Miten ylökoulun opet kestää haistattelua ja huorittelua
Sehän on kamalaa, kun suuren porukan edessä haukutaan jatkuvasti.
Miten sitä voi kestää?
Kommentit (25)
Poikani on ysillä ja kertoo joidenkin sanovan todella henkilökohtaisen törkeästi opettajille. Esim, että "turpa kiinni v...n läski".
Eikö olisi kamalaa kuulla töissä luokan edessä?
Ei ole huoriteltu kertaakaan näiden kahdenkymmenen vuoden aikana.
Yhden kerran poikaoppilas haistatteli suutuspäissään, mutta se oli ymmärrettävä tilanne. Purki minuun tietyn tilanteen. Pyysi anteeksi ja asia oli sillä selvä.
Hyvin harvinaista muillakin. Mistä olet saanut päähäsi, että "jatkuvaa"?
No jos tuollainen on liikaa, ei kyseinen henkilö ole sopiva opettajaksi. Lapset ovat ajattelemattomia ja sanovat törkeitä asioita joita eivät edes ymmärrä mitä tarkoittavat, ei niitä järkevä ope ota itseensä.
Aineenopettajat ovat vielä usein menneet kukemaan sitä ainettaan yliopistoon ja ikään kuin ajautuneet sitten opettajiksi. Toisi kuin luokanopet.
Lapseni luokalla tuo on jatkuvaa. Siellä on kaksi oppilasta, jotka kiroilevat ja huorittelevat opettajia päivittäin. Kuriin ei ole saatu. Omaa lastanikin tuo rauhattomuus ärsyttää, kun opet ei saa noihin kuria.
Ei voisi vähempää kiinnostaa jonkun amisviiksisen tissiposkipojan homottelut tai muut vittuilut. Heitä sen sijaan kiinnostaa yllättävänkin paljon kun heittää täyslaidallisen tiukkasanaista palautetta takaisin. Eipä noita usein tule. Tajuavat kyllä että niin tunnilla kuin välkälläkin on kivempaa kun pitävät solvaukset omana tietonaan.
Terveisin: Miesope, ruotsin ja saksanopettajana yläkoulussa vuodesta -78
Koska häirikkölasten vanhemmat haastaa opettajan oikeuteen jos näitä herranterttuja kieltää. Vapaa kasvatus ja nykykakaroiden ja nuorten pahoinvointi. 1+1=?
Mitä kokenut ope voisi sanoa, kun nuori sanoo opelle, että turpa kii vitun läski.
Tuo tukeva ope oli vaan sanonut kuulemma jotain, että rauhoitupa nyt.
Mun lapsen luokalla on kiroilija, jolta opet riistää kännykkää. Se sit aina kiroo ja sanoo haastavansa ookeuteen koskemisesta.
Mun mies onyläasteen ja lukion ope. Ei sen koulussa tuota hyväksytä, eikä ole koskaan kuullut kenenkään kollegan kertoneen vastaavaa.
Huorittelusta voi tehdä rikosilmoituksen.
Sitä pitää asettua sen haukkujan yläpuolelle eikä lähteä mukaan oireilevien teinien juttuihin. Aikuisen pitää olla kypsä ja osata ohittaa tietyt asiat. Ammatillinen kypsyys ja aikuisuus, se on se juttu. Minulla on ns. lehmän hermot ja en ole opettajaurani aikana koskaan hermostunut enkä korottanut ääntäni. Minua kunnioitetaan.
Olen opettajana ammattiopistossa ja vaikka olen lihava ei kukaan ole siitä haukkunut ainakaan itselleni vaikka opiskelijoina on ollut todella haastavia nuoria.
Minulle oppilas haistatteli viimeksi syyslukukaudella 2004.
Ikinä ei ole huuoriteltu. En muista olisiko haistateltukaan, ei ainakaan merkittävissä määrin eikä ihan äskettäin. Alan olla jo niin vanha, ruma ja kiukkuinen, etteivät varmaan uskalla. :)
Voiko yläkoululaisen huorittelusta tehdä tosiaan rikosilmoituksen?
Luulisi niitä tulevan paljon.
Nykyään kuulema opettajat haistattelevat oppilaille. On kuulema huo,,, ksi haukuttu oppilaita.
Vierailija kirjoitti:
Ei voisi vähempää kiinnostaa jonkun amisviiksisen tissiposkipojan homottelut tai muut vittuilut. Heitä sen sijaan kiinnostaa yllättävänkin paljon kun heittää täyslaidallisen tiukkasanaista palautetta takaisin. Eipä noita usein tule. Tajuavat kyllä että niin tunnilla kuin välkälläkin on kivempaa kun pitävät solvaukset omana tietonaan.
Terveisin: Miesope, ruotsin ja saksanopettajana yläkoulussa vuodesta -78
Etkös sinä ole jo eläkkeellä? Toivottavasti ei dementia saa kuvittelemaan toista.
Mun hyvä ystävä on yläkoulun ope, eikä hänelle tule tuollaisia tilanteita kuin ihan tosi harvoin.