Kommunisteista
Kommunistit (ja vihreät) tuntevat varmaan juurettomuutta. Tämä voisi selittää, miksi he eivät kunnioita millään tavalla sitä, mistä he tulevat ja eivät tunne kuuluvansa mihinkään muuhun yhteisöön, kuin siihen viherkommari-yhteisöönsä. He tuntevat näin ollen olevansa ainoastaan maailmankansalaisia, jolloin rajojakaan ei tarvita. Koska he vihaavat sitä, että muilla on juuret ja sen luoma turva, he haluavat riistää sen heiltä, jotta saisivat itselleen ihanteellisen maailman. Tätä pyrkimystä tukisi monikulttuurisuus. Nykyisen kaltaisen keinotekoisen monikulttuurisuuden vastakohtana on kansakunnat, jotka ovat yhtenäisiä, tietävät arvonsa ja omaksuvat hitaasti ajan saatossa muilta kulttureilta.
Kommentit (6)
No meillä on porvarihallitus joten lopeta valitus!
Kommunistit ovat aina vihanneet perinteitä ja esimerkiksi maanomistajia (tehtaan patruunoiden lisäksi) Tämä viha ei ole laantunut vaikkat työolosuhteet/palkkaus ja kaikki on tehty olojen parantamiseksi.
Mun isä oli , kaiketi, kommunisti tai ainakin väkevästi sosialisti niin sille oli hirveä pettymys kun aloin yrittäjäksi ja tienasinkin. Yrittäjyys oli sellaista pienimuotoista. Vieläkin irvailee vaikka olen sen jälkeen ryhdistäytynyt eli mennyt julkiselle sektorille töihin. Ja on muuten sitä mieltä, että sukulaisten olisi aikoinaan pitänyt maksaa pienestä maitotilistä koko suvulle bonusta, koska lehmät olivat perikunnan lehmien jälkeläisiä ja nämä "maitotilistä nauttivat" olivat hyvin vaatimattomia tuloiltaan.
Kommunismi oli epäonnistunut kokeilu, mutta persut on paljon epäonnistuneempiä.
Olen punavihreä vasemmistoliiton äänestäjä ja en todellakaan tunne juurettomuutta. Olen suomalaisen HYVINVOINTIVALTION kansalainen ja edustaja. Sen sijaan en ole suomalaisen "paremminvointivaltion" edustaja ja sitä vastustan.
Monikulttuurisuus nykyisellä toteutusmenetelmällä onkin sairaus. Eihän sitä koskaan ole toteutettu samalla tavalla, ku viime aikoina. Itse haluan, että koko maailma on leimallinen täysin erilaisine valtioineen. Euroopan on säilyttävä myös sellaisena kansakuntien identiteettien osalta, kuin se on tähän saakka totuttu mieltämään. Tähän astihan on mielletty, että kaikki maat ovat melkoisen erilaisia kielineen, tapoineen jne.