Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Sosiaalisesti kömpelöjen ketju
03.04.2016 |
Eli mikä tuottaa sinulle eniten vaikeuksia sosiaalisessa kanssakäymisessä, mikä on vaikeaa/missä haluaisit kehittyä?
Itselleni erityisesti silmiin katsominen on välillä todella vaikeaa, voin vilkaista nopeasti jonka jälkeen vilkuilen ympärilleni. Lisäksi tuntuu etten aina saa kunnolla selvää mitä ihmiset sanovat ja tuntuu myös toisinpäin että ymmärtääkö kukaan minun puhettani, tulenko ymmärretyksi oikein?
Kommentit (21)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ne muut ihmiset. Ne ahdistaa ja saa olon hermostuneeksi. Sitten en voi olla oma itseni. En voi rehellisesti kertoa omia mielipiteitäni ja ajatuksiani. Olen jotenkin muutenkin aina ihan eri aaltopituudella kuin 99% ihmisitä. Olen väärinymmärretty ja tulen vielä lisää sellaiseksi, kun avaan suuni ja muut ei saa ajatuksistani kiinni. Parempi siis olla hiljaa tai keskustella hyvin pintapuolisesti. Toisaalta samapa tuo, koska en halua paljastaa itsestäni kamalasti mitään muille, ihan lähimmille vain.
Jäädyn erityisesti jos joku tuntematon tai puolituttu kehuu vaikka vaatteitani, tai oikeastaan aina jos joku puhuu minulle yllättäen. Lisäksi tutustuminen tai edes normaalin kohtelias käytös on vaikeaa, esim. tervehtiminen. Pystyn kyllä vastaamaan, jos joku moikkaa ensin, mutta esim. lähtiessäni jostain tuntuu vaikealta, koska muut eivät ehkä edes huomaa että olen lähdössä, jos en sano sitä heippaa ensin.
Huomenta, sosiaalisesti kömpelöiden ketjupa hyvinkin. Kun ketjun avaa puoli tuntia ennen kuin palsta menee nukkumaan, ei kovin moni ehdi kirjoittaa. :D Olisin itse saattanut tehdä samoin.
Minulle tuottaa vaikeuksia erottaa puhetta taustahälyä vasten, esimerkiksi puhelimessa puhuminen on välillä työlästä tämän takia ja siksi, etten näe toisen ihmisen kasvoja. Välillä on myös vaikea hahmottaa, koska toinen on sanonut sanottavansa ja on minun vuoroni, varsinkin kovin hienovaraisten ihmisten kanssa. Lasten ja aika spontaanien ihmisten kanssa keskustelu on helpompaa. Olen jotenkin aliherkkä kovin hienovaraisille viesteille. Huomaan tämän siitä, että mm. opettajista ja luennoitsijoista lemppareitani ovat sellaiset, jotka ovat aika rempseitä ja suorapuheisia, ehkä jopa vaikeita. Yllätyn usein huomatessani, että monet muut pahoittavat mielensä tuollaisesta suorasukaisesta tyylistä, eivätkä pidä samoista ihmisistä.
Sitten on syvällisemmänkin tason vaikeuksia. Kun liikutaan asiatasolla, vaikka työasioissa, keskustelu on todellakin helppoa. Mutta kahvikupittelutilanteet ovat selvästi vaativampia. Minun on vaikeaa tuoda omia henkilökohtaisen elämän kuulumisia luontevasti esille, varsinkin vähemmän tutuille, ja sovittaa niitä kulloisenkin seuran mukaan. Siksi teen paljon pieniä virheitä. Nyt saattaa joku seurallisempi tulla sanomaan, että elähän nyt, ei tällaisissa asioissa voi tehdä virheitä, oot vaan oma itsesi. Mutta ei se olisi sitä mieltä, jos viettäisi seurassani vähän aikaa. :D
Ei tässä tietenkään ole pelkkiä huonoja puolia: monet ihmiset kokevat välillä virkistävänä, kun toisella ei ole niin paljoa ennakko-odotuksia, ikään kuin voivat olla vapaammin. Ihan hyvä kuuntelijakin olen ja maltan kuunnella, riittävän ajan kanssa irtoaa jopa ihan hyviä näkemyksiä. Pystyn myös usein keskustelemaan mielekkäästi ihmisten kanssa, jotka ovat erittäin jyrkästi eri mieltä kanssani, olen niin utelias.
Hauskaa maanantaipäivää kaikille, kömpelöille ja sujuville!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En keksi mitään puhuttavaa.
Sekin on OK. Voit olla ihan hyvillä mielin läsnä, mutta hiljaa. :) 5
Mä oon sosiaalisesti tosi kömpelö, mutta en toisaalta haluaisikaan olla toisenlainen. Ei minusta kiinnosta ihmisten seura joten ihan sama millainen niiden seurassa olen. Ei mulla ole niille vaan mitään puhuttavaa eikä kiinnosta heidänkään puheet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voihan änkytys ja sitten uuvahtaa niin, että puhuu ajattelemattomia(kin välillä) :'(
Hulluksikin ovat haukkuneet.. :'(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan kaikki liittyy jollain tavalla voimakkaaseen itsekriittisyyteen kohdallani. Olen mieluiten tilanteessa ja ympäristössä mikä ei vaadi minulta mitään erityistä. Minusta on mm. aina tuntunut siltä etten mitenkään pysty olemaan tarpeeksi hyvä kenellekään, alkaen ihan omista vanhemmista/ sisaruksesta.
Olen mielestäni huono kertomaan asioita ,koska pohdin aina mitä kuuntelijalle kertoo mikäkin asia minusta.
Ööö jos erehdyn valittamaan jostakin ihmisestä niin minulle jää siitä aina sellanen matala fiilis itselle, koska ymmärrän kertomani jälkeen kuinka epä täydellinen ja huono ihminen itse olen.
Sen vuoksi yritän kaikin tavoin välttää pahan puhumista ,koska se ei kohenna Onnellisuutta itsessäni. Ihminen menee onnettomaan ja negatiiviseen tilaan kun se yrittää siirtää oman huonon olonsa toisen ihmisen kautta itsestä pois. Ei hyvä. On hyvä katsoa itseään peiliin kun tympäsee ja ahdistaa sekä miettiä minkä esim.harrastuksen kautta voisin purkaa turhautumistani + pahaa oloani pois.
Tälläisiä ajatuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta tulee sosiaalisesti kömpelö, kun olen ylikuormittunut sosiaalisista kontakteista ja hälystä. Silloin sellainen intuitiivinen, hienovarainen viestintä on jotenkin mahdotonta, sitä yrittää vaan jotenkin selvitä niistä tilanteista. Omat työyksikköni ja työyhteisöni ja asiakkaani vaihtuvat tiheästi. Jokaisella on oma työkulttuurinsa, hierarkiansa joka ilmenee kahvipöytäkeskusteluissa, omat lähtökohtansa toimia ikänsä ja toimintakykynsä mukaan. On oma työnsä sovittaa itsensä aina eri rytmiin, olla osa ryhmää niin että ensinnäkin tajuaa miten siinä pitää olla ja sitten osata olla siinä roolissaan. Eri työyhteisöjen käsitykset siitä miten pitää toimia ja millainen olla voi erota paljonkin, eikä etukäteen voi päätellä miten juuri täällä toimitaan. Jos on hirveä kiire, ihmisistä tulee vaan sellaisia kasvottomia objekteja joista jokainen haluaa jotain ja kaikille pitäisi jotain osata antaakin, ja jossain vaiheessa on vaan takki tyhjä. Silloin minusta tulee joko ylivilkas, koska yritän nostaa vireystasoa että jaksaisin, tai sitten hidas ja minun on vaikea keskittyä.
Mulla ei oikeastaan ole muuta kuin se, että en koe mitään sosiaalista kanssakäymistä kovin mielekkääksi. Tuntuu ajanhukalta. Eli omassa tapauksessani kyseessä on tahtotilan puuttuminen, ei sinänsä varsinaisesti mikään kömpelyys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen mielestäni huono kertomaan asioita ,koska pohdin aina mitä kuuntelijalle kertoo mikäkin asia minusta.
Ööö jos erehdyn valittamaan jostakin ihmisestä niin minulle jää siitä aina sellanen matala fiilis itselle, koska ymmärrän kertomani jälkeen kuinka epä täydellinen ja huono ihminen itse olen.Sen vuoksi yritän kaikin tavoin välttää pahan puhumista ,koska se ei kohenna Onnellisuutta itsessäni. Ihminen menee onnettomaan ja negatiiviseen tilaan kun se yrittää siirtää oman huonon olonsa toisen ihmisen kautta itsestä pois. Ei hyvä. On hyvä katsoa itseään peiliin kun tympäsee ja ahdistaa sekä miettiä minkä esim.harrastuksen kautta voisin purkaa turhautumistani + pahaa oloani pois.
Tälläisiä ajatuksia.
Hyvin oivallettu
Vierailija kirjoitti:
Olen mielestäni huono kertomaan asioita ,koska pohdin aina mitä kuuntelijalle kertoo mikäkin asia minusta.
Ööö jos erehdyn valittamaan jostakin ihmisestä niin minulle jää siitä aina sellanen matala fiilis itselle, koska ymmärrän kertomani jälkeen kuinka epä täydellinen ja huono ihminen itse olen.Sen vuoksi yritän kaikin tavoin välttää pahan puhumista ,koska se ei kohenna Onnellisuutta itsessäni. Ihminen menee onnettomaan ja negatiiviseen tilaan kun se yrittää siirtää oman huonon olonsa toisen ihmisen kautta itsestä pois. Ei hyvä. On hyvä katsoa itseään peiliin kun tympäsee ja ahdistaa sekä miettiä minkä esim.harrastuksen kautta voisin purkaa turhautumistani + pahaa oloani pois.
Tälläisiä ajatuksia.
Aika monet sosiaalisesti sujuvat eivät muuten mieti tuollaisia ollenkaan vaan antavat vaan suusta tulla mitä on tullakseen, yhtä lailla pahantahtoista juorua kuin rakentavampaakin tavaraa, eivätkä mieti sitä jälkeenpäin, koska lähes kaikki muutkin esim. juoruavat. Eikä he silti sen onnettomammilta vaikuta. Esim. äitini on hyvin pidetty ja sosiaalinen ihminen, ja pääosa hänen hölötyksestään on toisista juoruamista, samoin hänen ystäviensä jutuista. Silti se on ihan tyytyväinen elämäänsä ja onnellinen.
Vierailija kirjoitti:
Ei minusta kiinnosta ihmisten seura
Kaipaat ilmeisesti kuitenkin jonkinlaista sosiaalista kanssakäymistä, koska kommentoit av:lla. Jos oikeasti et välittäisi ihmisistä, pysyttelisit ihan vain itseksesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen mielestäni huono kertomaan asioita p,koska pohdin aina mitä kuuntelijalle kertoo mikäkin asia minusta.
Ööö jos erehdyn valittamaan jostakin ihmisestä niin minulle jää siitä aina sellanen matala fiilis itselle, koska ymmärrän kertomani jälkeen kuinka epä täydellinen ja huono ihminen itse olen.Sen vuoksi yritän kaikin tavoin välttää pahan puhumista ,koska se ei kohenna Onnellisuutta itsessäni. Ihminen menee onnettomaan ja negatiiviseen tilaan kun se yrittää siirtää oman huonon olonsa toisen ihmisen kautta itsestä pois. Ei hyvä. On hyvä katsoa itseään peiliin kun tympäsee ja ahdistaa sekä miettiä minkä esim.harrastuksen kautta voisin purkaa turhautumistani + pahaa oloani pois.
Tälläisiä ajatuksia.Aika monet sosiaalisesti sujuvat eivät muuten mieti tuollaisia ollenkaan vaan antavat vaan suusta tulla mitä on tullakseen, yhtä lailla pahantahtoista juorua kuin rakentavampaakin tavaraa, eivätkä mieti sitä jälkeenpäin, koska lähes kaikki muutkin esim. juoruavat. Eikä he silti sen onnettomammilta vaikuta. Esim. äitini on hyvin pidetty ja sosiaalinen ihminen, ja pääosa hänen hölötyksestään on toisista juoruamista, samoin hänen ystäviensä jutuista. Silti se on ihan tyytyväinen elämäänsä ja onnellinen.
Joka hyvää kierrättää saa hyvää ja joka pahaa kierrättää saa pahaa, toisin sanoen sitä saa mitä tilaa.
T. Mies 36.v
Olen huolissani, koska minulle tulee keskustellessa aina semmoisia pikku blackouteja. Kaikki kertomani ovat ihan sekavia, minun on vaikea pysyä kärryillä muiden jutuissa ja sitten kun minulta kysytään jotain niin mumisen vaan jotain vastaukseksi vaikka kysymys olisi yksinkertainenkin. Joskus ajatus kulkee toki paremmin, mutta oma osuuteni keskusteluissa koostuu harmillisen usein lyhistä sanoista ja nyökyttelemisestä, ei helvetti kuinka säälittäväksi itseni tunnenkaan. En todellakaan halua olla tällainen. Tuntuu että minulla menee kaikki mahdollisuudet niin työ- kuin muussakin elämässä aivan ohi...
Itse en ole oikestaan ujo, mutta joskus ei huvittaisi jutella ihmisten kanssa, kun se on niin vaikeaa :D Tuo katsekontaktijuttu on minullekin vaikeaa, mutta itse jään helposti tuijottamaan. Puuttuu myös sosiaalista pelisilmää olla tarpeeksi samanlainen muiden kanssa, nuorempana vielä enemmän, jolloin saatoin rikkoa ihan liikaa. Esimerkiksi toin kylmällä ilmalla kouluun pörrötohvelit, että jalat pysyivät lämpiminä... mikä oli lukioikäiselle ihan liian outoa.
Minulla on myös vaikeuksia puhua selkeästi eli usein minut ymmärretään väärin, mikä on aika rasittavaa ja usein nämä väärinymmärrykset selviävät niin myöhään, että mitään ei enää ole tehtävissä ja osasta taatusti en ole koskaan tullut tietoiseksikaan.
En myöskään ymmärrä mitään hienovaraisia vihjeitä tai piikkejä, joka on toisaalta hyvä, sillä en ota helposti itseeni. Toisaalta se on kuitenkin huono, koska on vaikea arvioida ihmisten oikeita tunteita minua kohtaan, sillä harvahan nyt on avoimesti töykeä ellei ole tosi huono päivä.
Alue: Aihe vapaa
Eihän kukaan nyt jatkuvasti tuijota keskustelukumppania silmiin vaan välillä vain katsotaan silmiin.