Sellonsoitto kerrostalossa, naapuri ei tykkää :(
Olen sellisti, ja minun on pakko harjoitella asunnossani kerrostalossa. Yritän ajoittaa harjoitukseni järkeviin kellonaikoihin, yleensä klo 13-19 välille, jotta häiritsisin mahdollisimman harvoja. Käytössä on luonnollisesti sordino (joka hiljentää ääntä jonkin verran), mutta tiedän soiton kuuluvan silti hyvin naapuriasuntoihin.
Ainakin yläkerran naapuri on tehnyt erittäin selväksi, ettei soitto miellytä. Hän napsauttaa välittömästi stereot täysille kun alan soittaa, ja tömistelee ympäri asuntoa kantapäillään. Lopettaa sitten kun minäkin lopetan. Voi olla että muitakin naapureita häiritsee, mutta mitään merkkejä en ole huomannut muualta kuin yläkerrasta.
Minua tilanne häiritsee suunnattomasti. Olen musiikin opiskelija, ja mukana useissa kokoonpanoissa ja projekteissa, ja kotona harjoittelu on aivan pakollista. En soita huonosti, mutta harjoittelu on tietenkin usein vaikeiden kohtien toistamista ja sen sellaista, ja tiedän ettei se ole miellyttävää kuunneltavaa.
Olen alkanut pelätä harjoittelemista, ja stressaan asiaa jatkuvasti. Olen miettinyt muuttoa, mutta asuntoni on hyvällä paikalla ja edullinen, joten toisaalta miksi lähtisin. Minulla on oikeus harjoitella, mutta ymmärrän silti naapureita täysin. En vain voi heidän vuokseen lopettaa, sillä tästä tulee ammattini.
Mitä mieltä olette? Miten tulisi toimia?
Kommentit (77)
Olen myös jutellut opiskelukavereille eikä kellään ole vastaavaa ongelmaa, vaikka useimmat harjoittelevat kotona enemmän kuin minä. Ja soittimina on vielä "rasittavampia" soittimia, kuten huiluja, joiden ääni on paljon läpitunkevampi kuin sellon. Minullakaan ei ole aiemmin ollu ongelmaa asian kanssa, vaikka jo lapsena soitin selloa kotona kerrostalossa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hommaa treenikämppään vuoro. Hankkikaa sellaisen yhdessä muiden opiskelijoiden kanssa, jos ei yksin rahat riitä. Ammattimaista musisointia tai sen harjoittelua ei tarvitse tavallisessa kerrostalossa sietää.
Millaista musisointia sitten tarvitsee sietää? En harjoittele usein kotona enkä pitkiä aikoja kerrallaan. Missä se raja menee?
Ap
Ei kai näissä mitään kiveen hakattuja rajoja ole, mutta kuvittele itse jos naapurisi jankkaisi samaa kappaletta edestakaisin kerta toisensa jälkeen monta kertaa viikossa useamman tunnin ajan. Se mikä sinulle on ihanaa harjoittelua voi olla naapurille sietämätöntä ränkytystä.
Kyllä kerrostalossa soittamista täytyy tietysti jonkin verran sietää, mutta naapurin reaktioista päätellen taidat soitella melko usein kotonasi. Esimerkiksi naapurissani asui kerran joku musiikinopiskelija, joka harjoitteli monta tuntia päivässä, useampana viikonpäivänä. Vein sitten ystävällisen muistutuslapun ko. naapurille...auttoi muutamaksi viikoksi...toisen lapun jälkeen soittelija ilmeisesti ymmärsi yskän ja muutti jonkin ajan päästä pois. En sitten tiedä oliko joku tehnyt valituksen isännöitsijälle.

Kerroin ihan kaunistelematta miten usein soitan, ja se ei oikeasti ole usein. Jokusen kerran viikossa ehkä sen tunnin, en koskaan ainakaan enempää. Viikonloppuisin en naapureiden vuoksi soita oikeastaan koskaan.
Ap
Musiikki muuttuu häiritseväksi, jos naapuri joutuu kuuntelemaan sitä kaiken aikaa. Pianoläksyjen harjoittelua pari tuntia illassa täytyy suvaita, mutta ammattimainen harjoittelu kahdeksan tunnin päivineen ei kerrostalossa välttämättä käy.” (Isännöintiliiton lakimies Marina Furuhjelm, Taloussanomat 12.6.2011)
”Musiikin harrastaminen on sallittua kerrostalossa, sanoo Kiinteistöliitto Uusimaan vastaava lakimies Mia Pujals - paitsi jos soittaminen kohtuuttomasti häiritsee naapureita. Näin olisi esimerkiksi kovaääninen soittaminen öiseen aikaan.” (HS 12.2.2006)
Saat siis ap soittaa ihan lainkin mukaan tunnin viikossa silloin tällöin. Piste.
Jos et kestä naapurin musiikkia, voit
1. hankkia treenikämpän
2. soittaa koululla
3. soittaa ulkona
4. soittaa jossain muussa paikassa?
5. olla soittamatta.
Siinä ovat vaihtoehtosi.
Naapuriasi häiritsee sinun musiikkisi varmasti yhtä paljon kuin naapurisi musiikki häiritsee sinua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hommaa treenikämppään vuoro. Hankkikaa sellaisen yhdessä muiden opiskelijoiden kanssa, jos ei yksin rahat riitä. Ammattimaista musisointia tai sen harjoittelua ei tarvitse tavallisessa kerrostalossa sietää.
Millaista musisointia sitten tarvitsee sietää? En harjoittele usein kotona enkä pitkiä aikoja kerrallaan. Missä se raja menee?
Ap
Ei kai näissä mitään kiveen hakattuja rajoja ole, mutta kuvittele itse jos naapurisi jankkaisi samaa kappaletta edestakaisin kerta toisensa jälkeen monta kertaa viikossa useamman tunnin ajan. Se mikä sinulle on ihanaa harjoittelua voi olla naapurille sietämätöntä ränkytystä.
Kyllä kerrostalossa soittamista täytyy tietysti jonkin verran sietää, mutta naapurin reaktioista päätellen taidat soitella melko usein kotonasi. Esimerkiksi naapurissani asui kerran joku musiikinopiskelija, joka harjoitteli monta tuntia päivässä, useampana viikonpäivänä. Vein sitten ystävällisen muistutuslapun ko. naapurille...auttoi muutamaksi viikoksi...toisen lapun jälkeen soittelija ilmeisesti ymmärsi yskän ja muutti jonkin ajan päästä pois. En sitten tiedä oliko joku tehnyt valituksen isännöitsijälle.
Kerroin ihan kaunistelematta miten usein soitan, ja se ei oikeasti ole usein. Jokusen kerran viikossa ehkä sen tunnin, en koskaan ainakaan enempää. Viikonloppuisin en naapureiden vuoksi soita oikeastaan koskaan.
Ap
Paljonko on "jokusen kerran"?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Unohdin mainita, että en harjoittele kerrallaan pitkään, ehkä tunnin. Enkä todellakaan joka päivä, sillä koulussa ja harjoituksissa saa usein soitettua tarpeeksi. Soittaisin enemmänkin kotona, mutta en enää uskalla...
Ap
Sanot ettet soita paljon kotona ja sitten sanot että soittaisit enemmän, mutta et enää uskalla. Eli olet aiemmin soittanut paljon. Se voipi selittää naapurisi käytöksen.
Siis en ole soittanut tämän enempää koskaan. Tällä hetkellä tarve harjoitteluun voisi olla normaalia suurempi, kun kevään myötä esiintymisiä on paljon, mutta se ei ole enää edes vaihtoehto. Hyvä jos uskallan soittaa senkään vertaa mitä olen yleensä soittanut. Usein lopetan kesken kaiken, kun pää ei kestä naapurin jatkuvaa protestointia.
Ap
Sinun pääsi siis ei kestä naapurin askelia ja stereoita, mutta naapurisi pään pitäisi kestää sinun sellonveivaamistasi?
Vierailija kirjoitti:
Naapuriasi häiritsee sinun musiikkisi varmasti yhtä paljon kuin naapurisi musiikki häiritsee sinua.
Naapurin musiikki ei häiritse minua, vaan se että se on tarkoitettu merkiksi minulle että olisin hiljaa. Sääntöjen ja lainkin mukaan tiedän että minulla on oikeus soittaa, vielä huomattavasti enemmänkin kuin nykyään soitan, mutta kaikkia ei vaan voi tehdä tyytyväiseksi. Kotona harjoittelemiseni olen vetänyt aivan ehdottomaan minimiin naapureiden vuoksi, ja sordinokin on käytössä, jos se ei riitä niin en voi enää auttaa asiaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Olen myös jutellut opiskelukavereille eikä kellään ole vastaavaa ongelmaa, vaikka useimmat harjoittelevat kotona enemmän kuin minä. Ja soittimina on vielä "rasittavampia" soittimia, kuten huiluja, joiden ääni on paljon läpitunkevampi kuin sellon. Minullakaan ei ole aiemmin ollu ongelmaa asian kanssa, vaikka jo lapsena soitin selloa kotona kerrostalossa.
Ap
Niin, katsos kun talojen rakenteissakin on eroja. Toisissa äänet kuuluu paremmin kuin toisissa.
Voi ap parka, ymmärrän stressisi niin hyvin. Olet tainnut saada naapuriksesi minun entisen naapurin. Mitä jos soittaisit isännöitsijälle (ei sellolla vaan puhelimella 😀) ja kertoisit ongelmasta ja kysyisit hänen näkemystään. Jos isännöitsijän mielestä asia ok, niinkuin erittäin todennäköisesti on, sitten voit varmasti olla huolettomammin mielin. Naapurisi on joka tapauksessa ääliö, soittaminen tuossa määrin lukeutuu ihan normaaleihin asumisen ääniin joita kerrostalossa nyt vaan kuuluu sietää. Tsemppiä kevään koitoksiin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hommaa treenikämppään vuoro. Hankkikaa sellaisen yhdessä muiden opiskelijoiden kanssa, jos ei yksin rahat riitä. Ammattimaista musisointia tai sen harjoittelua ei tarvitse tavallisessa kerrostalossa sietää.
Millaista musisointia sitten tarvitsee sietää? En harjoittele usein kotona enkä pitkiä aikoja kerrallaan. Missä se raja menee?
Ap
Ei kai näissä mitään kiveen hakattuja rajoja ole, mutta kuvittele itse jos naapurisi jankkaisi samaa kappaletta edestakaisin kerta toisensa jälkeen monta kertaa viikossa useamman tunnin ajan. Se mikä sinulle on ihanaa harjoittelua voi olla naapurille sietämätöntä ränkytystä.
Kyllä kerrostalossa soittamista täytyy tietysti jonkin verran sietää, mutta naapurin reaktioista päätellen taidat soitella melko usein kotonasi. Esimerkiksi naapurissani asui kerran joku musiikinopiskelija, joka harjoitteli monta tuntia päivässä, useampana viikonpäivänä. Vein sitten ystävällisen muistutuslapun ko. naapurille...auttoi muutamaksi viikoksi...toisen lapun jälkeen soittelija ilmeisesti ymmärsi yskän ja muutti jonkin ajan päästä pois. En sitten tiedä oliko joku tehnyt valituksen isännöitsijälle.
Kerroin ihan kaunistelematta miten usein soitan, ja se ei oikeasti ole usein. Jokusen kerran viikossa ehkä sen tunnin, en koskaan ainakaan enempää. Viikonloppuisin en naapureiden vuoksi soita oikeastaan koskaan.
Ap
Paljonko on "jokusen kerran"?
2-3 kertaa viikossa
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naapuriasi häiritsee sinun musiikkisi varmasti yhtä paljon kuin naapurisi musiikki häiritsee sinua.
Naapurin musiikki ei häiritse minua, vaan se että se on tarkoitettu merkiksi minulle että olisin hiljaa. Sääntöjen ja lainkin mukaan tiedän että minulla on oikeus soittaa, vielä huomattavasti enemmänkin kuin nykyään soitan, mutta kaikkia ei vaan voi tehdä tyytyväiseksi. Kotona harjoittelemiseni olen vetänyt aivan ehdottomaan minimiin naapureiden vuoksi, ja sordinokin on käytössä, jos se ei riitä niin en voi enää auttaa asiaa.
Ap
Kun kerran tiedät säännöt ja lait noin hyvin, miksi annat naapurisi "merkin" vaivata sinua? Kuulostat vähän erikoiselta.
Vierailija kirjoitti:
Naapuriasi häiritsee sinun musiikkisi varmasti yhtä paljon kuin naapurisi musiikki häiritsee sinua.
Kyse ei taida olla siitä että juuri se naapurin musiikki ap:ta häiritsisi, vaan se tieto siitä että naapuria häiritsee ap:n soitto niin paljon että pitää ruveta protestoimaan noin. Itseänikin ahdistaisi tuollainen vihamielisyys. Myrkyttäisi kotona soittamisen ja aiheuttaisi turhaa syyllisyyttä ja stressiä.
Mitäpä jos keskustelisit naapurisi kanssa asiasta?
Kannattaa tosiaan kirjoittaa av:lle ja teilata kaikki esitetyt vaihtoehdot sen sijaan että neuvottelisi asiasta asianosaisten kanssa. Tiedät missä naapurisi asuu, menepä soittamaan ovikelloa.
Naapurin soittamisen kuunteleminen ON tosi rasittavaa, joten sikäli ymmärrän ap:n naapuria. Mutta jos ap soittaa vain pari kolme kertaa viikossa tunnin kerrallaan niin aikamoista ylireagointia. Kyllä nyt tuon verran pitää sietää. Minullakin on tosi rasittava naapuri, joka soittaa milloin mitäkin soitinta aina 22 jälkeen illalla, kun olisi kiva olla jo nukkumassa, mut minkäs teet kun hiljaisuus on vasta klo 23 niin ei voi valittaakaan...
En ole koskaan nähnyt ko. naapuria, ja ajatus oven taakse menemisestä pelottaa. Vaikuttaa nimittäin vihamieliseltä ihmiseltä. Ihan totta en harjoittele pitkään kerrallaan enkä usein, joten mielestäni hän ylireagoi paljon. Olen ottanut naapureita huomioon niin paljon kuin vaan voi, seuraava askel olisi kotona harjoittelemisen lopettaminen kokonaan, mutta sitä en voi/halua tehdä.
Ap
Soita vain rohkeasti. Ikävää, että naapuri ei tykkää, mutta sinulla on oikeus soittaa kotonasi kohtuullisessa määrin. Sellon ääni on todella kaunis, vaikka tietenkään harjoittelu ei ole aina sitä kauneinta soittoa. Ja nämä "mene sellon kanssa metsään" -kommentit vetää kyllä sanattomaksi.
No onpas taas töykeitä kommentteja. :(
Mutta älä huoli ap, sulla on oikeus soittaa kotonasi tunnin, parin ajan päivittäin, kunhan teet sen klo 7-22 välisenä aikana (eli silloin kun ei ole hiljaisuus).
Sitä paitsi sellonsoitto on todella kaunista. :) Joku rumpujen hakkaaminen saattaisikin olla rasittavaa, mutta minä ottaisin mielelläni sellistin naapurikseni.