Lue keskustelun säännöt.
Miten olette saaneet itsenne motivoitua olemaan ikävässä työpaikassa?
04.04.2016 |
Olen ollut vuoden määräaikaisella sopimuksella ja se loppuu kohta. Minulle on luvattu sen jälkeen vakipaikka ja palkankorotus. Pitäisi varmaan olla tosi onnellinen, että on töitä ja vieläpä vakipaikka luvattu, mutta en pysty, inhoan työpaikkaani. Masentaa ajatus että tätä tämä sitten on hamaan tulevaisuuteen.
Joka aamu vituttaa lähteä töihin. Kuvaavaa on, että työpaikka alkoi ottaa päähän jo ensimmäisen parin viikon aikana. Olisi pitänyt jo silloin arvata, että ei se siitä paremmaksi muutu. Työtehtävät olisivat varmaan ihan kivoja, mutta työyhteisö on omituinen ja sisäänpäinlämpiävä. Työskentelytavat ovat jotenkin tehottomia eikä epäkohdista voi ikinä sanoa mitään kun lähes kaikki ovat kavereita ja perhetuttuja keskenään ja vetävät yhtä köyttä aina ja kaikessa. Itse olen aika ulkopuolinen kun olen ainoita, jotka on otettu töihin osaamisen perusteella eikä
suhteilla. Ulkopuolisuus näkyy esim. siinä että minulle ei kerrota asioita tai muilla on etuja, joita minulla ei ole ja joista minulle ei hiiskuta. Olen ollut monessa muussakin työpaikassa enkä ole vielä tällaista nähnyt ennen.
Millä ihmeellä saisin tsempattua itseni tähän työhön? Tuntuu tosi vaikealta, olen jatkuvasti aivan stressaantunut. Ei vain ole muutakaan, alalla on hankala saada töitä, enkä haluaisi olla työtönkään. Joskus mietin miten kauan tätä pystyy sietämään ennen kuin sekoaa.
Kokemuksia tällaisesta kellään?
Kommentit (16)
Mulla on tapana hoitaa työni hyvin ja keskittyä vain siihen työpäivän aikana. sosiaaliset suhteet ja hauskanpito on sitten vapaa ajalla. Eli älä odota mitään hauskaa, niin ei tarvitse pettyä. Rahan takiahan sitä 99% työssä käy ja aika iso % siitäkin on aamuisin tympääntynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan samat tuntemukset oli mulla aikoinaan. Olisi pitänyt iloita vakinaistamisesta jne. Siinä ne vuodet menivät kun ajattelin että ei missään ole pakko ihmisen olla. Ja lopulta tuli sitten potkutkin.
Tama olisi voinut olla minun kirjoittamani - ainakin melkein! Sinuna ottaisin tyon ja palkankorotuksen vastaan. Samallahan voit kuitenkin pitaa silmat ja korvat auki uusien tyopaikkojen kannalta. Sinusta selvasti pidetaan ainakin sen verran, etta sinut halutaan vakituiseen tyosuhteeseen siella... Eli joku on siella kuitenkin sinun puolellasi. :)
Ei kannata vaipua masennukseen ja ahdistukseen... Nythan sun ei tarvitse stressata tyottomyydesta. Laitat vaan nyt vahitellen rahaa saastoon ja katselet uutta paikkaa jossain muualla. Ei sinun tarvitse siella ikuisuuksia olla!
Omassa tilanteessani auttoi se, etta tiesin sopimuksen olevan maaraaikainen. Ja olenkin tehnyt lahtolaskentaa jo jonkin aikaa... Minulle tarjottiin myos lisaa toita, mutta kieltaydyin kauniisti ja sanoin, etta voin jaada pitemmaksi aikaa, jos tyopaiviani ja tuntejani vahennetaan. Nyt minulla on kaksi osa-aikaista tyopaikkaa.
Olen aina vaihtanut työpaikkaa tuollaisessa tilanteessa.
mä en tiedä, itse sairastuin burnoutiin ja ollut useammalla sairauslomalla. En tiedä mitä tekisin. Onko neuvoja? Tuntuu ettei kukaan pidä minusta siellä. On mennyt itsetuntokin ja en uskalla uutta työpaikkaa hakea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko, että kukaan erityisesti "pitää" minusta, mutta vakipaikkaa tarjottiin luultavasti siksi, että teen työni hyvin ja olen aikaansaava. Yritän järjestää vapaa-ajaksi jotain kivaa viikollakin, minkä voimalla sitten jaksaa kitua taas yhden 8 tuntia töissä. Mutta jotenkin töissäolo on aina vain yhtä piinaa. Tuntuu että tuhlaan elämääni siellä, kun tiedän omasta kokemuksestakin että on toisenlaisiakin työpaikkoja.
Pahinta on tosiaan työyhteisö. Ja olen siis ollut jo vuoden kohta, joten kyllä siinä ajassa luulisi pääsevän porukkaan, varsinkin kun minulla ei koskaan aiemmin ole ollut ongelmia siinä asiassa. Kai se on sitten niin että jos on jo valmiiksi kiva porukka niin ei siihen kaivata uusia. En välttämättä kaipaa ystäviä työkavereista, mutta kyllä vaan tuo sisäpiiriytyminen tuppaa vaikuttamaan työntekoonkin negatiivisesti.
Ap
Hae jatkuvasti uutta työtä, löytyy paljon helpommin vakituisena työntekijänä kuin työttömänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos tästä avauksesta, itse painin hyvin samanlaisten ajatusten kanssa! Juuri nyt tuntuu, että saamani vakinaisuus on kultainen häkki - on vaikea lähteä, kun periaatteessa pitäisi olla vaik tyytyväinen siitä, että on näin hyvä oman alan työ. Kuitenkin työyhteisö painaa koko ajan alaspäin. Minullakaan ei aiemmissa työyhteisöissäni ole ollut ongelmia, mutta tässä nykyisessä en kahden ja puolen vuoden jälkeenkään tunne olevani osa porukkaa. Tiedän, että minusta puhutaan selän takana ikävästi.
Ongelmallista on tämäkin: Olen unelmatyössäni, ja työni puitteet ovat oikeastaan erinomaiset verrattuna suureen osaan tarjolla olevista vastaavista (siis jos avoimia paikkoja edes olisi - ei ole). Työmatka on lyhyt. Ei siis olisi millään tavalla minulle edullista vaihtaa. Kuitenkin työyhteisö on myrkkyä sekä itsetunnolleni että työssäjaksamiselleni. Olen alkanut epäilä itseäni. Pelkään, että jos jään vielä pitkäksi aikaa tähän, minusta tulee ihmisenä jotain ihan muuta kuin haluaisin olla.
Päädyin tilanteeseeni samalla tavoin kuin sinä nyt. Olin ollut määräaikaisena vajaan vuoden ja päättänyt pestin päättyessä häipyä niin pitkälle kuin pippuri kasvaa, kun minulle tarjottiinkin vakinaisuutta ja parempaa palkkaa. Niinpä päätin jäädä - alallani on hyvin harvinaista saada pysyvä paikka ja vielä näin nopeasti. Ajattelin, että siitä käsin on helppo katsella muita paikkoja. Mutta eihän se ihan niinkään ole - ensinnäkin työnhaku vaatii aikaa ja energiaa, jota ei palkkatyöltä aina ole.
En osaa neuvoa sinua, mutta jos otat työn vastaan, olet ehkä puolentoista vuoden päästä samassa tilanteessa kuin minä: talous on turvattu ja olet voinut toteuttaa joitain pitkäaikaisia toiveitasi (itse sain vihdoin asuntolainan, lisäksi olen matkustellut paljon), mutta työ on muuttunut vain vastenmielisemmäksi ja syö yhä suuremman osan elämänilostasi.
Tilanne saattaa muuttua kun sut vakinaistetaan. Muut saattaa ajatella, että olet kohta lähdössä eivätkä siksi ota sua porukkaan.
Toisaalta vakituisesta duunista on helpompi hakea uutta paikkaa.
Eli tsemppiä, tee minkä voit ja odota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisi kai jollekin mainita tuosta miten hankalaa siellä on tehdä töitä? Ei toki jos päläpäläporukkaan kuuluu ylemmätkin tyypit...
Minä olin 5 kk 30-tuntisena, nyt mulla on puolen vuoden sopimus kesäkuun loppuun kokoaikasena... Lähinnä ajattelen sitä, että tää näyttää hyvältä CV:ssä. Ja joskus mietin että joutuu joku paskempaakin työtä tekemään (vertaan siivoojiin, vaikka toisaalta kadehdin kun ei oo niin paljoa vastuuta). Ja olosuhteiden pakosta, lapset pieniä eikä nyt ole sopiva aika lähteä opiskelemaan lisää - enkä edes tiedä mitä opiskelisin. Mutta... Tässä sitä roikutaan, en tiedä kyllä että haluaisinko vakinaistusta, ne vähän puhuu siitä mut en haluaisi... En haluais sitoutua. Ja meidän toimitusjohtajan tietäen ei tuu tapahtumaan... Muutamat muut saattavat saada jopa edellisen sopimuksen loppumispäivänä uuden sopimuksen kuukaudeksi. Minä kyllä siinä tilanteessa toteaisin ettei onnistu, oon suunnitellu muuta. :D
Vierailija kirjoitti:
Hae jatkuvasti uutta työtä, löytyy paljon helpommin vakituisena työntekijänä kuin työttömänä.
Ehdottomasti juuri näin. Ota vaan vakinaistaminen vastaan, mutta sillä mielellä että alat etsiä muita töitä vaikka heti. Taloudelle ja CVlle on aina parempi etsiä uutta työpaikkaa työllisenä kuin työttömänä. Toivottavasti siellä huonossa työyhteisössäkin on hieman helpompi kestää, kun voit suhtautua asiaan väliaikaisena ja tiedät että ajan kanssa löydät kyllä jonkin muun työn ja pääset pois. Ja kun mietit CVtä ja hakemuksia varten mitä olet kuitenkin siinä työssä oppinut, ehkä voit nähdä jotain hyvääkin paikassa, vaikket yhteisössä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kärsi ja nosta palkkaa ja hae samalla muita töitä aktiivisesti. Sit kun löytyy, niin soromnoo.
Raha + se että teen koko ajan työtä sen eteen että pääsisin parempaan työhön tulevaisuudessa ( eli suomeksi opiskelen, haen uutta työpaikkaa, tällä hetkellä teen kahta työtä rinnan saadakseni enemmän työkokemusta) + olen luvannut itselleni etten kauaa tuolla enää ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen samassa tilanteessa paitsi et eipä tälläisinä aikoina uutta duunii tunnu saavan. Kilpailu on kovaa ja huomaan miten mä en enää jaksa kohta edes välittää miten duunini teen. Ajattelin ensin että kyse on vain rutiinien tuomasta motivaatio ongelmista. Eihä duuni aina voi olla kivaa. Silti joka viikko vituttaa vaa enemmän.
onko suurin osa naisia? ja keski-ikäisiä. jos o niin en ihmettele
Ota tavoitteeksesi muuttaa vähitellen työpaikan ilmapiiriä ja toimintatapoja. Aluksi sun on saavutettava työyhteisön luottamus. Sen eteen joudut ehkä tekemään jonkin verran henkilökohtaisia uhrauksia. (Kuten hoitamaan jonkin ikävän homman toisen puolesta.) Kun ne huomaavat, että suhun voi luottaa, voit alkaa ehdottamaan välillä toimintatapojen muutoksia. Sekin pitää tehdä niin, että vanhat työntekijät luulevat keksineensä ne muutokset itse ja ottavat niistä kreditit itselleen. Vähitellen pieni asia kerrallaan viet työpaikkaa haluamaasi suuntaan.