Vanhempi sisareni oli se "päälapsi" - miten päästä katkeruudesta?

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuota asiaa voi tosiaan käsitellä lähisuvun ja siskon kanssa. Ehkä he tietävät jonkinlaisen syyn, miksi sinua kohdeltiin niin väärin ja voi olla, että myötätunto voi korjata asiaa edes vähän. Minua kiinnostaisi tietää, mitä sisko ajattelee tästä kaikesta. Miltä tuntui saada vuodesta toiseen kaiken, kun sisko ei saa mitään? Ja miksi hän ei edes isompana avannut suutaan asiasta, edes sen verran, että olisi sanonut, että tuo on epäreilua?

Ei se epäreilu kohtelu ole siskon vikaa, mutta hänen vikaansa on se, ettei hän ole tarjonnut sinulle edes nyt aikuisena myötätuntoa.

Minulla on suuri pelko menettää hänet, jos otan asian puheeksi ja hän reagoi voimakkaasti, koska potee ehkä huonoa oamatuntoa ja/tai ei vain voi käsitellä asiaa ja kääntää minulle selkänsä. Liian suuri riski!

ap

Voi olla, että muistat asiat väärin tai ainakin eri tavalla kuin kaikki muut. Mikäs sitten eteen?

Oliko vanhemmillasi ap jaksamisongelmia? Se ei tee asiaa oikeutetuksi eikä hyväksyttäväksi, mutta mietin vaan, että jos he huonouttaan jaksoivat vetää vain yhdet juhlat (a la ripari, yo jne), tosin synttärithän toistuu, joten se ei kyllä selity tällä... ? Mutta että jos eivät ymmärtäneet tasapuolisuuden päälle ja voimat olivat vähissä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika iso ero on sillä, kokeeko saaneensa huonommat rippijuhlat tai synttärit kuin että niitä ei ole ollut ollenkaan.

Niin. On se eri asia.

Aika outo asia on se, etten pienenä, enkä oikeastaan koskaan kotona asuessani edes "uskaltanut ajatella asiaa", olin kuin sitä ei olisi olemassakaan. Se oli jotain liian kamalaa edes ajateltavaksi. Elin lapsuuteni ihan kuin en olisi edes huomannut mitään. Nyt aikuisenakin tapanani reagoida loukkauksiin on kuin en olisi ollut mitään huomannutkaan.

Aikuisena en pystynyt ottamaan asiaa puheeksi vanhempieni kanssa, koska vanhempani eivät sietäneet minulta koskaan mitään vastaanpanemista. Suunnittelin joskus asian ottamista puheeksi, mutten uskaltanutkaan. Nyt se on myöhäistä. En tiedä, miksi tein tämän avauksen. Ehkä että joku saisi tietää tarinani.

ap

En tiedä, liittyykö tämä vastaukseni nyt mitenkään sinun kokemukseesi, mutta aloitus kuitenkin 'osui'. Mä olen se vanhempi sisarus. Tehnyt kaiken aina 'niin kuin pitää' - hoitanut lukion ok, päässyt opiskelemaan, tehnyt sekä amk-, että yliopisto-opinnot. Jouduin ottamaan opintolainaa - siitäkin huolimatta, että tein viikonloppuvuoroja kioskilla.

Jos mennään ajassa taaksepäin, niin mä olin se, joka 'taisteli' kotiintuloajoista  - tai paremminkin siitä, että edes joskus sais käydä jossain (murkkuikäisenä siis). Aina olin luotettava, en ikinä myöhästynyt, en tullut kotiin ymäripäissäni jne.

Noh, nuorempi sisareni sitten... Sai tulla ja mennä oman mielensä mukaan. Sai alkaa harrastamaan lajia, joka oli itselleni 'intohimo' mutta minä en saanut lajia 'seurassa' aloittaa, koska oli kuulema poikien laji (pesis).

Veljenikin pääsi Amk:hon lukion jälkeen, mutta lopetti kesken. Jonka jälkeen häntä vanhempieni taholta lahjotiin jatkamaan opintoja lupaamalla vuokran ja laskujen maksut. Samalla kun itse 'kärvistelin' opintolainalla. 

Mutta tästä huolimatta en ole katkera veljelleni - enkä jaksa olla sitä edes vanhemmilleni - aina ei asiat mene tasan, eikä vanhempani silloin ymmärtäneet tekevänsä 'epäreilusti' - hehän vain yrittivät kannustaa veljeäni saamaan ammatin - minähän pärjäsin. Kun en ikinä (siinä iässä +20, kehdannut kerjätä rahaa kotoa).

Kiitos 24. Tuo on tosi hyvä näkökulma minullekin, että isosiskoni asemassa oli ehkä kuitenkin myös toinen puoli, menestyjän paineet ym., joista vain hän tietää.

ap