Lue keskustelun säännöt.
oletko kuullut tai tiedätkö dissosiaatiohäiriöstä?
28.03.2016 |
Lähinnä kiinnostaa millaisin oirein tuo diagnoosi on tullut. Ja ovatko oireet poistuneet vai onko jotain joka pysyy ja pysyy ja sen kanssa on vain opittava elämään.
Itsellä tuo häiriö todettu ja olenkin joutunut siihen asemaan että kaikki vaivat flunssasta lähtien laitetaan tuon piikkiin. Meidän paikkakunnalla edes psykiatrinen puoli ei osaa auttaa. He epäilevät että osa oirehdonnastani johtuu ihan somaattiselta puolelta mutta eivät saa ääntään kuuluviin. Olen saanut niin p...aa kohtelua terveydenhuollossa etten uskalla hakea apua mihinkään. Tämä on johtanut kohdallani syvään masennukseen.
Kommentit (67)
On se diagnoosi. Mutta tajuttomuus ja tuo muu kuuluu somatiikkaan, se ei ole dissosiaatiota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On se diagnoosi. Mutta tajuttomuus ja tuo muu kuuluu somatiikkaan, se ei ole dissosiaatiota.
Siis mitä "on se diagnoosi"?
Tällä paikkakunnalla ei ole neurologeja joita kiinnostaa. Isompiin kaupunkeihin en ole päässyt. Se on tavallaan vähän niin että täällä tuota dignoosia ei kukaan kumoa. EEG on tehty ja voivoteltiin sen epävarmaa tulosta kun lanssissa oli lääkitty epilääkkeillä. Täällä olen tuomittu olemaan psyk.potilas. Eikä sillä että jaksaisin edes taistella. Mutta on kiva kun huomaa ettei ole ainut laatuaan. Sillä diagnoosilla nyt sinänsä on yks hailee mun kannalta. Mutta tokihan siihen epilepsiaan ei terapia auta. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se diagnoosi. Mutta tajuttomuus ja tuo muu kuuluu somatiikkaan, se ei ole dissosiaatiota.
Siis mitä "on se diagnoosi"?
Juuri se mitä ap kyseli aloituksessaan eli dissosiaatio.
Vierailija kirjoitti:
Tällä paikkakunnalla ei ole neurologeja joita kiinnostaa. Isompiin kaupunkeihin en ole päässyt. Se on tavallaan vähän niin että täällä tuota dignoosia ei kukaan kumoa. EEG on tehty ja voivoteltiin sen epävarmaa tulosta kun lanssissa oli lääkitty epilääkkeillä. Täällä olen tuomittu olemaan psyk.potilas. Eikä sillä että jaksaisin edes taistella. Mutta on kiva kun huomaa ettei ole ainut laatuaan. Sillä diagnoosilla nyt sinänsä on yks hailee mun kannalta. Mutta tokihan siihen epilepsiaan ei terapia auta. Ap
Puhdas eeg ei edes sulkisi epilepsiaa pois. Vaatii usein paljon enemmän tutkimuksia. Mene yksityiselle isompaan kaupunkiin!! Tai omaan kaupunkiisi jos tarkoitit sairaalassa työskenteleviä neurologeja.
"Lääkitty epilääkkeillä"? Tarkoitat stesolidia? Ei sinänsä epilepsialääke vaan rauhoittava, lopettaa kouristelun (yleensä).
Ei auta terapia jos näin on. Sinun elämä, älä luovuta. Oman diagnoosin löytäminen vei vuosia ennenkuin somaattista edes epäiltiin. Psykiatrian puoli oli sitä ennen keksinyt jo montakin diagnoosia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Epilepsiakin on etenevä sairaus tavallaan varsinkin hoitamattomana. Jokainen kohtaus tuhoaa aivosoluja.
Minun kohdallani dissosiaatio tuli puheeksi, kun kerroin psykologin luona vaikeuksistani keskittyä ja siitä kuinka en muista asioita. Olin ajatellut ongelman olevan tarkkaavaisuudessa enkä ollut itse osannut katsoa oireitani siltä kantilta, että olisin välillä "muualla". Psykologin mukaan minusta huomaa kun lakkaan olemasta läsnä, vaikka kesken puhumisen, kun hidastun ja alan katsoa "läpi".
Olen ollut masentunut noin 10-vuotiaasta asti. En muista lapsuudesta ja nuoruudesta juuri mitään varmuudella, vähät muistoni ovat sellaisia etten ole varma ovatko ne todellisia vai kuviteltuja. Lapsuuteni oli traumatisoiva, tämän olen ymmärtänyt vasta viime vuosina vaikka se on selvää. Ajantajuni on heikko, puolitoista tuntia tuntuu 20 minuutilta ja päinvastoin. Luulen keskittyväni, mutten keskity. Eksyn aiheesta, unohdan mistä puhun kesken lauseen. Usein minulla on sillä tavalla epätodellinen olo, että asiat ympärilläni eivät tunnu tapahtuvan oikeasti. Tai että minä olen ympäristöstäni irrallinen. En kuulemma tunnista omia tunteitani, ajatuksiani ja muistojani vaan sekoitan ne muihin ihmisiin, mutta en oikein hahmota mitä tämä käytännössä tarkoittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sille joka sanoi että terapia on pahentanut oireita, niin traumaterapiassa ei kyllä kuulu hypätä heti niihin trauma aiheisiin. Muuten ei olisi edes traumatisoitunut jos niistä voisi heti puhua ilman mitään ongelmia. Eka kuuluu olon vakautua ym ja sitten sopivassa kohtaa mennään niihin mitkä on oireet alunperin aiheutettu. Mitä hitaammin sen parempi kuulemma. Muuten on koko ajan ns kriisissä eikä se johda paranemiseen kun ei niitä muistoja voi käsitellä noin vain.
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli teininä tapana näytellä tuollaisia kohtauksia.
Typerää, tiedän. Mutta olin kovasti huomionkipeä.
Mistä sun huomionkipeys kumpusi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
14 täällä vielä. Olisin kiinnostunut kuulemaan niiltä, joilla dissosiaatio on todettu tai ainakin vahvasti uskovat sen itsellään olevan, että mistä teillä kaikki on lähtenyt? Tarkoitan, että traumasta totta kai, mutta haluaisin tietää tarkemmin, millaisista traumoista yms., jos joku vain haluaa avata hieman enemmän.
Vierailija kirjoitti:
14 täällä vielä. Olisin kiinnostunut kuulemaan niiltä, joilla dissosiaatio on todettu tai ainakin vahvasti uskovat sen itsellään olevan, että mistä teillä kaikki on lähtenyt? Tarkoitan, että traumasta totta kai, mutta haluaisin tietää tarkemmin, millaisista traumoista yms., jos joku vain haluaa avata hieman enemmän.
Vakavista lapsuuden traumoista johtuvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Dissosiaatiohäiriössä voi olla myös kouristuskohtauksia, jotka muistuttavat päällepäin epileptisiä kohtauksia. Ruumiillista syytä kouristuksille ei löydy, vaan tila selittyy usein vaikealla traumataustalla.
Vierailija kirjoitti:
14 täällä vielä. Olisin kiinnostunut kuulemaan niiltä, joilla dissosiaatio on todettu tai ainakin vahvasti uskovat sen itsellään olevan, että mistä teillä kaikki on lähtenyt? Tarkoitan, että traumasta totta kai, mutta haluaisin tietää tarkemmin, millaisista traumoista yms., jos joku vain haluaa avata hieman enemmän.
Hyväksikäyttöä kun olin ihan pieni, tod näk naapurun pojan taholta. Alkoholisti ja raivohullu isä, pelkäsin käytännössä joka päivä koko lapsuuden että milloin tapahtuu isän suunnalta jotain kamalaa. Ei ollut fyysistä pahoinpitelyä. Aikamoisen välinpitämätön äiti ja sitten omituisen käytökseni johdosta koulukiusaamista (nyt siis tavallaan ymmärrän miksi muut lapset piti minua niin outona, silloin en )alkaen ala-asteen 2 lk- lukio. Vitutti ja ahdisti sekä kotona että koulussa. Yksi poikapuolinen ystävä oli ala asteella, muuten olin itsekseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
14 täällä vielä. Olisin kiinnostunut kuulemaan niiltä, joilla dissosiaatio on todettu tai ainakin vahvasti uskovat sen itsellään olevan, että mistä teillä kaikki on lähtenyt? Tarkoitan, että traumasta totta kai, mutta haluaisin tietää tarkemmin, millaisista traumoista yms., jos joku vain haluaa avata hieman enemmän.
Vakava sairaus perheessä koko lapsuuden ajan, sairaaloita ja kuolemanuhkaa.
Kiitos teille, jotka avasitte traumojanne. Asiaa pohdin kiinnostuksen lisäksi sen takia, onko mitään ns. dissosiaation pois rajaavia traumoja, vai voiko kaikki traumat aiheuttaa dissosiaatiota, sekä mikä taas lopulta lasketaan traumaksi. Siksi olen kiinnostunut kuulemaan dissosiaation takaa löytyviä tekijöitä.
Itselläni lapsuudesta ei paljoa muistoja (vielä), mutta alkoholisti-isä, joka mm. laiminlöi ja pelkäsin häntä. Näin pienenä painajaisia ollessani hereillä ja nukuin monesti isälläni ammeessa, sillä tarvitsin valot päälle, enkä voinut laittaa niitä siskon ollessa samassa huoneessa tai mennä isän viereen, kun hän toi sinne naisia. Pelkäsin hänen ärhäkkää luonnettaan ja sitä, etten tehnyt ikinä mitään oikein.
Muuten laiminlyöntiä isäpuolien johdosta, olin 12-vuotiaana psykiatrisella kun yritin itsemurhaa, jouduin 16-vuotiaana pahoinpidellyksi poikaystäväni toimesta jne. Olisihan tässä jaettavaa, mutta näin lyhyesti.
Vierailija kirjoitti:
Tällä paikkakunnalla ei ole neurologeja joita kiinnostaa. Isompiin kaupunkeihin en ole päässyt. Se on tavallaan vähän niin että täällä tuota dignoosia ei kukaan kumoa. EEG on tehty ja voivoteltiin sen epävarmaa tulosta kun lanssissa oli lääkitty epilääkkeillä. Täällä olen tuomittu olemaan psyk.potilas. Eikä sillä että jaksaisin edes taistella. Mutta on kiva kun huomaa ettei ole ainut laatuaan. Sillä diagnoosilla nyt sinänsä on yks hailee mun kannalta. Mutta tokihan siihen epilepsiaan ei terapia auta. Ap
Varaa aika jostain muualta, sama se missä se neurologi ottaa vastaan. Sait siis ambulanssissa diatzepamia, kauppanimiä Stesolid, Diapam ja Medipam.
Totta kai on tutkittava onko sinulla epilepsia vai ei. Ethän aja autoa tai muutakaan moottoriajoneuvoa? Koneita?
Niin, ei auta epilepsiaan terapia, mutta useimmilla lääkitys auttaa. Eikö sinua yhtään huoleta että saat yksin GM-kohtauksen joka ei laukea???
Minkä ikäinen olet, noin suunnilleen?
Yleensä sanotaan että vakava dissosiaatiohäiriö johtuu pitkäkestoisesta traumatisoitumisesta pienestä pitäen. Ei siis siitä jos vaikka kymmenvuotiaan lemmikkikani kuolee vanhuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä sanotaan että vakava dissosiaatiohäiriö johtuu pitkäkestoisesta traumatisoitumisesta pienestä pitäen. Ei siis siitä jos vaikka kymmenvuotiaan lemmikkikani kuolee vanhuuteen.
Sen verran olen kyllä asiaan tutustunut, että ymmärrän tuon eron. Lähinnä kiinnostaa siksi, että dissosiaation syiden esimerkkeinä mainitaan usein seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta tai laiminlyönti varhaislapsuudessa, mutta olenkin kiinnostunut tietämään, mitä muita on kuin nämä ainaiset samat esimerkit. :)
Voi ap, kun pääsisit tutkimuksiin osastolle, missä on erikoistuttu somatopsykiatriaan! Epilepsian mahdollisuus pitäisi tutkia kunnolla ja alkaa vasta sitten psykiatrian keinoin tutkimaan kehollista oireilua.
Mulla oli teininä tapana näytellä tuollaisia kohtauksia.
Typerää, tiedän. Mutta olin kovasti huomionkipeä.