olen ilmeisesti todella vanhanaikainen

"Avaa ovet ja tiukat purkit." Hihi. Hyvä juttu kuitenkin, että sinä saat tuolla tavalla tuntea itsesi Naiseksi ja miehesi Mieheksi. Antakaa kuitenkin tyttölastenne avata omat purkkinsa, jos haluavat.

Jokaisella pariskunnalla on oma tapansa järjestää elämänsä, työn- ja tulonjakonsa. Ei siinä mitään että te valitsette perinteisen mallin. Kunhan ette tosiaan tuputa sitä muille ja tuomitse toisten erilaisia tapoja. 

Mutta itselläni kyllä, kun tuon luin, tuli valtava onni siitä että olen vanhapiika, eikä tarvitse tuollaisia roolileikkejä miettiä ollenkaan. Kun on vain yksi taloudessa on helppoa: minä maksan kaiken, minä avaan tiukat purkit ja teen rempat, minun ei tarvitse kaunistautua ketään varten, eikä lapsettomana edes hoitaa lapsia. Aah, ihana vapaus :)

En ole kanssasi ollenkaan samaa mieltä, mutta jokaiselle suotakoon mielipiteensä.

Tuli tuosta vaan mieleen, että varmasti on näitä miehiä, jotka ajattelevat osapuilleen samalla tavalla. Exäni oletti, että jos ollaan naimisissa, niin nainen jää kotivaimoksi, jos hän niin haluaa. Ruoka pitäisi olla pöydässä, kun hän tulee töistä kotiin ja muutenkin kotihommat ovat naisen vastuulla. Pullantuoksuinen palkintovaimo, paras vaimo. Hassua miten tämä ajatusmaailma oli kauhean yksipuolinen, sillä treffeillä hän oli aina ensimmäisenä sanomassa "kummatkin maksaa omat" tarjoilijoille yms. Ja jokainen sentti laskettiin tarkasti puoliksi, jos käytiin esim. kaupassa. Ei varmaan tarvitse lisätä, että tämä "tasa-arvo" kysymys oli suurin syy eroomme.

Meilläkin on samanlainen työnjako. Miehen tehtävä on avata purkit ja ovet, kantaa painavat kassit ja huolehtia autosta. Minä kannan välillä kasseja myös, kun käyn yksinkin kaupassa. Huvittavinta on, että mies valittaa välillä kassien painavuudesta, eikä tiedä, että miten paljon enemmän minä autotta liikkuvana olen jo eläissäni kantanut. En valita koskaan, jos vain saan tavarat jotenkin kotiin! Sama roskapussien kanssa. Miehestä on liikaa roskia kerralla vietäväksi. Entä lasten kantaminen, raskaudet, kotiäitys, kinostunut lumi rattaita työntäessä kauppaostosten, vauvan ja uhmaikäisen kanssa? Mies ei tiedä!

Vierailija kirjoitti:

En ole kanssasi ollenkaan samaa mieltä, mutta jokaiselle suotakoon mielipiteensä.

Tuli tuosta vaan mieleen, että varmasti on näitä miehiä, jotka ajattelevat osapuilleen samalla tavalla. Exäni oletti, että jos ollaan naimisissa, niin nainen jää kotivaimoksi, jos hän niin haluaa. Ruoka pitäisi olla pöydässä, kun hän tulee töistä kotiin ja muutenkin kotihommat ovat naisen vastuulla. Pullantuoksuinen palkintovaimo, paras vaimo. Hassua miten tämä ajatusmaailma oli kauhean yksipuolinen, sillä treffeillä hän oli aina ensimmäisenä sanomassa "kummatkin maksaa omat" tarjoilijoille yms. Ja jokainen sentti laskettiin tarkasti puoliksi, jos käytiin esim. kaupassa. Ei varmaan tarvitse lisätä, että tämä "tasa-arvo" kysymys oli suurin syy eroomme.

Niin no tuossa kuvailemassasi tapauksessa pistää silmään pari asiaa. Ensinnäkin "nainen jää kotiäidiksi jos hän (siis ilmeisesti mies) niin haluaa. Eihän se niin toimi että toinen sanelee miten toimitaan vaan päätökset pitäisi pystyä tekemään yhdessä ja tarvittaessa kompromissi. Toiseksi miehesi ei selvästikään todella sisältä ollut "vanhanaikainen herrasmies" jos oletti naisen olevan hänen halujensa mukainen pullantuoksuinen vaimo mutta ei ollut itse valmis antamaan itsestään mitään vastineeksi.

Toiselle kommentoijalle pikavastaus siihen, että ei meillä mitään rooliLEIKKIÄ olekaan vaan miehen kanssa molemmat ollaan tällaisia ihan luonnostaan. Hyvin tasa-arvoisia ja yhdessä toimivia mutta sillä tavalla vanhanaikaisia että uskomme että miehellä ja naisella on omat yhtä tärkeät mutta erilaiset roolinsa elämässä ja perheessä. Ei molempien tarvi tehdä kaikkea vaan vastuu voidaan jakaa.

Ap

Kyllä, saat olla sellainen kun haluat ja hyvä kun olet löytänyt itsellesi sopivan miehen. Se kai tuossa parinhaussa se päällimmäinen idea kuitenkin on.

Itse miehenä olen kuitenkin (parisuhteessa ja sinkkuna) tottunut siivoamaan, tekemään ruokaa, leipomaan, käymään kaupassa, pesemään pyykit jo kymmenen vuoden ajan eli siitä lähtien kun lapsuudenkoti jäi taakse. Niin täytyy myöntää, että olisi aikamoinen kulttuurishokki, jos kotona olisikin kaikki valmiina. Ja en edes halua luopua noista arjen rutiineista.

Kyllä, avaan ja pidän auki ovia oli sitten kyseessä oma kumppani tai tuiki tuntematon henkilö, tarjoan kahvia / ruokaa. Tervehdin, kiitän ja pyydän anteeksi enkä "ohottele". En sitten tiedä olenko miehinen mies vai miten olen. Sen vain tiedän, että olen oma itseni.

No olet kyllä aika vanhanaikainen. Nykymaailmassa kun on ihan tavallista että sekä naiset että miehet opiskelevat ja saavat sen saman opintotue. Kalliiksi tulisi nuorille miehille deittailu jos aina pitäisi olla se maksava osapuoli. Lisäksi työttömäksi voi joutua kumpi vaan, joten melkoista stressiä miehelle siitä että pitäisi kaikesta huolimatta pystyä elämättämään se perhe.

Nykymaailmassa vaan on tuloerotkin kasvaneet. Joillakin miehillä on ura ja hyvä palkka.

Vierailija kirjoitti:

Toiselle kommentoijalle pikavastaus siihen, että ei meillä mitään rooliLEIKKIÄ olekaan vaan miehen kanssa molemmat ollaan tällaisia ihan luonnostaan. Hyvin tasa-arvoisia ja yhdessä toimivia mutta sillä tavalla vanhanaikaisia että uskomme että miehellä ja naisella on omat yhtä tärkeät mutta erilaiset roolinsa elämässä ja perheessä. Ei molempien tarvi tehdä kaikkea vaan vastuu voidaan jakaa.

Ap

Hienoa, sitten olette tuossa mielessä tosiaan oikeat toisillenne :) Jos itse olisin parisuhteeseen ryhtynyt (en ole halunnut, olen liian itsenäinen ja erakko siihen, minkä huomasin jo alle kolmekymppisenä), en olisi mitään vakiorooleja halunnut tai hyväksynyt, en varsinkaan sukupuolen eikä kykyjen perusteella määräytyviä (omat kykyni insinöörinä viittaavat enemmän lahjakkuuteen perinteisissä miesten töissä), ja olisin ahdistunut hengiltä kaunistautuvana kodinhengettärenä, jota ritarillinen vahva mies auttelee. Mutta erilaisia ollaan me ihmiset, ja onneksi useimmille puolisoa kaipaaville löytyy riittävän samanhenkinen kaveriksi.

Onpa täällä hyökkäävä asenne. Minulle ainakin sopii pullantuoksuinen kotiäidin rooli. Nautin siitä ja sopii minulle. Ja tietty mieskin tykkää, ihan yhteinen päätös. Miksihän tämä ärsyttää niin monia?

Vierailija kirjoitti:

No olet kyllä aika vanhanaikainen. Nykymaailmassa kun on ihan tavallista että sekä naiset että miehet opiskelevat ja saavat sen saman opintotue. Kalliiksi tulisi nuorille miehille deittailu jos aina pitäisi olla se maksava osapuoli. Lisäksi työttömäksi voi joutua kumpi vaan, joten melkoista stressiä miehelle siitä että pitäisi kaikesta huolimatta pystyä elämättämään se perhe.

No enkös kirjoittanut että itsekin tällä hetkellä olen töissä. Tottakai työttömyys, sairaus yms. olosuhteet pakottavat näin vanhanaikaisesti ajattelevatkin muuttamaan tapojaan ja pääasia on se, että perhe toimii hyvin yhteen. Jos mies olisi työttömänä niin tottakai hän silloin tekisi enemmän kotona ja minä olisin töissä. Kyse on siitä, mikä on meidän mielestämme se perheen ihanne, mihin pyritään. Pitää kuitenkin olosuhteiden mukaan pystyä myös joustamaan.

ap

Vierailija kirjoitti:

Tuli tuosta treffi + maksaja-keskustelusta mieleen. Minä kyllä oletan että mies maksaa treffeillä. Ajattelen, että miehen päävastuu parisuhteessa on taata perheen (huom, koko perheen, ei naisen) toimeentulo. Naisen päävastuu on kodinhoito ja lapset. Toki näistä vastuista jokainen perhe miettii omat tapansa ja esim itsekin olen tällä hetkellä töissä. Kuitenkin näin sen kuuluisi noin pääsääntöisesti mielestäni mennä. Odotan myös että mies kohtelee vaimoaan hyvin ja rakastavasti, avaa ovet ja tiukat purkit ja huolehtii muutenkin että perheellä on kaikki hyvin. Vaimo puolestaan pitää huolta että arki toimii, lasten kouluhommat on hanskassa ja ruokaa on tarpeeksi kaapissa. Tietysti nykyään kun miehen ei tarvi puurtaa pellolla tai metsätöissä, niin kotityöt jaetaan sillä tavalla että sitä fyysistä työtä (siivoaminen, ruoanlaitto yms) on molemmilla tasapuolisesti eikä niin että mies vetää lonkkaa sohvalla kun vaimo yötä myöten hikoilee hommissa.

Tästä saa ihan rauhassa pillastua. En ole kuitenkaan tuputtamassa tätä kaikille, ymmärrän ettei tämä ajattelumalli ja asenne sovi kaikille. Meidän perheelle se kuitenkin sopii, sillä olen löytänyt miehen joka jakaa arvomaailmani, on ahkera ja rakastava ja teemme molemmat yhdessä työtä perheemme eteen, molemmat omissa rooleissamme. Mies on mielellään vanhanaikainen ritarillinen herrasmies joka haluaa tuntea voivansa huolehtia minusta ja suojella minua ja minä vastaavasti häntä varten kaunistautuva ja omistautuva vaimo joka myös huolehdin miehestäni :)

Onko mies paikalla 24/7 vai miten toimit ovien ja purkkien kanssa yksin ollessasi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole kanssasi ollenkaan samaa mieltä, mutta jokaiselle suotakoon mielipiteensä.

Tuli tuosta vaan mieleen, että varmasti on näitä miehiä, jotka ajattelevat osapuilleen samalla tavalla. Exäni oletti, että jos ollaan naimisissa, niin nainen jää kotivaimoksi, jos hän niin haluaa. Ruoka pitäisi olla pöydässä, kun hän tulee töistä kotiin ja muutenkin kotihommat ovat naisen vastuulla. Pullantuoksuinen palkintovaimo, paras vaimo. Hassua miten tämä ajatusmaailma oli kauhean yksipuolinen, sillä treffeillä hän oli aina ensimmäisenä sanomassa "kummatkin maksaa omat" tarjoilijoille yms. Ja jokainen sentti laskettiin tarkasti puoliksi, jos käytiin esim. kaupassa. Ei varmaan tarvitse lisätä, että tämä "tasa-arvo" kysymys oli suurin syy eroomme.

Niin no tuossa kuvailemassasi tapauksessa pistää silmään pari asiaa. Ensinnäkin "nainen jää kotiäidiksi jos hän (siis ilmeisesti mies) niin haluaa. Eihän se niin toimi että toinen sanelee miten toimitaan vaan päätökset pitäisi pystyä tekemään yhdessä ja tarvittaessa kompromissi. Toiseksi miehesi ei selvästikään todella sisältä ollut "vanhanaikainen herrasmies" jos oletti naisen olevan hänen halujensa mukainen pullantuoksuinen vaimo mutta ei ollut itse valmis antamaan itsestään mitään vastineeksi.

Toiselle kommentoijalle pikavastaus siihen, että ei meillä mitään rooliLEIKKIÄ olekaan vaan miehen kanssa molemmat ollaan tällaisia ihan luonnostaan. Hyvin tasa-arvoisia ja yhdessä toimivia mutta sillä tavalla vanhanaikaisia että uskomme että miehellä ja naisella on omat yhtä tärkeät mutta erilaiset roolinsa elämässä ja perheessä. Ei molempien tarvi tehdä kaikkea vaan vastuu voidaan jakaa.

Ap

Enhän minä väittänytkään, että exäni ajatteli 100% kuin sinä? Lähinnä ideana oli tuoda esiin, että oman kokemukseni mukaan "Perinteisen sukupuoliroolit" eivät välttämättä tarkoita naisille ja miehille samaa asiaa. Naiset haluavat perinteisiin rooleihin tasa-arvon mukaan, joka on kuitenkin moderni asia, eikä perinteisesti kuulu kys. asetelmaan.

Kammottavaaa on että ap aivopesee lapsensa myöskin järjettömään elämänjärjestykseensä. Mies katsoo vieressä ja availee purkkeja.

Miten sitten käy, jos / kun teillä on lapsia, etkä sinä enää jaksa / voi/ välitä / viitsi kaunistautua ja olla olemassa vain miestä varten? Ei sitten enää tarvitse niin paljon maksaa, vai?

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, mikä heikkous piilee perinteisissä sukupuolirooleissa?

Mikä neuvoksi, jos jompi kumpi teistä sairastuu tai peräti kuolee, ja toisen pitäisi ihan omin neuvoin osata vaikka pestä pyykit, maksaa laskut,  tarkistaa autosta joku pikku juttu tai vaihtaa sulake?

Vierailija kirjoitti:

Jokaisella pariskunnalla on oma tapansa järjestää elämänsä, työn- ja tulonjakonsa. Ei siinä mitään että te valitsette perinteisen mallin. Kunhan ette tosiaan tuputa sitä muille ja tuomitse toisten erilaisia tapoja. 

Mutta itselläni kyllä, kun tuon luin, tuli valtava onni siitä että olen vanhapiika, eikä tarvitse tuollaisia roolileikkejä miettiä ollenkaan. Kun on vain yksi taloudessa on helppoa: minä maksan kaiken, minä avaan tiukat purkit ja teen rempat, minun ei tarvitse kaunistautua ketään varten, eikä lapsettomana edes hoitaa lapsia. Aah, ihana vapaus :)

Ihan sama juttu minulla. Nuorempana tulin kokeilleeksi seurustelua, mutta kävi oikein hyvin selville, että minut on luotu kulkemaan omia polkujani omin jaloin. Muiden ihmisten parisuhteissa muuten näyttää minun silmissäni siltä, että miehille ovat lipsahtaneet juuri ne huushollin työt, joita minäkin tykkään tehdä. Sinkkuna saan tehdä juuri niitä ja lykätä tai jättää tekemättä ne, joista en pidä.

Opiskeluaikainen kämppäkaverini, luonteeltaan samanlainen kuin minä (ja hetero kuten minäkin), puuskahti kerran, että ei hän miestä tarvitsisi, mutta vaimon hän kyllä haluaisi. Ei siis naista, vaan vaimon. Mielestäni tuo oli oikein osuvasti sanottu, vaikkei se varmasti monelle aukea samalla tavalla kuin meille 70-luvun ns. perinteisemmässä ilmapiirissä ja odotuksissa kasvaneille.

Mikäs siinä, jos olet itse tyytyväinen. Minä puolestani tienaan yrittäjänä enemmän kuin mieheni (joka on johtavassa asemassa julkisella sektorilla), joten maksan treffikuluista ja ulkomaanmatkoista yms. vähintään siinä missä hänkin, usein enemmän. Ja koska molemmat teemme paljon töitä, on itsestään selvää, että molemmat huolehtivat yhtä lailla myös lapsista, kodista ja taloudesta; tosin osan kodin ja talouden hoidosta olemme ulkoistaneet ostamalla palvelut muualta.

Ja juu: minulla pysyy porakone tai vasara kädessä siinä missä miehellänikin. Mittaushommissa, suunnittelussa yms. olen miestäni parempi. Autoa ei huolla itse kumpikaan eikä meillä ole omaa pihaa. Molemmat laittavat ruokaa, leipomiset hoidan minä, koska olen siinä parempi, kun taas mieheni on esim. parempi ompelemaan kuin minä.

Itse en ole koskaan kelpuuttanut muuta kuin täysin tasa-arvoista suhdetta, eikä minua tarvitse kenenkään suojella. Siihen on vahva isäni minut kasvattanut.

Mulle tuo taas suurta tyydytystä että olen yhtä koulutettu kun mieheni, saan samaa palkkaa kuin hän, maksan puolet menoista (joo ei lasketa euroja mutta isoissa hankinnoissa). Lisäksi on ihanaa kun voin luottaa että mieheni osaa hoitaa viikonkin lapsia itse kun olen työmatkalla tai ottaa päävastuun tarvittaessa ruoan suunnittelussa kun meille on tulossa vieraita. Tykkään itse maalata aidan tai tarvittaessa korjata lapsen pyörän. Kukin tyylillään. Meillä ollaan tasa-arvoisia ja rooleja ei ole paitsi minua lapset kutsuu äidiksi ja miestä isäksi.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, saat olla sellainen kun haluat ja hyvä kun olet löytänyt itsellesi sopivan miehen. Se kai tuossa parinhaussa se päällimmäinen idea kuitenkin on.

Itse miehenä olen kuitenkin (parisuhteessa ja sinkkuna) tottunut siivoamaan, tekemään ruokaa, leipomaan, käymään kaupassa, pesemään pyykit jo kymmenen vuoden ajan eli siitä lähtien kun lapsuudenkoti jäi taakse. Niin täytyy myöntää, että olisi aikamoinen kulttuurishokki, jos kotona olisikin kaikki valmiina. Ja en edes halua luopua noista arjen rutiineista.

Kyllä, avaan ja pidän auki ovia oli sitten kyseessä oma kumppani tai tuiki tuntematon henkilö, tarjoan kahvia / ruokaa. Tervehdin, kiitän ja pyydän anteeksi enkä "ohottele". En sitten tiedä olenko miehinen mies vai miten olen. Sen vain tiedän, että olen oma itseni.

Ihan hyvältä ja miehiseltä mieheltä kuulostat :) Samanlainen minunkin mieheni on, jo pienestä pitäen opetettu osallistumaan kotitöihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli tuosta treffi + maksaja-keskustelusta mieleen. Minä kyllä oletan että mies maksaa treffeillä. Ajattelen, että miehen päävastuu parisuhteessa on taata perheen (huom, koko perheen, ei naisen) toimeentulo. Naisen päävastuu on kodinhoito ja lapset. Toki näistä vastuista jokainen perhe miettii omat tapansa ja esim itsekin olen tällä hetkellä töissä. Kuitenkin näin sen kuuluisi noin pääsääntöisesti mielestäni mennä. Odotan myös että mies kohtelee vaimoaan hyvin ja rakastavasti, avaa ovet ja tiukat purkit ja huolehtii muutenkin että perheellä on kaikki hyvin. Vaimo puolestaan pitää huolta että arki toimii, lasten kouluhommat on hanskassa ja ruokaa on tarpeeksi kaapissa. Tietysti nykyään kun miehen ei tarvi puurtaa pellolla tai metsätöissä, niin kotityöt jaetaan sillä tavalla että sitä fyysistä työtä (siivoaminen, ruoanlaitto yms) on molemmilla tasapuolisesti eikä niin että mies vetää lonkkaa sohvalla kun vaimo yötä myöten hikoilee hommissa.

Tästä saa ihan rauhassa pillastua. En ole kuitenkaan tuputtamassa tätä kaikille, ymmärrän ettei tämä ajattelumalli ja asenne sovi kaikille. Meidän perheelle se kuitenkin sopii, sillä olen löytänyt miehen joka jakaa arvomaailmani, on ahkera ja rakastava ja teemme molemmat yhdessä työtä perheemme eteen, molemmat omissa rooleissamme. Mies on mielellään vanhanaikainen ritarillinen herrasmies joka haluaa tuntea voivansa huolehtia minusta ja suojella minua ja minä vastaavasti häntä varten kaunistautuva ja omistautuva vaimo joka myös huolehdin miehestäni :)

Onko mies paikalla 24/7 vai miten toimit ovien ja purkkien kanssa yksin ollessasi?

Hah, avaan tietysti itse :D Tai jos en saa purkkia itse auki (niinkin on kerran käynyt) niin sitten vaan jätän avaamatta jos ei kukaan muukaan sitä saa auki. Tuo miehen ovien avaaminen on kohteliaisuutta, purkkien avaamisessa on kyse voimasta (jos on tiukka siis).

Ap