Menettekö vielä 40-50 vuotiainakin vanhempienne luokse syömään juhlapyhinä vai kutsutteko jo itse vuorostaan

Jouluna vietiin jouluruoat mukana, matkaa noin 300 km yhteen suuntaan. Vanhemmat eivät enää itse mielellään matkusta.

Molemmin päin, vanhemmat ovat reilu 70v, ei vielä piankaan edes toinen jalka haudassa.

Olen ehkä 5x ollut kotiväkeni luona syömässä sen jälk kun kotoa lähdin 17v iässä. Ja edellisestä kerrasta on n.11v. Äitini kuoli nuorena 10v sitten eikä isäpuoleni (oli isäni ollessani 9v-30v kunnes lopetti yhteydenpidon tuohon äitini kuolemaan) ole sen jälk kutsunut kuin 1x syömään/kylään.

Eli itse teen ja valmistan kaikki, aina.

Vierailija kirjoitti:

Molemmin päin, vanhemmat ovat reilu 70v, ei vielä piankaan edes toinen jalka haudassa.

Isäni kuoli 73 v.

Mennään oikeastaan aina mun vanhemmilleni. Juhlapyhinä sinne tulee enemmän porukkaa. Vanhemmillani iso ok-talo, meillä pieni kerrostalokolmio. Meille ei mahtuisi kaikki, joten pitäisi kieltää osaa porukasta tulemasta yhtä aikaa. Koska tykkääme tavata toisiamme, olisi varmasti kaikki pettyneitä, jos tehtäisiin noin. Toisekseen erityisesti äitini tykkää laittaa ruokaa porukalle, eikä pidä sitä työlästä. Joskus harvoin kun häntä ei huvita, osaa myös sanoa sen ongelmitta. En näe siis mitään syytä, miksi alkaisimme väkisin siirtämään juhlapyhien tapaamisia meille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Molemmin päin, vanhemmat ovat reilu 70v, ei vielä piankaan edes toinen jalka haudassa.

Isäni kuoli 73 v.

Olen kyllä kuullut nuoremanakin kuolleista, tarkoitus oli lähinnä kertoa etteivät ole raihnaisia, sairaita vanhuksia vaan ihan kykeneviä välillä kestitsemään lapsiaan ja näiden perheitä.

kun olin pienempi (isäni tällöin ~50-60-vuotias) kävimme juhlapyhinä mummollani, isäni äidillä, aina syömässä. Mummo ei tykännyt lähteä kotoaan mihinkään. Tätä jatkui niin kauan, kun mummoni pysyi terveenä ja pystyi ruokia itse tekemään. "vastapalvelukseksi" isäni sisaruksineen kävi mummoni puolesta kaupassa (aina, ei pelkästään juhlapyhien aikaan), teki puut, lämmitti puulämmiteisen talon, ja aurasi talolle menevät tiet yms.

Käymme joskus äitini luona syömässä, vaikka olemme päälle 50 vuotiaita. Äiti ei suostu enää lähtemään kotoaan itse, koska kokee matkapalvelutaksilla matkustamisen raskaaksi ja kylässä ei osaa nukkua. Toivoo, että me kävisimme hänen luonaan, eikä niin, että hänen vanhan ihmisen pitää raahautua meidän luokse "toisten nurkkiin", kuten itse sanoo.

Äiti on aina rakastanut ruoanlaittoa ja oikein odottaa ruokavieraita, että saa tehdä ruokaa muillekin, kuin itselleen. Samalla reissulla meillä tulee sitten tehtyä hänelle kaikki raskaammat työt, mitä omakotitalossa on.

Jos emme kävisi äidin luona juhlapyhinä syömässä, äiti joutuisi ne viettämään yksin. Isäni on kuollut 10 vuotta sitten. Äitini on päälle 80v

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Molemmin päin, vanhemmat ovat reilu 70v, ei vielä piankaan edes toinen jalka haudassa.

Isäni kuoli 73 v.

Olen kyllä kuullut nuoremanakin kuolleista, tarkoitus oli lähinnä kertoa etteivät ole raihnaisia, sairaita vanhuksia vaan ihan kykeneviä välillä kestitsemään lapsiaan ja näiden perheitä.

Suomalaisen miehen elinikäodote on 77v. Mutta taisi olla, että keskimääräinen elinikä suomalaisella miehellä tällä hetkellä on 74v, joten ei 73v mies ole nuorena kuollut, vaan ihan odotettavissa olevassa ajassa.

No juuri oli omat ja miehen vanhemmat pääsiäispöydässä. Laitamme myös joulun koko suvulle. Sukupolvenvaihdos tässä asiassa tapahtui muutama vuosi sitten, ja oli etenkin äidilleni vaikea paikka myöntää, että ei enää jaksa. Ikää mulla 44 ja vanhemmat liki 8-kymppisiä. Helpotus itselleni laittaa omassa kodissa, monta vuotta äitiä auttaessasi mietin, että paljon helpompaa olisi järkätä sukujuhlat omassa kodissa kuin siellä vanhempien kodissa...

Mennään vanhempien tai appivanhempien luokse, kun eivät enää jaksa lähteä kotona, mutta me naiset, tietysti naiset, sovimme jo etukäteen ruokatarjoilun ja tuomme osan valmiina tai tehdään paikanpäällä. Näin äitiäni ja anoppia ei rasiteta liikaa ja voivat seurustella meidän lasten kanssa, korkeintaan ovat leiponeet hyvissä ajoin jonkun kuivakakun tai pullat. Näin on toimittu aina, sillä en itsekkään pitäisi jos perhepäivälliselle tulisi toistakymmentä henkeä valmiiseen pöytään.

Olen nyt nelikymppisenä alkanut kutsua vanhempani ja appivanhempani meidän luokse syömään. On mielestäni ihan kohtuullista jo vaihtaa tämä asetelma näin päin kun ollaan kuitenkin pitkään lasten ollessa pieniä käyty heillä syömässä, nyt on meidän vuoromme. Toisinaan voimme yhä heillä käydessämme syödä, mutta pääasiassa ruokailut järjestetään juhlapäivinä meillä. Tuntuu mukavalta kun voi nyt vuorostaan nähdä vaivaa ja laittaa toisten eteen kun on itse saanut monet vuodet nauttia valmiiseen pöytään menosta. Aikansa kutakin. En edes kehtaisi enää olla aina ottavana osapuolena, siis mennä valmiiseen pöytään ilman että näkisin itse mitään vaivaa. Tiedän kyllä monia ikäisiäni, joilla ei ole omat vanhemmat koskaan käyneet syömässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Molemmin päin, vanhemmat ovat reilu 70v, ei vielä piankaan edes toinen jalka haudassa.

Isäni kuoli 73 v.

Äitini oli 47v.

-3-

Kyllä, äiti on kuollut ja isä ei jaksa enää matkustaa. Mutta on jo vuosia ollut niin, että minä sekä teen että kustannan kaiken. Miehen äitin (on kuollut alkuvuonna) luona ei syömässä käyty vuosikausiin, mutta silloin kun vielä asutti miehen kotitaloa, käytiin viikonloppureissuissa ja veimme ruuat mennessämme. Valmistettiin porukassa, niin että miehen äiti sai ottaa päävastuun, koska se oli hänelle tärkeää saada olla emäntä. 

En kutsu vanhempiani luokseni syömään, enkä kyllä käykään heillä kuin muutaman kerran vuodessa. Minulla on oma elämäni nyt, ja suvulla on siinä vain perifeerinen rooli. Ystävien kanssa illastetaan kyllä taajaan.

Appivanhemmat eivät ole koskaan pyytäneet luokseen syömään, meillä käyvät syömässä monta kertaa vuodessa. Oman äitini luona teen aina kaikki ruokaostokset ja valmistan ruuat; noh, käytän kyllä hänen astioitaan, vettä ja sähköä. Olisi ihan törkeän ihanaa mennä itse joskus valmiiseen pöytään syömään!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Molemmin päin, vanhemmat ovat reilu 70v, ei vielä piankaan edes toinen jalka haudassa.

Isäni kuoli 73 v.

Aijaa. Minunpas äitini kuoli 40v.

Asumme aika lähellä vanhempiani ja joskus olemme siellä, joskus meillä. Useimmiten emme kuitenkaan kotona juhlapyhinä ja vanhempani taas ovat paljon mökillä, joten emme tapaa ruokapöydän ääressä kovin usein. Miehen vanhemmat ovat myös paljon mökillään.

Menen syömään, jos haluan heitä nähdä. Liikkuminen on mitä on, ja omaan kotiin kutsuminen olisi käytännössä tuntien ajamista, kun pitää hakea ja viedä takaisin, 2 h suunta. Joten on helpompi käydä kaupassa, ottaa ruoat mukaan ja laittaa perheelle ruoka äidin luona.

Vierailija kirjoitti:

Menen syömään, jos haluan heitä nähdä. Liikkuminen on mitä on, ja omaan kotiin kutsuminen olisi käytännössä tuntien ajamista, kun pitää hakea ja viedä takaisin, 2 h suunta. Joten on helpompi käydä kaupassa, ottaa ruoat mukaan ja laittaa perheelle ruoka äidin luona.

Näin. Moni näistä, jotka ei ymmärrä, miksi mennään vanhemmille, ei tajua, että niillä vanhoilla ihmisillä ei ole välttämättä korttia tai enää autoa tai kortti on otettu pois. Eivät jaksa enää lähteä kotoa, kun on kipuja ja vaivoja. Jopa muistihäiriöt voivat pelottaa. Matka lasten luo ja ehkä yöpyminen saattaa väsyttää niin, että seuraava viikko menee toipuessa. Joten heidän mielestään kai vanhukset pitäisi jättää yksin kotiin, koska eihän nyt hyvänen aika aikuiset ihmiset voi mennä vanhemmilleen syömään, vaan pitää vanhukset raahata keinolla millä hyvänsä aikuisten lasten luo, vaikka he eivät enää millään jaksaisi lähteä.