Lue keskustelun säännöt.
Kuinka moni teki "lapsenteko sopimuksen" ennen lisääntymistä?
28.03.2016 |
Eli siis keskustelitte puolisonne kanssa etukäteen omista rooleistanne vanhempana ja mm. Siitä kuinka kauan lapsen kanssa ollaan kotona ja kumpi vanhemmista jää hoitamaan lapsen kotiin?
Kun tuntuu, että niin monelle asiat tulee yllätyksenä ja turhia riitoja asioista jotka olisi voinut välttää keskustelemalla ja sopimalla asiat etukäteen ennen ryhtymistä edes suunnittelemaan perheenlisäystä.
Kommentit (24)
Tämän pitäisi olla itsestäänselvyys jokaiselle vanhemmaksi ryhtyvälle, mutta tuntuu usein ettei näin ole. MHL.ssä todettiin hyvin, että älä lisäänny kusipään kanssa. Eli pitäis keskustella asiat etukäteen ja huomata edes se, että kohtaako arvot ja kasvatusnäkemykset edes keskenään. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä sovittiin etukäteen kaikki tuo alkaen lasten määrästä päätyen siihen, että minä (nainen) haluan hoitaa lapsia kotona vähintään siihen asti, että lapsi täyttää 3v. Sovittiin sekin, että mies hankkii kesämökin eikä meille tule koiraa tai kissaa.
Me sovittiin.
Mies sai ylennyksen just kun hoitovapaan piti häneltä alkaa. Siis mies ilmoitti vapaasta ja sanoivat että tällaista oli suunniteltu, oletko nyt ihan varma. Se hoitovapaa jäi sitten siihen, eli piti vain kaikki isyysvapaat kun alunperin piti jakaa hoitovapaa 50-50.
Muuten kaikki mistä sovittiin on toteutunut. Eli osallistuu täysin lapsen hoitoon ja ollaan vuorotellen kotona kun lapsi on kipeänä.
Me keskusteltiin ja sovittiin kyllä. Pian kun lapsi syntyy, selviää tajuttiinko kaikista asioista puhua etukäteen. Kaksi lasta reilun parin vuoden ikäerolla toiveissa, hoidan kotona ainakin siihen asti että nuorempi on 3v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ex-vaimon kanssa oli puhe, että vaimo hoitaa lapsia kotona kunnes menevät päiväkotiin 2-3 vuoden ikäisenä. Viimeisen lapsen kohdalla alkoi puheet siitä että lapset on vielä liian pieniä, en voi vielä mennä töihin, työelämä on niin raskasta...erohan siitä tuli vaikka oli periaatteessa sovittu aiemmin miten hommat hoidetaan.
No tottakai puhuttiin. Ajateltiin alkujaan, että mies voisi olla vanhempainvapaalla jo vauvavuonna. Arki iski kuvioihin, imetys jatkui maitoallergisen vauvan pääasiallisena ravintona vuoden ikään, eroahdistus oli pahimmillaan 10-12kk iässä. Tämän seurauksena mies jäikin kotiin vasta lapsen 1v 3kk iässä, ja oli hoitovapaalla 10 kk. Ei kaikkeen voi varautua etukäteen. Tilanteisiin pitää osata sopeutua, kun mennään vauvan/lapsen parasta ajatellen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sovin lapsettomuudesta jo ennen parisuhteen aloitusta ja tein selväksi, että vaikka tilanne olisi mikä, niin abortti on ainoa ratkaisu ja sterilisaatio sitten kun ikä riittää. Jos haluaisin lapsia olisin käynyt ne asiat samalla tavalla läpi asap kun suhde näyttää menevän sellaiseen suuntaan. Absurdia miten vähän ihmiset puhuvat mistään keskenään. Puhumattakaan mistään tärkeästä.
Lapsen tulon tuomia kaikkia muutoksia on vaikea ennakoida vaikka kuinka hankkisi tietoa ja keskustelisi. Lapset ovat erilaisia ja vanhemmat ovat erilaisia, eikä näitä voi tietää etukäteen. Ei edes omaa jaksamistaan ja reagoimistaan pysty mitenkään varmaksi arvioimaan. Ei voi esimerkiksi tietää kenelle sattuu synnytyksen jälkeinen masennus, fyysisiä vaivoja tai sairas vauva. Tai kaikki edellä mainitut. Tai jotain muuta. Suinä on vaikea pitää kiinni sovitusta, kun tilanne onkin aivan erilainen kuin kuvitteli.
Meillä mies puhui, että jaksaa kyllä valvoa, mutta ei yhtään tajunnut etukäteen, että pari yötä vähällä unella on aivan eri asia kuin puolitoista vuotta putkeen tusinan kertaa yössä herättävä itkuinen allergikkovauva.
Eikä edes vanhempien elämäntilanne välttämättä pysy samana vuosikausia. Voi tulla muutoksia töissä tai terveydessä tms, eikä asiat mene kuten etukäteen suunniteltiin.
Ainoa mahdollisuus on minusta jutella etukäteen työnjaosta ja molempien sitoumisesta ja pyrkimyksestä reiluun työnjakoon tuli eteen sitten mitä vain. Ja siitä eteenpäin "myötä ja vastoinkäymisissä" toisen rakastaminen ja jaksaminen sillonkin kun ei ihan enää jaksaisi rakastaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tottakai puhuttiin asiasta. Sovittiin, että molemmat hoitaa lapsia heti vauvasta lähtien yhtälailla ja että se jää kotiin hoitamaan lapsia, kummalla on pienempi palkka.
Vierailija kirjoitti:
Ex-vaimon kanssa oli puhe, että vaimo hoitaa lapsia kotona kunnes menevät päiväkotiin 2-3 vuoden ikäisenä. Viimeisen lapsen kohdalla alkoi puheet siitä että lapset on vielä liian pieniä, en voi vielä mennä töihin, työelämä on niin raskasta...erohan siitä tuli vaikka oli periaatteessa sovittu aiemmin miten hommat hoidetaan.
Oliko eksäsi työpaikalla ongelmia vai oliko eksäsi vain mukavuuden haluinen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuollaista on vaikea keskustella, jos tulee yllätysvauva. Ei tiedä, onko toinen työttömänä tai millainen tilanne on.
Vierailija kirjoitti:
Lapsen tulon tuomia kaikkia muutoksia on vaikea ennakoida vaikka kuinka hankkisi tietoa ja keskustelisi.
Tämä ei ole mikään peruste olla hankkimatta tietoa ja keskustelematta, kun monet muutokset on kuitenkin täysin mahdollista ennakoida.
Vierailija kirjoitti:
Meillä mies puhui, että jaksaa kyllä valvoa, mutta ei yhtään tajunnut etukäteen, että pari yötä vähällä unella on aivan eri asia kuin puolitoista vuotta putkeen tusinan kertaa yössä herättävä itkuinen allergikkovauva.
Jos mies ei tällaista tajunnut, hän ei yksinkertaisesti tiennyt vanhemmuudesta tarpeeksi etukäteen eikä tehnyt päätöstä parhaan harkintansa mukaan. -1
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuo pitää keskustella jo ennen vakavampaa seurustelua.
Vierailija kirjoitti:
Sovin lapsettomuudesta jo ennen parisuhteen aloitusta ja tein selväksi, että vaikka tilanne olisi mikä, niin abortti on ainoa ratkaisu ja sterilisaatio sitten kun ikä riittää. Jos haluaisin lapsia olisin käynyt ne asiat samalla tavalla läpi asap kun suhde näyttää menevän sellaiseen suuntaan. Absurdia miten vähän ihmiset puhuvat mistään keskenään. Puhumattakaan mistään tärkeästä.
Meillä sovittiin lapsettomuudesta ihan alkuun. Ei kuitenkaan puhuttu mitä tapahtuisi, jos vahinko kävisi, sillä olimme molemmat todella huolellisia ehkäisystä.
Vahinko kuitenkin kävi ja mies odotti aborttia.
Jos olisimme sopineet, että tekisin abortin vahingon sattuessa, en tiedä mitä olisin tehnyt. Olin aina kuvitellut pystyväni aborttiin, mutta kun tilanne oli käsillä, en pystynyt. Annoin miehelle valinnan, että hänen ei tarvitse koskaan lasta edes tunnustaa tai meitä nähdä, jos ei halua, mutta mies halusi pysyä yhdessä.
Emme sopineet sanallisesti mitään lapsen hoidosta, mutta minusta oli kuitenkin itsestäänselvää, että koska valinta oli minun, minä hoidan lapsen. Näin jälkikäteen tuntuu hassulta, kuinka vähän siitä puhuttiin, mutta kyllä se elämä on asettunut uomiinsa. Meillä eletään muutenkin aika itsenäisesti molempien omia elämiä ja jos tarvitsen apua, palkkaan sitä. Toiseen turvaudutaan aika harvassa tilanteessa, mutta aina toinen on tukena ollut.
Vierailija kirjoitti:
Jos mies ei tällaista tajunnut, hän ei yksinkertaisesti tiennyt vanhemmuudesta tarpeeksi etukäteen eikä tehnyt päätöstä parhaan harkintansa mukaan. -1
En nyt sanoisi näinkään. Ihmisen mieli nyt vaan toimii niin, ettei kaikkea oikeasti pysty kovin hyvin omalle kohdalleen kuvittelemaan, ennen kuin sen itse kokee. Jos kokemus huonoista unista on se Ibizan reissu poikaporukalla silloin vuonna -08, niin on aivan inhimillistä, ettei osaa kuvitella itseään kuukausia valvoneena, parin-kolmen tunnin yöunilla sinnitelleenä. Ihan yhtä normaalia kuin sekin, ettei etukäteen voi tietää miten suhtautuu vanhempansa menetykseen, avioeroon.......
Kyllä keskusteltiin vähän kaikesta ja luulin että oltiin samoilla linjoilla.
Sitten käytännössä vaan millään "sopimuksilla" ei ollut merkitystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mies ei tällaista tajunnut, hän ei yksinkertaisesti tiennyt vanhemmuudesta tarpeeksi etukäteen eikä tehnyt päätöstä parhaan harkintansa mukaan. -1
En nyt sanoisi näinkään. Ihmisen mieli nyt vaan toimii niin, ettei kaikkea oikeasti pysty kovin hyvin omalle kohdalleen kuvittelemaan, ennen kuin sen itse kokee. Jos kokemus huonoista unista on se Ibizan reissu poikaporukalla silloin vuonna -08, niin on aivan inhimillistä, ettei osaa kuvitella itseään kuukausia valvoneena, parin-kolmen tunnin yöunilla sinnitelleenä. Ihan yhtä normaalia kuin sekin, ettei etukäteen voi tietää miten suhtautuu vanhempansa menetykseen, avioeroon.......
Ei tarvitse osata kuvitella tarkalleen, minkälaisessa mielentilassa on tuollaisen valvomisen jälkeen. Ei tarvitse osata voimakkaasti eläytyä tuohon kokemukseen. Mutta ehdottomasti tarvitsee ymmärtää, mitä pitkään jatkunut univaje voi ihmiselle tehdä, että nämä seuraukset ovat aivan mahdollisia myös omassa vanhemmuudessa, ja että valvominen vauvan kanssa on jotakin aivan muta kuin valvominen kaverien kanssa festareilla.
Meillä ihmisillä on mahtava taito tehdä päätöksiä myös ei-kokemuksellisen informaation varassa. Toisin kuin muut eläimet, meidän ei tarvitse itse kokea asioita ymmärtääksemme, ovatko ne hyviä vai huonoja, ja mitä niistä voi seurata. Tätä ominaisuutta kannattaisi hyödyntää. -1
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sovin lapsettomuudesta jo ennen parisuhteen aloitusta ja tein selväksi, että vaikka tilanne olisi mikä, niin abortti on ainoa ratkaisu ja sterilisaatio sitten kun ikä riittää. Jos haluaisin lapsia olisin käynyt ne asiat samalla tavalla läpi asap kun suhde näyttää menevän sellaiseen suuntaan. Absurdia miten vähän ihmiset puhuvat mistään keskenään. Puhumattakaan mistään tärkeästä.
Meillä sovittiin lapsettomuudesta ihan alkuun. Ei kuitenkaan puhuttu mitä tapahtuisi, jos vahinko kävisi, sillä olimme molemmat todella huolellisia ehkäisystä.
Vahinko kuitenkin kävi ja mies odotti aborttia.
Jos olisimme sopineet, että tekisin abortin vahingon sattuessa, en tiedä mitä olisin tehnyt. Olin aina kuvitellut pystyväni aborttiin, mutta kun tilanne oli käsillä, en pystynyt. Annoin miehelle valinnan, että hänen ei tarvitse koskaan lasta edes tunnustaa tai meitä nähdä, jos ei halua, mutta mies halusi pysyä yhdessä.
Emme sopineet sanallisesti mitään lapsen hoidosta, mutta minusta oli kuitenkin itsestäänselvää, että koska valinta oli minun, minä hoidan lapsen. Näin jälkikäteen tuntuu hassulta, kuinka vähän siitä puhuttiin, mutta kyllä se elämä on asettunut uomiinsa. Meillä eletään muutenkin aika itsenäisesti molempien omia elämiä ja jos tarvitsen apua, palkkaan sitä. Toiseen turvaudutaan aika harvassa tilanteessa, mutta aina toinen on tukena ollut.
Niin, aina on se mahdollisuus, että elämä tekee tepposet. Meillä minä pohjustin tuolla sitä, että mies ei alkaisi kiukuttelemaan ja kokemaan mitään isällisiä tunteita ja estelemään aborttiin menoa tai muuta paskaa. Lisäksi kun en voi käyttää hormoniehkäisyjä, niin pelko oli aiheellinen. Ja toteutuihan se, varasin abortin n.10min testin tekemisestä ja välissä ehdittiin jo keskustella miehenkin kanssa siitä, mitä tehdään. Mutta minä olenkin ollut aina täysin varma siitä, että lasta en tee vaikka mikä olisi. Naisellehan tuo helpompaa onkin. Onneksi kai.
Minusta on itsestäänselvää, että elämän tärkeimmän päätöksen tueksi keskustellaan, hankitaan tietoa ja valmistadutaan muutenkin huolellisesti. Yllättävän moni tuntuu kuitenkin lähtevän soitellen sotaan, arvattavin seurauksin.
t. vela