Mulholland Drive

Eikö kukaan?

Ohjaaja on jättänyt ratkaisun avoimeksi. Mun yksi ex on katsonut sen varmaan viisi kertaa. (Terveisiä A:lle). Leffa oli muuten Naomi Wattsin läpimurto. Naomi oli Nicole Kidmanin bestis ja teki hanttihommia ennen kuin leffa nosti hänet samantien Hollywoodiin. Ja jännää on se että leffan päähenkilö myös haaveilee tähteydestä, mutta elää unelmissaan. Naomi on kertonut olleensa todella ahdistunut ennen läpimurtoaan ja ajoi kerran auton rotkon reunalle. Onneksi ei tehnytkään itsaria.

Siis, se kertoo tytöstä, joka haaveilee urasta Hollywoodissa, kaikki näyttää hyvältä alussa mutta kääntyy toisin. Hän ajautuu suhteeseen naisen kanssa ja alkaa kuvitella eläneensä tämän naisen elämää. Tämä nainen on onnistunut urallaan. Ruumiin löytäminen palauttaa naisen havaitsemaan totuuden, Silencio-teatterikohtaus on oleellinen myös, siiinä avataan "Pandoran lipas" ja totuus pääsee karkuun (ne pienet ihmiset, jotka tunkevat oven alta).

Käytännössä yhden ja saman ihmisen elämää esittää useampi henkilö. Nappi Wattsin esittämä hahmo ei olekaan menestynyt näyttelijä vaan pelkkä tarjoilija, jonka rakastettukin on jättänyt.

Mulholland Drive on maailman paras elokuva, Lynchiä parhaimmillaan.

Kun tajuaa sen taitekohdan, jossa kuvitelma katoaa, elokuva onkin varsin suorasukainen juonielokuva, verrattuna vaikka INLAND EMPIREEN, josta mä en ainakaan saanut kummempaa tolkkua. Tällä en tarkoita sitä, että IE olisi ollut huono elokuva, ei, se oli todella voimakas kokemus, mun piti pitää tauko kesken sen katselun. Mutta ei se Mullholland Drive tosiaan välttämättä ihan ekalla katselukerralla jää oikein koherentiksi kokonaisuudeksi, siksi se pitää katsoakin väh. 2 kertaa :)

Siis suurin osa elokuvasta Naomi Wattsin esittämän hahmon kuvitelmaa, hän kuvittelee eläneensä rakastamansa naisen elämää mutta onkin todellisuudessa vain tarjoilija. IMO elokuva on tragedia haaveiden hajoamisesta ja minuuden menettämisestä ja siitä, että totuutta ei voi paeta loputtomiin, se saa aina kiinni.

Hyvin paljon elokuvassa on irrallisia kohtauksia, koska siitähän piti tulla alun perin tv-sarja ja siksi juonenalkuja on monia, jotka sit Lynch kursi kasaan.

Vierailija kirjoitti:

Kun tajuaa sen taitekohdan, jossa kuvitelma katoaa, elokuva onkin varsin suorasukainen juonielokuva, verrattuna vaikka INLAND EMPIREEN, josta mä en ainakaan saanut kummempaa tolkkua. Tällä en tarkoita sitä, että IE olisi ollut huono elokuva, ei, se oli todella voimakas kokemus, mun piti pitää tauko kesken sen katselun. Mutta ei se Mullholland Drive tosiaan välttämättä ihan ekalla katselukerralla jää oikein koherentiksi kokonaisuudeksi, siksi se pitää katsoakin väh. 2 kertaa :)

Joo kävin katsomassa sen melkein heti leffateatterissa uudelleen ja sit tajusin siitä aika paljon.

Inland Empire on kans tosi hyvä. Vähän samaa tematiikkaa kuin Mulhollandissa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun tajuaa sen taitekohdan, jossa kuvitelma katoaa, elokuva onkin varsin suorasukainen juonielokuva, verrattuna vaikka INLAND EMPIREEN, josta mä en ainakaan saanut kummempaa tolkkua. Tällä en tarkoita sitä, että IE olisi ollut huono elokuva, ei, se oli todella voimakas kokemus, mun piti pitää tauko kesken sen katselun. Mutta ei se Mullholland Drive tosiaan välttämättä ihan ekalla katselukerralla jää oikein koherentiksi kokonaisuudeksi, siksi se pitää katsoakin väh. 2 kertaa :)

Joo kävin katsomassa sen melkein heti leffateatterissa uudelleen ja sit tajusin siitä aika paljon.

Mulla oli katselukertojen välissä varmaan pari vuotta, mutta toisella kerralla jo ihmettelin, että miten se muka tuntui niin hämärältä ensimmäisellä kerralla :)

Vierailija kirjoitti:

Mulholland Drive on maailman paras elokuva, Lynchiä parhaimmillaan.

Se on juuri sellainen leffa jonka voi katsoa useita kertoja ja joka kerta löytää yhden ratkaisun.

Vierailija kirjoitti:

Inland Empire on kans tosi hyvä. Vähän samaa tematiikkaa kuin Mulhollandissa

On, mutta jäikö sulla sellainen kokemus, että siitä on tarkoitus "tajuta" jotain, vai enemmän niin, että sen on tarkoitus herättää jotain tuntemuksia? En ole nähnyt sen kuin kerran, toisella kerralla voisi tietenkin jotkin palaset loksahtaa kohdalleen. Mulle jäi siitä vain sellainen ajatus, että elokuva esittelee mielenmaisemaa, jotain teemaa, mutta siitä ei ole löydettävissä varsinaista tarinaa, sellaisessa perinteisessä juonimielessä.

5

Vierailija kirjoitti:

Ohjaaja on jättänyt ratkaisun avoimeksi. Mun yksi ex on katsonut sen varmaan viisi kertaa. (Terveisiä A:lle). Leffa oli muuten Naomi Wattsin läpimurto. Naomi oli Nicole Kidmanin bestis ja teki hanttihommia ennen kuin leffa nosti hänet samantien Hollywoodiin. Ja jännää on se että leffan päähenkilö myös haaveilee tähteydestä, mutta elää unelmissaan. Naomi on kertonut olleensa todella ahdistunut ennen läpimurtoaan ja ajoi kerran auton rotkon reunalle. Onneksi ei tehnytkään itsaria.

Saatan tuntea exäsi.

Vierailija kirjoitti:

Kun tajuaa sen taitekohdan, jossa kuvitelma katoaa, elokuva onkin varsin suorasukainen juonielokuva, verrattuna vaikka INLAND EMPIREEN, josta mä en ainakaan saanut kummempaa tolkkua. Tällä en tarkoita sitä, että IE olisi ollut huono elokuva, ei, se oli todella voimakas kokemus, mun piti pitää tauko kesken sen katselun. Mutta ei se Mullholland Drive tosiaan välttämättä ihan ekalla katselukerralla jää oikein koherentiksi kokonaisuudeksi, siksi se pitää katsoakin väh. 2 kertaa :)

Niin mikä se taitekohta on?

Mikä on teidän mielestänne Mulholland Driven mieleenpainuvin kohtaus? Mulla se, jossa Badalamentin näyttelemä mafioso ei arvosta hänelle tarjottua kahvia. Se on tavallaan elokuvan comic relief, mutta toisaalta se kääntyy hirveän ahdistavaksi ja on muutenkin kaikin puolin groteski.

Koko leffa tapahtuu tämän jätetyn wannabe-tähtösen houruisissa unissa, joista tämä lopussa herää ja saa lopullisen psykoottisen kohtauksen jossa hahmot karkaavat sinisestä lippaasta räkättäen. Siis koko leffa tapahtuu vain hetkeä ennen tämän päähenkilön itsemurhaa, josta hän itse näkee jo unessa enteen siinä missä asunnossa löytyy ruumis - se ruumis on tämä henkilö itse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ohjaaja on jättänyt ratkaisun avoimeksi. Mun yksi ex on katsonut sen varmaan viisi kertaa. (Terveisiä A:lle). Leffa oli muuten Naomi Wattsin läpimurto. Naomi oli Nicole Kidmanin bestis ja teki hanttihommia ennen kuin leffa nosti hänet samantien Hollywoodiin. Ja jännää on se että leffan päähenkilö myös haaveilee tähteydestä, mutta elää unelmissaan. Naomi on kertonut olleensa todella ahdistunut ennen läpimurtoaan ja ajoi kerran auton rotkon reunalle. Onneksi ei tehnytkään itsaria.

Saatan tuntea exäsi.

Mistä sä hänet tunnet? Siis hän oli maailman parasta seuraa, mutta me ei eletty arkea yhdessä. Best friends with benefits kuvaa paremmin meidän suhdetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun tajuaa sen taitekohdan, jossa kuvitelma katoaa, elokuva onkin varsin suorasukainen juonielokuva, verrattuna vaikka INLAND EMPIREEN, josta mä en ainakaan saanut kummempaa tolkkua. Tällä en tarkoita sitä, että IE olisi ollut huono elokuva, ei, se oli todella voimakas kokemus, mun piti pitää tauko kesken sen katselun. Mutta ei se Mullholland Drive tosiaan välttämättä ihan ekalla katselukerralla jää oikein koherentiksi kokonaisuudeksi, siksi se pitää katsoakin väh. 2 kertaa :)

Niin mikä se taitekohta on?

Mä en muista sitä elokuvaa niin hyvin, mutta sen llorando-kohtauksen jälkeenhän tapahtuu jotain (onko siinä se sininen laatikko tmv.), ja sen jälkeen Naomi Watts löydetään kuolleena sieltä asunnosta. Sitten näytetään se oikea todellisuus, jota Naomi Watts eli. Jotenkin näin, en muista ihan tarkkaan.

Vierailija kirjoitti:

Mikä on teidän mielestänne Mulholland Driven mieleenpainuvin kohtaus? Mulla se, jossa Badalamentin näyttelemä mafioso ei arvosta hänelle tarjottua kahvia. Se on tavallaan elokuvan comic relief, mutta toisaalta se kääntyy hirveän ahdistavaksi ja on muutenkin kaikin puolin groteski.

Mun mielestä se, jossa se yksi äijä menee omassa unessaan sen dinerin taakse ja näkee siellä sen pelottavan ukon, koska se ukko on enne sille, että mennessään oikeasti sen dinerin taakse hän kuolee (murhataan). Tämä taas on osa päähenkilön unta ja ensimmäinen enne hänelle kuolemastaan, eli alitajunta yrittää varoittaa häntä.

En ole koskaan säikähtänyt sillä tavalla kuin tuota elokuvaa katsoessani... Sellainen kylmä shokkiaalto meni päästä varpaisiin. Varmaan arvaatte mikä se säikäytys oli.

Tavallisia kauhuelokuvia en pelkää enkä säiky.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun tajuaa sen taitekohdan, jossa kuvitelma katoaa, elokuva onkin varsin suorasukainen juonielokuva, verrattuna vaikka INLAND EMPIREEN, josta mä en ainakaan saanut kummempaa tolkkua. Tällä en tarkoita sitä, että IE olisi ollut huono elokuva, ei, se oli todella voimakas kokemus, mun piti pitää tauko kesken sen katselun. Mutta ei se Mullholland Drive tosiaan välttämättä ihan ekalla katselukerralla jää oikein koherentiksi kokonaisuudeksi, siksi se pitää katsoakin väh. 2 kertaa :)

Niin mikä se taitekohta on?

Mä en muista sitä elokuvaa niin hyvin, mutta sen llorando-kohtauksen jälkeenhän tapahtuu jotain (onko siinä se sininen laatikko tmv.), ja sen jälkeen Naomi Watts löydetään kuolleena sieltä asunnosta. Sitten näytetään se oikea todellisuus, jota Naomi Watts eli. Jotenkin näin, en muista ihan tarkkaan.

Se Silencio-teatterikohtaus lauluineen on se taitekohta.

Sitä edeltävä jakso oli muuten sarjan pilotti ja kun sarjaa ei tullutkaan, niin Lynch kehitti tommosen käänteen ja lopun ja leffan.