Ei-ensikertalaiset: Millä mielin valmistaudutte pääsykokeisiin?

Millä mielin te muut ei-ensikertalaiset valmistaudutte pääsykokeisiin nyt ensikertalaiskiintiöiden aikana?

Löysin hyvin työllistävän alan, josta olen myös kiinnostunut, joten tartuin härkää sarvista, vaikka vielä viime vuonna ajatus uudesta opiskelurupeamasta tuntui mahdottomalta lähes 400 opintopisteen ja yli kuuden vuoden opiskelu-urakan jälkeen. Toivo kuitenkin heräsi: voin vielä vaikuttaa elämääni, päästä työelämään, tehdä suunnitelmia tulevaisuuteen sekä elättää itseni ja tarvittaessa myös läheiseni.

Luku-urakka on sujunut hyvin, mutta toisaalta pieni sisäänottokiintiö ahdistaa mielettömästi. Sitä ei vain saisi ajatella, mutta väkisinkin mahdollisuuteni tuntuvat pieniltä, vaikka käytän lukemiseen 10 tuntia päivässä. Jos enenkin olen hävinnyt sen tavallisen työnhakukisan satoja muita vastaan, niin miten voin saada yhden niistä muutamasta opiskelupaikasta? Pahin skenaario on, etten pääse opiskelemaan minnekään hakemaani koulutukseen ja jään jumiin nykyiseen arkeeni, jossa tulevaisuus näyttää kovin epävarmalta.

Miten teillä muilla sujuu? Oletteko suunnitelleet, mitä aiotte tehdä, jos ette tänä vuonna pääse sisään? Oma suunnitelmani on, että jos nyt ei onnistu, teen opintoja avoimessa niin paljon kuin työkkäri antaa tehdä ja valmistaudun ensi vuoden pääsykokeisiin vain entistä kovemmin.

Taustani on, että olen muutama vuosi sitten valmistunut maisteri ja koen, että uusi opiskelupaikka olisi oikeastaan pakko saada. En halua olla ikuinen kesätyöläinen ja hanttihommien saaminen on näiden vuosien aikana osoittautunut mahdottomaksi. Kauempanakin kävin välillä töissä siinä toivossa, että se helpottaisi jatkossa työllisymistä siellä missä asumme/minne voimme muuttaa. Aika onnetonta on, että juuri siellä liian kaukana sijainneessa paikassa soppariani olisi jatkettu. Pelkkä työ ja patja lattialla eivät kuitenkaan korvanneet menetettyä perhe-elämää ja muita minulle tärkeitä arkeani kannattelevia asioita, joten palasin kotiin, koska aloin olla henkisesti poikki ja palkka riitti huonosti asumiskuluihin. Siitäkin minua syyllistettiin (mulle todella sanottiin, että "kyllä nuorena jaksaa", ja "pitäisi jatkaa siellä, missä on töitä". Nyt voin ainakin kokemuksesta sanoa, että nuorenakaan ei jaksa rajattomasti ja kaikkea elämää ei pidä uhrata työlle.) Kotiin palattuani päätinkin, etten enää ala pendelöidä, vaan vaihdan alaa. Uskon sen olevan elämäni parhaita päätöksiä. :)