Pää hajoaa tähän säätämiseen ja epävarmailuun!

Puran sydäntäni tänne nyt ja valmistaudun ottamaan vastaan mielipiteenne tapahtuneesta.

Tapasin 2,5 kk sitten aivan ihanan nuoren miehen. Hän on muutamia vuosia minua nuorempi, olemme molemmat kolmenkympin molemmin puolin. Mies on eronnut pitkästä suhteesta aivan äskettäin ja tämä sai minut vähän varuilleni. Mies oli alkuun aloitteentekijä ja innokkaampi osapuoli. Meillä natsasi todella nopeasti ja helposti, seksi ja kaikki yhteinen tuntui hyvältä ja luontevalta. Mies puhui jatkuvasti tulevasta, kuinka kesällä teemme sitä ja tätä ja aktiivisesti ehdotti tapaamisia. Näimme 2-3 kertaa viikossa, useimmiten niin että mies tuli luokseni koska hänellä on auto ja hänen työnsä oli vapaampaa. Mies asui toisessa kaupungissa, n. 50 km päässä minusta. Meillä on molemmilla aktiivinen elämä, paljon harrastuksia jne ja joskus yhteisen ajan löytäminen oli hankalaa: tosin se onnistui aina.
Sitten jotain tapahtui. Mies alkoi huomaamatta vetäytyä. Ymmärsin että olimme ehkä hengailleet liikaa yhdessä, ja annoin tilaa. Joka päivä mies kuitenkin soitteli ja tekstaili, ja näimme edelleen 1-2 kertaa viikossa. Mies vaan tuntui kiireisemmältä kuin ennen. Minä otin automaattisesti takapakkia, vetäydyin, koska tajusin että voin polttaa näppini. Eräänä päivänä sitten nostin kissan pöydälle, sanoin että mitä tämä meidän juttumme on, mitä mies tahtoo. Ilmeisesti säikytin miehen koska hän meni ihan paniikkiin, että haluanko lopettaa jutun. Olin jotenkin lietsonut itseni ajattelemaan ettei häntä enää kiinnosta ja siksi tuntui hyvältä nähdä ettei mies ollutkaan luopumassa minusta. Sovimme ettemme tapaile muita (emme siis olleet puhuneet mistään tällaisesta) mutta emme seurustele. Mies oli sitä mieltä ettei meillä mikään kiire ole. Tämän keskustelun jälkeen mies selvästi taas läheni minua, mutta minulle tuli tunne ettei tämä juttu oikein riitä. Tästä keskustelusta on nyt pari viikkoa aikaa. Vietimme aivan ihanan viikonlopun kun miehellä kerrankin oli aikaa, mutta sen jälkeen emme ole ehtineet hirveästi nähdä. Pääsiäisenä mies oli reissussa, ja viestittelymme hiipui yhteen-kahteen viestiin päivässä. Aiemmin lähetimme kuitenkin joka ilta viestin "hyvää yötä" jne. Nyt pääsiäisenä se kaikki jäi. Ja ihan olen itse tähän varmasti syypää, sillä olen väsynyt epätietoisuuteen, siihen mitä mies minusta haluaa, kun kerran edellinen kerta kun koitimme jutella, sai hänet ihan paniikkiin. Olen tietoisesti feidannut, en ole ollut se joka laittaa ekana viestiä. Jotenkin tuntuu että häiritsen vaan hänen kavereidensa kanssa hengailua.. Hänen mielestään näin on hyvä, hengaillaan ja edetään rauhassa. Aina kun näemme, hän on aivan kiinni minussa, ja pussailee, koskettelee, halaa.
Pitääkö minun antaa miehelle vaan kärsivällisesti aikaa? Olen ihan älyttömän ristiriitaisissa tunnelmissa, ihastunut mieheen, mutta samalla suojaan itseäni ja vetäydyn. Mies koki edellisessä suhteessaan ikäviä asioita ja varmaan osittain siksikin hukassa. Onko 2,5 kk riittävästi aikaa annettu toiselle, että tämän pitäisi tietää haluaako olla yhdessä vai ei? Mies siis aktiivisesti suunnittelee tulevaa, mutta tuntuu että vaikka kuinka suunittelee niin silti aikaa on minulle kokoajan vähemmän ja vähemmän. Sanottakoon silti vielä että annoin hänelle mahdollisuuden lopettaa tapailu, mutta suorastaan säikähti sitä mahdollisuuttakin, ja sanoi ettei halua edes puhua sellaisesta vaihtoehdosta.

Anteeksi sekava selitykseni. Olen vaan ihan epätietoinen, ristiriitaisissa tunnelmissa ja väsynyt ja tuntuisi helpoimmalta vaan lopettaa koko juttu.