SUPERTÄHDET
Nelosella urheilijoiden Vain elämää. Mitä tuumitte? Onko Teemu muka päättänyt vieraat ja paikan. En usko..
Kommentit (339)
Minusta kaikissa heissä on sympaattisia piirteitä, Teemukin vaikuttaa empaattiselta ja tulkitsen hänen katseensa mm. Kiiraan pikemminkin lämpönä kuin "himona".Kiiralle ei ole helppo paikka olla huomattavasti vanhempien miesten seurassa, kun ajattelee kuinka paljon psyykkisesti terve ihminen kehittyy vuosien varrella.Itse olin täysi typerys vielä aikuisena naisena ja tajusin sen vasta eläkeiän kynnyksellä.Kiiran puheesta kuuluu paitsi äykkyys,myös hyvä kotikasvatus ja viisaus.On monia, joilla on älyä (todellakin:),mutta viisaus puuttuu.Mm. Tom jones oli mielestäni aivan naurettava seniori -ikäinen BBC:n haastattelussa.Puhui kuin murrosikäinen pojankloppi ja huonosti kasvatettu sellainen.Aivan kuin ei olisi lainkaan elämänkokemusta.Mutta kaikkihan ei opi koskaan.
Hatunnosto kaikille ohjelmaan osallistuneille, ainakin tähän asti.Antakaa hyvän kiertää.
Minusta kaikki miehet suhtautuvat Kiiraan kuten pikkusiskoon. Ja Teemuhan sanoi, että arvostus taitoluistelua kohtaan nousi kun itse oli sitä kokeillut. Kaikista miehistä huomasi, miten vaikuttuneita olivat kun näkivät taitoluistelijan parin metrin päässä. Siinä tajuaa vasta sen vauhdin ja vaativuuden, mikä lajissa on. Mikan kommentit Kiirasta olivat mielenkiintoiset, kun hän nyt vasta tutustui tähän.
Kiira on 27. Lähinnä häntä on iässä Jarkko Nieminen, 34. Palander on 38, Selänne 45. Häkkinen 47 ja Grönholm 48. Varmaan nuo ikäerotkin ovat antaneet mielenkiintoisia näkökulmia asioihin, siellä epävirallisissa keskusteluissa, joita TV:ssä ei ole näytetty.
Kalle Palander kertoi Mika Häkkisen ilmoittaneen etukäteen, että hänen perheestään, vaimostaan ja lapsistaan on turha kysyä mitään. Häkkinen vetää rajan siihen, lapset ovat alaikäisiä ja vaimo yksityishenkilö, niistä ei TVssä puhuta. Ehkä keskustelivat näistäkin TV-kameroiden sammuttua, kuka tietää.
Harvoin tulee naurettua ja itkettyä tv-ohjelmaa katsoessa, Supertähdet on onnistunut joka jaksossa saaman mut tunteiden laidasta toiseen. Kiiran jaksossa en voinut olla nauramatta vedet silmissä, kun Teemu veti hirveet lipat taitoluistimilla, ja sen ällistystä omalle kompuroinnille. Kaikki tyypit on luontevia, hauskoja sekä aitoja ilman mitään itsekehua. Harvoin olen mistään telkkariohjelmasta niin innoissani kuin tästä!
Se oli kyllä huvittavaa kuinka Palanderin jaksossa Selänteellä meni niin tunteisiin se kun hävisi pujottelusimulaattorikisan. Oikein mökötti siinä afterski-sohvalla ja moneen otteeseen jaksoi vielä illallakin mainita kuinka oli varmaan eka kerta kun näin kävi. Teki sille ihan hyvää.
Palanderissa jäi hieman vaivaamaan se, miksei jatkanut sitä valmentamista. Se oli aika ristiriitaista tekstiä siltä. Kertoi tykänneensä siitä ja olisi halunnut jatkaakin, mutta ego ei antanut periksi, kun itävaltalaiset ihmetteli sen roudaamista. Vittu, mitä haaskausta. Mitä väliä sillä on, mitä ne ajattelee, ehkä ne on niin juonikkaita, että ne tuolla psyykkaamisella nimenomaan haluaa ettei Palander jaa osaamistaan, ettei suomalaisten menestys vaan jatkuisi. Kallella olisi varmasti annettavaa suomalaiselle alppihiihdolle. Toivottavasti nielisi ylpeytensä ja miettisi minkä työn oma isänsä teki, vaikka sitä pidettiin lähes hulluna, vielä ilman aiempaa kokemusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johan alkoi Teemun silmät kiilua kun Jenni tuli esille.
Ylläpito voisi jo puuttua näihin sairaisiin Jenni faneihin?
Taidat olla itse melko sairas kun nostelet kaikki ensimmäistä jaksoa koskevat Jenni-kommentit esiin vain saadaksesi halveksia häntä ja hänen fanejaan? Jenni esiintyi Teemun jaksossa, yllätyksenä Teemulle koska kuuluu hänen lempparilaulajiin. Eli kommentit hänestä kyllä kuuluvat ekan jakson keskusteluun. Suu vaahdossa sinun kuitenkin pitää täällä vittuilla, ääliö.
Mulla meni jotenkin ohi Häkkisen kommentti Kiirasta. Mitä hän sanoi?
Ainoat supertähdet tuolla on Teemu ja Häkkisen Mika. Muut on ehkä tunnettuja Suomen mittakaavassa ja Kiira + Kalle jatkuvasti lärvit lööpeissä turhan takia. Laura Lepistö tuonne olisi luistelijoista kuulunut, huomattavasti Kiiraa menestyneempi.

Taitoluistelu on isompi laji kuin jääkiekko monessa maassa.
Vierailija kirjoitti:
Ainoat supertähdet tuolla on Teemu ja Häkkisen Mika. Muut on ehkä tunnettuja Suomen mittakaavassa ja Kiira + Kalle jatkuvasti lärvit lööpeissä turhan takia. Laura Lepistö tuonne olisi luistelijoista kuulunut, huomattavasti Kiiraa menestyneempi.
Ihan ensiksi, kyse ei ole siitä, kuka tuohon ohjelmaan kuuluisi, vaan kenen aikatauluun ohjelman nauhoitus ja 9-10 päivän matka Jenkkeihin sopisi. Ehkä Lauraa on kysytty ja hänelle ei sopinut. Kiiralle sopi.
Ja menestyksestä: Lauralla on pronssi MM-kisoista, Euroopan mestaruus, EM-hopea ja EM-pronssi.
Kiiralla on EM-hopea ja 2 EM-pronssia. Mutta Kiira on ensimmäinen suomalainen taitoluistelija, joka on voittanut GP-kisan, Kiiralla on 2 GP-kisavoittoa, Lauralla ei yhtään. Kiira on myös ensimmäinen suomalainen taitoluistelija, joka on selvinnyt GP-finaaliin (6 parasta GP-kisoista) , vuonna 2012. Taitoluistelijat arvostavat GP-kisat erittäin korkealle.
Joten menestyksessä ei niin kovin suuria eroja ole.

Kyllä on valtava ero. Lepistö oli huomattavasti menestyneempi kuin Kiira, vaikka julkisuuden perusteella toista olettaisi.
GP:n arvo tietysti riipuu siitä, keitä on ollut mukana. Euroopan taso notkahti pahasti 1990-luvun jälkeen, eikä mitali EM-mittelöissä kovin kummoinen saavutus ollut, kun siirryttiin MM-areenoille. Lepistön MM-mitsku oli helvetin kova saavutus. Kiira ei päässyt samaan ja hermoista taisi olla kyse. Tyypillistä tällaisille 'perfektionisteille'. Usein huomio kohdistetaan joihinkin ihan toissijaisiin asioihin, eikä tehdä kunnon työtä. Työelämässä tuollaiset ovat vitsaus.
Kiiralla ja Teemulla hyvät kemiat. Sirpalla persoonallinen bassoääni.
The Real Housewives of... -ohjelmien naikkosten juhliin verrattuna aika pientä puuhastelua tämä Sirpan ja party planner -friidun juhlavalmistelut. Tosin eipä tässä mitään hienompia varainkeruujuhlia järjestetä, vaan rennot hengailubileet suomalaisille :)
Jarkko Nieminen oli hyvä tuossa jefussa. Nopea juoksija ja hyvät harhautukset.
Mertarannan ohjelmassa oli parempi toteutus, Teukalla mielenkiintoisemmat vieraat
Onneksi Harri Syrjänen tuli pelastamaan tämän tylsähkön jakson. Miten toi Sirpakin on niin täti?
Eiköhän Kiira ole vain tyytyväinen, kun on täysin vailla meriittejä päässyt supertähdet nimiseen ohjelmaan josta saa varmasti ihan mukavasti rahaakin.[/quote]
Kyllä on pakko läiskäistä kateuskortti pöytään tässä vaiheessa, mitenkään muuten ei näitä Kiiraa dissaavia kommentteja voi tulkita.