Hyvän ystävän polttarit ja oma masennus.

Ymmärrän, että masennus on tuskallinen sairaus, mutta ajattelisin asiaa myös siltä kannalta, että kyllä ystävyyssuhteissa täytyy välillä myös asettaa toisen etu oman edun tilalle. Hyvissä ystävyyssuhteissa tämä toimii vastavuoroisesti.

On pieniä asioita, joista voi luistaa, mutta sitten on myös suuria asioita (kuten häät ja polttarit), joista ei mielestäni voi luistaa kuin täysin pakottavasta syystä. Se, että ei itse kykene pitämään hauskaa tai nauttimaan tilanteesta, ei mielestäni ole riittävä syy.

Mulla on esimerkiksi ystävä, jonka esim. häiden ja polttareiden suunnitteluun käytin paljon aikaa ja vaivaa ja olen osallistunut myös hänen muihinkin merkkipäiviinsä, joihin hän on kutsunut. Sitten aloin huomaamaan, että hän ei tullut mihinkään juhliin, johon hänet kutsuin. Aina hän oli liian väsynyt, liikaa töitä edellisellä viikolla yms. "täytyy ajatella omaa jaksamista"-syitä. Aluksi en kiinnittänyt asiaan mitään huomiota ja ajattelin, että hän tosiaan on vaan väsynyt yms., mutta myöhemmin tajusin, että se oli hänen toimintamallinsa, jota hän toteutti kaikkien ystäviensä kanssa. Jos hän ei itse ollut juhlien päätähti tai muuten suoranaisesti hyötynyt tilanteesta, jätti hän tulematta. Tällaisia ihmisiä on usein ihan liikaa. Ei voi vaan ottaa antamatta itse mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän kurjaa, kun mulle noista polttareista jäi vain sellaisia muistikuvia että kaduin että mukaan lähdin. .

Kannattaisiko kuitenkin ajatella, että kaikista tärkeintä on se, mikä muistikuva polttareista morsiamelle jää? Masennus usein johtuu yhteisöllisyyden puutteesta ja yksinäisyydestä. Se, että peilaa kaikkia tapahtumia vain omasta näkökulmasta, tuskin kenenkään masennusta lievittää.

Niinkuin lopussa kirjoitin, morsianhan se päätähti on ja juhlat on hänen ilokseen jne. mutta masennus on juuri siitä viheliäinen sairaus, että se on myös "itsekäs" sairaus. Se tietty itsekkyys on ehkä pakostikin taudin kuvassa mukana olevaa ja sille on tarkoituksensa, mutta sosiaalisten tilanteiden kannalta se on hankala piirre. Yritin parhaani mukaan noissa polttareissa olla mukana, eikä morsian tosiaan "joutunut kärsimään" minun olostani ollenkaan. Olen hyvä kuitenkin tsemppaamaan ja peittämään oloni, kun tilanne sen vaatii. Lähinnä tarkoitin että se oikeasti oli todella raskasta. Ei hampaat irvessä hauskanpito piristä masentunutta, vaikka juhlakalu siitä nauttisikin, että on paljon porukkaa ympärillä. Mikäli tilanne ap:lla on se, että polttareihin on tulossa useampi ihminen, niin meneminen ei ainakaan siitä ole kiinni, etteikö juhlissa sitten olisi ilman ap:ta "ketään".

Vierailija kirjoitti:

Saat olla itsekäs, olethan sairas! Masennus on sairaus ihan yhtä paljon kuin jokin ns. fyysinen sairaus, kuten syöpä. Kiinnostuin, kun kerroit käyneesi lääkärissä. Antoiko lähetteen labroihin, sillä masennus ja painonnousu voi olla seuraus jostain muusta... En ole lääkäri, mutta kilpirauhaspotilaana oireesi ovat mullekin tuttuja, väsyttää, masentaa, paino nousee, mikään ei huvita ja ketään et halua nähdä. Kuulostaa aikalailla kilpirauhasen vajaatoiminnalta!

Ei ole kyse kilpirauhasista. Minulla on aiemmin ollut syömishäiriö (BED, eli binge eating disorder), josta pääsin eroon. Se iski taas päälle tarpeeksi kovassa stressissä. Olen siis syönyt nämä kaikki kilot aivan itse. Tiedostan toki, että nopea painonnousu lisää entisestään masennusoireita ja väsymystä, kierre on valmis. 

Minulla on lääkärin kanssa suunniteltu "viikkosuunnitelma", jossa rastitan asioita, joita pitäisi viikon aikana tehdä. Esimerkiksi puoli tuntia liikuntaa, edes kävelyä kolme kertaa viikossa. Yritän tällä päästä ihmisten ilmoille, etten vain köki sisällä makaamassa. 

Ystävien ja muiden perheenjäsenten kuin oman puolison ja lasten näkeminen tuntuu mahdottomalta tällä hetkellä. En pysty keskustelemaan mistään, kun pään sisällä on iso musta möykky, joka peittää kaiken. Tähän asti olen pystynyt parin kuukauden ajan kieltäytymään kaikista menoista (kuten läheisten synttärit ja pääsiäiset ja muut) kaikenlaisilla verukkeilla. Nytkin viikonloppuna olisi kiva meno, johon menee paljon läheisiä, mutta mies menee sinne lasten kanssa.

Kiitos vastanneille. Taidan jättää nyt välistä ja keskityn siihen, että voisin mennä sitten häihin.

ap

Ei kai polttarit nyt niin iso juttu ole jos ei ole edes kaaso? Morsian taatusti ajattelee jo valmiiksi lähinnä omaa hyvinvointiaan, siis että onko ne nyt osanneet järjestää just oikeanlaiset kemut kun hän on se päätähti ja prinsessa: melko varmasti morsian jälkikäteen muistelee kaunaisesti sitä yhtä osallistujaa joka ei pystynyt olemaan innoissaan ja iloinen koko aikaa..En siis menisi väkisin jos ei itsestä siltä tunnu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saat olla itsekäs, olethan sairas! Masennus on sairaus ihan yhtä paljon kuin jokin ns. fyysinen sairaus, kuten syöpä. Kiinnostuin, kun kerroit käyneesi lääkärissä. Antoiko lähetteen labroihin, sillä masennus ja painonnousu voi olla seuraus jostain muusta... En ole lääkäri, mutta kilpirauhaspotilaana oireesi ovat mullekin tuttuja, väsyttää, masentaa, paino nousee, mikään ei huvita ja ketään et halua nähdä. Kuulostaa aikalailla kilpirauhasen vajaatoiminnalta!

KIlpirauhasen vajaatoiminta ei taida olla yhtä yleistä nuorten naisten joukossa kuin masennus. Joka myös aiheuttaa paino-ongelmia, väsymystä jne. Onko kilpirauhanen jotenkin helpompi ja hyväksyttävämpi kuinmasennus kun sitä täällä aina tarjotaan? Ei edes hyväksytä ettei se rassaa vaikka verikokeet niin osoittaisivat (mene vaan vielä, vaadi sitä tätä, kyllä noilla arvoilla vosi jo saada...) Ohis.

Oon 25 ja vajiksen lisäksi struuma ja autoimmuunityreoidiitti. Masennuksen yleisyyttä en tiedä, mutta kilpparipotilaita on saman verran kuin diabeetikkoja. Tarkoitukseni ei ollut tyrkyttää, kuulosti vaan tutulta ja halusin auttaa. Ohis.

Vierailija kirjoitti:

Ei kai polttarit nyt niin iso juttu ole jos ei ole edes kaaso? Morsian taatusti ajattelee jo valmiiksi lähinnä omaa hyvinvointiaan, siis että onko ne nyt osanneet järjestää just oikeanlaiset kemut kun hän on se päätähti ja prinsessa: melko varmasti morsian jälkikäteen muistelee kaunaisesti sitä yhtä osallistujaa joka ei pystynyt olemaan innoissaan ja iloinen koko aikaa..En siis menisi väkisin jos ei itsestä siltä tunnu.

Päivän itsekkyyspalkinto menee tälle vastaajalle! Samaan viestiin on saatu mahdutettua kateutta morsianta kohtaan "joka on päätähti ja prinsessa ja ajattelee vain omaa hyvinvointiaan" sekä toisten juhlan vähättelyä "ei kai polttarit nyt niin iso juttu ole" sekä lopuksi ohje siitä, että muiden hyväksi ei kannata tehdä mitään "jos ei itsestä siltä tunnu".

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän, että masennus on tuskallinen sairaus, mutta ajattelisin asiaa myös siltä kannalta, että kyllä ystävyyssuhteissa täytyy välillä myös asettaa toisen etu oman edun tilalle. Hyvissä ystävyyssuhteissa tämä toimii vastavuoroisesti.

On pieniä asioita, joista voi luistaa, mutta sitten on myös suuria asioita (kuten häät ja polttarit), joista ei mielestäni voi luistaa kuin täysin pakottavasta syystä. Se, että ei itse kykene pitämään hauskaa tai nauttimaan tilanteesta, ei mielestäni ole riittävä syy.

Mulla on esimerkiksi ystävä, jonka esim. häiden ja polttareiden suunnitteluun käytin paljon aikaa ja vaivaa ja olen osallistunut myös hänen muihinkin merkkipäiviinsä, joihin hän on kutsunut. Sitten aloin huomaamaan, että hän ei tullut mihinkään juhliin, johon hänet kutsuin. Aina hän oli liian väsynyt, liikaa töitä edellisellä viikolla yms. "täytyy ajatella omaa jaksamista"-syitä. Aluksi en kiinnittänyt asiaan mitään huomiota ja ajattelin, että hän tosiaan on vaan väsynyt yms., mutta myöhemmin tajusin, että se oli hänen toimintamallinsa, jota hän toteutti kaikkien ystäviensä kanssa. Jos hän ei itse ollut juhlien päätähti tai muuten suoranaisesti hyötynyt tilanteesta, jätti hän tulematta. Tällaisia ihmisiä on usein ihan liikaa. Ei voi vaan ottaa antamatta itse mitään.

Masennus on syy olla menemättä juhliin, jos ei oikeasti kykene. Ei masentuneelle voi sanoa 'tuu nyt, kaikki muutkin tulee ja piristyt varmasti!'. Ystävälläsi tuskin on ollut masennusta, jos on pystynyt omissa juhlissaan olemaan normaalisti. Masentunut olisi todennäköisesti ahdistunut ja kauhistunut juhlista, jotka järjestetään hänelle.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän, että masennus on tuskallinen sairaus, mutta ajattelisin asiaa myös siltä kannalta, että kyllä ystävyyssuhteissa täytyy välillä myös asettaa toisen etu oman edun tilalle. Hyvissä ystävyyssuhteissa tämä toimii vastavuoroisesti.

On pieniä asioita, joista voi luistaa, mutta sitten on myös suuria asioita (kuten häät ja polttarit), joista ei mielestäni voi luistaa kuin täysin pakottavasta syystä. Se, että ei itse kykene pitämään hauskaa tai nauttimaan tilanteesta, ei mielestäni ole riittävä syy.

Mulla on esimerkiksi ystävä, jonka esim. häiden ja polttareiden suunnitteluun käytin paljon aikaa ja vaivaa ja olen osallistunut myös hänen muihinkin merkkipäiviinsä, joihin hän on kutsunut. Sitten aloin huomaamaan, että hän ei tullut mihinkään juhliin, johon hänet kutsuin. Aina hän oli liian väsynyt, liikaa töitä edellisellä viikolla yms. "täytyy ajatella omaa jaksamista"-syitä. Aluksi en kiinnittänyt asiaan mitään huomiota ja ajattelin, että hän tosiaan on vaan väsynyt yms., mutta myöhemmin tajusin, että se oli hänen toimintamallinsa, jota hän toteutti kaikkien ystäviensä kanssa. Jos hän ei itse ollut juhlien päätähti tai muuten suoranaisesti hyötynyt tilanteesta, jätti hän tulematta. Tällaisia ihmisiä on usein ihan liikaa. Ei voi vaan ottaa antamatta itse mitään.

Kyllä, hyvissä ystävyyssuhteissa ollaan vastavuoroisia ja ajatellaan toisia. Mutta masentunut ei siihen pysty. Masennus on sairaus. On aivan yhtä aivotonta sanoa, että jostain toisesta syystä sairaan henkilön on osallistuttava kivuista ja säryistä huolimatta kaikkeen, mihin muutkin ystävät osallistuvat. Masennus voi olla yhtä iso vamma kuin pyörätuoli juoksulenkillä. Kyllä, on mahdollista osallistua kaverusten juoksulenkille pyörätuolillakin, mutta onhan se vähän eri asia. Kyllä, masentuneen on mahdollista saapua paikalle polttareihin, mutta se voi pahimmillaan aiheuttaa niin syvää ahdistusta, ettei masentunut pääse seuraavana aamuna ylös sängystä ollenkaan. Juhlissa oleminen on masentuneelle pelkkää esittämistä, naaman väkisin vääntämistä hymyyn, aitoa iloa on vaikeaa saada aikaan. Yritä itse nauraa ja hymyillä vaikka läheisesti hautajaisissa. Mikset pysty, yritä nyt, piristy nyt vaan, aurinko paistaa, älä oo tollanen!

Vierailija
</p>

<p>Kyllä, hyvissä ystävyyssuhteissa ollaan vastavuoroisia ja ajatellaan toisia. Mutta masentunut ei siihen pysty. Masennus on sairaus. On aivan yhtä aivotonta sanoa, että jostain toisesta syystä sairaan henkilön on osallistuttava kivuista ja säryistä huolimatta kaikkeen, mihin muutkin ystävät osallistuvat. Masennus voi olla yhtä iso vamma kuin pyörätuoli juoksulenkillä. Kyllä, on mahdollista osallistua kaverusten juoksulenkille pyörätuolillakin, mutta onhan se vähän eri asia. Kyllä, masentuneen on mahdollista saapua paikalle polttareihin, mutta se voi pahimmillaan aiheuttaa niin syvää ahdistusta, ettei masentunut pääse seuraavana aamuna ylös sängystä ollenkaan. Juhlissa oleminen on masentuneelle pelkkää esittämistä, naaman väkisin vääntämistä hymyyn, aitoa iloa on vaikeaa saada aikaan. Yritä itse nauraa ja hymyillä vaikka läheisesti hautajaisissa. Mikset pysty, yritä nyt, piristy nyt vaan, aurinko paistaa, älä oo tollanen![/quote kirjoitti:

Ei mikään sairaus ole niin ehdoton, että se veisi täysin pois kyvyn ottaa muita huomioon.

Ei nyt ole kuitenkaan kyse siitä, että masentuneen täytyisi löytää sitä aitoa iloa tai hänen täytyisi nauraa polttareissa. Paikalle voi mennä ja ystävällinen voi olla ilman, että täytyisi mitään teeskennellä.

Tässäkin on jotenkin narsistinen ajatus siitä, että ihmisen kannattaa tehdä vain sellaisia asioita, joista hänelle itselleen on hyötyä. Sillä asenteella tuskin saa hyviä ystävyyssuhteita ja hyvät ystävyyssuhteet ovat yksi parhaiten masennukselta suojaavista tekijöistä.

Loppujen lopuksi yksi masennuksenhoitokeinoistakin (lääkityksen, terapian, ECT-hoidon yms.) lisäksi on se, että pikkuhiljaa altistaa itseään erilaisille tilaisuuksille.