Onko/oliko raskaus sinulle ahdistavaa aikaa?

Jos olisin voinut saada vauvan suoraan ilman kaikkea niitä välivaiheita, olisin sen takuuvarmasti tehnyt. Inhosin olla norsun kokoinen ja näköinen, inhosin pelkoja ja raskauteen liittyviä vaivoja. Vauvojani rakastin ja rakastan tietenkin enemmän kuin mitään muuta.

vaivoja lopuksi olikin..



Tää toinen on ihan hanurista. Tuntuu, ettei aika kulu millään ja vaivat alkaa paljon aikaisemmin. En kyllä juurikaan nauti!



rv 25

todella kovia liitoskipuja, alkoivat jo ennen raskauksien puoliväliä. Välillä en pystynyt kävelemään. Iskias vaivasi ja selkä muutenkin. Supistuksia. Eivätköhän ne kaikki olleet ihan vaan raskauden aiheuttamia. 2

millaisia kipuja oli? Mikä ne aiheutti?

Joo, nykyisin tuntuu olevan muodikasta valittaa ja ruikuttaa raskausaikana, taitaa nykynaisten elämä olla liiankin helppoa kun raskaana ollessa kaikki pikku vaivatkin on maailmanloppu.



Kolme raskautta, jokaisessa voinnut henkisesti erinomaisesti vaikka kaikkea pikkukremppaa pitkin matkaa olikin. Tietty ymmärrän jos huoli vauvan terveydestä, jos riskiraskaus jne mutta yleistä on että vaikka kaikki ok, niin silti märehditään.



Minusta raskaana oli ihanaa, voi, jospa vaan saisin tuntea sen onnen vielä joskus uudestaan...

pikkuvaivaksi supistuksia viikolta 32 lähtien. Vuodelepomääräys, jota ei todellakaan pystynyt noudattamaan kun oli hoidettavana 1v10kk ja 8kk lapset. Ja jos ei ole kokenut kovia liitoskipuja, ei tietenkään voi tietää mitä ne ovat. En usko kovinkaan monen moisista nauttivan.

pystyin kyllä nauttimaan kaikista kivuista ja vaivoista huolimatta. Tuli vähän ennen aikojaan syntynyt koliikkivauva. Toinen raskaus oli vielä kivuliaampi ja esikoinen lisäksi hoidettavana, se ei ollut mitään nautinnollista aikaa. Tuli helpohko vauva. Kolmas raskaus oli kamala. Taas entistäkin kivuliaampi ja vielä ennenaikaisia supistuksiakin. Levossa olisi pitänyt olla, mutta samalla kuitenkin hoitaa esikoinen joka oli alle 2v ja keskimmäinen joka oli vielä vauva. Se oli todellakin vaikeaa aikaa. Syntyi kuitenkin todella helppo ja rauhallinen vauva.

no etuajassa syntyikin

Sen takia kun ei ole tukiverkkoa. :( Ja olen kyllä yrittänyt sitä kasata...

molemmat raskaudet olivat helppoja ja elämä aika hyvässä tasapainossa muutenkin. Tietysti niitä pelkoja alkuraskaudessa keskenmenoista ja loppuraskaudessa vauvan voinnista oli, mutta ne kuuluvat asiaan, kunhan pysyvät järkevällä tasolla.

kaksi lasta siis, välissä keskenmeno rv8. Vauvat terveitä ja tavallisen vaativia, ei mitään läpiyön nukkujia, mutta ei mitään koliikkitapauksiakaan. Oma ikä esikoisen syntyessä 31.

Kenellä oli kans?

Minulla on synnynnäinen liikuntavamma sekä lievä epilepsia. Koin, etten saanut raskauteen kunnon tukea äitiysklinikalta, jossa jouduin epilepsian takia ravaamaan useaan otteeseen. Olin yli puolet raskausajasta fyysisesti uupunut, väsynyt ja kärsin selkäsäryistä. Uupumus ahdisti hyvin paljon. Kun valitin lääkäreille, että vammani takia rasitun helpommin, he vain sanoivat: Ei anemiaa verikokeiden mukaan, olet oireista päätellen masentunut. Lopulta sain psykologin diagnoosin, ettei depressiota ole.



Onneksi neuvolatäti oli kannustava ja mieheni tuki minua. Hän otti päävastuun huushollista ja yritti ymmärtää tilannetta. Itsevarmuuteni tulevasta äitiydestä meni melkein nollatasolle.



Kertaakaan en katunut raskautta ja ajattelin aina sikiön etua. Odotin lapsen syntymää kuin kuuta nousevaa. Syntymän jälkeen mitään ongelmia ei ole ollut. Ei ahdistusta eikä särkyjä.



Rakastan lastani yli kaiken ja vauvakuumekin päällä taas. Mahdollinen tuleva raskausaika pelottaa hiukan mutta koen, että se on välttämätön paha. Vaikkei raskaus sovikaan minulle tiedän, että äitiys puolestaan sopii ja se on tärkeintä!

Loppuraskaudessa myös huolestutti vauvan hyvinvointi kaikenlaisten vaivojen vuoksi. Vauvan odotus oli ihanaa, mutta fyysisesti raskausaika oli kamalaa!

ekan raskauden aikana oli muita harmeja, mutta nekään eivät tuntuneet niin suurilta, kun vastapainona oli ensimmäisen lapsen odotus. Ennen toista lasta tarvitsin tukea rohjeta toisen lapsen synnytykseen, mutta sain asiat päässäni selviksi, ja nautin raskaudestani. Ainoa miinus itse raskauksissa molemmissa toistuneet raskausmyrkytyksen oireet, minkä vuoksi molemmat käynnistettiin heti lasketun ajan jälkeen.

millaisia kipuja oli? Mikä ne aiheutti?

Toka meni kesken ihan alussa. Kolmas alkoi melkein heti perään ja pelkäsinkin keskenmenoa ekaan ultraan asti. Mulla ei ollut raskausoireita, joten olin varma että kyseessä on tuulimuna tms. Ekan ultran jälkeen oli vähän aikaa ok, mut sitten ei kuulunut neuvolassa sydänäänet ja taas olin 2 viikkoa epätietoisuudessa. Sitten tuli verenvuotoa istukasta ja jouduin lepoon.



Tähän kaikkeen lisätään parisuhdekriisi sekä taloudelliset vaikeudet. Sekä esikoisen sairaudet.



raskausviikkoja nyt 24

Jatkuvasti kipuja, kai kohdun kasvusta tms. johtuvia. Yli puolet ajasta supistelua. Huono mieliala ja yksinäisyys varmaan tekivät kivuista isoja. Syntyi erittäin vaativa kärtyisä vauva, josta on kasvanut vilkas ja erittäin fiksu lapsi.



Muut raskaudet ovat olleet huonotuulista aikaa, joku hormoni varmaan tekee minusta " kiukkuisen hullun". Kipujakin on ollut, mutta vähemmän.

oikeastaan tavallista reippaampi ja tarmokkaampi. Ekan kohdalla tuli sitten raskausmyrkytys, mutta se onkin sitten eri juttu.

Mies käytännössä pakotti hankkimaan toisen lapsen. Tai ainakin painosti niin kovasti että suostuin.



No, tästä kiitoksena alkoi ryyppäämään entistä tehokkaammin, kävi katkollakin. Ja kännipäissään pahoinpiteli. Siinä kuvio sitten alkoi kirkastua, että eihän tästä mitään tule, erottava on. Erottiin jokin aika synnytyksen jälkeen.



Tämä henkinen stressi sai aikaan sitten aivan ihmeellisiä fyysisiä oireita. Ihoa pisteli, huimasi ja kaiken kukkuraksi tuli mahakatarri. Mahakatarriin neuvolassa ja äitipolilla vain sanottiin että se tuo närästys vaan kuuluu loppuraskauteen. Menin sitten ihan tk-lääkärille ja kuvailin oireeni. Totesi että vatsakatarrihan sulla on ja raskaus vain pahensi oireita. Sain sitten lääkkeet ja vatsaongelmat helpottivat.



Ihon pistelyyn ei löytynyt mitään syytä ja loppui synnytykseen. Isot arvet jäi mieleen tuosta ajasta ja vasta nyt, melkein kahdeksan vuoden jälkeen alan olla sinut asian kanssa.

mutta kyllä mun raskauteni ovat olleet pelkojen täyttämiä. Erityisesti olen pelännyt, aivan kohtuuttomassakin määrin, että jotain menee pieleen eikä vauva selviäkään ehjänä ulos asti. Ensimmäisellä kerralla pelkäsin kamalasti myös synnytystä ja jopa imetystä, jonka pelkäsin olevan mahdottoman vaikeaa. Ne pelot eivät onneksi sitten enää toisella kertaa vaivanneet.



Fyysisesti pahinta oli kummallakin kerralla loppuraskaus. Sitä voi melkein kuvaillakin ahdistavaksi, koska molemmilla kerroilla tuntui viikkokausia että hengittäminen oli vaikeaa. Jatkuva tukehtumisen tunne vaikeutti sekä nukkumista että elämää valveilla, eikä pystynyt ottamaan askeltakaan läähättämättä kuin koira.