Ateismi johtuu ihmisen alhaisesta tietoisuudesta
Kerrottakoon tähän heti, että en ole uskovainen, vaan agnostikko. Minulle on oikeastaan yhdentekevää onko "jumalaa" olemassa. Olen itsedtäni kuitenkin huomannut, että silloin kun tietoisuuteni taso on alhaisimmillaan, esim aamuisin tai hieman väsyneenä tai nälkäisenä, en näe yhtään syytä epäillä jumalan olevan kaiken takana. Olemassaolomme tuntuu siis aivan luonnolliselta.
Mutta kun oloni on virkeä (sekä henkisesti että fyysisesti) näen maailman usein ikään kuin laajakuvaperspektiivissä, minut valtaa tunne ettei olemassaolomme voi olla mahdollista ilman jotakin korkeampaa voimaa, jota emme ole vielä kunnolla havainneet. Toisin sanoen heikkoina tietoisuuden hetkinä minulla ei riitä edes mielikuvitusta kuvitellakseni edes mahdollista jumalaa, kun taas niinä selkeinä hetkinä se ajatus tuntuu luonnolliselta. Olen aina ollut sitä mieltä että ihmksten mielikuvitus on keskimäärin aika heikko, tämä pätee myös älykkäisiin ihmisiin. Einstein oli itse asiassa poikkeuksellinen, hän oli tiedemieheksi hyvin luova, herkkä ja intuitiivinen. Ehkä hän ei siksi ollutkaan ateisti?
Pelkästään keskustelu tästä aiheesta todistaa ihmisten olemattoman mielikuvituksen. Useimmat eivät edes kykene kuvittelemaan muuta jumalaa kuin Jeesusta ja ateistit vetoavatkin usein Raamattuun, vaikka sillä ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa (elleivät kritityt satu olemaan oikeassa).
Kommentit (85)
Höpö höpö, asia on täysin päinvastaoin. Oma kokemuksesi ei ole universaalia.
Väsyneenä ja nälkäisenä? Oletkos kokeillut muutamaa annosta alkoholia? Joillakin huumeilla kuulemma saa myös aikaan yliluonnollisen kokemuksen tunteita. :)
Tutki ja lue historiaa sekä arkeologisia löytöjä.Vertaa asioita raamattuun niin löydät yllätävästi vastaukset kysymyksiisi.
Vierailija kirjoitti:
Tutki ja lue historiaa sekä arkeologisia löytöjä.Vertaa asioita raamattuun niin löydät yllätävästi vastaukset kysymyksiisi.
Kovin salaperäistä. Kerro lisää!
Hyvä ruoka parempi mieli.
Mikään ei voita kunnon yöunia
Näistä olen kanssasi samaa mieltä
Mutta miksi monissa uskonnoissa paasto ja kieltäytyminen on niin suuressa roolissa uskonnollisissa kokemuksissa?
Ai että ihan sinut valtaa "tunne"? Kokeilisit mieluummin käyttää järkeäsi jumalkysymyksiä miettiessäsi, äläkä tunteile menemään niin kuin uskovaiset. Ei jumalille ole minkäännäköistä loogista tarvetta, riippumatta siitä miltä susta tuntuu, eikä tuollaisen asiantilan pitäisi vaihdella päivänmittaan väsymystilasi kanssa.
Ap kirjoittaa pelkkää mutua ja rakentaa siitä muka jotain muuta kuin mielikuvituksen aikaansaamaa huuhaata.
err... mul on just päinvastoin et paskoina hetkinä toivoo korkeamman olennon olemassa oloa, mutta hyvin voivana sitä ei edes juuri ajattele. Kuis tää sit?
Mitä huonommin menee, sitä uskonnollisempia ollaan.
Johtuuko se siitä että uskonto johtaa kurjiin oloihin vai että kurjat olot johtaa uskon tarpeeseen.
Jumala ei ole kiinni missään uskonnossa, vaan haluaa vapauttaa ihmiset taakoistaan. Katso Newmessage.org
Uskominen on tunne. Itselläni ei myöskään ole tuota tunnetta, mutta ymmärrän että jotkut muut kokevat voimakkaasti jonkin jumaluuden olemassa olon. En usko että asiaa voi mitenkään sen enempää järkeillä. Se on sama kuin kuuro yrittäisi järkeillä että miltä musiikki kuulostaa. Kun sitä ei pysty kokemaan niin ei se vaan itselle avaudu.
Itsekin ajattelen että ateistit ovat melko suppeita ajattelutavaltaan. Ei heillä ole kykyä sellaiseen laajempaan ajatteluun. Eikä heille sellaista voi opettaa tai buustata heidän aivojaan luovempaan suuntaan.
Olkoot uskomatta, ihan sama, en minä siinä mitään menetä.
Ylipäätään monilla raivoateisteilla ja hörhöksi haukkujilla on hyvin naiivi tapa ajatella että ihminen on joku ylin älykkyys ja universumien keskus.
Joillekin on mahdotonta kuvitella vähänkään erikoisempia juttuja. Kapasiteetti ei päässä riitä sen myöntämiseen että on eri dimensioita. Kun ei tajuu niin ei tajuu. Kyllähän se sellaista ihmistä kiukuttaa ja itkettää kun joku tajuaakin.
Pitää paikkansa. Luin netistä yhdestä tyypistä joka otti huumaavaa ainetta ja oli päällepäin tajuton. Hän oli jutelemassa vuohijumalan kanssa. Kyllä ne aineet laajentaa tietoisuutta.
Yleensä jos tällä palstalla yrität keskustella mistään erikoisemmasta, niin pian ilmestyy luettelo kaikista asioista joita ateisti yrittää sinua pilkata.
Minäpä laitan tähän ateistin puolesta, niin säästyy ateistin aikaa ja vaivaa:
-yksisarvinen
-kristalli
-homeopatia
-spagettihirviö
-reiki
-vyöhyketerapia
-saunatonttu
-suolihuuhtelu
-sellainen auringon ja maan välissä kiertävä teekannu
kjeh kjeh kjeh kjeh
Niin ja sitten "menkää pyytämään siltä Randilta miljoona euroa"
Vierailija kirjoitti:
Joillekin on mahdotonta kuvitella vähänkään erikoisempia juttuja. Kapasiteetti ei päässä riitä sen myöntämiseen että on eri dimensioita. Kun ei tajuu niin ei tajuu. Kyllähän se sellaista ihmistä kiukuttaa ja itkettää kun joku tajuaakin.
Mitä erikoisempia juttuja?
Vierailija kirjoitti:
Samas mieltä! Ihminen, joka ei usko mihinkään suurempaan voimaan, on tosi vahvasti kiinni tässä materialistisessa maailmassa ja hänen tietoisuutensa "portit"ovat tukossa.
Minä olen todellakin vahvasti kiinni tässä materialistisessa maailmassa, kuinkas muuten.
"Tietoisuuden portit". Mitähän ihmettä silläkin tarkoitetaan?
Tiedän että jumalia tai muita satuolentoja ei ole olemassa, se riittää.
Vierailija kirjoitti:
Itsekin ajattelen että ateistit ovat melko suppeita ajattelutavaltaan. Ei heillä ole kykyä sellaiseen laajempaan ajatteluun. Eikä heille sellaista voi opettaa tai buustata heidän aivojaan luovempaan suuntaan.
Olkoot uskomatta, ihan sama, en minä siinä mitään menetä.
Ylipäätään monilla raivoateisteilla ja hörhöksi haukkujilla on hyvin naiivi tapa ajatella että ihminen on joku ylin älykkyys ja universumien keskus.
Joillekin on mahdotonta kuvitella vähänkään erikoisempia juttuja. Kapasiteetti ei päässä riitä sen myöntämiseen että on eri dimensioita. Kun ei tajuu niin ei tajuu. Kyllähän se sellaista ihmistä kiukuttaa ja itkettää kun joku tajuaakin.
Juu, jutuista päätellen elät kyllä sellaisissa dimensioissa joihin ei normaali älykäs, ajatteleva ihminen pääse. Mistä se sitten johtuu, onkin se, mistä emme selvästikään voi keskustella.
Monet psykiatriset potilaat ja erilaisiin salaliittoteorioihin uskovat ovat siis älyllisesti kehittyneempiä kuin tyhmät ja rajoittuneet tiedemiehet. Aamen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joillekin on mahdotonta kuvitella vähänkään erikoisempia juttuja. Kapasiteetti ei päässä riitä sen myöntämiseen että on eri dimensioita. Kun ei tajuu niin ei tajuu. Kyllähän se sellaista ihmistä kiukuttaa ja itkettää kun joku tajuaakin.
Mitä erikoisempia juttuja?
Tietoisuutta, maailmankaikkeuden kokoa, energiaa, sitä että ei ole mitään kiinteää ainetta, vaan kaikki onkin pelkkää valoa, eli vaikkapa se tuoli jolla istut ei olekaan kiinteä vaikka se sinun perseen alla tuntuu siltä. Ne atomit ovat siinä liikkeessä, ja pilkottavissa aina vaan pienempiin osiin, fotoneiksi.
Aikaa on vaikea yksinkertaisen ajatella. Sitä että se on illuusio.
Yksinkertaisen on vaikea kuvitella ettei hän olekaan maailman napa.
Samas mieltä! Ihminen, joka ei usko mihinkään suurempaan voimaan, on tosi vahvasti kiinni tässä materialistisessa maailmassa ja hänen tietoisuutensa "portit"ovat tukossa.