Noidankehä: lapsen hankinnasta erimielisyyksiä miehen kanssa

ap

sinulle. Tietty ihanne tilanne ois kun vakipaikat molemmilla ja kaikki kunnossa muutenkin mutta onko niin koskaan, enpä usko. Aina ihmisen elämässä kummittelee se jos ja silloin kyllä elämä jää elämättä. Mies mukaan terapiaan jos vaan yhtään suostuu muuten oravanpyörä on valmis ja tulet katkeraksi puolisoasi kohtaan.

Iso ongelma, kieltämättä. Saatte kaikki sympatiani!



Mää suosittelen lämpösesti että istutte alas. Laitatte telkkarin kiinni ja juttelette. Otatte ihan aikaa toisillenne ja puhutte. Suunnitelkaa tulevaa ja ottakaa aikalisä.



Sun pitää tosiaan hoitaa itsesi. Ymmärrän täysin sen että mies haluaa olla töissä kun lapsi syntyy.

Ex- vauvakuumeisena mää muistan miten miehen " hyvät syyt" odotella lapsen hankkimista kuulosti tyhmiltä ja nyt kun esikoinen on reilun vuoden on mies tunnustanu ettei mikään ole riittävän hyvä syy olla hankkimatta lasta. Paitsi sinun terveys tietty!!



Sun pitää tietää että mies rakastaa ja haluaa sua ja vaikka se niin varmaan sanookin niin mää ainakin aloin epäileen miehen aikeilta.. Piti YMMÄRTÄÄ ettei mies oo lähtemässä vaan haluaa sen lapsen " kunhan kulissit on kunnossa" niin sanotusti -ei vaan kun lapsen on hyvä syntyä.



Ja pitää tunnustaa: Nyt on ihana olla äitinä kolmen vuoden kiukuttelun jälkeen kun mieskin heräsi haluamaan lasta. Koska KUN tulet raskaaksi niin tämä odotusaika kun kiukuttelet miten paljon haluat lasta saa sinut tuntemaan haikeutta; sen ajan olisi voinnut käyttää toisinkin..



Keskittykää häihin ja toisiinne! Sulla ei oo mihinkään kamala kiire. Kerää paljon ihania kokemuksia ja juttuja ajalta ennen lasta ja suunnitelkaa tulevaisuutta, miten lasta kasvatatte jne. sillävälin mies löytää kivan työpaikan josta tuo kotiin elannon! ;)



Huuuuurjasti kärsivällisyyttä ja hellyyttä!

koskaan oikea aika hankkia lapsia. Jos sinä olet vauvakuumeillut niin kauan ett uskot jo ettei mies haluakaan, teillä on todellinen ongelma joka ei hääkuumeilulla parane. Sinuna sanoisin miehelle että häitä ei tule jos et voi uskoa että hän haluaa lapsia koskaan.



Minä olen koulutettu ja 40 eikä vakipaikkaa näköpiirissä. Jos sitä jää nykyään odottamaan, niin....



Masennus tietysti on huono juttu, mutta jos masentuneet ei saisi tehdä lapsia, niin sama juttu kuin vakipaikan kanssa...

Meillä ei kyllä tullut mieleenkään, että se liittyis jotenkin lastenhankintaan. Pätkätyöpaikkani sitten menetin äitiysloman myötä, mutta siitäkään ei oo meille mitään haittaa ollut.



Meillä ei myöskään ollut omaa kotia, kun tulin raskaaksi. Kuitenkin raskaus oli ihan suunniteltu. Me vain ollaan järjestelty elämäämme lomittain perheen lisäyksen kanssa. Kyllä meille sittemmin on koteja löytynyt jo kaksikin kappaletta ja seuraavaa kohdetta haetaan.



Kieltämättä olisi mukavaa, jos elämä olisi ensin järjestyksessä ja sitten tylsyyden estämiseksi voisi siirtyä seuraavaan vaiheeseen, mikä olisi se lasten saaminen. Mutta kun minäkin olin silloin jo kolmekymmentä, niin mielestäni ei ollut kamalasti aikaa tuhlattavaksi elämän järjestelyyn. Siihen olis mennyt meillä vielä monta vuotta. Eikä sitä koskaan tiedä, vaikka siiten raskaaksi tulemiseenkin menisi monta vuotta. En minäkään heti tullut, mutta helpotuksekseni ihan kohtuullisessa ajassa kuitenkin.

joka antaisi positiivisen kuvan lapsiperheestä.Voisivatko he jutella asiasta.



Jotkut miehet eivät tunnu olevan valmiita isäksi,eivät sitten millään ja kun saa painostettua yhden tekemiseen,kakkonen on jo jotain aivan hirveää..



Semmoista se on, loputonta taistelua.



Meillä kävi niin,että gyne määräsi minut lopettamaan pillereiden syönnin,jotta oma hormonitoiminta palaisi,kun oli kaikenlaista häikkää.



Ehkä me ajateltiin,ettei olla enää niin hedelmällisiä kolmen kymmenen iässä. Jostain syystä ei mitään ehkäisyä hankittu tilalle ja meidän vauveli sai alkunsa.





Ratkaisuhan tuossa asiassa tulee joka tapauksessa joskus....Onko miehesi kuitenkin luvannut lapsia hankkia kanssasi?Onko se varmaa?

kaikkein kauheimmassa tapauksessa käy niin että meette naimisiin, mies vedättää sua lupaamalla lapsia mutta lykkää aina vaan tekemistä, tätä jatkuu kunnes sinä et enää ole lapsensaanti-iässä ja sitten mies havahtuu että mitäs hittoa, mitäs mä tollasta vittumaista vanhaa eukkoa kattelen, ottaa nuoremman sun tilalle ja vuoden päästä hehkuu isyyden onnea. ihan oikeesti et olis eka jolle noin on käynyt.



oo ohkea nyt ja ihan kiihkoilematta puhut sen miehen kanssa.



totta on ettei ketään voi pakottaa isäksi mutta eipä toinen ihminen voi myöskään pakottaa ketään lapsettomaksi. toki on selvää ettette voi jatkaa yhdessä jos toiveenne ja suunnitelmanne tässä asiassa eivät lainkaan kohtaa. se on toki kauhea paikka, mutta jos jäät vastentahtoisesti lapsettomaksi niin kadut takuulla lopun elämääsi.

Niin, täällä ihmiset neuvovat miten saat sen tahtosi periksi ynnä muuta ynnä muuta, mutta se mikä mulle pisti silmään (en voi olla ainoa, vai voinko?!) on se, että sun vauvakuumesi, ja miehen haluttomuus ryhtyä lapsentekopuuhiin, on " aiheuttanut" sulle masennuksen.



Siis hei, oletko miettinyt, miksi sulla on pakkomielle vauvaan? Masennus on ihan oikea sairaus, ja kielii kyllä nyt jostain isommasta kuin pelkästään lastenhankintaerimielisyyksistä. Eli mitä oikein odotat siltä vauvalta? Lataat siihen syntymättömään raukkaan ihan mielettömiä odotuksia, joita se ei tuu koskaan täyttämään. Kannattaisko siellä terapiassa puhua nyt näistä sun haluista, että miksi ne on niin voimakkaat, mitä kuvittelet että siitä lapsen saamisesta seuraa (ikuinen onni? Sit on kaikki hyvin kunhan vaan saan tän lapsen?) Eihän se nyt niin mene!



Olen sun miehen kanssa samoilla linjoilla, hoida nyt itses terveeksi enkä tarkoita vaan sitä masennusta, vaan psyykeä ylipäätään. Voin mä nyt jossain määrin ymmärtää että vituttaa jos toinen hannaa, mutta et mennään ihan masennukseen asti, se ei oo todellakaan normaalia!

Jotenkin tosiaan tuntuu ettei sitä oikeaa aikaa hankkia lapsia varmaan tule ikinä. on käynyt kyllä mielessä tuokin että ei tule häitä jos ei aleta yrittämään lasta, mutta tuntuisi tosi pahalta laittaa mies sellaiseen tilanteeseen. Meillä suhde muuten kunnossa (jos nyt niin voi sanoa), ja tiedän että mies haluaa lapsia, aikataulu on vaan erilainen meillä. Välillä tuntuu että mies ei todellakaan tajua että sitten muutamien vuosien päästä raskaaksi tuleminen voi olla vaikeampaa kuin nyt. Miehellä on nyt hyvä vakityöpaikka, ollaan ppärjätty hyvin hänen palkallaan minun työttömyytenikin ajan, varmaan pärjättäisiin lapsenkin kanssa. Häistä vielä sen verran, että vaikka tuntuu oikealta ratkaisulta mennä naimisiin, niin ei paljoa jaksa hääjutut nyt innostaa, sen verran umpisolmussa tämä tilanne on.



Ollaan kyllä puhuttu miehen kanssa paljonkin, mutta hänellä aina samat perustelut, jotka sinänsä on järkeviä. Jään aina " häviölle" keskusteluissa, hänellä järkiperustelut (raha-asiat + minun sairauteni), minulla perusteluna " vain" se että haluaisin lapsen. Asiasta ei ole tapeltu, mutta puhuttu on paljon. Jotenkin tuntuu ettei asia mene eteenpäin, kun mikään ei muutu, ei kummankaan ajattelutapa eikä muutkaan asiat.



Kaipa tosiaan masentuneellakin on oikeus haluta lasta, mutta toisaalta mies kovasti korostaa ettei tosiaan halua lasta ennen kuin meillä on kaikki hyvin. Mietin vain että tuleeko koskaan olemaan niin.



ap

Itseäni on painostettu isäksi jokaisessa vähänkin pidemmässä suhteessa ikävuodesta 20 alkaen. Jos mies sanoo ettei hän ole valmis hän ei ole valmis. Toiset eivät ole valmiita koskaan, pakottamalla tuhoat ainakin kolmen ihmisen elämän.



Nyt ikää yli 30 vuotta ja tytär jota jumaloin. Mutta auta armias jos joku nuoruuden tyttöystäväni olisi jättänyt tahallaan ehkäisyn pois tai vahinko käynyt. Julmaa sanoa, mutta en olisi perhe-elämässä mukana edes viidesosalla siitä innosta mitä nyt. Kiitokset myös vaimolle, joka kuunteli minua ja malttoi odottaa. Nyt olemme kaikki tyytyväisiä.



Naiset taitavat vauvakuumeessaan unohtaa, että sen lapsen elatukseksi tosiaan tarvitaan rahaa eli työpaikka ja perheelle katto pään päälle. Nuo asiat eivät hankkiudu itsestään, vaan jäävät usein miehen kontolle. Turha syyttää vastuuttomuudesta jos moisia miettii. Se on yksi tapa kantaa vastuuta.

mutta sinuna olisin tarkkana että haluaako se niitä lapsia ollenkaan, vai pakeneeko järkeviltä kuulostavien syiden taakse vuosikausia. Sinun vaisto on oikea jos ei häät innosta ja vauvakuume pahenee. Jos sinun miehellä ei yhtään kuuden vuoden jälkeen perheen perustaminen kiinnosta, niin pahaa pelkään ettei tule kiinnostamaankaan. Niitäkin on. Ja sitten veikkaan että olet katkera, kun olet 35 ja tajuat ettei mies vieläkään " ole valmis" ... terveisin been there, done that

Meillä kans mies hanasi vastaan mun vauvakuumeillessa. Ikääkin meillä oli jo yli 30v. Mutta kun hääkellot oli soineet rupesi miehenkin mieli muuttumaan (keskustelin hänen kanssaan paljon asiasta ja kerroin myös riskeistä, mitä tulee mitä vanhempana synnytän esikoiseni... myös siskoni muisti siitä muistuttaa =D ). 33 vuotiaana synnytin esikoisemme ja 34 vuotiaana synnytin pikkukakkosen =D, ikäeroa lapsilla 1,5v.



Elikkä neuvoni on tämä puhu rehellisesti miehesi kanssa näistä asioista. Kerro hänelle mistä masennuksesi on lähtenyt alkuunsa jne. Tai jos et pysty puhumaan, niin näytä tämä keskustelu hänelle. Sympaniani on tietenkin sinun puolellasi, ei ne miehet tahdo ymmärtää tuota naisten biologista kelloa he kun pystyvät saamaan lapsia " koko ikänsä" . Uskon, että kun miehesi kanssa keskustelet kaikista asioista mistä täälläkin kerroit, niin mieli rupeaa muuttumaan. Ja kerro miehellesi myös vaarat, mitä tulee olemaan, mitä vanhempana synnyttää... ja voihan tulla eteen myös lapsettomuus yms. Ymmärräthän mitä tarkoitan. En siis halua pelotella sinua tms, mutta mitä vanhempana synnyttää, riskit lisääntyvät. Itsekään en ollut mikään tyttönen enää esikoista saadessa, mutta onneksi kaikki meni hyvin.





Ja vielä tuohon työttömyysasiaan, niin ihannehan oisi tottakai, että molemmilla oisi vakituinen työpaikka, mutta mitä sillä on loppujen lopuksi väliä... vakituinen työpaikkakin voi nykyaikana hyvinkin nopeasti mennä - nykyäänhän on suuntaus, että on paljon irtisanomisia ja jatkuvia yt-neuvotteluja. Ei siihen vakituiseen työpaikkaan nykyaikana enää voi tuudittautua. Tämä syy tuntuu jotenkin tekosyyltä... anteeksi nyt vaan. Kyllä niitä töitä kerkeää etsiä myöhemminkin, mutta lapsen saaminen on aina vaan hankalampaa, mitä vanhemmaksi tulee...



Uskon, että miehesi pohjimmiltaan pelkää isäksi tuloa ja sen mukanaan tuomaa vastuuta... (näin luulen omankin mieheni pelänneen, mutta nyt mieheni on maailman onnellisin isä ja kolmaskin lapsi on jo meidän suunnitelmissa, vaikka alunperin mies oli sitä mieltä, että kaksi riittää). Kunhan saisit miehesi suostumaan tuohon ensimmäiseen, niin kyllä hän varmasti sitten huomaisi, ettei se isäksi tuleminen niin kamalaa ollutkaan =D.



Zemppiä sinulle paljon vauvaprojektiin ja tuleviin häihisi =D. Koeta myös nauttia elämästä ja päästä irti masennuksesta. Koeta löytää jotain korviketta, mistä iloita niin kauan kuin saat miehesikin mukaan yhteiseen vauvaprojektiin. Onnellista kevättä sinulle toivottaa



Onnellinen äiti

Meillä oli aikanaan melko samanlainen tilanne. Olin vauvakuumeillut jo jonkin aikaa ja alkanut myös pikku hiljaa vihjailemaan miehelleni (silloiselle avopuolisolle) vauvan " hankinnasta" . Mies oli vastaan ja sanoi, että sitten joskus kun on täytetty kolmekymmentä jne. En alkanut painostamaan häntä sen enempää, mutta annoin myöskin ymmärtää, että en missään nimessä ole ajatellut odottaa sinne asti.



Menimme naimisiin ja ennen naimisiin menoa olimme puhuneet, että sen jälkeen saa lapsi tulla kun on tullakseen. Ainakin kuvittelin, että näin olimme sopineet tai ainakaan mies ei ollut näitä puheitani tyrmännytkään. No häät oli vietetty ja elämä jatkui tavalliseen tapaan, kunnes eräänä päivänä sanoin, että ajattelin nyt että seuraava pillerikiekko on se viimeinen jonka syön ja sen jälkeen jätän pillerit pois. Mies sanoi, että jätä vaan, mutta sitten käytetään kortsua. Siihen romahti mun maailma ja unelmat. Mitkään keskustelut eivät auttaneet ja toki myös tajusin etten toista voi lapsen hankkimiseen pakottaakaan. Tunsin itseni vaan jotenkin tosi petetyksi. Ja sitten iski masennus.



Kaiken näköistä ehti tapahtua ja aikaa kulua lähes kolme vuotta ennen kuin esikoisemme syntyi. Ja nyt lapsemme on meille molemmille tärkein asia maailmassa. Ja seuraava tulossa :) Tosin tähän toiseenkaan mieheni ei meinannut millään suostua :(



En varsinaisesti osaa antaa mitään neuvoa. Itse en vieläkään ymmärrä mistä mieheni vastustus lasten hankkimiseen on tullut. Tosin ei olisi aikoinaan halunnut kihloihin tai naimisiinkaan. Kuitenkin on onnellinen olotilaansa. Olen ajatellut, että noi asiat on vaan jotain saamattomuutta ja vastuun pakoilua mieheni osalta.



Itselleni on jäänyt hieman katkeramaku siitä, että emme _yhdessä_ halunneet lasta. Tarkoitan, että se olisi voinut olla sellaista yhdessä asian hehkuttamista ja onnellista fiilistelyä, mutta tietysti hyvä näinkin.



Voin vaan kuvitella tilanteesi. Haluasin lasta, mies ei, suutuin siitä, emme puhuneet keskenämme, suhde kärsi, ja tästä kaikesta mies sai taas yhden syyn miksi ei voi tehdä lasta: ei ennen kuin suhde on kunnossa. Eli myös varsinainen noidankehä.



Taloudelliseen tilanteeseen vetoaminen on mielestäni pakoilua. Meillä ei kummallakaan ole valmistumisen jälkeen ollut vakkaripaikkaa. Niitä on ylipäätänsä koko ajan vähemmän ja vähemmän. Mulla ollut pätkätöitä ja miehellä muuten epävakaa duuni. Ollaan kuitenkin selvitty, ostettu oma asunto ja tullaan toimeen ihan ok.



Oikein paljon voimia sulle! Kyllä asiat siitä vielä jotenkin lutviutuvat!

Vierailija:

Haluasin lasta, mies ei, suutuin siitä, emme puhuneet keskenämme, suhde kärsi, ja tästä kaikesta mies sai taas yhden syyn miksi ei voi tehdä lasta: ei ennen kuin suhde on kunnossa.

Ja jotenkin pelottaa tosi paljon juuri tuo, mistä kirjoitit, eli se että ei " yhdessä" haluta sitä lasta, sen takia en halua missään nimessä painostaa miestä.

Meillä tilanne on mennyt siihen, että asiaa yritetään nyt vältellä kaikin keinoin, tuntuu että kummatkin olemme viime viikot yrittäneet keskustelua aiheesta välttää. Minulla on talven mittaan jo kaksi kertaa nostettu masennuslääkkeen annostusta suuremmaksi, välillä tuntuu että tilanne on todella absurdi, syön lääkkeitä jotta unohtaisin vauvakuumeen joka ahdistuksen aloitti.

Mies on kyllä puhunut aina myönteisesti lasten hankinnasta, mutta ehkä hän kuitenkin lykkää sitä ikuisuuksiin asti johonkin asiaan vedoten. Viimeisimpänä pelkona hänellä on ollut myös se että mitä jos sairauteni (masennusalttius?) periytyy lapsillemme... Nyt kun luin teidän tekstejänne niin aloin miettimään että pakko tässä kai on nostaa kissa pöydälle ja kysyä suoraan että aikooko mies lykätä asiaa aina vaan eteenpäin jollain verukkeella.

Mitä ihmettä tässä voi tehdä? En halua peruuttaa häitä, ja suoraan sanoen pelkään kysyä suoraan mieheltä asiasta. Mitä jos hän tosiaan on sitä mieltä ettei lapsia vielä pitkään aikaan, kaipa silloin järkevin vaihtoehto on ero? Vaikka se tuntuu kyllä sekin todella huonolta vaihtoehdolta.

ap

Vierailija:

Mitä ihmettä tässä voi tehdä? En halua peruuttaa häitä, ja suoraan sanoen pelkään kysyä suoraan mieheltä asiasta. Mitä jos hän tosiaan on sitä mieltä ettei lapsia vielä pitkään aikaan, kaipa silloin järkevin vaihtoehto on ero? Vaikka se tuntuu kyllä sekin todella huonolta vaihtoehdolta.

ap

mutta ymmärräthän itsekin että pakko sun on keskustella avoimesti miehen kanssa. sanot suoraan niinkuin asia on että rakastat miestä etkä halua kiristää häntä tms, mutta että sinä et voi omassa elämässäsi lykätä enää lapsen tekoa, ja että jos mies ei lasta halua niin teidän kummankin olisi parempi hakeutua enempi kaltaiseenne seuraan.

häitä ei ainakaan kannata juhlia ennen kuin tämä asia on oikeasti ratkaistu.

kysy mieheltä suoraan mitä hän tarkalleen tarkoittaa " vähän myöhemmällä" jne. ja että ymmärtääkö hän että ihan konkreettisesti sinun mahdollisuutesi tulla raskaaksi pienenee koko ajan.

mentiin naimisiin 24 vuotiaina, mies vakuuttii että haluaa lapsia ja kuinka ollakaan kuitenkin löytyi aina jotain syitä jolla halusi lykätä lapsiasiaa. Lopulta alettiin yrittämään lasta kun oli 29. Kolme vuotta meni ja lasta ei kuulunut. Minä katkeroiduin, tuntui että se oli miehen vika ettei tärpännyt, vaikka ei se tietenkään ihan niin ollut. Ero siitä kuitenkin tuli. Onneksi uuden miehen kanssa tärppäsi, ikää tosi oli tytön syntyessä jo 39 vuotta. Toisesta lapsesta en ole uskaltanut enää tässä iässä edes haaveilla.

En halua pelotella mutta kyllä asiat täytyy nyt ottaa esille. Naimisiin menoa voi aina siirtää jos siltä tuntuu. Ymmärrän tietenkin jos kutsut lähetetty jne. mutta parempi kuitenki siirtää häitä kunnes asiat on selvitetty kun sitten myöhemmin tehdä avioeroa.

En tiedä, millä alalla olet, mutta mainitsit olevasi koulutettu. Onko miten todennäköistä, että saat kohtuuajassa vakityöpaikan? Kyllä työnantajat tajuavat, mitä sinun ikäiselläsi, juuri naimisiin menneellä naisella on mielessä ja palkkaavat mieluummin sen miehen. Ja jos saisit työpaikan, mitä se tekee urallesi, jos jäät heti äitiyslomalle? Jos miehelläsi kerran on vakipaikka ja tulette toimeen hänen palkallaan, eikö nyt olisi nimenomaan hyvä aika lapselle? Voisit olla rauhassa jonkun aikaa kotona ja etsiä samalla työpaikkaa. Näyttäisi ikäänkuin paremmalta, jos olet ollut muutaman vuoden kotona lapsen kanssa kuin pelkästään työttömänä. Itse ajattelin nimenomaan niin, että jos olisi noin 3-kymppisenä jäänyt työttömäksi, olisin tehnyt lapsen siihen väliin.



Olen kyllä samoilla linjoilla muutaman muun vastaajan kanssa, että nyt on viimeinen hetki laittaa mies kovaa kovaa vasten tässä lapsiasiassa. Ei miestä saa väkisin painostaa, mutta toisaalta en tiedä yhtäkään suhdetta, jossa lapsen hankkiminen ei olisi lähtenyt liikkeelle naisen aloitteesta tai painostuksesta. Tälle miesvastaajalle sanoisin, että valitettavan moni mies on tässä asiassa epärehellinen ja roikottaa naista suhteessa ilman aikomustakaan lapsiin joko ollenkaan tai moneen vuoteen. Ja silloin voi olla jo myöhäistä naisen kannalta. En nyt tarkoita, että ap:n mies olisi tällainen, mutta kyllä nainen ansaitsee rehellisen vastauksen järkevine perusteluineen (ja en lue järkeväksi jotain epämääräistä " en tunne olevani valmis" -potaskaa, jos ollaan 30-kymppisiä ja elämä on muuten kunnossa). Jos olette asiasta edelleen eri mieltä, silloin täytyy miettiä, kumman syyt ovat painavammat. Ja minun mielestäni sinun ikäsi on painavampi peruste kuin nämä miehesi esittämät.



Voimia sinulle!

Alallani on hiukan huonot työnäkymät, mutta paikkoja voisi kyllä löytyä jos sopeutuisi vähän pidempään työmatkaan, joten sinänsä olen luottavaisin mielin työpaikan löytymisen suhteen.



Täytyy nyt vaan koittaa ottaa itseä niskasta kiinni ja keskutella miehen kanssa.



ap

Kyllä mä uskon, että vauvahaaveiden lykkääntyminen on masentanut sua, kuten siihen liittyvät ristiriidat suhteessa mieheesi. Mutta masennus on psykiatrinen sairaus, se on sinussa, se on sinun todellisuuttasi. Ei se poistu sillä, että laukaiseva tekijä korjaantuu. Sillä masennus on todella lauennut sussa tästä syystä a, jatkuu syistä b-ö ja mahdollisesti terapiassa löydät muitakin laukaisevia tekijöitä. Sinä olet nyt sairas, eikä kelloa voi kääntää taaksepäin. On suorastaan naivia kuvitella, että raskauden myötä helpottaisi.



Kun sulla juuri tämä lapsiasia on aiheuttanut masennuksen, on syytä olettaa, että myös vanhemmuuteen tulee liittymään sulla kipeitä tunnelmia. Joudut raskaana olessa ja vauvan kanssa käymään läpi omaa vauva-äitisuhdettasi ja kaikilla meillä riittää kipuiltavaa niiltä ajoilta (muuten emme voisi kasvaa omien lastemme äideiksi). Äidin masennus ennen raskautta ja raskauden aikana on todella suuri riski vauvan kehitykselle (vuorovaikutusuhteen häiriintyminen).



Ja entä lääkkeet? Ilmeisesti eivät ole korjanneet tilannetta, kun annosta nostetaan. Mitäs meinasit tehdä, jos olet raskaana? Mielialalääkkeet eivät ole suositeltava vaihtoehto raskaana olevalle, mutta ei myöskään lääkityksen lopettaminen. Vastasyntynyt kokee vieroitusoireet, netistä löytyy paljonkin tutkimustietoa aiheesta. Kehotan punnitsemaan todella lapsen tulevan edun nimissä tuota oman sairauden hoitamista.



Mitä tulee kaikkiin muihin ongelmiin, niin ne ovat todella triviaaleja tässä tilanteessasi. Koska elät parisuhteessa, niin kehotan teitä menemään pariterapiaan keskustelemaan aiheesta.



Malta siis antaa itsesi toipua edes tasaiseen vaiheeseen. Itsesi ja tulevan lapsesi vuoksi. Masentunut ei todellakaan ole valmis äidiksi, tiedän tämän kokemuksesta. Olen iloinen, että itse jaksoin muutaman vuoden odotella (aktiivisesti toipua).

kaikki pitää aina olla niiin VALMISTA että.. Jos sitä jää aina oottaan et sitte ku on sitä ja sitte ku on tätä niin luultavasti sitä vauvaa ei tuu koskaan.. Ja ei sitä enää päälle kolmikymppisenä niin helposti raskaudu, siks varmaa lapsettomuuttakin niin paljon tänä päivänä..



Kuhan vaan pohdin.



T: minä joka sain vaki paikan vaikka oli jo kaksi lasta.