Uskovainen, miten voit uskoa kolmiyhteiseen Jumalaan
Joka on siis Jeesus, Isä Jumala ja Pyhä Henki yhdessä, jonkinlainen outo henkiolento joka on henki mutta kuitenkin samalla sillä on ruumiskin.
Raamatussa Jeesus puhuu jatkuvasti Isästä joka on taivaassa. Ylösnousemuksensa jälkeen hän ensin kielsi koskemasta itseensä (koska ei ollut mennyt vielä taivaaseen ja saanut ylösnoussutta ruumista) ja hän meni sinne "minun isäni ja teidän isänne luo, minun Jumalani ja teidän Jumalanne luo". Jo yksistään tämä kohta todistaa että a) Jeesus ja Isä Jumala ovat erillisiä olentoja ja että b) ainakin Jeesuksella on ruumis. Myöhemmin opetuslapset saivat myös koetella Jeesuksen haavoja ja hän söi heidän kanssaan, mikä myös toisistaa että hänellä on konkreettinen ruumis.
Se että Raamatussa puhutaan myös että Jeesus ja Jumala ovat "yhtä" selittyy esim sillä että he ovat yksimielisiä kaikessa ja heillä on yhteinen tarkoitus. Jeesuksen ja Jumalan erillisyys tulee niin monessa kohdassa esiin että en voi käsittää miten suurin osa kristikunnasta ohittaa ne olankohautuksella.. esim Jeesus rukoilee isää ja kasteessa tulee ääni taivaasta joka on Jumala ja Pyhä Henki vielä laskeutuu Jeesuksen päälle kasteen jälkeen.
Kommentit (47)
Vierailija kirjoitti:

Tuo on niin hauskaa itsepetosta, väittävät kristinuskoa monoteistisekseksi uskonnoksi ja sitten onkin kolme jumalolentoa. Monoteistisiä uskontoja on esimerkiksi juutalaisuus ja muhamettilaisuus. Kristinuskoa ei voi pitää yksijumalaisena uskontona, kuin vain vanhan testamentin osalta. Vanhassa testamentissä kerrotaan jumalan pojista, kuinka tulivat maan päälle ja makasivat maan tyttäriä. Lutskujen uskontunnustuksessa taas puhutaan jumalan ainoasta pojasta.
No en tiedä muista, mutta itse ajattelen että isä jumala on se yksi ja ainoa Jumala jota pitää palvoa. Ja jota myös Jeesus rukoilee eli on alisteinen hänelle. Samoin Pyhä Henki. On siis vain yksi Jumala, vaikka Jeesus ja Pyhä Henki ovatkin osa tätä Jumaluutta siinä mielessä että toimivat isän tahdon mukaan ihmisten hyväksi. Ihan sama miksi -teistiseksi sitä haluat kutsua :)
Tiedätkö että uskosi on hyvin lähellä Islamia?
Suosittelen lukemaan tämän sivun: http://www.islamopas.com/orientering.html
Mielenkiintoista :)
Olen kuitenkin tosiasiassa mormoni.
Ap
Kun se kerrottiin jo ala-asteen ensimmäisillä luokilla. Muistan silloin pähkäilleeni, miksei tästä mainittu mitään seurakunnan päiväkerhossa.
Ihminen haluaa luontaisesti käsittää ja sen takia minusta on turha vastata, että joku on ihmisen mielelle käsittämätön. Kukaan ei tiedä, mutta moni voi käsittää asioita eri näkökulmilta oman ymmärryksensä pohjalta.
Minä ymmärrän asian niin, että Jumala on joka puolella ja aina, joka ajassa. Kun Jumala halusi tulla meidän keskelle, meidän kanssamme toimimiseen hän toi itsestään luonnollisen ihmishahmon maailmaan, jolla on rajoitetut kyvyt, mutta säilyen samalla Jumalana joka on läsnä joka puolella. Hän koki sen mitä mekin elämällä keskuudessamme, hän ei kuitenkaan hylännyt sitä hahmoaan, joka on ollut kasvotusten meidän kanssa. Kun hän otti hahmon taivaaseen, hän halusi elää jokaisen keskellä ja tarjoaa jokaiselle pyhää henkeä elämäämme.
Ihan kuin me pystymme katsomaan telkkaria ja kutomaan samaan aikaan, Jumala on kyennyt elämään meidän keskuudessa olemalla samalla jokapuolella elävä Jumala. Niinkuin äiti kykenee keittiössä ohjaamaan ruoanlaitolta lapsiaan, Jumala kykenee toimimaan Pyhänä Henkenä.
Vierailija kirjoitti:
Kaikissa meissä on monenlaisia persoonia. Työminä, kotiminä, vaimominä, äitiminä, tytärminä, kaveriminä, harrastuspiiriminä... miksei Jumala voisi olla eri yhteyksissä erilainen ja eri niminen?
Eli jos mun mies menee ja tekee äpärän, niin hän voi vedota että se lapsen siittäjä oli itse asiassa ihan toinen persoona.
Koraanissakin on loogisempi juoni kuin raamatussa, siinäkin on kaksi täysin erilaista osaa ensimmäinen on Mekan aikojen ilmestykset, joka on melko sovinnollinen ja sen mukaan on jopa mahdollista jonkinlainen uskontojen rinnakkaiselo.
Raamatussa on myös vanha ja uusitestamentti ja rauhantahtoisempi uusitestamentti on se joka määrää.
Koraanin Medinan ilmestykset ovat se myöhempi joka koraanissa on lopullinen totuus ja siellä käsketään tappamaan vääräuskoiset ja levittämään lslamia kaikin keinoin.
Vähän kuin uusi ja vanhatestanentti vaihtaisivat paikkaa.
Miten nuo huivipäät voi uskoa johonkin muhammediin ja allahiin?
Vierailija kirjoitti:
Miten nuo huivipäät voi uskoa johonkin muhammediin ja allahiin?
Se ei ole uskon asia, joko uskot ja elät tai et usko etkä elä.
Huomaat siis että eivät voi samanaikaisesti olla uskomatta ja olla elossa.
Juoni on huomattavasti yksinkertaisempi kuin raamatussa, kaikki keinot sallittuja Islamin levittämisessä valehtelu ja salamurhat mukaan lukien.
Vääräuskoisen tappaminen ei ole väärin se on jopa toivottavaa.
Vääräuskoisia naisia on lupa raiskata.
Jokaiselle ISISin kauhutyölle on miespuolisten valloitettujen alueiden asukkaiden surmaamisesta ja naisen ja lasten orjuuttamisesra on esimerkit ja ohjeet koraanissa. Vain sellaiset pojat, joilla on häpykarvat alkaneet kasvaa tapetaan, naiset ja lapset otetaan sotasaaliksi ja seksi orjiksi, vasta 9 vuotiaaseen naiseen saa yhtyä. Jos orjatar ei ollut neitsyt, pitäisi odottaa että yhdet kuukautiset on menneet, jotta ollaan varmoja ettei nainen ollut valmiiksi raskaana.
Raamatussa on vertauskuvallista tekstiä, jota voidaan tulkita monin tavoin.
Koraanissa kaikki on kirjoitettu suoraan ja selkeästi, tulkinnan mahdollisuuksia ei ole.
"Sano: "Me uskomme Jumalaan, siihen, mitä on ylhäältä ilmoitettu meille ja mitä on ilmoitettu Aabrahamille, Ismaelille, Iisakille ja Jaakobille sekä (Israelin) sukukunnille, siihen, mitä Mooses, Jeesus ja profeetat ovat saaneet Herraltansa; me emme tee mitään eroatusta heidän välillään, ja Hänen tahtoonsa ja johdatukseensa olemme alistuneet".
(Koraani 3:83)