Välillä tämä Wilman käyttö menee ihan älyttömyyksiin
Huoh. Kun lapsi on muistanut tehdä läksyt joka ikinen kerta koko vuoden ajan ja kerran pieni osa tehtävää jää huomaamatta ja tekemättä, niin tarvitseeko siitä todellakin lähettää läksyt tekemättä merkintä kotiin. Saman merkinnän olisi saanut, jos olisi jätänyt koko kaksi sivua tehtäviä tekemättä. Opettaja käyttää Wilma merkintöjä "rangaistuksina", niin tuntuu hassulta, että näin pienestä asiasta saa tuon rangaistuksen. Lapsi kertoi, että moni oli jättänyt koko tehtävän tekemättä tai vihon kotiin.
Tämänkin asian tunnollinen lapsi kerkesi jo kertomaan ennen kuin koko merkinnän huomasin. Tai toisen kerran oli kipeä ja kysyi opettajalta läksyjä, opettaja käski kysymään kavereilta, jotka unohtuvat kertoa yhden läksyn. No tästä läksystä tuli toinen Wilma merkintä, kun vastasin merkintään ja selitin asian laidan niin mitään kommenttia ei tule, ei edes ok. Lukeekohan se opettaja nuo vastaukset?
Tuntuu, että omana kouluaikana käytettiin enemmän järkeä siinä mitä kotiin ilmoiteltiin. Tottakai haluan tietää, jos lapsi ei tee läksyjään, mutta näissä merkinnöissä ei ollut kummassakaan kyse siitä.
Kommentit (94)
No juu, kyllä tämä turhasta nillittäminen tulee Wilman ikävänä sivutuotteena. Opettajahan ei välttämättä tarkoita merkinnöillä mitään ikävää, merkitsee vain samat merkinnät jokaiselle. Noilla on merkitystä lapselle, jolla on ongelmia; sinun pitää vain oppia ohittamaan ne ilman painoarvoa.
Meillä oli kerran merkintä, että lapsi oli oleskellut "kielletyllä" käytävällä kymmenen minuuttia välkän aikana. Teki kyllä jo mieli soittaa, että kuinkahan asiaa tulisi nyt kotona palaveroida ja sanktioida...
Helpompi se on laittaa kaikille ja aina, muuten tulee joku vanhempi nettipiuhoja pitkin valittamaan, että miksi hänen lapsi sai merkkinnän, mutta sinun lapsi ei saanut.
Kai nyt osaat sitten itse arvioida merkkinnän vakavuuden, jos unohtumisia ei kerta paljoa ole.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu nipottamiselta. Miksi opettaja ei kerro läksyjä jo lapsi sitä kysyy?
On kai kiireinen. Juuri nipottamiselta se minustakin tuntuu. Eihän parilla merkinnällä siis ole mitään väliä, kun meille vanhemmillehan ne vain tulee. Harmin vaan, että siitä Wilmasta on tehty sellainen peikko (jos ette ole nätistä tai jos ette tee läksyjä niin sitten täytyy laitta Wilma viesti/merkintä) , joten lapsi tulee itku kurkussa kotiin saadessaan nämä merkinnät ns turhaan.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu nipottamiselta. Miksi opettaja ei kerro läksyjä jo lapsi sitä kysyy?
Kasvatusta.
Ap, opettaja on varmaan laittanut kaikille unohtajille samalla sen merkinnän, eikä sen kummemmin ala jokaisen - vaikkapa 12 lapsen - kohdalla miettiä, että onko tämä Tahvo-Pirkitta tunnollinen lapsi ja yleensä tehnyt tehtävänsä hyvin.
Älä pane liikaa painoa noille. Se on vaan pieni muistutus kotiväelle, ja JOS niitä merkintöjä tulee lyhyen ajan sisällä monta, voit ryhtyä sitten tarkistelemaan lapsen tehtävien merkitsemistä ja tekemistä.
SINÄNSÄ olen samaa mieltä, että ehkä se opettaja voisi olla tuollainen suodatin itse. Ja panna merkinnän vasta kotiin, kun huomaa jonkun lapsen toistuvasti unohtelevan. Mutta tässä on opettajilla selvästi eri tyylejä, eikä tarkan seurannan tyylistä kannata ottaa kotona liikaa paineita.
- ei alan ihminen, vaan kahden koululaisen äiti-
Wilma on ihan syvältä. Koko ajan puhelin piippaa aivan turhia Wilma-viestejä. Suurin osa yleisiä, jotka eivät koske edes millään tavalla omaa lastani. Ja jos joskus jotain palautetta tulee, ovat ne tasoa, jotka ennen kyllä koulun sisällä opettajan ja oppilaan välillä hoidettiin. Tulee ihan olo, että nuoret opettajat ovat kasvaneet some-maailmassa ja heistä on ok raportoida joka himputin asia vanhemmille Wilman kautta. Minulle viestit ovat vähentyneet, kun menin laittamaan kerran suutuksissani sen verran kiukkuisen viestin opettajalle. Mutta vaimo niitä saa edelleen koko ajan.
Tämä kyllä on ihan opettajasta kiinni, kuka vaivautuu ilmoittelemaan ja mistä.
Itse olen kiitollinen että nuo läksyunohdukset kerrotaan, koska meidän koulussa kolme unohdusta poikii ns. läksyparkin, josta lapsi pitää erikseen hakea koulupäivän ulkopuolelta( kotiin 39 km). Onpahan vähän liekaa vanhemmillekin tehostaa läksykyttäystä kotona.
Onpa sitten ollut sellainenkin opettaja, joka raportoi wilmaan tuntimerkintänä että poika aivasteli tunnilla häirisevästi. No minkäs teet, allerginen kun on ja ilma siitepölyinen...
Miksi sua häiritsee ne merkinnät? En tajua. Sinä näet ne ja lapsen isä sekä opettaja. Ovat varmasti opelle muistilistana, kun miettii huolellisuudelle arvosanaa. Jos on koko vuonna yksi unohdus, niin lapsi on suoriutunut kiitettävästi. Koita päästä yli tuosta omasta ongelmastasi...
Hei haloo, jos lapsi on saanut koko vuoden vain positiivisia merkintöjä niin ei kai pari huomautusta mitään merkitse.. ei kukaan ole täydellinen, ei sinun lapsesikaan. Ajattelepa niitä vanhempia, jotka saavat pelkästään niitä läksyt tekemättä merkintöjä lapsistaan, eivät hekään tule tänne nillittämään.
Wilma on opettajan oma kalenteri nykyään. Koulussamme sinne kuuluu kirjata kaikki, koska etukäteen ei voi tietää milloin kirjaukset johtavat jatkotoimiin. Aikaisemmin nuo kirjaukset olivat opettajan omassa kalenterissa, nyt ne näkyvät huoltajallekin.
Lapsen aivasteluista ei sinne kirjata mitään, ellei aivastelu ole muille oppilaille tarkoitettua teatteria, jolla on tarkoitus häiritä tuntia.
Joo nää on ihan mahdottomia välillä.
Meillä yläasteikäinen sai merkinnän, kun oli antanut välitunnilla karkkia kaverille. Ok.
Nämä höpömerkinnät ovat tehneet sen, että niistä merkinnöistä ei enää edes välitä. Ihan yhdentekeviä nykyään, kun jokaista ihmetouhua nykyään pitää ilmoittaa. Toiseksi, vääriä poissaoloja, mitä opettaja ei muista sitten korjata yms.
Nykyään meillä suhtaudutaan wilmaan tyyliin, ihan sama. Ennen oli mielestäni todellakin paremmin, kun tuli merkintöjä oikeista aiheista, mihin piti puuttuakin. Mutta nykyään ei viitsi wilmaa enää paljon aukaista, ellei ole jotain ilmoitusasiaa.
Tosiaan tyyliin, aivasti tunnilla meilläkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu nipottamiselta. Miksi opettaja ei kerro läksyjä jo lapsi sitä kysyy?
On kai kiireinen. Juuri nipottamiselta se minustakin tuntuu. Eihän parilla merkinnällä siis ole mitään väliä, kun meille vanhemmillehan ne vain tulee. Harmin vaan, että siitä Wilmasta on tehty sellainen peikko (jos ette ole nätistä tai jos ette tee läksyjä niin sitten täytyy laitta Wilma viesti/merkintä) , joten lapsi tulee itku kurkussa kotiin saadessaan nämä merkinnät ns turhaan.
Oi voi.. Kuinka kiireinen opettaja voi olla, ettei ehdi kertoa läksyjä. Jos kuitenkin ehtii vastata, että kysy kaverilta.
Vierailija kirjoitti:
Joo nää on ihan mahdottomia välillä.
Meillä yläasteikäinen sai merkinnän, kun oli antanut välitunnilla karkkia kaverille. Ok.
Siis oikeasti??
Vierailija kirjoitti:
Miksi sua häiritsee ne merkinnät? En tajua. Sinä näet ne ja lapsen isä sekä opettaja. Ovat varmasti opelle muistilistana, kun miettii huolellisuudelle arvosanaa. Jos on koko vuonna yksi unohdus, niin lapsi on suoriutunut kiitettävästi. Koita päästä yli tuosta omasta ongelmastasi...
Mites ne tuntimerkinnät? Näkyykö ne vain opettajan ja huoltajien välisinä merkintöinä? Vai onko se sellainen "rikosrekisteri" joka jää sinne koulujärjestelmään muistiin, että esim rehtorikin näkee ne?
Mun mielestä oli huippu kun ysiluokkalaisella luki wilmassa vajaa 2 viikkoa ennen koulun päättymistä että söi purkkaa tunnilla. Ok. Huipputärkeää infoa ja pidimmekin kotona palaverin asiasta. Laitoin myös opelle viestiä että asiasta keskusteltu kotona ja lupaa olla viimeiset 2 viikkoa syömättä purkkaa.
Fiksumpaa ehkä olis ollut jos ope olisi sanonut suoraan lapselle että purkka pois ja myös pysyy pois päättötodistuksen saakka.
Wilman käyttö on opettajasta kiinni. Ja miksei myös vanhemmastakin, miten on päättänyt suhtautua siihen informaatioon.
Meillä ei esikoisen kohdalla kukaan opettaja koskaan laita Wilma viestejä, vaikka syytä olisi. On hieman laiska tekemään hommia ja kun tarkistan, niin aina on kaikki tehnyt. Siis ne jotka viitti merkata kirjaansa.
Kuopuksen kanssa sitten toinen juttu. Hän tekee tunnollisesti kaikki ja usein vielä ylimääräistäkin. Auta armias, kun kerran jäi osaamattomuuden takia yksi tehtävä viidestä tekemättä, johan Wilma lauloi. Sen jälkeen muutenkin se opettaja alkanut "ahdistella" lasta. Onhan kaikki hyvin? Kerrotko jos joku huoli painaa? Tästä on nyt puolisen vuotta ja yhä piinaa mukulaa.
Lisäksi esikoisen fyken opettaja on kova merkkaamaan plussia ja miinuksia kirjaseensa. Wilma suoltaa pelkkää hyvää koko ajan, kun poika sanoo päivää ja kiitos ja näkemiin. Se ja sama onko osallistunut tuntiin ollenkaan.
Eli wilman perusteella tuo seiskan oppilas on priimaa ja kympin oppilas aivan hulttio. ;)
Älkää lukeko Wilmaa kuin piru raamattua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo nää on ihan mahdottomia välillä.
Meillä yläasteikäinen sai merkinnän, kun oli antanut välitunnilla karkkia kaverille. Ok.
Siis oikeasti??
Kyllä.
Oli myös kerran 9. luokalla merkintä, kun söi ruokailussa vain pelkkää leipää. Ymmärrän jos yleisesti huolta nuoren syömisestä, mutta kun tässä oli kyseessä 180 cm pitkä 70 kg jääkiekonpelaaja poika. Eli ei syömisongelmia, ruoka vaan ei maistunut.
Ei kai kyse ole niinkään vanhemmille ilmoittamisesta. Opettaja ei vaan ulkoa muista niin monen oppilaan mahdollisia unohtamisia, niin tuolta sitten tarkistetaan, kun annetaan arvosanaa. Ei muutoin tunnollisen oppilaan kohdalla ole mitään merkitystä muutamalla merkinnällä.
Tuntuu nipottamiselta. Miksi opettaja ei kerro läksyjä jo lapsi sitä kysyy?