Lue keskustelun säännöt.
Tatuoinnistani
08.04.2016 |
Okei, tämä on nyt taas yksi mun ihmeellisyyksistäni, kuitenkin...
Otin about kuusi vuotta sitten tatuoinnin rintaani. Sen siis saa helposti paidalla piiloon, jos haluaa, muttei varsinaisesti ole ollut tarvetta piilotellakaan. Nyt mulla on sellainen fiilis, että olisinkin halunnut olla tatuoimaton. Tatuointi, siis kuva, ei itsessään häiritse, en näe sitä kuin peilistä, ei siihen ehdi kyllästyä. En tiedä liittyykö nämä ajatukset mun tänhetkiseen ikäkriisiin vai mihin... On vaan sellainen olo, että mitä tekisin, poistanko, annanko olla, otanko toisen pienen viereen kun tuo kuva on niin yksinäinen. Ihme stressi yhden kuvan takia.
Kaikki siis sen takia, että mulla on vaan sellanen fiilis, että en tiedä haluanko, että mulla on tatuointi. Toisaalta voisin myös ottaa toisen. Huoh.
Eikä kiitos sellaista, että olisit miettinyt... Jotain vertaistukea kai kaipailisin, tai että onko kellään ollut samantyyppisiä ajatuksia...
Kommentit (9)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulevaisuudessa puhdas tatuoimaton iho tulee olemaan in.
Tatuointeja löytyi jo jääkaudella eläneiltä, joten kyllä muutaman vuosituhannen saa odottaa, että tatuoinnit maailmasta katoaisivat. Ne ovat aina olleet osa ihmisen kulttuuria.
Joskushan olet halunnut sen halunnut ikuistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Älkää viileskelkö ihoanne vainajan tähden älkääkä koristelko itseänne ihopiirroksilla. Minä olen Herra." (3 Moos 19:28)
Juurikin tuosta syystä en ole hankkinut tatuointia, vaikka niistä muuten pidänkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nii i... Kumma juttu, miten tällaisesta pikkuasiasta saa piikin mieleen... Ja olen jpskus halunnut tämän, kiva tatuointi ja itse olen piirtänyt. Tuskin näenkään tatuointiani, joten miksi maksaisi sen poistosta, mutta sitten kun se alkaa vaivaamaan, ei saa pois mielestä. Ap
Vittu mitä vatulointia aina teillä naisilla.