskaa. Ostin Carenat 199,-, joista myytäessä sain 80,-. Jos olisin ostanut yli 1000,- vaunut ja myytäessä saanut alle 500,-, niin olisin vissiin voittanut palstan logiikan mukaan.
Olen aika ylpeä siitä että lapseni lukee kaksoistutkintoa yliopistossa. Vauva-ajoista en juuri muista enään mitään.
Alue: Aihe vapaa
Eiku sehän on kenen vauva on suurin :D