Lue keskustelun säännöt.
Jos saisit pitää vain yhden lapsistasi, pystyisitkö valitsemaan?
04.04.2016 |
Hypoteettisesti, jos sinulla on useampi kuin yksi lapsi ja pystyisit pitämään vain yhden, pystyisitkö valitsemaan kenet pitäisit? Ja miksi juuri hänet? Muita lapsiasi et saisi enää koskaan tavata.
Itse rakastan kaikkia kolmea lastani valtavasti, mutta keskimmäisen kanssa tulen parhaiten toimeen. Hänessä on eniten sellaisia piirteitä, joita ymmärrän. Pitäisin luultavasti hänet.
Kommentit (61)
No mun lapset on 22v, 19v ja 10v eli vastaus aika selvä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huh, on vain yksi lapsi joten en joutuisi tekemään tällaista valintaa.
Todella vaikea valinta. Meillä on tyttö ja poika, luonteiltaan kuin yö ja päivä. Tyttö on kotona tulinen ja temperamentikas, testaa paljon vanhempiaan ja on erityisen takertuvainen minuun (on 5v). Hoidossa on itse kiltteys, ei hymyile eikä itke, piilottaa luonteensa. Poika on tasaisempi tapaus, toki jästipäinen, mutta ei samanlainen raivotar kuin tyttö ja hoidossa poika (6v) on oma itsensä myös. Tod.näk. pitäisin näistä syistä tytön, koska uskon pojan sopeutuvan paremmin uuteen perheeseen ihan luonteensa vuoksi. Tyttö voisi taantua, koska piilottaa itsestään niin paljon, jos muita kuin oma perhe on läsnä.
Jos taas toinen lapsista kuolisi, en osaisi valita, yrittäisin varmaan sitä, että ottaisivat minun henkeni lasteni sijasta. Syyllistäisin valinnasta itseäni ikuisesti olisipa se ollut mihin suuntaan hyvänsä.
Tää on vähän samanlainen kysymys, että hakkaisinko mieluummin jalan vai käden irti. Tai vietäiskö multa kuulo, näkö vai tunto. En osaa päättää, ja onneks ei tarvii :)
Poikani 10v on todella hiljainen, omissa ajatuksissaan kulkeva, hänestä on vaikea saada mitään ns irti, tai ymmärtää hänen ajatuksiaan. Jo taaperona viihtyi lähinnä itsekseen. Sinänsä ihan normaali lapsi, on jonkinverran kavereita, pärjää koulussa, urheilee jne.
Tyttäreni 8v on avoin, ei hänkään mikään sosiaalisuuden perikuva ole (olemme koko perhe vähän introvertteja) mutta kertoo asioistaan ja ajatuksistaan.
Valitsen siis ihan itsekkäistä syistä tytön, koska ymmärrän häntä ja osaan kasvattaa ja ohjata häntä. Pojan kanssa olen aina vähän "pihalla" vaikka rakas jörrikkä onkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos olisi ihan pakko valita, niin joutuisin antamaan kuopuksen pois. hän on 1.5v vanha, esikoinen 3.5v, eli kuopus helpommin unohtaisi oikean äidin. (kauheeta)!!
Lasteni isä pahoinpiteli minua vuosia, raiskasi, hakkasi, tuhlasi perheen rahat... ennenkuin kännipäissään ajoi autolla kahtasataa päin siltaa.
Toinen lapsistani muistuttaa isäänsä fyysisesti hyvin paljon, toinen enemmän minua. Välillä patoutuneet tunteet saavat minut melkein vihaamaan tätä, joka ulkoisesti on kuin isänsä, vaikka terapiassa asioita työstänkin. Siksi pakkovalinnan äärellä pitäisin tämän enemmän itseni kaltaisen.
Häpeän näitä tunteita enemmän kuin mitään ja toivon täydestä sydämestäni, ettei lapseni kovin selvästi aisti pahaa oloani. Joskus vanhempana varmasti yritän jollain tasolla asiat hänelle selittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on kolme lasta, 2 tyttöä ja 1 poika, enkä ees pysty miettiin tällasta! En antais ketään pois!
Herää vaan uteliaisuus, et miks ap tällasta kyselee? Jos freudilaiselle linjalle lähden, niin ap katuu lapsimääräänsä ja toivoisi, että todellisuudessa hänellä olisi vain yksi lapsi, keskimmäisen kaltainen...
Vierailija kirjoitti:
Mulla on kolme lasta, 2 tyttöä ja 1 poika, enkä ees pysty miettiin tällasta! En antais ketään pois!
Herää vaan uteliaisuus, et miks ap tällasta kyselee? Jos freudilaiselle linjalle lähden, niin ap katuu lapsimääräänsä ja toivoisi, että todellisuudessa hänellä olisi vain yksi lapsi, keskimmäisen kaltainen...
:) Heh ei nyt sentään. Minä olen aina ollut taipuvainen pohtimaan kaikenlaista kummallista ja synkkää, tyyliin miten tappaisin itseni, miten eläisin jos häipyisin ja jättäisin kaiken, miten tehdään täydellinen murha... silti olen erittäin rauhaa rakastava ja empaattinen ihminen.
Tämä ajatus lähti siitä, kun kavereiden kanssa pohdimme, että onko oikein rakastaa jotakuta lasta enemmän. Meillä kaikilla oli, oikein pohdittuamme, selvästi sellainen lapsi, jonka kanssa on eniten samalla aaltopituudella, vaikkei se varsinaisesti rakkauden määrään tai kohteluun vaikuttaisi. Sen myöntäminen vaan tuntuu olevan enemmän tai vähemmän kiellettyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on kolme lasta, 2 tyttöä ja 1 poika, enkä ees pysty miettiin tällasta! En antais ketään pois!
Herää vaan uteliaisuus, et miks ap tällasta kyselee? Jos freudilaiselle linjalle lähden, niin ap katuu lapsimääräänsä ja toivoisi, että todellisuudessa hänellä olisi vain yksi lapsi, keskimmäisen kaltainen...
:) Heh ei nyt sentään. Minä olen aina ollut taipuvainen pohtimaan kaikenlaista kummallista ja synkkää, tyyliin miten tappaisin itseni, miten eläisin jos häipyisin ja jättäisin kaiken, miten tehdään täydellinen murha... silti olen erittäin rauhaa rakastava ja empaattinen ihminen.
Tämä ajatus lähti siitä, kun kavereiden kanssa pohdimme, että onko oikein rakastaa jotakuta lasta enemmän. Meillä kaikilla oli, oikein pohdittuamme, selvästi sellainen lapsi, jonka kanssa on eniten samalla aaltopituudella, vaikkei se varsinaisesti rakkauden määrään tai kohteluun vaikuttaisi. Sen myöntäminen vaan tuntuu olevan enemmän tai vähemmän kiellettyä.
Tämän siis kirjoitti ap
Itse olen eri elämänvaiheissa kokenut eniten "sielujen sympatiaa" eri lapsen kanssa. Esikoinen oli vauvana ihanin ja helpoin, keskimmäinen on nyt menossa yläkouluun ja on todella ihanassa iässä ja eniten samaistuttava, kuopus taas oli taaperona paljon valloittavampi kuin sisaruksensa.
Eipä noista yhtä voisi valita. Mutta ihan inhimillistä mielestäni kokea eniten yhteenkuuluvuutta jonkun kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Neljä lasta enkä kyllä mitenkään pystyisi valita. Kaikki ovat yhtä rakkaita.Joku muu saisi tehdä valinnan mun puolesta. Toisaalta, ehkä ajattelisin asiaa lapsen näkökulmasta. Kuka heistä olisi luonteeltaan herkin ja siten vaikein sopeutumaan uuteen perheeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helppo valinta. Pitäisin ainokaisen :)
Jos ihan lyhyellä aikavälillä miettisin, niin nuorempi varmaan enemmän tarvitsee minua.
Sitten taas toisaalta uskon, että nuoremmalla on helpompi luonne aikuisuutta ajatellen. Vanhempi voi hyvinkin tarvita minua enemmän vielä pitkälle aikuisuuteen, tämä toki vain arvailua.
Valitsen siis että pidän esikoisen.
Mulla 12 ja 14v. pojat ja en kyllä suostuisi valikoimaan kumman pitäisin ja en tee sitä nytkään.
Esikoinen on erityislapsi (useita diagnooseja) ja niin ihana kuin hän onkin, pitäisin nuoremman, jos olisi pakko valita. Perusteluksi nyt vaikkapa se, että esikoisen vanhempana oleminen on niin rankkaa verrattuna nuorempaan, että jos ei nuorempaa olisi, en varmasti jaksaisi.
Aika sairasta edes miettiä tollasta.
Minulla oli pahasti kehitysvammainen veli (hän on jo kuollut, ja itse olen melkein 30). Ei puhunut, liikkunut tai mitään muutakaan itse, käytännössä lähes vihannes (anteeksi karkeuteni, haluan vaan että ymmärrätte, ettei kyseessä ollut mikään lievä vamma).
Muistan kuinka pahalta tuntui, kun joskus kysyin äidiltäni, että rakastaako hän minua vai veljeä enemmän. Ja hän vastasi että yhtä paljon.
Mietin, että eihän veli voi tuoda mitään iloa tuollaisena vanhemmille ja minä taas yritän ja yritän miellyttää ja olla hyvä.
No, mentiin ehkä vähän ohi aiheen.
Antaisin teinin pois. Koska teini.